MaTaPuPu

  Siltamäki-Suutarila
Eino Lampi kirjoitti vuonna 1985:
Muisteluja Airamilta


Sijoittumiseni sähköalalle sotien jälkeen oli lähinnä sattuma. Työtä oli saatava, leipää ja "vihreää oksaa" etsiessäni hakeuduin Airamille kesäkuussa 1945. Takana oli Talvisota, Jatkosota ja Lapinsota sekä sotatyöt. Ne olivat vieneet minun ajastani loppuvuoden 1939 ja alkukuukaudet vuodesta 1940 sekä vuodet 1941, 1942, 1943 aina 1944 loppuun saakka. Sota on polttanut minulta myös kodin ja jouduin melko suunnittelemattomasti aloittamaan työni suomalaisen sähköteollisuuden palveluksessa. Työn, joka on ollut pitkään jatkuneena rikasta ja mielenkiintoista.

Uutta valoa

Tehtävät, joihin jouduin Airamilla lyhyen alkuharjoittelun jälkeen, liittyivät läheisesti tuolloin uuden valolähteen, loistelampun, kehitys- ja valmistustyöhön. Tämän loistelampun kehitystyöt Airamilla käynnistyivät 1945, ja varsinainen tuotanto aloitettiin vuonna 1949 - 1950.

Työskentelin yli kymmenen vuotta tohtori, professori Aito Airolan apuna Airamin tutkimusosastolla. Valonlähteet, valon tuottaminen ja mittaaminen sekä sähkölamppujen valmistukseen liittyvä tekniikka, mm. loisteaineet, tuli jo näinä vuosina minulle läheiseksi ja tutuiksi. Loistelamppua kehitettäessä selvitettiin Airamilla samanaikaisesti myös näiden lamppujen verkkoliitäntälaitteiden, kuristimien, valmistusmahdollisuuksia. Diplomityön loistelampun kuristimista 1949 teki Airamilla teekkari (prof.) Tapio Kunnas. Näistäkin sähköisistä laitteista tarttui yhtä ja toista mieleen. Tuolloin Airamin tutkimusosastolla oli vain 2 - 3 henkilöä, työpäivät olivat pitkät ja yhteistyö sujui mukavasti. 12 - 16 tuntisiksi venyneet työpäivät valonlähteiden ja sähköisten asioiden parissa merkitsivät minulle opiskelua korvaavaa mahdollisuutta perehtyä laajasti käytännön työssä sähkö- ja valotekniikkaan.

Radioputki Oy, joka oli Airamin aloitteesta perustettu 1943, toi sulautuessaan Airamiin 1949 omaa erikoisosaamista lampputekniikan alueelle. Radioputkien valmistuksessa käytetyllä tekniikalla käsiteltiin alkuvaiheessa 1947 loistelamppujen koekappaleiden katodit. Tässä yhteydessä minulla oli mahdollisuus perehtyä myös radioputkien valmistukseen liittyviin lasi- ja tyhjötekniikan kysymyksiin sekä suurjaksokuumennuksen hyväksikäyttöä tyhjöpumppauksen yhteydessä.

Radioputkissa tarvittavien emissioaineiden valmistus ja käyttö loistelamppujen katodimassana tuli siinä sivussa opittua.

Airamiin sulautuneella radioputkiosastolla kehitettiin ja valmistettiin 1940-50 lukujen vaihteessa myös loistelamppujen hohtosytyttimiä. Tätä työtä johti DI Lauri Saari, joka myöhemmin siirtyi Nokia Oy:n ja Outokumpu Oy:n kautta Valcon toimitusjohtajaksi. Lauri Saari, teknillisen fysiikan erikoismies sekä Airola ja Kunnas olivat ne henkilöt, joita nimittäisin työelämässä opettajikseni. Ne kokemukset, jotka liittyvät valotekniikan sodanjälkeiseen pioneeriaikaan, jolloin uusi valonlähde, loistelamppu, aloitti voittokulkunsa, olivat minulle arvokkaat. Elpyminen sodan seurauksista, johon kuului myös pimeyden karkottaminen katu- ja näyteikkunavalaistuksen sekä valomainoksien avulla oli mieleen painuvaa aikaa.

Ensimmäisten Airam-loistelamppujen valaistusasennus valmistui Helsingissä Etelä-Esplanadille myymälä- ja näyteikkunatiloihin siksi illaksi, jolloin sodan jälkeen 5.12.1948 sähköenergianiukkuuden poistuttua syttyivät jällen ensikerran valomainokset ja näyteikkunavalot piristämään kaupunkikuvaa.

Monenlaista yrittämistä

Vuosien varrella olen havainnut, että tavoitteet tuntuvat tärkeiltä niin kauan kuin ne ovat tavoitteita. Kun tehtävä on hoidettu, sen merkitys ja suoritusarvo ikäänkuin vähenee. Näin ajatellen on vaikea laittaa johonkin arvojärjestykseen, mitä eri vaiheita yksilö saa aikaan. Mikä on ollut minulle henkilökohtaisesti jossakin vaiheessa merkittävä suoritus, sillä ei tarvitse välttämättä olla mitään yleistä arvoa.

Periaatteessa erilaiset vaikeat, luovaa panosta vaatineet, tuotantotehtävät, kehitystyö, suunnittelu ja kirjalliset tehtävät ovat olleet ja ovat edelleenkin minulle tärkeitä sekä työelämässä että vapaa-aikaakin ajatellen. Paljon valmistelutyötä aiheuttanut vaativa luento- ja esitelmätilaisuus on usein merkinnyt minulle haastetta, jolla mittaan osaamistani. Näiden valmistelutöiden yhteydessä olen laajasti myös joutunut tutustumaan elinkeinoelämän eri lohkoihin. Maatalouden erikoisongelmat, terveydenhoito, mainonta, markkinointi ja tiedotustoiminta sekä koulutuskysymykset ovat myös tätä kautta tulleet läheisiksi.

Valontarve ja sähköteollisuus

Sähkönkäyttö lähti liikkeelle sähkövalaistuksen saavuttaman (1879) menestyksen vauhdittamana. Hiililankahehkulamppu, tuo pieni tyhjö- ja lasitekniikan ihme, jonka sisällä oli sähkövirran avulla valoa säteilevä hehkulanka käynnisti sähkövalaistuksen aikakauden. Sähkövalaistusta käyttöön sovellettaessa kehittyivät monet sähköntuottamiseen, jakeluun, käytön säätelyyn ja ohjaukseen sekä kulutuksen mittaamiseen tarvittavat laitteet ja järjestelmät. Joskus vieläkin pysähdyn hämmästelemään sitä, miten ihmisen valontarve käynnisti nyt niin mahtavaksi paisuneen sähköteollisuuden, voimantuotannon ja sähköasennusalan.

Tänäänkin (vuonna 1985) valontarve työllistää suunnattoman määrän ihmisiä. Valoa tuottavat sähkölamput ovat paljon työtä ja sähkötarvikkeita vaativan järjestelmän viimeinen komponentti. Se, että Suomessa lähes jokaiseen kolkkaan on saatu sähkövalo, on osoitus sähköalan voimasta ja myös valaistuksen tärkeydestä.

Minulla on ollut tilaisuus seurata toisen maailmansodan jälkeisen ajan valoteknistä kehitystä airamilaisena hyvältä näköalapaikalta. Valotekniikan välineet ja asentamistavat ovat kehittyneet melkoisesti. Luksitasot ovat nousseet, esimerkiksi Suomen Valoteknillisen Seuran toiminnan aikana vuodesta 1947 lähtien teollisuudessa, toimistoissa, kodeissa ym.

1950 - 60 luvun aikana yleisesti keskusteltiin siitä, että valaistusvoimakkuudet kaksinkertaistuvat joka kymmenes vuosi. Tuona aikana tosiaan valaistukset työpaikoilla olivat varsin heikot, ja niiden parantamisen seurauksena harpattiin kerralla melko pitkälle luksitasoissa.

Valaistus "yhteydenpitovälineenä"

Kun sähkö aikanaan valjastettiin sähkövalaistuksen avulla ihmisen palvelijaksi, oli sähkömiehen arvostus varsin korkealla. Kerrotaanhan Tampereen tuntumassa asuneen ukon ylistäessään jumalan tekoja todenneen, että kyllä sen Amerikan Edisonin teot ovat vieläkin ihmeellisemmät. Tämä toteamus liittyy siihen aikaan, kun Tampereen kaupungin alueella vuonna 1888 sähkölampuilla valmistui, kaari- ja hiililankalampuilla, toteutettu ulkovalaistus ihmeteltäväksi. 

Omassa työssäni olen joutunut toimimaan tieteen, taiteen, teollisuuden, kaupan, terveydenhoidon, maatalouden, oppilaitosten, armeijan, lehdistön ym. tiedotusvälineiden ja erilaisten järjestöjen edustajien kanssa. Kaikki nämä yhteydet ovat rakentuneet valon, valaistuksen, näkemisen, uv- ja lämpösäteilyn tuottoon ja käyttöön liittyvien asioiden ympärille. 

Tiedotusvälineet ovat suhtautuneet viimeisten vuosien aikana valotekniikkaan ja valaistuksen kirjoitteluun varsin myönteisesti. Samoin nämä aiheet, ovat koko laajuudessaan olleet erilaisten kurssi- ja koulutustilaisuuksien puheenvuoroina suosittuja. Oma toimintani sekä kirjoittajana että luennoitsijana on ollut varsin monipuolista. Olen pyrkinyt seuraamaan alan kehitystä monella eri tasolla. Minulla on ollut mahdollisuus omien opintomatkojen sekä myös työmatkojen avulla perehtyä muuallakin tapahtuneeseen kehitykseen.

Vaikutteiden hakeminen

Valonlähteisiin sekä valotekniikan erikoiskysymyksiin minulla on ollut mahdollisuus perehtyä eri puolilla maailmaa. Näiden yhteydessä olen mm. tutustunut moneen kansainväliseen lamppu- ja valaisinalan yritykseen sekä niiden tutkimus- ja koulutustoimintaan. Näistä kohteista mainittakoon: 

Mazda
Thorn
Osram
General Electric
Sylvania
Toshiba
Philips
Pariisi, Ranska
Lontoo, Englanti
Hampuri, Länsi-Saksa
Cleveland, USA
Boston, USA
Yokohama, Japani
Eindhoven, Hollanti

Erilaisissa tutkimuslaitoksissa käynnit ja valaistus- sekä sähköalan kansainväliset messut ovat tuntuvasti lisänneet tietojani ja kokemustani valaistusalalla. Näissä olen voinut perehtyä myös valaistussovellutusten ja valaistusarkkitehtuurin moniin erikoiskysymyksiin. Tällaisista opintomatkakohteista, joissa valaistusarkkitehtuuriin, valolla sisustamiseen ja valotehosteiden mahdollisuuksiin olen tutustunut, mainitsisin erikoisesti neljä suurta maailmannäyttelyä:

Bryssel
New York
Montreal
Osaka
Belgia
USA
Kanada
Japani

Ehkä on paikallaan tallettaa tähän muistelmaan jotakin yksityiskohtia eräästä suomalaisen osaamisen historiaan liittyvästä laitteesta, jonka kehitti ja valmisti Oy Airam Ab.

Helsingin Olympiakisat vuonna 1952, tulostaulujärjestelmä


Valotekniikan saralta


1950-lukuun liittyy myös monia muita mielenkiintoisia ja haastavia tehtäviä. Olin mukana Asuntosäätiön, Tapiolan ulkovalaistus - (maisemavalaistus) kokeilussa. Aarne Ervi, Niilo Järnvall, Risto Mäenpää ja Tauno Nissinen tulivat tuolloin tutuiksi. Kasvivalaistusselvitystyöt, jotka edelleenkin jatkuvat, aloitin 1955 Kauppapuutarhaliiton agronomi Heikki Levosen kanssa. Tuolloin meillä oli omat kokeet käynnissä Järvenpään Kotitalousopettaja Opiston tiloissa. Kaikki silloiset tavalliset ja värilliset loistelamput olivat näissä tomaatin taimikasvatukseen liittyvissä tutkimuksissa mukana.

