MaTaPuPu
 
 
 
 

 

 
Malmi

Julkaistu aiemmin: Malmin kuvalehti 1995 

Sinikka Heikkilä:

ELÄMÄÄ VILLA CHRISTIANSBERGISSÄ -
CHRISTIANSENIN HUVILASSA -
SERGELIUKSEN TALOSSA

 

Malmin rautatiesillan kupeessa seisoo siihen vuonna 1989 noussut SATO-yhtiöiden talo. Moni muistaa vielä samalta paikalta vuonna 1969 puretun puisen talovanhuksen. Muistetaan, että siellä asui kaupungin vuokralaisia ja että piharakennuksessa jotkut nuoret miehet tehtailivat hajuvesiä. Muistetaan, että talossa asui jossain vaiheessa toimi Pelastusarmeijan lastenseimi. Väittääpä joku juuri siinä talossa myös myydyn viinaa. Harva kuitenkaan tietää talon värikkäästä menneisyydestä ja harva pääsi kurkistamaan sen seinien sisälle.

Malmi veti herrasväkeäkin

Talo rakennettiin vuonna 1890. Noihin aikoihin Malmi, silloisen Helsingin pitäjän keskus, oli helsinkiläisten huvilarakentajien suosiossa. Aseman seudulle kohosi joukko isoja huviloita, joista vuokrattiin asuntoja. Monia tunnettuja henkilöitä asui niihin aikoihin Malmilla, useat heistä juuri noissa vuokrataloissa. Malmilla muistetaan asuneen mm. nuoren P. E. Svinhufvudin ja Aino Achtén.

Radan varteen, osoitteeseen Helsingintie 1 (nykyinen Latokartanontie 1), Filpuksen tilasta erotetulle tontille No 91-38-22-2 rakensi vuonna 1890 Kööpenhaminasta perheineen muuttanut Ludwig Christian Christiansen leski Amalia Josefina Christiansen, os. Lindström, kaksikerroksisen puutalon sekä kaksi hirsistä piharakennusta. Vielä aivan uutena toinen piharakennuksista – kauniilla puuleikkauksilla koristeltu talo – sai asukkaakseen nuoren taiteilija Axel Gallénin Mary-vaimoineen. Myöhemminkin siellä asui useita kulttuurihenkilöitä, Gallénien ”täysihoitolaisena” Axelin hyvä ystävä, ruotsinsuomalainen taiteilija Louis Sparre, Iris-tehtaiden perustaja, sekä sittemmin mm. Juho Rissanen ja päärakennuksessa suomenruotsalainen runoilija Karl August Tavaststjerna. Vanha malmilainen Arthur Wilhelmsson on muistellut heitä Uudessa Suomessa vuonna 1969 julkaistussa haastattelussa: 
”Kyllä minä Akseli Gallén-Kallelan muistan tuolta ajalta. Tutu muistat tuuheat viikset, ”tuimat” kulmakarvat ja pitkävartiset saappaat. Ja rouva oli nuori ja nätti. Vieraita heillä kävi ehtimiseen.”
12-vuotias Arthur-poika halusi myös päästä näkemään taiteilijan maalaamaa Aino-taulua, josta hän oli kuullut aikuisten puhuvan ja josta kuulopuheiden mukaan tiesi vanhan partasuisen äijän yrittävän ottaa kiinni ilman vaatteita pakoon pyrkivää naista. Arthur kuitenkin käännytettiin huvilan ovelta takaisin sanoen, ettei noin nuoren pojan ole hyvä tirkistellä alastomien naisten kuvia. Myös Juho Rissasta Arthur Wilhelmsson muisteli. 

