MaTaPuPu

Manne Ward I-osa

Himmelitien Himmelipolun Korsitie 1:n
asukkaat:
Tonttikartta

  Siltamäki-Suutarila
Art Virmola:
Yrttimaantie
 

Puutarhuri Manne Ward

Julkaistu aiemmin Uusi Kuvalehti nro 5, 30.1.1959

KUMMITUS KASTELEE KUKKIA 

Tapanilassa Helsingin lähistöllä elää eräässä kasvihuoneessa harvinaisen sitkeähenkinen ja siivo kummitus, joka jo 20 vuoden ajan on toimitellut samoja tehtäviä, joista eläessään huolehti. Tämän kummituksen kanssa tekemisiin joutuneet eivät epäile sen olemassaoloa ja kirjoittajillemmekin se esittäytyi. Olkoon ilmiön syy mikä tahansa - henkimaailmaan uskoville kasvihuoneen kummitus on uusi todistus heidän asiansa puolesta. Epäilijät eivät kuitenkaan usko ennekuin itse kokevat. 

Kaikki helsinkiläiset tuntevat nimen Ward ja vaistomaisesti yhdistävät sen heti mielessään kukkiin. Tämän suvun jäsenet ovat jo miespolvien ajan vaikuttaneet pääkaupungin liepeillä ja suunnattomat ovat ne kukkamäärät, jotka he ovat toimittaneet helsinkiläisten iloksi aikojen kuluessa.
Kun vanha pappa Ward (C. T. Ward) aikoinaan kuoli jäi osa perheestä hoitamaan edelleen suurta puutarhaa Haagassa, mutta muutamat heistä aloittivat omat yrityksensä muualla Helsingin välittömässä läheisyydessä. Eräs näistä on Manne Ward. Hänellä on suuri kauppapuutarha ja kasvihuoneet Tapanilan Pohjankylässä Yrttimaantien varrella.
Olin saanut kuulla, että hänen kasvihuoneessaan kummittelee, ja aluksi viittasin kintaalla koko tarinalle. Mutta muutamat seikat aikaansaivat kuitenkin sen, että otin yhteyden johtajaan puhelimitse tiedustellen hänen mielipidettään ja mahdollisuuksia saada tutustua kummitustaloon henkilökohtaisesti. Hän kertoi asiassa olevan todellakin perää ja mainiten ehkä olevan vaikeata löytää omin neuvoin paikalle tarjoutui itse noutamaan minut autollaan seuraavana päivänä - perjantaina 9.1. - kello 18.30 tutustumiskäynnille.

Vaimoni lähti mukaan todistamaan tapahtumia.
Johtaja Ward on uusissa naimisissa. Kummitteleva herra on hänen entisen vaimonsa isänisä, joka kuoli toukokuussa 1939 todettuun syöpään saman vuoden elokuussa. Tällöin he asuivat jo - olivat asuneet kauan - tässä paikassa, johon nyt olimme matkalla. Vanhus oli ollut aikoinaan panimomestari. eläkkeelle jouduttuaan hän oli kuitenkin vielä varsin pirteässä kunnossa ja osallistui kasvihuoneen lämmittämiseen. Tällainen puuhailuhan muistutti hänen entisestä ammatistaan, sillä oluenpanossa kuin kasvihuoneen hoidossakin on lämmön tasaisena pitäminen kaikkein tärkeimpiä tehtäviä.
Vanhus oli lämmittänyt silloisia koksi- ja hiilipannuja hoitaen ajoittain ne kokonaankin. Näiden pannujen tulipesää on määräajoin kohennettava ja sieltä arinarautojen päältä poistettava kertynyt kuona erikoisilla pitkillä raudoilla irroittaen ja vetäen ulos kuona-astiaan heitettäväksi.
- Nyttemmin on nämä neljä entistä hiilillä lämmitettävää pannua korvattu uudella, öljykäyttöisellä pannulla, joka toimii automaattisesti sähkötermostaatin käyttämänä.