Taimia kasvatettiin erilaisten lamppujen valossa, laskettiin lehtien määriä, punnittiin taimien tuore- ja kuivapainoja. Seurasimme myös minkälaista satoa näiden eri tavoin esikasvatusvaiheessa valotettujen taimien osalta syntyi.

Minulle on aina ollut paljon hyötyä siitä, että olen mennyt lähelle itse ongelmaa ja työtä. Muistelen myös erästä kovaa urakkaa, kun teekkari Kaarlo Rannan, nykyisen Kone Oy:n teknillisen johtajan kanssa ansaitsimme matkarahaa messumatkaa varten Ruotsiin. Olimme monet illat ja yöt ja viikonloput asentamassa loistevalaisimia Eteläranta 10. Airam valmisti tuolloin loistevalaisimia ja niiden asentamisessa oli airamilaisia mukana. Valaisin valmistus oli aloitettu neonosastolla ja 1974 lopetetulla neonosastollahan oli paljon sähköasentajia. Tätä osastoahan veti pitkään Olavi Keramaa, jonka värikäs persoona on monelle vanhemmalle Airamin ystävälle tuttu. Valomainoksien valmistus ja asennustyöt Airamilla aloitettiin jo vuonna 1934.

1950-luvulla perehdyin myös jo monella tavalla valon ja värin ongelmiin. Sisustin ravintoloita ja kokeilin niissä erilaisia hehku- ja loistelamppuja. Loistelamppujen väriominaisuuksien parantamisen tarve tuli näiden tehtävien yhteydessä hyvin tiedostettua ja de Luxe lamppujen tapaisten muunnosten kehittely alkoikin Airamilla hyvin varhain. Väritarkastustehtäviin nykyisin valmistettavan Luonnonvalo 1WC:n ensimmäinen, tuotantoasteelle saavutettu muunnos oli lajissaan aivan ensimmäisiä maailmassa.

Hotelli- ja ravintolavalaistuksen hyväksi vapaa-aikani työskentely  käynnistyi vuorineuvos Eero Saaren ja Hotelli Tornin kauppaneuvos Jorma Soiron kesken tehdyn sopimuksen pohjalta. Sovelsin valonlähteiden käyttöä erilaisiin sisustuksiin samalla kun päivätyössä selvittelin prof. Aito Airolan johdolla loistelamppujen värintoistoon liittyviä ongelmia. Sisustin ja rakensin useita tiloja Tornissa ja muuallakin. Korvauksena tästä aherruksesta minulle turvattiin ravintolaelinkeinon taholta hyvät mahdollisuudet perehtyä tämän alan sisustus- ja valaistusratkaisuihin eri puolilla maailmaa. 

Suurien kansainvälisten hotelliketjujen rakennuksiin ja sisustuksiin tutustuminen laajensi tietämystäni valolla sisustamisen mahdollisuuksista.

Monet tämän alan kansainväliset näyttelyt lisäsivät myös tietojani sisustusvalaistuksen alueella. Myöhemmin kirjoitin näistä aiheista laajalti ja näitä kirjoituksiani on julkaistu eri puolilla maailmaa. Connell´in yliopistolla USA:ssa käytettiin aikanaan kirjoittamaani englanniksi käännettyä hotelli- ja ravintolavalaistusohjetta kurssimonisteena. Hotelli- ja ravintolaliiton pyynnöstä laadin myös suomalaista ravintolavalaistusta käsittelevän selvityksen Hotelli- ja ravintola-alan Helsingissä 1972 pidettyä maailmankongressia varten. Tämä kongressi pidettiin Helsingissä Finlandiatalolla.

Opetusministeriön alaista työryhmää varten laadin myös hotelli- ja ravintola-alan opistoasteista koulutusta varten 36 oppitunnin kurssiohjelman aiheena oli "kuva ja ympäristötietoisuus". Tässä opetusohjelmassa tarkastelun kohteeksi otettiin katseltavaan ympäristöön vaikuttavat eri tekijät. Tällä elinkeinoalueella suorittamastani työstä johtui myös se, että minut vuonna 1971 Göteborgin kaupungintalossa lyötiin ranskalaisen ROTISEURS, paistinkääntäjien, veljesliiton chavalier-jäseneksi.

Toinen alue, jossa 1950 - 70-luvulla jaettiin vilkkaasti valaistustietoa, oli kauppa. Myymälämainonta ja -valaistus oli kaupan koulutuksessa mukana monella tavalla. 

Kirjoittajan rooli

Ensimmäinen lehtiartikkeli, jonka kirjoitin, koski myös ravintolavalaistusta. Teemana oli valaistus ja värit. Ravintolavalaistus oli myös ensimmäisen suuremman kuulujakunnan edessä pitämäni esitelmän aihe, tilaisuus oli Suomen hotelli- ja ravintolaliiton syyskokous 1950-luvulla ja paikka Hotelli Helsinki. Ensimmäinen Suomen valoteknillisen Seuran kokouksessa pitämäni esitelmä kosketteli kasvien kasvatusta keinovalossa. Ensimmäiset teknisemmät artikkelit kirjoitin Voima ja Valo-lehteen. Olen tämän Sähkölehden edeltäjälle, silloiselle päätoimittaja prof. Martti Paavolalle kiitollinen, koska hän antoi minulle aikanaan opastusta teknisten artikkelien laatimisessa. 

Kolmen vuosikymmenen aikana olenkin sitten kirjoittanut useita satoja lehtiartikkeleita, 2-3 kirjaa, lukemattoman määrän erilaisia kurssimonisteita, tutkimusraportteja ja selvityksiä. Valaistusalaa koskevia ohjelmia olen tehnyt radiolle ja televisiolle toistakymmentä. Olen niissä ohjelmissa myös esiintynyt itse, paitsi jossakin kouluradion ohjelmissa olen ollut vain kirjoittajana.

Valaistussuunnittelu sekä niihin liittyvät selvittelytyöt ja eri tutkimusryhmien työskentelyyn osallistuminen ovat täyttäneet työpäiviäni myös näiden vuosien aikana.

Luento- ja esitelmätunteja kertyy neljäkymmenvuotisen toiminnan aikana tuhansia. Esitelmiä olen pitänyt myös mm. Neuvostoliitossa useista eri aiheista valaistuksen alueelta. Olen myös valmistanut kansainvälisissä konferensseissa pidettyjä esitelmiä valoon ja näkemiseen liittyvistä aiheista. Kouluttavaa tiedotustehtävää Airamilla hoitaessani suullisen esityksen valmiudet olen hankkinut kirjoittamalla paljon.

Neuvontatyön käynnistyminen

Vuorineuvos Eero Saaren antaessa allekirjoittaneelle vuonna 1957 tehtäväksi Airamin näyttelyn suunnittelun ja neuvontatoiminnan käynnistämisen ja johtamisen, muuttui harrastu päätyöksi. Tämän keskitetyn tiedotus- ja koulutustoiminnan avulla oli tarkoitus vahvistaa Airamin asemaa kestämään ulkolaisen kilpailun kasvavat paineet. Tuolloin myös jo hyväksyttiin kuluttajavalistus erääksi yrityksen suhdetoimintamuodoksi ja koulutus tuotteisiimme kohdistuvia valituksia vähentäväksi, ohjaavaksi toiminnaksi. Toimitusjohtaja Saaren varaukseton tuki teki silloisissa olosuhteissa vielä melko harvinaisen teollisuuslaitoksen pysyvän neuvontatoiminnan käynnistymisen mahdolliseksi.

Korkeasuhdanteiden vallitessa toiminta on ollut uusia käyttöalueita kartoittavaa, kysyntää lisäävää ja ohjaavaa pitkäjännitteistä toimintaa. Laskusuhdanteiden vallitessa toimenpiteet ovat taas painottuneet siten, että ne ovat olleet melko välittömästi myyntiä tukevaa toimintaa.

Tällaisen tehtävän, jossa tuloksen kirjaaminen on vaikeaa, hoitaminen edellyttää sitä, että yrityksen johto on varauksetta toiminnan takana. Jatkuvuus ja samankaltaisena vuosittain kertautuneet virikkeitä tarjoamat peruspuheenvuorot sekä ajankohtaispuheenvuorot vaativat paljon työtä. Ne eivät yrityksissä kiedo lyhytjännitteisessä toiminnassa mukana olevia henkilöitä. Vanhan Airamin, vielä tälläkin hetkellä (vuonna 1985) vahva asema on syntynyt järjestelmällisenä kertautuvan koulutustoiminnan summana. Tiedotus- ja koulutustoiminnan kohteena on ollut jokainen suomalainen lapsesta aikuiseen.

Tehtävän hoito on ollut monesti kiinni siitä, miten hyvin tietoa on saatavissa ja miten alaa on jaksanut seurata. Tietoa voidaan jakaa ainoastaan silloin, kun tietoa on käytettävissä. Pitkävaikutteinen yhteydenpito kauppaan, suunnittelijoihin, viranomaisiin, tutkijoihin, valaisinteollisuuteen yms. ryhmiin edellyttää sitä, että yhteyksiä pitävällä henkilöllä on myös riittävästi tietoa oman yrityksen kokonaistavoitteista.

Minkälainen asema tehtävää hoitavalla henkilöllä on yrityksen organisaatiossa vaikuttaa siihen, millä tasolla yhteydenpitoa kyetään hoitamaan. Tämä asema organisaatiossa korostuu erikoisesti silloin, kun tehtävää hoitaa henkilö, joka ei tunne, miten tieto kanavoidaan esimerkiksi lehdistölle ja erilaisille vaikuttajaryhmille. Airamin menestyminen on tänä päivänä ja tulevaisuudessa kiinni siitä, miten laaja-alaisesti ja eri tasolla Airam ja sen tuotteet tulevat hyväksytyiksi. Teollisuuden, kaupan ja käyttäjän edut voidaan hyvin yhdistää tiedostavalla koulutustoiminnalla.

Airam ennen vuotta 1945

Sähkölampputeollisuus alkoi Suomessa melko myöhään verrattuna muihin sähköteknillisten alojen teollisuuteen, sillä Suomessa on ollut sähköteollisuutta vuodesta 1889 alkaen, kaapeliteollisuutta vuodesta 1917 ja sähkötarviketeollisuutta vuodesta 1917-18 lähtien.

Hehkulamppujen valmistuksen Suomessa aloitti joulukuussa 1921 perustettu Suomen Sähkölampputehdas Oy. Yhtiö toimi aluksi vanhoja lamppuja korjaavana "verstaana". Lamppujen valmistustekniikka opittiin hitaasti ja aloittelevalla yrityksellä oli runsaasti teknillisiä ja taloudellisia vaikeuksia. Erityisen raskaita olivat vuodet 1926...1928. Vasta yhdeksännen tappiota tuottaneen vuoden jälkeen yhtiö saattoi hieman valoisammin toivein jatkaa ponnistelujaan hehkulamppuvalmistuksensa kehittämiseksi. Mahdollisuudet paranivat edelleen, kun Suomen Kaapelitehdas (Oy Nokia Ab) ja Strömberg Oy tulivat yhtiön osakkaiksi vuonna 1931. Yhtiön nimi muutettiin 1938 Oy Airam Ab:ksi, joka oli ollut hehkulamppujen tuotenimenä vuodesta 1926 lähtien.

Hehkulamppujen korjaus

Neljän vuoden ajan Suomen Sähkölampputehdas (1921-24) korjasi vanhoja hehkulamppuja. Korjatut lamput myytiin asiakkaille halvemmalla kuin mitä uudet ulkomaiset hehkulamput maksoivat Suomessa tuohon aikaan. Esimerkiksi teollisuus käytti hyväkseen tätä mahdollisuutta toimittaen tehtaalle vanhoja lamppuja korjattavaksi. Lähes 70 % vanhoista lampuista onnistuttiin korjaamaan toimiviksi lampuiksi. Neljän vuoden aikana korjattiin kymmeniä tuhansia lamppuja. Tällä työllä katsottiin olevan jo kansantaloudellista merkitystä, koska näin voitiin vähentää ostoja ulkomailta.