Aino, Kullervon kirous, pilakuva

Palattuaan nuoren vaimonsa kanssa häämatkalta Raja-Karjalasta etsi nuori Akseli Gallén asuntoa Helsingistä. Hän joutui kuitenkin toteamaan, ettei asunnon saaminen Helsingistä ollut helppoa. Vaikeuksia lisäsi sekin, että talossa tulisi olla ateljeeksi soveltuva huone. Pitkän etsinnän jälkeen perhe vuokrasi Christiansenin huvilan piharakennuksesta neljä huonetta ja keittiön. Malmin kodissaan Gallénilla oli myös jotenkuten kelvollinen työtila, rakennuksen seinästä esiin työntyvä uloke, johon tuli valoa kolmelta suunnalta.
Vuodelta 1891 peräisin olevassa lehtiartikkelissa ”Ett besök i Axel Galléns atelier” kuvasi nimimerkki R Axel Gallénin Malmin kotia seuraavasti:
”Niin – emme olleetkaan missään tavallisessa ikävystyttävässä salongissa, emme liioin kurjassa täpötäydessä ateljeessa. täällä on makua ja intelligentsiaa yhdistettynä järjestykseen, yksinkertaisuuteen ja viihtyisyyteen. Yhdellä seinällä oli gobeliineja, joiden päälle oli ripustettu kaikenlaisia muistoja katolisesta Ranskasta, mutta vähemmän ihmeellinen ei ollut toinen seinä, jolle oli ripustettu ryijyn päälle suomalaisia arvomerkkejä. Keskellä oli piirustus Kullervosta ja Untamosta ja tämän ympärillä riippui keihäs ja muita suomalaisia aseita, metallivöitä ja suuria muinaispohjalaisia koruja, erikoinen kaiverrettu krusifiksi, joitakin vanhanaikaisia tuluksia, pieniä tuohitöitä ja kaiken tämän yläpuolella pettuleipä – kaikki. kuten isäntä meille kertoi, edellisen kesän Karjalanmatkan muistoja.”

Muuttoa Malmille seurasi Axel Gallénilla vireä luomiskausi, jonka aikana syntyi monia huomattavia maalauksia. Onni Okkosen mukaan niistä merkittävimpinä pidetään taiteilijan nuoresta puolisostaan sekä Malmilla syntyneestä ensimmäisestä lapsesta Marjatasta maalaamia öljyväritöitä. Niitä ovat mm. Mary Gallén pyöräkuvassa, Mary Gallén karjalaisessa puvussa Marjatta sylissään ja ns. Madonna.

Talvella 1891 Axel Gallén osallistui luonnoksillaan Helsingin Yliopiston järjestämään kilpailuun. Suomen historian merkkitapauksia esittävällä kuvakavalkadilla hän voitti jaetun toisen palkinnon. Savo-Karjalaisen osakunnan järjestämän Kalevalan kuvituskilpailun Gallén voitti ylivoimaisesti.

Malmilla syntyivät luonnokset sellaisiin suurtöihin kuin Kullervon kirous ja kolmiosainen Aino-teos. Talvella 1891 valmistui monien suurtöiden ohessa myös öljymaalaus Malmin asuintalon pihapuistosta, akvarelli Kristus Getsemanessa sekä eräitä tilausmuotokuvia, kuten talonpoikaissäädyn puhemiehen C.J. Slotten, runoilija Elias Erkon sekä erään naisen ja lapsen kuvat. Myös Maryn isoäidin, Emma Ehrströmin muotokuva on tuolta ajalta.

Axel Gallén esiintyi myös pilapiirtäjänä: matkustaessaan myöhäisillan junassa, ns. juoppojunassa kotiin Malmille hän ikuisti sarjaan piirroksia junassa näkemiään malmilaishahmoja. Tämä piirrossarja oli ilmeisesti tilattu erääseen raittiuslehteen, mutta sitten liian ”uskallettuna” päätyikin ”Nuori Suomi” – albumin sivuille. Pyytämättään malleiksi joutuneet malmilaiset tästä loukkaantuivat – kenties oikeutetusti – ja hyökkäsivät liikutetussa tilassa Malmin asemalla taiteilijan kimppuun – saamatta kuitenkaan vahinkoa aikaan. Asiasta oli maininta sanomalehdessä 15.1.1892. Kostoa hautoivat ilmeisesti junatkin, sillä kerran oli hiekkalastissa ollut tavarajuna törmätä Axel Gallénia ja Louis Sparrea kuljettaneen paikallisjunan päälle.

Axel Gallénin tuottamisvaihe vaihtui kuitenkin vähitellen masennukseksi. ”-ainainen” junan jyske ja vihellykset häiritsivät unissakin ja kirjeissään erityisesti Mary haikaili, mahtaisivatko he koskaan päästä pois tästä ”Malmin kolosta” (”det otäcka Malmhålet – usch!”). Axelin levoton sielu ei viihtynyt pitkään samassa paikassa, ei silloin eikä myöhemminkään.