Mutta ukko ei tyytynyt ainoastaan tähän pikkutoimeen. Hän myöskin kasteli kukkia, ruiskutti niitä vesisuihkulla ja kantoi vettä sangolla sellaisiin paikkoihin, mihin suihku ei yltänyt. Hän tyhjenteli roska-astioita ja kuljetti kuonan sille varattuun paikkaan, järjesteli esineet paikoilleen ja toimitteli kaikkea mahdollista kuin taloon kuuluva ainakin.
Vuosikaudet hän oli tätä työtään tehnyt. Entisen säännöllisyyden jatkoksi oli tämä puuha kuin luotu juuri hänelle. Muuta ei hänen ajatusmaailmaansa mahtunut. Siellä hän eli kukkien huumaavassa tuoksussa tassutellen ja kellon säännöllisyydellä hoitaen omaksi ottamansa tehtävät muiden nukkuessa. 
Mutta siinä asian ydin onkin.
Kun vanhus kuoli ja hänet saatettiin kirkkomaan multiin ei hän sittenkään saattanut luopua totutuista tavoistaan. Hänen henkensä jäi yhä hoitamaan kasvihuoneen asioita - ja tekee siellä työtä, suorittaa vartiovuoronsa tänäkin päivänä. Mutta vain äänet kuuluvat. Ja joskus jotakin liikahtelee, mutta koskaan ei ikäviä yllätyksiä satu.

Kummitus kastelee kukkia ja lämmittää

Jo seuraavalla viikolla hautaamisen jälkeen todettiin ensimmäisen kerran, että 64 vuoden ikäisenä kuollut Tor Lindberg yhä kastelee kukkia. Aikaisemmin hän oli kantanut vettä ruiskukannussa ja lisää sangolla toisessa kädessään. Nyt oli sangot tarpeettomina poistettu, koko kasvihuoneessa ei ole yhtään ainoata sankoa. Mutta monet kuulivat vanhuksen tutut laahaavat askeleet. Kuulivat kuinka ne pysähtyivät ja kuinka sangonmetallinen pohja kosketti maata. Heti tämän jälkeen kuului ääni, joka syntyy kun sangon sanka kädestä päästettäessä putoaa ja koskettaa sangon reunaa. Ja kun kuulijat syöksyvät paikalle, josta ääni selvästi oli kuulunut, ei siellä ollut mitään - ei sankoa, ei vesipisaroita eikä kantajaa.
Mutta kahden, kolmenkin ihmisen yhtäaikaa kuulema ja toteama liikehtiminen ei voi olla mielikuvitusta eikä harhakuuloa.

Kummittelua on jatkunut keskeytymättä vuodesta 1939. Ilmiö olisi voitu jotenkin selittää pannujen kohdalta ehkä muuten, mutta kun entiset pannut poistettiin ja tilalle hankittiin mainittu uusi öljykäyttöinen, on jatkuvasti kultu juuri hiililämmitteisten pannujen puhdistamisesta johtuvia ääniä. Nämä pannut on romutettu jo kauan sitten. Puhdistamiseen käytettäviä rautoja ei ole uskallettu vanhuksen sielunrauhan takia poistaa. Niiden puuttumisen hän voisi todeta, ja niinpä ne saavat yhä edelleen roikkua nauloissaan.

Sähköä, magnetismia, lämpövärähtelyä?

Hiljattain mainittiin keksityn menetelmä, jolla vuosia, jopa vuosikymmeniä vanhoja asioita voidaan valokuvata niiden aiheuttaman lämpövarauksen ansiosta ja avulla. Tästä on ollut mainintoja useassakin varsinkin ulkolaisessa lehdessä, mutta tutkimusten ja kokeilujen ollessa vasta alullaan eivät tiedemiehet ole enempää paljastaneet salaisuuksiaan. - Kasvihuoneiden omistaja kuitenkin uskoo vanhuksen voimakkaan tunteen, eläytymisen osaansa aiheuttaneen hänen aivoissaan sähköstaattisen varauksen, joka saattaa hänen henkensä yhä liikkumaan samoissa touhuissa kuin elävänä ollessaan. Magnetismi liittyy tähän hyvin läheisesti. 