Tehtaalla oli oma patentoitu menetelmä vanhojen lamppujen korjaamiseksi. Edisonin yrittäjä- ja keksijämieltä ei puuttunut suomalaisiltakaan lamppujen tekijöiltä. Korjauspatentti esiintyi eräässä vaiheessa taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevan yrityksen kirjanpidossa yhtiön kalleimpana omaisuutena.

Suoralankahehkulamppujen korjaaminen oli erittäin suurta näppäryyttä vaativa tehtävä. Korjauksessa tarvittiin lasinpuhallustaitoja, käteviä sormia, tarkkaa silmää ja suurta huolellisuutta sekä hyvä tyhjöpumppu. 

Suoralankahehkulampun korjauksen kulku oli seuraava:

- Korjattavasta lampusta katkaistiin aluksi lasiviilalla nipukkapäisen hehkulampun lasikärki. Syntynyttä reikää suurennettiin kaasuliekillä kuumentaen ja muovaten.
- Lampun kylkeen, melko lähelle kantaosaa, tehtiin lasia sulattaen ja lampun sisälle ilmaa puhaltaen toinen reikä.
- Vanha hehkulangan jäännökset poistettiin kuvun sisältä ja lampun kupu sekä sisärakenteet pestiin huolellisesti.
- Uusi 0,010 .... 0,044 mm läpimittaisen hehkulanka vietiin lampun kärjessä olevan reiän kautta kuvun sisälle, vedettiin sivureiästä esiin sekä kiinnitettiin langan pää kuvun ulkopintaan.
- Hehkulangan toinen pää kiinnitettiin toiseen johtimeen puristaen. Tämä tapahtui kupuun tehtyjen pienten reikien kautta, kuten myös hehkulangan asettelu tukikoukkuihin sekä sen kiinnitys toiseen ulostulojohtimeen.
- Kun uusi hehkulanka oli paikoillaan, suljettiin kuvun sivussa oleva reikä sulattaen lisää lasia tähän aukkoon.
- Kärkireikään liitettiin ohut lasiputki, jonka avulla lamppu juotettiin lasiliitoksella tyhjöpumppausjärjestelmään.
- Ilma poistettiin kuvusta kuumentaen lamppua ulkoapäin pumppauskaapissa. Käsittelyn aikana myös hehkulankaa hehkutettiin ja epäpuhtaudet imettiin tyhjöpumpun avulla pois lampusta.

Tämän pumppujärjestelmässä tapahtuvan hehkutuksen tarkoitus oli sama kuin Swanin patentin mukaisesti hiililankalamppuja valmistettaessa.  

- Lamppu irrotettiin pumppauksen jälkeen tyhjöpumppausjärjestelmästä sulattamalla imulasi umpeen kuvun läheltä.  

Vanhasta lampusta saatiin lähes uuden veroinen hehkulamppu.

"Suomen sähkölamppusota"

Vuonna 1931 valmistettiin Suomen Sähkölampputehtaassa päivittäin noin 1500 hehkulamppua. Maailman lampputuotantoa ja -kauppaa hallitsi tuolloin Phoebus-kartelli, joka pyrki vaikeuttamaan pienten ja riippumattomien lampputehtaiden toimintaa ja valtaamaan mm. Suomen markkinat kokonaan. Näistä asioista kirjoitti tohtori Juho Jännes kirjan "Suomen sähkölamppusota", jonka alkulause on seuraava:     

"Tämän kirjasen tarkoituksena on suomalaiselle lukijalle eräiltä puolin selostaa sähkölamppujen maailmanmarkkinoita ja osoittaa, kuinka tällä alalla jättimäisiä pääomia käyttävät suurliikkeet ovat päässeet markkinoita hallitsemaan. Kirjasen tehtävä on myös suomalaiselle lukijalle osoittaa ne seuraukset, jotka kartellimuodostus sähkölamppualalla on tuottanut eri maiden kuluttajaväestölle ja kansantaloudelle sekä selvittää niitä keinoja, joilla eräissä maissa on taisteltu kartellivaltaa vastaan ja voitu rajoittaa sen pyrkimyksiä laskea kansat itselleen verovelvollisiksi.

Lopputuloksena esityksestä on vastaukset seuraaviin kysymyksiin. Mitä hyötyä on suomalaisesta sähkölampputeollisuudesta Suomen kansantaloudelle ja kuluttajille?

Voiko niin pieni kansa kuin Suomen kansa välttää alistumista kartellin valtaan ja veronalaisuuteen, ja kuinka se on mahdollista?

Mitä yleiseltä kannalta tärkeitä kokemuksia on saatu Suomen sähkölampputeollisuudesta?

Helsingissä lokakuun 20. 1933"


Tämä suomalaisen lampputehtaan toiminta edellytysten puolustamiseksi laadittu kirja oli vaikuttava teollisen itsenäisyyden merkitystä korostava puheenvuoro, joka sai myönteistä vastakaikua valtiovallan, teollisuuden ja kaupan taholta. Suomen Sähkölampputehdas Oy:n ilmoittelu kohdistui myös tuona aikana vetoavasti suomalaisiin vaikuttajiin ja kuluttajiin.

Kauppa ja teollisuus alkoivat erilaisin todistuksin ja lamppujen laatua kiittävin lausunnoin tukea Sähkölampputehtaan myyntiponnisteluja.

Suomen hehkulampputeollisuuden kehityshistoria

Suomen Sähkölampputehdas Oy:n omavaraisuus ja muut edellytykset toimia itsenäisenä lampputehtaana paranivat jatkuvasti. Taloudellinen tilanne korjaantui myös toiminnan vakiintumisen myötä. Yritykselle valmistui oma lasitehdas lampun kupujen valmistamiseksi. Lisäksi perustettiin hehkulangan valmistusta varten tarvittavat tuotantoyksiköt. Mahdollisimman suuri omavaraisuus oli tarpeen kilpailtaessa tällä teknillisestikin vaikealla alalla. Omavaraisuus turvasi yhtiölle itsenäisen yrityksen aseman. Voima ja Valo-lehdessä (nykyisin Sähkö, 1985) oli vuonna 1938 sähköteknillistä teollisuutta esittelevä katsaus ja taulukossa 2 esitetyt Suomen Sähkölampputehdas Oy:tä koskevat tiedot.

Suomen Sähkölampputehdas Oy:n tuotanto-ohjelmassa olivat jo 1930-luvulla myös neonvalomainokset, termospullot ja kuivaparistot. Neonosasto toimi Airamilla vuosina 1936 - 74.

Taulukko 2. Suomen Sähkölamppu Oy:n kehitys vuosina 1928 - 1937 

Vuosi Tuotanto
Mmk
Työläisiä +
toimihenkilöitä
 
1928
1929
1930
1931
19
32
1933
1934
1935
1936
1936
1,1
1,8
3,0
5,4
6,6
6,5
7,5
8,5
10,0
13,4
30
43
92
94
94
97
151
179
203
233
 

Termospullojen valmistus aloitettiin yhtiössä 1934, kuivaparistot tulivat yhtiön ohjelmaan vuonna 1938; molempia valmistetaan edelleen (1985).

Sodasta rauhaan

Toisen maailmansodan lähestyessä suomalainen lampputehdas kasvoi ripeämmin kuin koskaan aikaisemmin. Myynti oli vuonna 1938 17,6 milj. markkaa. Samana vuonna yrityksen nimi muutettiin Oy Airam Ab:ksi. Vuonna 1939 yhtiöllä oli teollisuustiloja 7680 m2. Henkilökunnan kokonaismäärä oli 261. Vientikauppakin oli silloin jo tuntuvaa, eli 11 % koko myynnistä.

Perustan nykyiselle Airamille loi vuorineuvos Eero Saari ollessaan yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 1925 vuoteen 1960.

Sotien aikana sekä melko pitkään sen jälkeen Airam Oy toimi raaka-aineiden ja puolivalmisteiden puutetta kärsien vaikeissa olosuhteissa. Lamppujen uudelleen korjaaminen ei nipukattomassa mallissa enää käynyt päinsä, mutta loppuun palaneiden lamppujen kantoja käytettiin melko pitkään sodan jälkeen uusien lamppujen puolivalmisteina. Hehkulamppuja ei voitu tuottaa kysyntää vastaavia määriä ja vanhojen lampunkantojen palauttajat olivat etuoikeutetussa asemassa lamppujen ostajina.

Nykyisyyden ja historian väliin jää aina sellainen ajanjakso, joka ei ole tätä päivää eikä oikein historiaakaan. Tänä väliaikana helposti häviää arvokasta tietoa, esineitä ja kuva-aineistoa. Tämä on valitettavaa, koska yrityksen historia on suhdetoimintaan liittyvissä tilaisuuksissa mielenkiintoista kerrottavaa ja vanhat tuotantovälineet ja tuotteet arvokasta näytettävää.

Airamin täyttäessä 25 vuotta

Kun kesäkuun 16 päivä vuonna 1945 tulin Airamille elettiin vielä sodan jälkeistä korvikkeiden aikaa. Yritys valmistautui vuonna 1946 pidettävään 25-vuotisjuhlaan. Tämä juhla pidettiin Kansallisteatterissa ja se on jäänyt minulle hyvin mieleen. Seuraavassa kappaleessa on pieni osa vuorineuvos Eero Saaren puheesta Airamin 25-vuotisjuhlasta.

"Herra Ministeri, arvoisat kutsuvieraat, hyvät airamilaiset.

Oy Airam Ab:n edistyttyä 29 p:nä viime joulukuuta 1/4 vuosisataiseen ajankohtaansa, minkä johdosta olemme katsoneet olevan syytä kokoontua tähän juhlatilaisuuteen, on todettavissa, että kuljettu taival on kokonaisuutena katsoen ollut rohkaiseva ja tuonut mukanaan monia ilon hetkiä. Matkan varrella, varsinkin sen alkutaipaleella, on ollut myös monia vaikeuksia, mutta kun kokonaisuutena katsomme yhtiön toimintaa, sen laajentumista ja uusia aluevaltauksia kotimaisen teollisuuden hyväksi, luulemme olevan aihetta puhua menestyksellisestä kotimaisesta teollisuudesta.

Voidakseni valaista jossain määrin tätä verraten laajasäikeistä aineistoa, tahtoisin luoda lyhyen katsauksen yhtiömme tähänastisen toiminnan erinäisiin tärkeimpiin kohtiin. Toukokuussa 1921 perusti kolme saksalaista veljestä, nimeltä Scheibert, Veljekset Scheibert Osakeyhtiö ja alkoivat Uudenmaankadun varrella olevassa huoneustossa valmistaa taskulampunpolttimoita, suorittaen myös erilaisia lasinkorjaustöitä. Yhtiö aloitettiin 50.000 markan osakepääomalla, mutta ei tämä silloisissakin oloissa pieni pääoma riittänyt kauan, vaan lisättiin yhtiön pääomaa jo heinäkuussa ja sitten joulukuussa, jolloin pääoma nousi 150.000 markkaan. Samalla kertaa, joulukuun 29 p:nä 1921 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa muutettiin yhtiön nimi Suomen Sähkölampputehdas Oy:ksi ja tätä päivää pitää yhtiömme varsinaisena perustamispäivänään. Tällöin liittyivät yhtiöömme Tuomari Arvi Jännes, Tohtori Juho Jännes ja edesmennyt Insinööri Otto F. Schmidt ja hiukan myöhemmin Tuomari Ensio Lindeberg, joista varsinkin Tuomari Lindeberg ja Tohtori Jännes ovat joutuneet aivan alkuvaiheesta mukana olleina antamaan tehtaan kehitykselle huomattavan panoksensa. Tehtaan toiminnan laajentuessa liittyivät tehtaan suurempien osakasten joukkoon tunnetut kotimaiset sähköalan teollisuuslaitokset Suomen Kaapelitehdas Oy, Oy Strömberg Ab ja Pohjoismainen Sähkö Oy. Näitten yhtiöiden mukana oli tehtaallamme onni saada johtokuntaansa alan hyvin tuntevia ja kokeneita teollisuusmiehiä, jotka ovat tuntuvasti vaikuttaneet tehtaamme kehitykseen.   