Sergeliuksen taloksi

Vuonna 1892 muuttivat Villa Christianbergiin Nurmijälveltä Ludwig Christian Christiansenin poika Christian Alexander Christiansen ja hänen vaimonsa Emilia Josefina Wilhelmina (o.s. Pettersson) pienen tyttärensä Dagmarin kanssa. Malmilla perheeseen syntyi vielä poika, Olof (kuoli naimattomana ja lapsettomana vuonna 1917). Vuonna 1905 lähti Suomeen Pietarista Finlandski-rautatieaseman junanlähettäjä, vuonna 1880 syntynyt Fredrik Sergéeff. Hän muutti nimensä Sergeliukseksi, löysi Dagmar Christiansenin, avioitui hänen kansaan vuonna 1911 ja asettui asumaan Christiansenin huvilaan. Näin Villa Christiansbergistä tuli yleisessä tietoisuudessa Sergeliuksen talo. 

Fredrik ja Dagmar Sergeliukselle syntyivät lapset Gunvor (6.11.1912), Börje Fredrik Olof (8.12.1920) ja Kurt Fredrik Olof (16.8.1925). Heistä Gunvor jatkoi sukua Markelin-nimisenä yhdessä Fredrik Albertin kanssa vuodesta 1937, Börje Fredrik kuoli vain muutaman päivän ikäisenä ja nuorin Kurt Fredrik Olof jatkaa suvun perinnettä.

Tänään Fredrik Sergelius nuorempi muistelee elämää kotitalossaan. Hän muistaa ”hajutehtaan”, joka oli isän perua. Vuonna 1935 asui talon yläkerrassa Fredrik nuoremman äidin Dagmarin serkun mies maisteri Martti Brofelt, joka oli kemisti. Hän ryhtyi soveltamaan saamaansa oppia käytäntöön perustamalla piharakennukseen pienen tehtaan yhdessä Fredrik vanhemman kanssa. Tehdas perustettiin vuonna 1926 ja se oli toiminnassa vuoteen 1957 saakka, jolloin Fredrik S. nuorempi muutti Imatralle, ja Fredrik Sergelius muistaa myös hammaslääkärin vastaanottotilat, jotka jonkin aikaa sijaitsivat päärakennuksen lasi-ikkunaisessa erkkerissä ja sen viereisissä huoneissa. Toisen maailmansodan jälkeen samoissa tiloissa sijaitsi verotoimisto.

Fredrik S. nuorempi asui Sergeliuksen talossa syntymästään aina vuoteen 1935. Tällöin hänen isästään tuli Tikkurilan asemapäällikkö ja kodiksi Tikkurilan vanha asemarakennus, joka nykyisin on museona. Takaisin Malmille F.S. nuorempi palasi isänsä kuoltua vuonna 1945 talon yläkertaan alakerran ollessa vuokrattuna Pelastusarmeijalle lastenseimeksi. Vuonna 1956 talon tultua myydyksi Helsingin kaupungille hän jätti sen lopullisesti.  

”Kääröstä puretaan esille pieni piltti”

16.9.1935 Christiansenin – Sergeliuksen huvilaan perustettiin Pelastusarmeijan lastenseimi. Tuosta ajasta kertoo Pelastusarmeijan lehti ”Helmiä syvyydestä” (N:o 1/1936) seuraavasti: ” On varhainen aamu Pelastusarmeijan lastenseimessä. Ovikello kilahtaa vähän väliä ja sisälle työntyy milloin joku isä, milloin äiti kantaen kääröä sylissään tai taluttaen lasta kädestä. Toisinaan on sylissä käärö ja kaksikin lasta kädestä pideltävänä. Kääröstä puretaan esille pikkuinen piltti ja kesken makeinta aamu-untaan herätetyt pienokaiset vapautetaan päällysvaatteistaan. Huoneen kirkas valo, vastaan tulvehtiva lämpö ja slummisiskon hymyilevät, valkoisen hilkan reunustamat kasvot saavat pienokaiset pian tuntemaan olonsa viihtyisäksi, ja vanhemmat kiirehtivät kevein sydämin työhönsä. Tuntuu niin turvalliselta jättää aarteensa slummisiskojen huostaan tietäen, että ne siellä kaikkein parhaimman hoidon. Siellä ei pienokaiselta tule päivän kuluessa puuttumaan mitään, ja työstä päästyään saavat vanhemmat noutaa iloisen ja kylläisen pienokaisen kotiin.”