Merkillepantava seikka on se, että tämä kummitus ei koskaan syyllisty pahantekoon, kuten ne sielullisesti sairaana kuolleet ihmiset, jotka esim. Mäkkylässä ja muualla ovat tehneet elävien ihmisten olot kerrassaan kiusallisiksi aiheuttamallaan sekamelskalla. Heidän paha luontonsa ilmenee juuri rautakiven kaatamisessa, kessupussien paiskomisessa päin uteliaiden naamaa, suoranaisessa ilkivallassa. - Tämä vanhus käyttäytyy kuten eläessäänkin. Hän valvoo ja huolehtii vain työstään.

Todistajia

Kasvihuoneilla asuu kolme henkilöä. Puutarhuri, apunainen ja nuorukainen. Puutarhuri (Manne Ward) on sodanaikainen komppanianpäällikkö, reserviupseeri ja valistunut mies. Suuri ja voimakas, juuri sitä tyyppiä joka sai komennossaan olevat miehet ponnistamaan kaikkensa ja jonka taitavalla johdolla rauhanaikaisissa olosuhteissa tällainenkin suuri liikeyritys menestyy teknillisessä mielessä.
Hän on ehdottoman varma siitä, että kasvihuone on kummituksen temmellyskenttä, mutta että hänellä ei ole mitään sitä vastaan niin kauan, kun ukko ei erehdy tekemään mitään vahinkoa. Monet kerrat hän on kyllä joutunut sadattelemaan vanhusta, kun tämä on hänet herättänyt kesken makeiden unien, mutta kun on sattunut, että tämä on tapahtunut yhteiseksi hyväksi on ukko saanut anteeksi. Niinpä erään kerran oli sattuneen laiminlyönnin takia olemassa vaara, että yhden kasvihuoneen siiven kaikki kukat olisivat paleltuneet. Kummitus piti sellaisen metelin, että puutarhurin oli noustava ylös ja hän tulikin ajoissa sulkeakseen kylmää viimaa uhoavan oven. Kukat pelastuivat. Sireenejä monen kymmenentuhannen markan arvosta.

Rouva Olga Elina Hirvonen on kotoisin Nurmeksesta ja ollut tässä työpaikassa vajaan vuoden. "Kyllä minä ukon tunnen. Yskii vähän väliä. Kuuluu saaneen sen yskänsä talvisodan aikoihin, kun Tuomarinkylän lentokenttää pommitettiin ja kaikki lasit menivät kasvihuoneesta rikki. Usein se laskee vettä hanasta sankoon ja kolistelee kukkaruukkujen kanssa. Muita ei varmasti ole talossa, jotka voisivat ääniä aiheuttaa. Olen varma siitä, että ukko on olemassa ja tekee työtä meidän kanssamme. Se hevosmies saarikoski, joka täällä oli aikaisemmin, kertoi nähneensä ukon. Ukko mennä vinttasi hänen edellään ja sitten hävisi kuten kunnon kummituksen tuleekin. Minä en ole nähnyt, mutta kyllä me toisemme jo tunnemme.
Viime yönä säikähdin, kun semmoinen ääni kuului, kuin olisi joku suuri rauta pudota ropsahtanut toista vasten ja sitten alkanut kieriä. Mutta ei sitten mitään todettu olevan poissa paikoiltaan ja se oli vaan niitä ukon tavallisia touhuja. Tavallista kovempaa ääntä vain."