Nimi Suomen Sähkölampputehdas Oy ei kauaa voinut vastata tarkoitustaan, kun tehtaan valmistusohjelmaan liitettiin useita muitakin artikkeleita kuin sähkölamput, minkä vuoksi nimi vuonna 1938 muutettiin nykyiseksi Oy Airam Ab:ksi käytännössä olevan tavaramerkin mukaan. Yhtiön johtokunnan muodostivat alussa Tuomari Arvi Jännes, Tohtori Juho Jännes ja Insinööri Otto F. Schmidt, Tohtori Juho Jänneksen toimiessa puheenjohtajana. Nykyisen (1985) johtokunnan muodostavat Tuomari Ensio Lindeberg, joka vuodesta 1927 on toiminut sen puheenjohtajana, Tohtori Juho Jännes, varapuheenjohtajana, kuuluen yhtämittaisesti johtokuntaamme sen perustamisesta lähtien sekä jäseninä Insinööri Ragnar Enberg, Johtaja O. Rokkanen ja Tuomari Arvi Jännes 1921 - 1924, Tuomari Ensio Lindeberg 1924 - 1925 ja Insinööri Eero Saari vuodesta 1925. 

Yhtiö alkoi toimintansa Uudenmaankatu 33 olevassa huoneustossa ja muutti vuonna 1925 Suomen Kaapelitehdas Oy:n uuteen tehdasrakennukseen Merimiehenkatu 40. Huoneusto oli silloin n. 150 m2 suuruinen käsittäen tehtaan ja konttorihuoneen, joka osittain toimi myöskin varastotilana. Tästä lähtien on tehdas voinut toimia samassa talossa saaden tyydytetyksi laajentumiseensa tarvittavan pääasiallisen tilan tarpeen, mistä olemme vuokraisännällemme Suomen Kaapelitehdas Oy:lle vilpittömästi kiitollisia.

Viisivuotiskausilta otetut luvut karakterisoivat kehitystä:

1926
1931
1936
1941
1946
   150 m2
 1200 m2
 4100 m2
 7800 m2
11800 m2

Turvataksemme mahdollisuuden oman tehdaskompleksin rakentamiseen on yhtiö hankkinut itselleen teollisuusalueen Puistolasta. Toistaiseksi on sinne voitu rakentaa lasitehdas, joka tuottaa lasitavaraa pääasiallisesti tehtaan omaan käyttöön. Suunnitelmat muitten osastojen siirtämiseksi Puistolaan ovat toistaiseksi keskeneräiset ja odottavat toteutumistaan."



Historiasta nykypäivään

Riippumattoman asemansa turvaamiseksi yritys perusti oman lasitehtaan hehkulampun kupujen valmistamiseksi. Kierrelankojen valmistus ulkolaisesta volframilangasta käynnistyi 1930-luvun alkupuolella, 1935 aloitettiin myös itse valmistaa puhdistettua volframioksidista volframilankaa.

Sota-aikana volframioksidin saanti ulkomailta tyrehtyi. Kotimaan kaivoksista oli kuitenkin saatavissa volframimineraaleja. Oli vain keksittävä menetelmä puhtaan volframioksidin erottamiseksi niistä. Tässä yrittäjät onnistuivat, ja niin saatiin lampputehtaassa aikaan kelvollista volframioksidia monien eri puhdistusvaiheiden kautta. Vetokivien puute oli toinen este, joka oli voitettava omaa hehkulankaa valmistettaessa.

Reikien poraus, vetokivinä hehkulankaa valmistettaessa toimiviin timantteihin, aloitettiin sota-aikana sekä samaan tehtävään tarvittavia kovametallipaloja tehtiin myös itse. Kovametallin valmistus vetokiviä varten olikin alkuna myöhemmin 1947 perustetulle OY Kovametalli Ab:lle, joka sulautui vuonna 1969 Airamiin. Nykyisillä Kometa-tuotteilla, kallioporilla, autojen liukuestenastoilla ja kovametallipaloilla on siis valoon liittyvä menneisyys.  

Hehkulankojen ym. komponenttien saanti tuli monin eri toimenpitein varmistetuksi sodan aikana eikä lamppujen suhteen tarvinnut turvautua säännöstelyyn ja korvikkeisiin. Hehkulampun kierrekantoja valmistettiin tuolloin Airamilla rautapellistä, mikä oli varsin vaikea tehtävä.

Suuri merkitys sota-aikana oli myöskin sillä, että yritys vuonna 1937 - 1938 oli ottanut kuivaparistojen valmistuksen ohjelmaansa. Tehdas ehti kehittää tuotannon niin pitkälle, että myös tärkeimpien kuivaparistojen tarve tuona kriittisenä aikana saatiin maassamme suurimmaksi osaksi tyydytettyä.

Vuonna 1938 Suomen Sähkölampputehdas Oy muutettiin Oy Airam Ab:ksi. Airam, joka oli vuodesta 1926 lähtien ollut kotimaisten hehkulamppujen nimi, tuli nyt jo muillekin aloille laajenevan yrityksen nimeksi. Yritys valmisti hehkulamppujen lisäksi kuivaparistoja, termospulloja sekä valomainoksia.

Toisen maailmansodan alkuun saakka oli hehkulamppu ollut ainoa kuluttajien käytössä oleva sähköllä toimiva valonlähde. Sodan aikana oli suurvalloissa myös vilkas uusien valonlähteiden kehittämisen aikakausi. Airamille sodan jälkeen perustettu tutkimus- ja kehitysosasto aloitti loistelamppujen kehittelytyön vuonna 1947 ja vuonna 1949 - 1950 voitiin loistelampputuotanto panna kotimaassa käyntiin. Valmistusmahdollisuuksien selvittely käynnistyi jo 1945.

Todettakoon tässä yhteydessä, että sähkölamppujen eri pääryhmät tulivat maailmalla tunnetuiksi seuraavassa järjestyksessä:
- hiililankahehkulamput vuonna 1879 -
- metallilankahehkulamput (volframi) 1910 -
- elohopea- ja sekavalolamput 1933 -
- loistelamput 1936
- monimetallilamput 1964 -
- suurpainenatriumlamput 1965 -.

Muistuipa alkuvuosilta mieleen

Näistä alkuvuosista on jäänyt erikoisesti mieleen se, miten vaikeissa olosuhteissa suomalainen lampputeollisuus joutui sodan aikana ja sen jälkeen toimimaan. Miten kaikessa työssä ja toiminnassa heijastui voimakas tahto tehdä työtä yhteiseksi hyväksi. Eduista ei kamppailtu, vaan usein tehtiin tyhjästä valmista.

Airam keräsi jälleen vanhoja hehkulamppuja, kuten oli tapahtunut jo vuosina 1921 - 25. Samalla jo vuonna 1945 tähyiltiin tulevaisuuteen ja loistelamppujen valmistamisen mahdollisuuksia selviteltiin.

Tämän uuden valonlähteen sielunelämään jouduin sitten perehtymään ihan sen suomalaisista alkuhetkistä lähtien. Tohtori, professori, Aito Airola ja tämän artikkelin kirjoittaja, hänen apupoikanaan, teimme omin käsin kaikki loistelampun valmistukseen liittyvät työt. 

Loistelamppujen valmistuksen aloittamiseksi ja siihen liittyvien valmistusongelmien ratkaisemiseksi Airamilla oli jo vuonna 1945 melko hyvät edellytykset. Yrityksen rinnalla oli jo vuodesta 1943 toiminut Radioputki Oy, jonka piiristä löytyi sellaista osaamista, jota voitiin hyödyntää myös loistelamppuja kehitettäessä. Radioputkissa käytetyt emissioaineet olivat avuksi ja niillä päällystettiin ensimmäisten loistelamppujen katodit. Radioputkien lasiset jalkaosat olivat myös konstikkaampia kuin hehkulampun jalkaosa. Heillä oli käytössä myös jo silloin pistehitsaus. Loistelampun jalkaosaan kuului ensimmäisiä lamppuja tehtäessä metallinen katodeja suojaava kuppi. Tämä hitsattiin kiinni jalkarakenteeseen sulatettuun kolmanteen "johtimeen". Radioputkien valmistuksessa käytetty suurjaksokuumennus oli myös koelamppuja valmistettaessa apuna. Sen avulla kuumennettiin tyhjössä katodia suojaava metallikuppi, jotta epäpuhtaudet saataisiin pois. Loistelamppujen hohtosytyttimien valmistus käynnistyi myös Airamiin 1949 sulautuneella radioputkiosastolla.

Airamin lasitehdas, joka toimi nykyisessä Suutarilassa jo vuonna 1944, veti ensimmäisiä loistelamppuja varten lasiputket. Se oli melkoinen taidonnäyte, kun useita metrejä pitkää putkea vedettiin käsityönä putkimaisen pitkän lampun kuvuksi. Näissä koelampuissa pituus- ja poikkipintatoleranssit eivätkä seinämäpaksuudet olleet kovin tarkkoja. Muistelen, että ensimmäisissä ero saattoi lasiputkessa olla useita millejä.

Omavaraisuus ja monipuolinen osaaminen nopeutti kehitystyötä. Ulkolaista apua ei ollut loistelamppujen valmistuksen kehittämisessä tuolloin saatavissa. Lamput juotettiin erikoishehkulamppujen valmistukseen käytettävillä koneilla yksi kerrallaan. Ensimmäisten loistelamppujen pumppaus ja muut käsittelyvaiheet tehtiin käsityönä hyvin yksinkertaisien laitteiden avulla. Omatoimisesti edeten saatiin kuitenkin varmuutta ja opittiin tuntemaan loistelampun valmistukseen liittyvät erikoispiirteet. Nehän monelta osin poikkesivat hehkulamppujen valmistuksen tietynlaisesta "helppoudesta".  

Ensimmäiset loistelamput valmistuivat koepolttoja varten Airamin Pursimiehenkadun tehtailla hyvin yksinkertaisin konein ja laittein vuonna 1947. Täältä valmistus siirtyi Kaapelitehtaan tiloihin Salmisaareen, jossa jo 1949 tehtiin kolmivuorotyönä jo melkoista tuotantoa. Tehtaalla oli silloin käytössä kaksi 10-istukkaista pumppauslaitetta. Konekanta parani koko ajan ja vuonna 1957 - 1958 tuotantovauhti kiihtyi, kun loistelamppujen tärkeä pumppausvaihe siirtyi 60-paikkaiselle karusellipumpulle. Valmistus siirtyi takaisin Pursimiehenkadun tehtaalle vuonna 1976, jonne oli valmistunut uusi tuotantolaitos.  

Nyt vuoden 1985 - 1986 vaihteessa käynnistyy loistelamppujen valmistus Suutarilan tehtailla.

Erilaisia vaihtoehtoja

Loistelamppujen eri komponentteja ja valmistusmenetelmiä on tähän päivään (vuoteen 1985) saakka jatkuvasti kehitetty. Alun pitäen Airamilla on ollut tässä kehitystyössä tiettyä omintakeisuutta. Neutraalia päivänvaloa jäljittelevä loistelamppumalli "Luonnonvalo" kehitettiin ja toimitettiin markkinoille, kuten todettiin, ensimmäisenä maailmassa. Airam alkoi myös aikanaan ensimmäisenä valmistaa 80 watin loistelamppuja, jotka oli varustettu kaksinastakannoilla. Tämä lamppumalli korvautui myöhemmin myös Suomessa saman mittaisella 65 watin loistelampulla. 26 mm lamppujen tullessa markkinoille, on tämä em. lampun rinnalle tullut myös 58 watin yksikkö.

Pitkäaikaisen kehitystyön jälkeen aloitettiin Airamilla vuonna 1956 valmistaa korkeapaine-elohopealamppuja. Myöhemmin otettiin valmistusohjelmaan sekavalolamput, ja vuonna 1975 suurpainenatriumlamput. Monimetallilamppu täydentää nykyisin tätä purkauslamppusarjaa.

Kansainvälisesti merkittävän lisän sai hehkulamppuvalikoima vuonna 1961, jolloin Tapio Wirkkalan muotoilemat Wir-merkkiset koristelamput laskettiin markkinoille. Vuonna 1967 Airam toi markkinoille värejä kirkastavat Neodymlite-lamput. 1970-luvulla tulivat myös halolamput yrityksen valmistusohjelmaan.