Tätä herttaista ajankuvausta täydentävät Liisa Ripatin muistelmat. hän oli Sergeliuksen talon lastenseimessä puolitoista vuotta kevättalvesta 1957 syksyyn 1958 harjoittelijana siirtyäkseen sen jälkeen opiskelemaan Helsingin Lastenlinnaan. Aikanaan ajanmukainen rakennus oli silloin jo rapistunut ja käynyt peräti vanhanaikaiseksi ja hankalaksi lastenseimen tarpeisiin. Vesi haettiin pihakaivosta kuten toki useimmissa malmilaisissa taloissa tuohon aikaan, taloa lämmitettiin puilla, pyykillä ja saunassa käytiin Ormusmäessä yksityisperheissä. Alakerran huoneista kolme oli henkilökunnan asuntoina, kolme lasten käytössä. Yläkerrassa asui edelleen vuokralaisia.

Sergeliuksen taloon kuuluu toki paljon muitakin muistoja, iloisia, surullisia, kauniita, värikkäitä, haikeita, Malmin historiaan olennaisesti liittyviä. Naapurissa asunut Saga Elg muistaa yläkerran venäläiset, jotka leipoivat piharakennuksen leipomossa ”ryssänlimppua” jaloillaan (huolellisesti pestyillä) taikinaa sotkien. 91-vuotias Herbert Salin muistaa vuokralaiset, Kyrklundit, Andersinit….

Vuonna 1959 Pelastusarmeija muutti vanhasta Sergeliuksen huvilasta ajanmukaisempiin tiloihin Franzénilta ostamansa taloon. Tuo ”vanha röttelö” hylättiin. Siinä oli vielä 60-luvulla tuomari Forseliuksen asianajotoimisto, jossa Herbert Salinkin asioi sisarensa talon kauppakirjaa teettämässä. Vuosikymmenen loppuun saakka talossa lienee asunut kaupungin vuokralaisia.

Tammikuussa 1969 talovanhus kuitenkin purettiin muistoineen kaikkineen. Paikalle tuli ensin pysäköintikenttä.
 

Kirjoituksessa olleiden kuvien tekstit:
Latokartaniontie 1 kadun puolelta Kari Hacklin kuvaamana juuri ennen purkamista 1969 ja C. Grunbergin kuvaamana 1962 rautatien suunnalta – Kuvat kaupunginmuseon kokoelmista.
Gallénin Kristina Alexander Christiansénista maalaama muotokuva. – Kuva yksityiskokoelmassa.
Tällainen mies oli Ludwig Christian Christiansén  
Isä ja tytär Marjatta. – Museosäätiön kokoelmat.
Melkein uskomaton kuva vuodelta 1890: Christiansenin huvila radalta päin katsottuna – huomaa pelto radan ja huvilan välissä! – Kaupunginmuseon kuva-arkisto. 

Lähteet:
Kirsti Gallén-Kallela: Isäni Akseli Gallén-Kallela; toim. Kaari Raivio; WSOY 1962
Onni Okkonen: A. Gallén-Kallela, elämä ja taide. WSOY, 1949 Kerttu Karvonen-Kannas: Axel Gallén Malmilla v. 1890-92; artikkeli
Nimimerkki R: ett besök i Axel Galléns atelier; lehtiartikkeli vuodelta 1891
Nimimerkki EMH: Kukkia, mehiläisiä, muistojen mosaiikkia; Uuden Suomen lehtiartikkeli 2.8.1959
”Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle  näistä pienimmistä..”: artikkeli lehdestä Helmiä Syvyydestä No 1/1936
Uusi yhteiskunnallinen laitos; artikkeli lehdestä Sotahuuto No 40/1935
Axel ja Mary Gallénin sekä Aino ja Kaarlo Slöörin kirjeenvaihtoa vuosilta 1891-92; Gallén-Kallelan museon arkisto
Tikkurilan seurakunnan kirkonkirjat