Nuorimies Pekka L. Karkkilasta ei halua sukunimeään mainittavan, mutta onhan hän tavattavissa jos jotakuta kiinnostaa. Kertoo jopa nähneensä ukon. Hän oli ollut eräänä iltana aivan äskettäin tarkkaamassa pannulla, toimiiko öljysuutin moitteettomasti. Tarkkailureiästä tulevan valonsäteen poikki oli pikkumies kävellyt, suuri hattu päässään ja kasvot varjossa. Oli mennyt oven läpi ja Pekka oli jäänyt suu auki katsomaan perään. Ukko oli tullut ruusuhuoneesta ja kävellyt hitaaseen, vanhan miehen tapaan. Mitään mahdollisuutta harhanäkyyn ei ollut. Pekka oli valmis valalle asiasta. "Kasvihuoneella oli silloin muitakin, mutta se ei voinut olla puutarhuri, joka on iso mies eikä kulkija ollut nainen. ei minua ole ennen moitittu siitä, etten osaisi erottaa miestä ja naista toisistaan."

Omistaja kertoo lisää

"Tavallisimmin ukkelin tapaa lämmitystouhuissa. Hän lyö koksipannujen luukkuja auki ja kiinni. Hän "slaggaa", puhdistaa arinaa kuonasta, tekee yhtä jos toistakin. - Olen usein naulaillut laatikoita mielityöpaikallani lähellä pannua, mutta kuitenkin kulman takana, niin että en saata nähdä sitä. Usein kuuluu juuri noita pannun puhdistamisesta johtuvia ääniä ja joskus, kun minä tuumin ukon jo ehkä väsyttävän itsensä, käsken hänen kovalla äänellä - hän oli huonokuuloinen - mennä jo nukkumaan. Sen jälkeen ei kuulu mitään. 
En olisi ollenkaan ollut innostunut koko tästä haastattelutouhusta, mutta kun en ole ainoa joka kummituksen on nähnyt, saatoin siihen suostua. Omasta mielenkiinnostakin. Olen ollut tavallaan pakoitettu tämän kummituksen tiimoilta tutustumaan alan kirjallisuuteen ja tullut vakuuttuneeksi henkien olemassaolosta. Mieleeni on joskus tullut mennä lääkärin puheille tästä asiasta, mutta juuri tuo, että niin monet muutkin ovat seikan todenneet on saanut minut vakuuttuneeksi ilman lääkäriäkin sieluni terveydestä. - Minulla on ollut tavattoman monta apulaista täällä. Monet ovat lähteneet pelkonsa takia, monet muuten. Kaikki ovat olleet kuitenkin vakuuttuneita kummituksen olemassaolosta. Kasvihuonetta en pura, - ei se huono olekaan ja se on suurimpia ainakin Suomessa. Ja ties mitä ukko keksisi, jos purkaisin tämän.
Meillä ei ole kissaa, rottia ei kasvihuoneella ole. Koira meillä kyllä on, mutta se ei tule kasvihuoneelle. Ukko ei aikoinaan vihannut koiria, mutta hän vaati kukkien takia, että ne oli häädettävä sieltä aina pois. Tietysti. Niin minäkin tekisin."