Oy Airam Ab on 1970 - 1980 luvulla elänyt voimakasta muutosten aikaa. Tehdasprojektitoimitukset ja laitevalmistus kuuluivat mm. myös Airamin toimintapiiriin. Lamppujen valmistusta on keskitetty Helsingissä Kehätie III:n tuntumassa olevalla omalla Lampputien teollisuusalueella. Sinne siirtyi 1981 myös Airamin pääkonttori Pursimiehenkadun tiloista ja Airamin näyttely vuoden 1982 - 83 vaihteessa. Kometa-tehdas Espoon Lintuvaarassa on tuotantotilojensa osalta jatkuvasti laajentunut. Kesälahdella olevalla lampputehtaalla on myös tuotantotiloja lisätty.

Vuosia jatkunut tuotannon monipuolistaminen kertoo yrityksen uusiutumisesta. Erilaisten lamppujen, kuivaparistojen ja Kometa-kallioporien ja -nastojen rinnalle tuli monia erikoistuotteita. Näistä mainittakoon valoinformaatiolaitteet, erikoismittarit sekä psoriasishoitolaitteet. Toim.johtaja Matti Mäyrän lyhyeksi jääneeltä toimitusjohtajakaudelta 1975 - 76 kehitettiin edellä mainittuja erikoistuotteita Airamin ohjelmaan. Tällaisia valonkäyttöön liittyviä tuoteideoita olisi pitänyt syntyä enemmän.

Vetäjät ovat vaihuneet

Henkilöstön määrä Airamin neljässä eri toimintapisteessä on vuoden 1983 syksyllä yhteensä n. 840. Airamin toimitusjohtajana oli tuolloin DI Esko Mikkonen. Vuoden 1985 lopussa Airamin palveluksessa oli yhteensä noin 700 henkeä. 1.1.1985 alkoi Airamilla Matti Pesolan toimitusjohtajakausi.

Airamin toimitusjohtajat vuodesta 1921 lähtien:

tuomari
varatuomari
vuorineuvos
dipl.ins.
dipl.ins.
dipl.ins.
teollisuusneuvos
dipl.ins.
Arvi Jännes, 1921 - 1924
Ensio Lindeberg, 1924 - 1925
Eero Saari, 1925 - 1960
Henrik Bergroth, 1960 - 1975
Matti Mäyrä, 1975 - 1976
Esko Mikkonen, 1977 - 1984
Matti Pesola, 1985 - 1986
Pentti Korkka, 1986 -

Varsin monenlaisissa luottamustehtävissä sähköalalla toiminut DI Heikki Bergroth oli yrityksen neljäs toimitusjohtaja. Heikki Bergroth oli ulospäin suuntautuva ihminen, nopea kirjoittaja ja hyvä puhuja. Tiedottaminen oli lähellä Bergroth´in sydäntä, joten pidimme yhdessä monia Airamin tilaisuuksia eri puolilla Suomea. Liitän tähän osan puheesta, joka ystävältäni Heikiltä jäi pitämättä, kun hän äkillisen sairaskohtauksen seurauksena menehtyi maaliskuussa 1975. Tilaisuus piti olla Kymenlaaksossa ja olimme siihen yhdessä valmistautuneet puheenvuoroinemme.


"Arvoisat kuulijat!

Airam tänään on melko monipuolisella ohjelmalla toimiva lampputehdas. Sen tuotanto käsittää varsinaisten vakiohehkulamppujen lisäksi kokonaisen listallisen erikoislamppuja, joista mm. muotoillut Wirkkala-lamput, neodymoksidin käyttöön perustuvalla erikoiskuvulla varustetut ns. Neolux-lamput ja monet muut ovat lähinnä Airamin oma erikoisuutta.

Erikoisuuksien linjaa edustavat monet mielenkiintoiset lamppumallimme, joista tässä mainitsen erimerkkinä Expofluw-lampun. Sen käyttö on lähes yksinomaisesti graafisen teollisuuden piiri, siinä on eräitä fotomekaanisia prosesseja, joissa tarvitaan vahvasti aktiivista säteilyä syövytyslaitosten käytössä. Expoflux-lampun teho on niin suuri tässä mielessä ja käytössä, että se korvaa aikaisemmin käytössä olleet ksenon-lamput tyytyen vain neljännekseen niiden tehosta, jos halutaan säilyttää entinen syövytysvalotusnopeus.

Airamin tieteellinen työ professori Aito Airolan johdolla on merkittävä osa kuvastamme. Siinä osassa on kaksi eri suuntaa - tutkimusjaos ja kehitysjaos. Nimistä voi jo johtaa jonkinlaisen työjakokuvan perusteet - tutkimusjaos pääasiassa askarrellen perusongelmien kanssa tekee ikään kuin perustuksia kehitysjaokselle, joka on jo melko lähellä käytännön kenttää tarjoten apuaan uuden tuomisessa toimintakuvioon. Molempien edellisten rinnalla on sitten ostajiston tai kuluttajien kannalta kenties tärkeimpiin kuuluva toiminto - laadunohjaustoiminto, jonka päätehtäviä ovat tuotteiden valvominen suunnittelun alusta asiakkaalle menevään pakettiin asti, ja ennen kaikkea valvominen siinä mielessä, että tuote todella vastaa vaatimuksia, joita kuluttajisto on oikeutettu esittämään.

Rinnan edellä mainittujen kanssa ja omana yksikkönään on Airamin neuvontatoimi. Sen tarkoitus on toimia niin, että kuluttajat saavat tarvitsemaansa opastusta, ohjausta ja virikkeitäkin valonkäytön kieltämättä joskus kiinalaisella kentällä. Tätä tarkoitustaan toteuttaa neuvontatoimi niin hyvin henkilökohtaisen kuin kirjallisen ohjauksen kautta. Tänäänkin olemme koossa neuvontatoimen ohjauksessa.

Lopuksi muutama sana Airamin asemasta lamppukentällä kansainvälisesti ajatellen. Airam on pieni yritys alan jättiläisiin verattuna. Resurssimme ovat pienet, mutta toisaalta olemme niiden laadusta vakuuttuneina valmiit kilpailemaan hyvin monessa suhteessa isojen kanssa. Tiedämme, että lamppumme vastaavat suomalaisten kuluttajien näkemystä kunnon lampusta, kestävästä, luotettavasta ja tasaisesta tuotteesta, johon voi luottaa. Tiedämme myös, että kun tiukka paikka tulee on suomalaisten taas todettava, että jollei olisi omaa lampputeollisuutta, olisi maamme muiden armoilla - hinta, laatu ja saanti tulisivat hätätilanteessa ainakin todennäköisesti kyseellisiksi. Meillä ei ole varaa tähän ja on paikallaan alleviivata että tässä on eräs tärkeä syy suosia jotakin vientiteollisesta näkemyksestä - annan kuulijoille tilaisuuden jatkaa omassa mielessään näitä linjoja...

Henrik Bergroth



Airam on edelleen ainoa Suomessa toimiva lampputehdas. Heikki Bergroth ehti vetää Airamia 15 vuotta. Vuorineuvos Eero Saaren toimitusjohtajakausi, jonka aikana yritys kasvoi ja monipuolistui, kesti 35 vuotta

Uudet tilat ja uudet mahdollisuudet

Kun vuoden 1982 - 83 vaihteessa muutin Pursimiehenkadun tehtailta tänne Suutarilaan, olin ehtinyt jo pitkään suunnitella tätä uutta näyttely- ja koulutustilaa. Tätä kirjoittaessani näyttelyssä on vieraillut jo huomattavan paljon asiantuntijoita ja Airamin asiakkaita. Tila toimii hyvin ja uudet puitteet antavat paremmat mahdollisuudet Airamin ulospäin suuntautuville toiminnoille.

Suomen Valoteknillinen Seura vieraili Airamilla 25.1.1983. Samassa yhteydessä vihittiin uusi näyttelytila Suutarilassa käyttöön. 

Toimitusjohtaja Esko Mikkosen tervehdys:

"Arvoisat Valoteknillisen Seuran jäsenet!

Me airamilaiset olemme todella iloisia nähdessämme Teidät täällä Lampputien varrella vierainamme.

Edellinen tapaamisemme täällä toissa vuonna liittyi Pohjoismaiseen Valoteknilliseen kongressiin. Silloin oli rakennus purkauslampputehdasta varten juuri valmistunut. Nyt meillä oli ilo näyttää Teille silloinen kokouspaikkamme oikeassa käytössä. Elohopea-, monimetalli- ja suurpainenatriumlamppujen valmistus pyörii siellä entistä rationaalisemmin. Elohopealamppujen polttimo- ja lampputuotanto muodostavat kumpikin omat kuljettimin ja siirtolaittein varustetut linjansa. Niitä yhdistämään voidaan myöhemmin sijoittaa hitsausrobotit, jotka liittävät polttimon jalkaan ja vievät valmiin jalan juotoskoneelle. Kiertokäynnin aikana saitte varmaan myös selkeän kuvan siitä, kuinka tärkeäksi koemme laadunvalvonnan merkityksen mittauksineen ja koepolttoineen.

Tässä tilaisuudessa, joka ajoittuu näin vuoden alkuun, on paikallaan lyhyesti kertoa, mitä olemme ajatelleet tehdä v. 1983. Johtavaksi teemaksi tälle vuodelle olemme valinneet Länsi-Eurooppaan suuntautuvan vientitoiminnan tehostamisen. Nimiriita Osramin kanssa on ratkaistu siten, että me käytämme Suomen, Ruotsin ja Norjan ulkopuolella nimeämme muodossa Oy AIRAM Ab  FINLAND. Tällä tavalla leimattuja lamppuja tulee luonnollisesti myös Suomen markkinoille. AIRAM on huhtikuussa ensimmäistä kertaa omalla osastolla Hannoverin messuilla. Olemme mukana myös Milanon messuilla toukokuussa. Ruotsiin suuntautuvan viennin tehostamiseksi olemme perustaneet sinne oman myyntikonttorin hoitamaan kallioporien ja lamppujen myyntiä.

Tänään meillä on syytä erityiseen tyytyväisyyteen. Olemme saaneet Teidät, arvoisat Valoteknillisen Seuran jäsenet avaamaan uuden kauden Airamin historiassa.  

Yli-insinööri Eino Lammen ponnistelujen tuloksena olemme saaneet valmiiksi tämän näyttely- ja kokoustilan. Näissä tiloissa hän tulee jatkamaan ansiokasta toimintaansa suomalaisen valaistuskulttuurin hyväksi kouluttamalla mitä erilaisimmilla aloilla toimivia ihmisiä oikean valonkäytön jaloon taitoon. Tätä teemaa hän tulee meille valottamaan uuden näyttelymme avausesitelmässä. Arvoisat vieraat, tervetuloa Airamille!"  



Koulutusta ja tiedotusta

Vaikka Airamin kaikki eri teollisuusryhmät ovat esillä tuotteineen uudessa näyttelyssä, kuten ne olivat myös vanhassa Pursimiehenkadun näyttelyssä, on valotiedon jakaminen ollut aina etusijalla. Tämä on tarkoituksenmukaista ja järkevää, koska kaikki näkevät ihmiset tarvitsevat hyvän valaistuksen sekä työssä että vapaa-aikanaan. Tämä koskee myös pora- ja nasta-asiakkaitamme. 

Kaivosvalaistus ja Kometa-kallioporat tulevat tarvittaessa yhdessä hyvin esiteltyä. Valoinformaatiolaitteet ja urheilukenttien valonlähteet sopivat aikanaan myös hyvin yhteen, samassa tiedotus- ja koulutustilaisuudessa esitettäväksi. Seuraavassa kappaleessa on hieman merkitty muistiin niitä asioita, joita valotekniikan ja valonlähteiden alueella on kerrottu Airamin koulutustilaisuuksissa asiakkaille ja asiantuntijoille:

Valonlähteet eilen ja tänään

Valotekniikkaa koskettavat keskeiset puheenvuorot ovat vaihdelleet viimeisten neljän vuosikymmenen ajan aina olosuhteiden mukaan. 1950 - 60-luvulla kirjoitettiin ja esitelmöitiin, että valaistustasot kaksinkertaistuvat joka kymmenes vuosi. Hyvä valaistuksen merkitys tuottavuuteen vaikuttavana tekijänä oli pitkään voimakkaasti esillä valaistuspuheenvuoroissa. 1970-luvulla tuottavuuden tilalle tavoitteeksi tuli työturvallisuuden lisääminen. 1970-luvun puolivälin jälkeen energian säästö on vahvasti sävyttänyt keskusteluja. Energiansäästötavoitteet ovat vaikuttaneet myös valonlähteiden kehitykseen ja valonlähteiden erilaisten ominaisuuksien arvostus painottui uudella tavalla.

Sähkövalaistusta varten kehitetyt valonlähteet jaetaan edelleen kolmeen ryhmään. Tämä jako johtuu siitä, että sähkölampuilla voidaan tuottaa valoa kolmella pääperiaatteella. 
Nämä pääryhmät ovat: 

- Termiset säteilijät
- Loistesäteilijät
- Purkaussäteilijät.


Hehku- ja halogeenilamput kuuluvat, kuten tiedämme, ensin mainittuun ryhmään, jonka sisältä löytyy laaja nimikkeistö yleis- ja erikoislamppuja. Pääosa niistä valmistetaan valaistustehtäviin, mutta myös erilaiset merkki- ja mm. lämpölamput kuuluvat tähän ryhmään. Loistelamput uusine ja vanhoine muunnoksineen ovat loistesäteilijöitä. Nämä matalapaineiset elohopeahöyrylamput tuottavat valoa pääasiassa loisteaineita hyväksi käyttäen. Elohopeahöyryssä tapahtuvassa purkauksessa syntyy loistelampuissa suoraan vain niukalti näkyvää säteilyä, valoa.

Korkeapaine-elohopealamput erilaisine ja eri tehtäviin kehitettyine muunnoksineen on vanhin nykyisin käytössä olevista purkauslampuista. 1950-luvulla tässä lamppuryhmässä otettiin käyttöön myös loisteaineet valon laadun parantamiseksi. Myöhemmin voitiin loisteaineiden kehittyessä edelleen parantaa näiden ns. värikorjattujen mallien värintoisto-ominaisuuksia sekä nostaa niiden valotehokkuutta. Erikoistehtäviin valmistetaan edelleen myös kirkaskupuisia elohopealamppuja.

Pienpainenatriumlamppu on myös vahva valonlähde. Tämän valotehokkaan lampun yleistymistä on vuosikymmeniä haitannut huono värintoisto. Natriumin käyttö purkauslampuissa elohopean rinnalla tuli todella tärkeäksi suurpainenatriumlampun keksimisen jälkeen. Suurpainenatriumlamppujen kehittämisen teki mahdolliseksi se, että lampputekniikan käyttöön löytyi 1960-luvun vaihteessa uusi polttimoksi sopiva, valoa läpäisevä materiaali (alumiinioksidi). Alumiinioksidista tehty polttimo kestää korkeissakin lämpötiloissa natriumhöyryn syövyttävät vaikutukset. Tässä suurpainenatriumlamppuryhmässä malliston kehitys on ollut nopeaa ja jatkuu edelleen. Korkea toimintalämpötila- ja paine luovat edellytykset natriumlampun väriominaisuuksien parantamiselle.

Monimetallilamppujen ensimmäiset muunnokset tulivat USA:ssa tunnetuksi samoihin aikoihin kuin suurpainenatriumlamppukin. Monimetallilamppu jouduttiin kuitenkin siellä vetämään melko pian pois markkinoilta, koska sen valmistukseen ja käyttöön liittyi paljon ongelmia.

Nämä monimetallilampun ongelmat johtuvat pääasiassa siitä, että lampun polttimotilassa toiminnan aikana eri metallit höyrystyneenä käyttäytyvät polttimon sisäisen lämpötilan ja paineen muuttuessa eri tavoin. Monimetallilamppujen eri valmistajien, samankokoiset ja -näköiset, lamput saattavat poiketa valon kokoomukseltaan hyvinkin paljon toisistaan. Tässä lamppuryhmässä tehdään paljon tutkimustyötä, ja monimetallilamppuihin on asetettu suuria toiveita jo useamman vuosikymmenen ajan. Nyt tämäkin lamppu on vakiinnuttanut asemansa.

Näiden alussa mainittujen kolmen pääryhmän sisällä ja rinnalla on myös erikoismalleja, kuten hehku- ja elohopealampun yhdistelmä - sekavalo. Uusien, hehkulamppuja korvaavien, loistelamppumallien rinnalle on tuotu myös monimetalliperiaatteelle rakentuva sekavalolamppu. Erilaiset toisiaan korvaavat purkauslamput mahtuvat myös aikaisemmin mainittujen kolmen pääryhmän sisälle.

Hehkulampun polttoikä ja valotehokkuus

Kun puhutaan perus- ja vakiohehkulampuista, ilmoitetaan niille tavallisesti 1000 - 2000 keskimääräinen nimellispolttoikä. Verkkojännitteen keskiarvo on maassamme noussut, ja tämä on lisännyt hehkulamppujen käyttöikään kohdistuvien kyselyjen määrää. Tämä jakelujännitteen hivuttautuminen lähemmäs 230 volttia ja sitäkin korkeammaksi, on vaikuttanut lamppujen käyttöikään sekä kodeissa että teollisuus- ym. laitoksissa. 220 - 230 voltin perussarjan lamppujen rinnalle entistä useammin halutaan 230 - 240 voltin hehkulamppuja. Markkinoille on tuotu myös erilaisia pitkäikäisiä hehkulamppuja, tärinää kestävien vahvistehehkulamppujen rinnalle. Vahvistehehkulamppujen nimellispolttoikä on tavallisesti 2500 tuntia. Näissä, samoin kuin ns. 5000 tunnin hehkulampuissa pitempi polttoikä saavutetaan valohyötysuhteen kustannuksella. Pitempään käyttöikään voidaan päästä lamppuvalinnalla sekä jännitettä pudottamalla tai vaikkapa valoa säästäen.

Mikäli hehkulampun hehkulankaan kohdistuvat mekaaniset rasitukset jätetään huomioon ottamatta, määrää lampun polttoiän hehku-langan höyrystymisnopeus. Tähän höyrystymisnopeuteen vaikuttaa taas hehkulangan lämpötila, hehkulangan laatu, käytännössä myös puhtaus ja paine. Vuoden 1985 kuluessa markkinoille tuotiin 5000 polttotunnin Kiinteistölamput.

Halolamput

Halolamppu, joka on hehkulampun uudempi sauvamainen muunnos, säilyttää valovirta-arvonsa lähes muuttumattomana koko polttoiän ajan. Halogeenikiertoprosessi pitää tämän kokoonsa nähden suuritehoisen lampun kuvun puhtaana. Tavalliseen, saman nimellispolttoikäiseen, hehkulamppuun verrattaessa  Halolamppu on n. 25 % valotehokkaampi. Tässä lamppumallissa hehkulangan höyrystymisnopeutta voidaan toiminnan aikana hidastaa suhteellisen korkeaksi nousevan, kuuman suojakaasun synnyttämän, vastapaineen avulla.

Halolamppujen värintoisto-ominaisuudet ovat hyvät. Värilämpötila on 3000 K. Sauvamaisen rakenteen ansiosta valon hallinta on mm. valonheitinkäytössä helppoa.

Halolampun päiden lämpötila ei pitkäaikaisessa käytössä saisi ylittää 350 Celsiusastetta.

Kvartsilasista tehtyyn sauvamaiseen kupuun ei saa koskea paljain sormin. Mikäli lamppua käsiteltäessä "putken" pintaan on kuitenkin tullut sormenjälkiä, on lamppu huolellisesti puhdistettava ennen kuin se otetaan käyttöön.  

Loistelamput, vanhat ja uudet mallit

Verkkojännitteen pienet vaihtelut eivät vaikuta kovinkaan paljon loistelamppujen käyttöikään. Edellyttäen, että kuristin on mitoitettu oikein verkkojännitteen keskiarvon huomioonottaen. Verkkojännitteen vaihtelut vaikuttavat kuitenkin loistelampun sähköisiin ja valoteknisiin arvoihin.

Matalapaineisen elohopeahöyrylampun, loistelampun, toiminta perustuu erilaisten loisteaineiden hyväksikäyttöön. Edelleenkin osa loistelampuista voidaan jakaa värintoistonsa perusteella kahteen pääryhmään, tehosarjan ja de Luxe-sarjan loistelamppuihin. Oman ryhmänsä muodostavat ns. kolmikomponenttimallit, jotka yleistyivät halkaisijaltaan 26 mm:n loistelamppujen markkinoille tulon yhteydessä.

Loistelamppujen historiaa

Kun loistelamput 1940-luvun aikana alkoivat yleistyä USA:ssa niiden mitat, lampun pituus ja läpimitta sekä sähköiset arvot määräytyivät melko pian tietyn optimoinnin tuloksena eräänlaiseksi standardiksi. Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa, myös Suomessa, päälajeiksi tulivat 590 mm 20 watin ja 1200 mm 40 watin, halkaisijaltaan 38 mm:n yksiköt.

Ensimmäinen loistevalaistus Suomessa toteutettiin tiettävästi vuonna 1941. Nämä loistelamput olivat amerikkalaisia ja niiden yksikköteho oli 25 wattia ja poikkipinta oli muistaakseni pienempi kuin 38 mm ja pituus n. metri? 1500 mm loistelamput tulivat Suomessa markkinoille aluksi 80 watin yksikköinä. Vähitellen tämä laji korvautui 65 watin malleilla. Siirtymistä 80 watin yksiköistä 65 watin yksikköihin ohjasi jälkimmäisten lamppujen parempi valohyötysuhde sekä parempi valovirran pysyvyys. Nykyiset 58 watin mallit edustavat tämän kehityksen erästä vaihetta.

Näiden neljän vuosikymmenen aikana 1945 - 85 loistelamppu kehittyi sen eri komponenteissa tapahtuneiden parannusten seurauksena jatkuvasti. Tämän ns. kuumakatodilampun katodin erilaiset konstruktiot olivat osa tätä kehitystä. Ensimmäisissä loistelampuissa oli lampun molemmissa päissä katodeja suojaava kuppi, joka myöhemmin korvautui helamaisella rakenteella. Tietyn välivaiheen aikana hehkukatodi oli loistelampuissa täysin suojaton. Polttoiän kasvaessa valovirran alenemien hillintä asetti uudet vaatimukset valmistukselle ja se toi myös katodisuojat jälleen takaisin loistelamppuihin. Emissioaineen kokoomus ja sen määrät katodilla ovat osittain vaikuttaneet lampun polttoikään sekä myös sytytyskestävyyden parantumiseen.

Loisteaineen kehitykseen on maailmassa myös näiden vuosikymmenien aikana uhrattu paljon varoja. Valotehokkuudet paranivat, loisteaineiden jälkiloistoaika piteni, de Luxe-sarjan lamput, joilla on parempi valon punasuhde, tulivat markkinoille loisteainekehityksen seurauksena. Loisteainekehityksen seurauksena myös valovirran pysyvyys parani jatkuvasti, valmistuskoneistot kehittyivät ja laadunvalvonta parani. Lamppujen pituus- ja poikkipintatoleranssit pienenivät. Vähitellen, monien vaiheiden kautta, loistelampuista tuli lähes hehkulampun tapaan rationaalisesti valmistettava arkituote, jollaisena se nyt sähköalalla tunnetaan.   

Loistelampun viides vuosikymmen

1980-luku on muuttamassa loistelamppumallistoa ja loistelamppulajitelmaa moneen eri suuntaan. Halkaisijaltaan 26 mm loistelamppujen 18 W, 36 W ja 58 W:n mallit ovat sijoittumassa vaihtokelpoisina samassa järjestyksessä lueteltuna 20 W, 40 W ja 65 W:n loistevalaisimiin. Uudet loistevalaisimet suunnitellaan nyt pääasiassa tälle ohuelle loistelampulle. Hehkulamppuja korvaavien loistelamppumallien monet vaihtoehdot hakevat myös asemiaan valomarkkinoilla. Nekin vaikuttavat osaltaan hieman hämmentävästi jo vuosikymmeniä vallinneeseen, sähkösuunnitteluun ja sähkörakentamisen kannalta, vakiintuneeseen tilanteeseen.