Kummitus ilmestyy

Autossa oli tilaa. Puutarhuri, rouva Ethel Ward ja hänen pikku tyttärensä Gunilla seuraavat mukana. Ajoimme kasvihuoneille.
Auton pysähdyttyä kiirehtivät tietysti naiset ensimmäisinä ulos. Kasvihuone oli pimeä ja hiljainen. Puutarhuri avasi oven avaimellaan ja sen kiertyminen kuului selvästi. Olimme kaikki jännittyneitä. Äsken oli vielä nauru raikunut, mutta vaistomaisesti jokainen vaikeni. 
Puutarhuri astui sisään, väänsi valon palamaan ja samalla astuivat molemmat naiset ja pikkutyttö sisään myöskin. Me johtajan kanssa seurasimme heitä välittömästi, mutta toiset olivat kuitenkin jonkin askeleen meitä edellä. 
Valmistelin kameraani laukaisukuntoon, kun kuulin vaimoni kirkaisevan. Oma huomioni kiinnittyi pannun yläpuolelle, öljyn mittauksessa käytettyyn seipääseen ripustettuun tyhjään peltitölkkiin. Se on noin 30 sm läpimitaltaan ja ehkä puolisen metriä korkea, kanneton pönttö, jossa kai on joskus ollut säilöttyjä kurkkuja. Se oli asetettu kuivumaan pannun päälle ja nyt se pyörähti pari kertaa ympäri seipään varassa jääden sitten heilurimaiseen liikkeeseen, joka vaimentui vähitellen.
Mutta naiset olivat kuulleet aikaisemmin kuinka joku veti kuonaa arinalta, he kuulivat kuonamöykyn putoamisen maahan.
ensin en uskonut tätä, kun sitä jälkeen päin selviteltiin, mutta vaimoni on tehdasseudulta kotoisin ja lapsena monet monituiset kerrat seurannut tehtaan pannuhuoneessa vastaavanlaista työskentelyä ja tottunut siitä johtuviin ääniin. Jo kotirauhan takia minun oli uskottava. 
Mutta samassa kun olin huomannut pöntön heilumisen olin syöksynyt uteliaana eteenpäin. Pysähdyin kun salaman satuttamana kuullessani kuinka vieressäni roikkuvat arinakoukut helähtivät. Ne liikkuivat vielä. Ainakin kahden totesin selvästi heiluvan kannattimessaan.

Kukaan ei saanut sanaa suustaan. siinä seistiin vain ja ihmeteltiin. tunsin vanhan harmaan hattuni käyvän ahtaaksi tukan noustessa pystyyn ja minua vilutti. Käteni vapisivat enkä olisi saanut valokuvaa otetuksi sillä hetkellä.
Eikä siinä mitään ottamista olisi ollutkaan. Ketään muita kuin me vastasaapuneet ei näkynyt. Olin varma siitä, että joku tai jokin oli koskettanut niin pönttöä kuin rautojakin. Mutta en millään voinut ymmärtää mikä tai kuka. Meille kaikille se olisi ollut mahdotonta. Olimme niin kaukana kaikki näistä esineistä sillä hetkellä, kun ne liikkuivat ja kiinnitin erikoisesti huomioni heti siihen, että huoneessa ei tuntunut hiukkakaan vetoa.
Ja koukuista yksi oli lämmin, - lämpimämpi kuin toiset. Sen alapää poltti kättäni.
Kuiskasin asian vaimolleni. Hän riisui hansikkaansa ja kosketti rautaa, vilkaisi minuun ja luin kauhun hänen silmistään. Rauta oli tomuinen. Sitä ei kukaan ollut voinut liikutella ilman, että tomu olisi varissut pois. Ei kukaan elävä olento.
Mutta olin yhä epäluuloinen. En ole koskaan uskonut kummituksiin. Suhtaudun epäilevästi vieläkin kaikkeen. Vakoilin isännän ja muiden ilmeitä. Ounastelin salaisia silmäniskuja. En huomannut mitään. He olivat yhtä hämmästyneitä kuin mekin, vieraat. - Tarkastelin paikkoja. Mietin mahdollisuuksia, miten olisi voitu järjestää tämäntapaiset ilmiöt. Kaikki näytti mahdottomalta.
Kummittelevaan pönttöön oli matkaa joka puolelta noin kaksi metriä. Siis ilmaa välissä. Kepin pää oli tasaisen pyöreä - ei siis ollut mahdollista, että se olisi ollut jollakin tavoin nojallaan ja siitä esimerkiksi tärinän takia päässyt pyörähtämään. Niin, - sehän pyörähti. Ja siihen tarvittiin tässä asennossa voimakas isku, tai sitten se olisi pitänyt käsin panna liikkeelle. Muuta mahdollisuutta ei ollut.
Arinan puhdistusraudat ovat ehkä 5/6 tuuman läpimittaista rautaa, noin 2 1/2 metrin mittaiset. Kokeilin niiden ääntä toisiaan vastaan kalauttamalla ja varmistuin siitä, että juuri niistä oli ääni lähtenyt. Raudat roikkuvat kättä varten tehtyjen lenkkien varassa nauloissa noin kolmen metriä lattiasta. alapäät ovat siis keskimäärin 1/2 metriä maasta koholla. Kissa ei olisi niitä koskettanut ohi kiitäessään. Niiden paikka on kokonaan vapaa, joka puolelta ilman ympäröimä. Vieressä on hiekkakasa, jossa ei näkynyt minkään eläimen jälkiä.
Minä en voinut tätä tapausta selittää millään järjellisellä tavalla. En ole koskaan - ainakaan sitten 12 ikävuoteni - uskonut kummituksiin, mutta tämä tapaus ja monien todistajien vakuuttavat kertomukset saivat minut, paatuneen reportterin miettimään... 

Mielessäni lavastin tapahtuneen. Vanhus oli ollut ykköspannun puhdistuspuuhissa. Tämä puhdistus oli tavallisesti suoritettu kolmen tunnin väliajoin, nimittäin klo 12.30, 3.30, 6.30 jne. ja nyt klo oli 21.34! - Vanhus oli ollut huonokuuloinen. Hän kuuli vasta kun astuimme sisään, tai ehkä vasta näki meidät "astraalisilmillään". Hänelle tuli kiire ja kiskaistessaan arinakoukkunsa uunista hän vahingossa tönäisi sillä pönttöä, paiskasi raudan koukkuun niin, että se helähti ja ehkä vielä ohi kiiruhtaessaan hipaisi hihallaan niitä saaden ne soimaan.
Vanhus on ollut viime aikoina tavattoman levoton. Hän, lämmittäjä on tietysti huolissaan vaihtelevien säiden aiheuttamista mahdollisista vaurioista ja koettaa mahdollisuuden mukaan pitää silmällä asioita silloin, kun vielä kehonsa kahleissa kulkevat eivät sitä uneltaan jaksa tehdä. Samoin hän on kesällä kuljeksinut kasvilavojen välissä taivutellen kukkien varsia kuin tarkkaillakseen mullan kosteutta.

Mainitsin jo, että en koskaan ole uskonut kummituksiin. Vaikeata se on vieläkin, mutta vietettyäni kertomani muutamat tunnit haamuhyasinttien ja kummituksen kastelemien kukkien keskellä, kuultuani selväjärkisten ihmisten todistamat ja oltuani itsekin toteamassa tapahtumia on minun myönnettävä, että miehisen miehenkin mielipiteet näissä asioissa voivat järkkyä.
Henkiolentojen olemassaoloa ei ole kuitenkaan voitu todistaa. Mutta ei ole voitu myöskään todistaa, että niitä ei olisi.

Kuvien tekstit: Kummituksen esiintymisen jälkeen oltiin miettiväisiä. Pekka L. on juuri kolinaa pitäneiden rautojen kohdalla. Ne ovat hänen selkänsä takana kahden pylvään väliin naulatussa raudassa roikkumassa -   tällä tavalla. Kuusi erilaista kohennusrautaa siinä roikkuu. Joka puolella on ilmatilaa. Takana on hiekkakasa laudoilla ympäröitynä.
Johtaja Ward toteaa vielä kerran, että kuulemamme ääni aiheutui juuri näistä raudoista. Ja nehän liikkuivat vielä minun ehtiessäni paikalle.
Tämä pönttö kieppui vinhasti, mutta vasta kun me olimme astuneet sisään ja todenneet, ettei siellä ollut ketään. 
 
Toinen kummitusjuttu
Paluu alkuun


Web-toteutus: Liisa Nordman, 2002