Osittain tähän hämmennykseen on syynä se, että tiedotus, mainonta ja tarjonta teknisessäkin tuotteessa kulkee jo tuotannon edellä. Teknisenä pidettävän lampputuotteen tarjonnassa on nykyisin jo päivittäistavarakaupassa tutuksi tullutta lyhytjännitteisyyttä. Uusi valotuote saattaa jo poistua julkisuuden valokeilasta ennen kuin se on kunnolla edes ehtinyt jakeluun. 

Erikoisen hankala tämä tilanne on sähkösuunnittelun ja rakentamisen pitkäjännitteisen aikataulun kannalta. Työselityksessä mainittu tuote saattaa poistua markkinoilta, kun sen hankinta myöhemmin tulee ajankohtaiseksi. Tämä on tietysti hieman liioiteltu toteamus yleistettäväksi, mutta näin on kuitenkin jo päässyt tapahtumaan. Lamppujen erikoislajeja, joista ei vielä ole satu käyttökokemuksia, ei pitäisi väkisin paperilla tehdä standardituotetta. Saatavuus on varmistettava vuosiksi eteenpäin kaikkialla maassa. Korvaavat vaihtoehdot on pidettävä mielessä, ettei koko valaistusjärjestelmää ja rakennusta tarvitse hajottaa, mikäli joku lamppulaji poistuu markkinoilta. Ohuet halkaisijaltaan 26 mm:n loistelamput eivät tällaista ongelmaa aiheuttaneet, halkaisijaltaan 38 mm:n lamppuja tarvitaan kuitenkin edelleen vanhoihin järjestelmiin säädettäviksi loistelampuiksi, kuten myös jo käytössä oleviin pikasytytysjärjestelmiin.  

38 mm lamppujen tilalle aloitettiin kehittämään 26 mm:n versioita monesta eri syystä. Muuttamalla lampun kuvun läpimitta pienemmäksi sekä vaihtamalla loistelampun täyttökaasun kokoomusta, saadaan lampun ottama teho putoamaan. Täytöksenä on loistelampuissa käytetty jo neljäkymmentä vuotta argonia tai argon-neonseosta. Kun kupu tehdään läpimitaltaan pienemmäksi tai valitaan täytöskaasuksi krypton (+argon), lampun ottama teho pienenee ja valotehokkuus nousee.

Pienempi raaka-aine, mm. loisteainetarve, lamppuyksikköä kohden sekä pienemmät kuljetuspakkaukset ja varastotilatarve tiedostetaan myös valmistajien kannalta 26 mm lampuissa edullisemmaksi, 38 mm lamppuihin verrattaessa.

 Kryptonin käyttöönotto tuo myös eräitä haittavaikutuksia loistelampun toiminnan kannalta. Syttymisominaisuudet huononevat. 40 W loistelamppu (38 mm) saadaan mm. syttymään normaaleissa ympäristöolosuhteissa 220 V verkkojännitteellä myös hehkumuuntajakytkennässä. Tilanne on kokonaan toinen ohuiden 36 W loistelampulla.

Tämän hetken (1985) tilanne vakiintui noin 5 vuodessa. Nykyisin tavallinen hohtosytytin - kuristin - yhdistelmä on se järjestelmä, jolla halkaisijaltaan 26 mm:n lamppujen syttyminen luotettavasti onnistuu. 58 watin yksikkö asetti sytyttimen ominaisuuksille jonkin verran aikaisemmasta poikkeavia toivomuksia, jotka on otettu valmistuksessa huomioon.

Helvar on aloittanut elektronisten liitäntälaitteiden valmistuksen sekä ratkaissut myös 26 mm loistelamppujen valonsäädön elektronista liitäntälaitetta hyväksi käyttäen. Vanhoihin valonsäätö- ja pikasytytysjärjestelmiin 26 mm loistelamput eivät siis ole tarkoitetut, eivätkä ne niissä toimi.

Loistelampun läpimitan pienentyessä joutuu loisteaine kovempien olosuhteiden alaiseksi. Purkaustien läheisyyden vaikutuksesta ja lyhytaaltoisen ultraviolettisäteilyn ((165 nm) suhteellisen osuuden kasvamisesta on seurauksena, että kaikki loisteaineet eivät kestä halkaisijaltaan 26 mm:n lampuissa. Lampun polttoiän aikana valovirta laskisi tästä  johtuen huomattavasti nopeammin kuin vastaavaa loisteainetta halkaisijaltaan 38 mm:n lampuissa käytettäessä tapahtuisi. Niinpä on kaikki loisteaineet testattava huolellisesti, jotta 26 mm:n lamppujen suoritusarvot olisivat hyvät.

Halofosfaattien rinnalle on jouduttu ottamaan käyttöön myös aivan toisen tyyppisiä, huomattavasti kalliimpia loisteaineita. Käyttämällä aineita, joiden emissiospektri on hyvin terävähuippuinen, voidaan valkoinen valo koota muutamista säteilyn energiahuipuista. Näistä terävän emissiopiikin omaavista loisteaineista mainittakoon esimerkiksi Kemiran yttriumoksidi. 

Yttriumoksidilla (punainen loisteaine) on erittäin hyvät kestävyysominaisuudet 26 mm:n lampuissa. Kun sitä käytetään yhdessä muiden vastaavanlaisten aineiden kanssa, joiden emissiohuiput ovat sinisellä ja vihreällä alueella, saadaan valotehokas valkoista valoa lähettävä loisteaineseos. Huolimatta näiden ns. kolmikomponenttilamppujen korkeista Ra-indeksiarvoista, ei näitä lamppuja voida verrata de luxe-sarjan lamppuihin, joiden kirjo on jatkuva ja valolajien keskinäinen suhde tasapainoinen.

Voimakas kehitys loistelamppujen alueella ei suinkaan ole päättymässä. Uudet loisteaineet ovat tehneet mahdolliseksi sen, että halkaisijaltaan 26 mm:n lamppujen ryhmästä löytyy nyt myös de Luxe vaihtoehdot.

Maailmanlaajuinen kehitystyö lamppujen ja valaisimien sekä niiden komponenttien osalla jatkuu. Kuristimien tilalle kehitetty elektroninen verkkoliitäntälaite, josta jo aikaisemmin mainittiin, on eräs kiinnostava uutuus. Tällaisilla optimoiduilla suurtaajuussysteemeillä ratkaistaan siis myös elegantisti yhä ajankohtaisemmaksi tulevat halkaisijaltaan 26 mm:n loistelamppujen valonsäätöongelmat.

Elektronisten liitäntälaiteiden edut ovat tuntuvat. Tällä tekniikalla voidaan vähentää turhia häviöitä. Valohyötysuhde (lm/W) kohoaa uusien liitäntälaitteiden avulla niin, että esim. 58 W 1500 mm:n loistelampun liittymisarvo, lähes samalla valovirralla, voidaan laskea 50 W:ksi.

Jo kauan on tunnettu, että taajuuden nostamisen kautta voidaan sekä ns. kylmällä että kuumalla katodilla varustettujen matalapaineisten elohopeapurkauslamppujen valohyötysuhdetta nostaa. Elektroniikan keinoin on nyt tämän taajuuden nostamisen edut voitu käytännöllisesti hyödyntää. Uudet elektroniset liitäntälaitteet, yleensä n. 30 - 40 kHz taajuudelle sovitetut, tarjoavat muitakin etuja. Loistelamput syttyvät välkehtimättä, hohtosytyttimiä ei tarvita, järjestelmä on äänetön ja valon värihaitta tulee taajuuden nostamisen seurauksena täysin eliminoitua. Tämän uuden liitäntälaitteen keveys on myös eräs etu valaisimen ja asennuksen kannalta.

Elohopealamput

Nykyiset värikorjatut elohopealamput tulivat markkinoille 1950-luvun puolivälissä. Elohopealamppujen pienempiä yksiköitä on Suomen markkinoilla sekä kova- että pehmeälasikupuisina malleina. Kovalasia oleva ulkokupu kestää paremmin kuumana kylmiä vesipisaroita. Näissä lampuissa käytettävien loisteaineiden laatuominaisuudet ratkaisevat sen, minkälaiset värientoisto-ominaisuudet elohopealampuille saadaan.  

Elohopealamppumallisto on hyvin laaja. Sen rinnalle on tullut vuosien varrella uusia valotehokkaita purkauslamppuja. Malli on kuitenkin hyvin käyttövarma ja elohopealamppujen polttoiät ovat pitkät.

Elohopealamppujen kehittäminen on hidastunut monesta eri syystä. Näiden lamppujen valotehokkuuksien (lm/W) parantamiselle ei näytä löytyvän menetelmiä. Loisteaineet tarjoavat jonkin verran mahdollisuuksia muuttaa elohopealamppujen valon yleisvärisävyä lämminsävyiseksi. Tämän tapainen tuotekehitys ei tunnu kiinnostavalta, koska valotehokkuus on nyt valttia. Valon laadussa mahdollinen hienosäätö ei lisää elohopealamppujen kilpailukykyä valotehokkaisiin natrium- ja monimetallilamppuihin verrattaessa.  

Lanthanida-malli on Airamin erikoisuus elohopealamppujen ryhmässä, joka saavutti aikanaan melkoista julkisuutta maailmalla. Saavutettua etua ei ehkä osattu käyttää markkinoinnissa hyväksi, joten malli on jäänyt melko tuntemattomaksi.     

Elohopea- ja hehkulampun yhdistelmä, sekavalolamppu

Sekavalolamput valmistetaan tavallisesti niin, että ulkokuvun sisäpinta on päällystetty loisteaineella. Se on hehkulamppuun verrattuna pitkäikäinen sekä suhteellisen valotehokas lamppumalli. Sekavalolamppujen ryhmään on uutuutena tullut kohdelampputyyppinen kasvilamppu viherkasveja valaisemaan.

160 W ja 250 W sekavalolamppujen yksiköt vaativat valaisimelta suojaa vesipisaroita vastaan, sillä niiden kupu on ns. pehmeälasia. 500 W yksiköt ovat yleensä kovalasikupuisia.

Sekavalolampun lähettämä valo koostuu elohopeapolttimossa syntyneestä näkyvästä valosta ja hehkulangan tuottamasta valosta, suhde on 2:1. Väriominaisuuksien parantamiseksi käytetään loisteainetta, joka samalla toimii valoa hajottavana pintana. Sekavalolamppu voidaan kytkeä verkkoon ilman liitäntälaitetta, koska purkausputken kanssa sarjaan kytketty hehkulanka toimii virran rajoittajana.

Suurpainenatriumlamput

Suurpainenatriumlamppujen mallisto on viimeisten vuosien aikana nopeasti kasvanut. Putkimaisia ja ellipsoidikupuisia suurpainenatriumlamppuja kysytään sekä uusiin että vanhoihin asennuksiin. Korvaavien, elohopealamppuvalaisimiin tarkoitettujen suurpainenatriumlamppujen erilaisuus vakiomalleihin verrattaessa on jo tiedostettu.

Purkauslamppuja valmistettaessa ja niiden pieniä yksiköitä markkinoille tuotaessa lampputehtaat joutuvat usein kannattavuusongelmien eteen. Tämä johtuu siitä, että lampun valmistuskustannukset eivät pienene lampun tehon tai niiden ulkoisten mittojen suhteessa. Verkkoliitäntälaitteissa on vähän samoja ongelmia, jotka osittain heijastuvat mm. valaisimien hintoihin. 70 watin suurpainenatriumlamppuja valmistettaessa kertautuvat lähes kaikki samat työvaiheet, jotka ovat tyypillisiä 400 watin vastaavaa lamppumallia tehtäessä. Raaka-aineiden osuus 70 watin lampussa on pienempi, mutta työn merkitys on tuotteen loppuhinnassa ratkaiseva. Tämä vaikuttaa osaltaan siihen, että tavallisia ulko- ja sisävalaistustehtäviä varten kehitettyjen lamppujen mielekkään yksikköhinnan ja valontuoton välillä on jonkinlainen riippuvuussuhde.

Suurpainenatriumlamppujen ryhmässä tulee nähtävästi aikanaan olemaan useampi rinnakkaismalli. Meilläkin yleisten mallien rinnalle on tutkittu myös paremman värintoiston omaavia suurpainenatriumlamppuja.  Tavallisten suurpainenatriumlamppujen mallien värintoistoindeksi Ra-indeksi on 20 - 25. Kehitteillä olevien uusien mallien Ra-indeksi on jopa n. 80. Näiden suurpainenatriumpamppujen värilämpötilat nousevat värintoistoindeksin parantumisen myötä. Uudet mallit laajentavat tulevaisuudessa suurpainenatriumlamppujen markkinoita elohopealamppujen ja myös muiden lamppujen alueella. Näissä uusissa rinnakkaislajeissa polttimoiden valmistukseen liittyvä läpivientitekniikka on vaativaa. Uudet menetelmät ovat tehneet mahdolliseksi nostaa suurpainenatriumlamppujen polttimoiden toimintalämpötilaa ja painetta. Airamilla on tehty paljon työtä tämän lampun hyväksi, vaikka sitä ei ole tuotu markkinoille. 

Monimetallilamppu

Pienpainenatriumlampun uusi tuleminen näyttää suurpainenatriumlamppujen edelleen kehittyessä - valotehokkuudesta huolimatta - hidastuvan. Sen sijaan monimetallilamppujen ryhmässä tapahtuu jatkuvasti merkittävää uudistumista sekä polttimomateriaalin että purkaustilassa käytettävien aineiden osalta. Monimetallilamppu on elohopealamppua muistuttaa purkauslamppu. Elohopealampuista poiketen monimetallilampun polttimossa on muitakin metalleja kuin elohopea. Purkaustuloksena saadun valon yleisvärisävy sekä värintoisto-ominaisuudet ovat näissä lampuissa hyvät. Monimetallilamput vaativat kuristimien lisäksi myös erillisen sytytinlaitteen. Ne soveltuvat samanlaisiin valaistustehtäviin kuin nykyiset elohopealamput. Monimetallilamppua valmistetaan mm. 250, 400 ja 2000 W yksikköinä. Värilämpötilojen suhteen löytyy useampia vaihtoehtoja 3500 K ja 6000 K välillä.

Värilämpötila riippuu käytetyistä metalleista. Suurpainenatriumlampun polttimoissa käytetyt materiaalit (alumiinioksidi) ovat nyt myös löytäneet tiensä monimetallilamppujen sydänosaksi. Scandiummonimetallilamppu on yksi uusi vaihtoehto muiden monimetallilamppujen rinnalla.

Purkauslamppujen valmistustekniikka kehittyy jatkuvasti, nimenomaan monimetallilamppujen ja suurpainenatriumlamppujen ryhmässä. Koko lampputekniikan alueella kehitystä ohjaa valotehokkuuksien parantumiseen asetettavat toiveet. Valon luonnollisen koostumuksen merkitys tiedostetaan myös näitä valonlähteitä kehitettäessä. Tätä tavoitetta ajatellen monimetallilamppujen laajempi yleistyminen pienitehoisina yksikköinä tuntuu selviöltä.

Airam, Nokian tytäryhtiö

Vuosikymmeniä jokaisen kotiin sekä erilaisiin teollisuus- ym. laitoksiin tuotteita valmistanut Oy Airam Ab, on varsin tunnettu yritys. Yhtiön toimintaa on monella tavalla vaikuttaneet yhtiön johtokunnan, hallituksen jäsenet. Varsinkin puheenjohtajien vaikutus on ollut näkyvä. Tuntemistani henkilöistä erikoisen maininnan mielestäni ansaitsevat yrityksen perustajat Juho Jännes ja Ensio Lindeberg sekä vuorineuvos Björn Westerlund ja Matti Nuutila.  

Minua on palkittu

Minulla ei ole oikeastaan mitään syytä olla tyytymätön siihen, että aikanaan jouduin Airamille.  Oma työni on tarjonnut riittävästi haasteita ja sähköala on minua myös palkinnut erilaisilla muistamisilla. Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki, Sähköurakoitsijaliiton kultainen ansiomerkki, Sähköteknikkojen Liiton kultainen ansiomerkki, erilaiset ansioviirit, kunniajäsenyydet ja muutkin tämäntapaiset tunnustukset ovat lämmittäneet mieltä.

Suomen Työnäköseuran kunniajäsenyys ja Alpo Lahti-mitalin myöntäminen olivat eräitä kohokohtia elämässäni. Nehän molemmat ovat tunnustuksia minulle työpaikkavalaistuksen ja ihmisen hyväksi tehdystä työstä.

Annan suuren arvon sille, että Airam ja sähköalan eri yhteisöt hankkivat minulle yli-insinöörin nimen ja arvon. Tämä arvonimi myönnettiin minulle tasavallan presidentin avoimella kirjeellä helmikuussa 1982.

Valotekniikan alueella olen tässä tehtävässäni oppinut paljon. Myös tiedottajana on kokemukseni kasvanut vuosien karttuessa. Seuraavat käsitykset tekemästäni työstä ovat ohjanneet toimintaani.

Kouluttava tiedottaja

Airamin toiminnassa näkyvintä osaa edustaa kuten jo on tullut todettua valaistussektori. Lampuista kertominen edellyttää paitsi tuotetietoa myös laajaa sovellutustietoa ts. miten valotuotetta voidaan tarkoituksenmukaisesti käyttää eri tehtävissä.

Parhaiten kouluttava tiedottaja mielestäni toimii silloin, mikäli hän kykenee yhdistämään valmistajan, kaupan ja käyttäjän edut.

Tämä on asiantuntijatiedottajalle hyvin kannustava haaste, joka toteutuessaan rakentaa luottamukselliset asiakas- ja ihmissuhteet yhteyshenkilön ja asiakaskentän välillä.

"Leukatyöllä" on mahdollista rakentaa tehokkaasti asiakas- ja asiantuntijayhteyksiä. Tällaiset koulutustilaisuudet ovat yritystä ja tuotteita esitteleviä, kysyntää lisääviä ja ideoita tarjoavia yhteydenpitotilaisuuksia. Tuotteiden oikean käytön ohjaus on samalla sitä työtä, jonka avulla yritys välttyy turhilta reklamaatioilta.

Yhteistyötä tarvitaan

Yhteistoiminnassa eri kotimaisten yritysten kesken on ollut hyvä hoitaa asiantuntijaryhmiin kohdistuvaa koulutusta ja tiedotusta. 

Vaikka tällaisella asiantuntijoihin kohdistuvalla koulutustoiminnalla ei voida suoraan vaikuttaa kuluttajamassoihin, niillä rakennetaan tuleva kysyntä. Koulutuksen tulos heijastuu myös kuluttaja- ym. tasoille valaistussovellutusten monipuolistuessa.

Osaava yrityksen kuva luo edellytykset sille, että Airamin mm. myyntihenkilöstö otetaan eri tahoilla hyvin vastaan. Markkinoinnin toimenpiteitä suunniteltaessa pitäisi jatkuvasti kyetä hyödyntämään jo saavutettu myötämielisyys. Yrityksen tulee säilyttää "kasvonsa".

Koulutuksen, tiedottamisen, mainonnan ja suhdetoiminnan pitäisi aina toimia yhdessä siten, että ne eivät muodosta yrityksestä ulospäin toisistaan poikkeavaa kuvaa. Pintatieto ei yksin riitä. Mainonnan rinnalla tarvitaan teknisissä yrityksissä "pitkää tiedottamista". Esim. kouluttavalla tiedottamisella pyritään estämään häiriöitä, joita monet tiedottajat joutuvat nykyisin selittelemään, kun jotakin on jo tapahtunut.

Asiakassuhteet ovat ihmissuhteita

Asiantuntijatiedottajan on myös osattava sijoittaa oma ammattikokemuksensa palvelemaan yrityksen kokonaistavoitteita. Tarkoitukseksi ei kuitenkaan saa muodostua halu luoda omalle asiantuntijatyölle näennäistä menestystä. Tiedoilla ja osaamisella täytyy kuitenkin voida pelata, eikä vain rahalla. Julkistamisessa yritykset tarvitsevat lehdistö- ym. toimintaa, muta samalla on kyettävä myös yksilötasolla rakentamaan hyviä ihmissuhteita.

- Ei rahalla pysyviä hyviä suhteita rakenneta, tiedoilla ja palveluksilla kyllä. Asiantuntijapalveluun perustuva yhteydenpito on kestävä tapa rakentaa asiakassuhteita. Ystävällisyydelle ja palvelualttiudelle ei voi määritellä hintaa. Työvoittoinen, henkilökohtaisesti puhutteleva, palveleva yhteydenpito luo pysyviä asiakassuhteita.

Mikäli tiedottamisessa ei hallita toimintakenttää kokonaisvaltaisesti, ollaan heikoilla. Asiantuntijoihin ja asiakkaisiin yhteyksiä hoidettaessa on myös koko ajan otettava huomioon se, että olosuhteet muuttuvat ja henkilöt vaihtuvat.

Lopuksi

Vuosi 1985 oli Airamilla, melko lyhyin väliajoin toistunutta, uudelleen järjestäytymisen aikaa. Matti Pesola pyrki jatkamaan Matti Mäyrän käynnistämää (1975 -1976) Airamin tervehdyttämistyötä. Tämä työ oli keskeytynyt Esko Mikkosen (1971 - 1984) toimitusjohtajakaudeksi.

Uuden vuoden 1986 muutoksia ennakoi Matti Pesolan allekirjoittama tiedote: 

Airam keskittyy lamppujen ja paristojen valmistukseen

Dipl.ins. Pentti Korkan, kauppat. maist. Anders Sjöblomin ja säästöpankkiryhmään kuuluvan SP-sijoitus Oy:n tytäryhtiön Skofaks Oy:n perustama yhtiö on ostanut Oy Airam Ab:n osake-enemmistön Oy Nokia Ab:ltä ja Kymi-Strömberg Oy:ltä.

Pentti Korkka ja Anders Sjöblom ovat tähän asti olleet Nokian palveluksessa, edellinen yrityssuunnittelu- ja jälkimmäinen rahoitusjohtajana. Pentti Korkka siirtyy Airamin toimitusjohtajaksi 1.2.1986 lähtien. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja teollisuusneuvos Matti Pesola siirtyy tällöin Nokian palvelukseen.

Samassa yhteydessä on sovittu Espoon Lintuvaarassa olevan kallioporayksikön myymisestä ruotsalaiselle Secoroc AB:lle, joka on kallioporien johtavia valmistajia Pohjoismaissa. Airam pyrkii näin selkeyttämään toimintaansa ja keskittämään resurssinsa pääliiketoimintaansa lamppujen ja paristojen valmistukseen ja myyntiin pystyäkseen entistä paremmin palvelemaan asiakaskuntaansa ja vastaamaan kiristyvään kansainväliseen kilpailuun.

Pulverimetallurgia-yksikkö jatkaa toimintaansa Airamin osana. Yksikkö toimittaa jatkossakin kovametalliosat uudelle kallioporiin erikoistuvalle yhtiölle.

Toivomme hyvien liikesuhteidemme jatkuvan ja kehittyvän suotuisasti uudistuneen Airamin kaudella.

Matti Pesola



Airam elää muutosten aikaa. Uusi johto ottaa typistyneen Airamin käsiinsä 1.2.1986. Toivottavaa olisi, että uusi johto pystyisi tekemään toimintaa elvyttäviä parannuksia, eikä vain uusia muutoksia. Tätä toivon erikoisesti Airamin henkilöstöä ajatellen, koska mieliala yrityksen henkilökunnan piirissä ei ole työhön ja suorituksiin kannustava.

Airamilla 31.12.1985

Eino Lampi 

Paluu etusivulle


Eino Lammen luvalla
Web-toteutus: Liisa Nordman, 2007