Talot ja tilat

Sinikka Heikkilä:
 

1930-luvulla tehtiin Tattarisuolla karmea löytö. Malmiin ja Strömsin tilaan sen yhdisti puro. Longinoja eli Pekki. joka Tattarisuolta lähtien luikertelee Strömsin kautta aina Vantaanjokeen saakka. Kaupunkineuvos, 20- ja 30-luvun ”Strömpan” muonamiehen poika Sven-Erik Järvinen muistelee näin: ”Malmin lentokenttää rakennettaessa kerrottiin erään autonkuljettajan juoneen lähteestä vettä ja saaneen naisen hiustukon suuhunsa. Ilmeni, että suonsilmäkkeessä oli vainajien ruumiinosia.” Tattarisuon tapahtumat askarruttivat Strömsin asukkaiden ja etenkin poikien mieltä.

Pojat olivat näkevinään Pekissa uiskentelemassa ihmisen peukalon; ilmoitus poliisilaitokselle toi paikalle kaksi nuorta konstaapelia, jotka naarasivat puron aina Vantaata myöten. Koiran- ja kissanraatoja, alumiinisia pesuvateja ja risoja emalikattiloita he löysivät, ei peukaloa. ”Saunassa oli edellisenä päivänä lahdattu sika, joten siitä oli mahdollisesti jotain jäänyt veteen”, muistelee Sven-Erik Järvinen. Liikkuikohan purossa sittenkään mitään?

Liikkuikohan vain Strömpan nuorten sankarien mielikuvitus?

Ströms oli jo 1500-luvulla yksi Sonaby-Malmin kahdeksasta savusta, ratsutila, joka osittaista verovapautta vastaan ylläpiti ratsumiestä kruunun tarpeisiin sota-aikajoen varalta. Vuoden 1720 maakirjassa sen omistajina mainitaan Anders Jörensson ja Hanns Mårtensson, tila oli tuolloin jaettuna kahteen osaan. Sonaby oli nykyistä Pukinmäkeä ja sen nimi on tallella Sunilaksi suomennettuna.

1800-luvulla Strömsin tila oli Eklundin suvun omistuksessa. Ratsutilallinen Karl Wilhelm Eklund osti vuonna 1834 puolet tilasta vaimonsa Sofia Carlintytär Liljeströmin isältä Carl Liljeströmiltä ja toisen puolen Johan Fredrik Strömbergiltä. Vuonna 1870 ratsutilallinen, kirkonisäntä Anders Wilhelm Eklund osti kolmanneksen tilasta August Wilhelm Åströmiltä ja loput kaksi kolmannesta Gustav Adolf Eklundilta. (Eklundien ja Åströmien suvut kytkeytyvät avioliittojen kautta toisiinsa). Ja vihdoin Anders Wilhelm Eklundin  leski Matilda Gustaava Eklund myi Strömsin vuonna 1917 Helsingin kaupungille.

Mutta jo 1700-luvulla mainitaan asiakirjoissa malmilainen ratsutilallinen Eric Eklund. Tämä Eklund jäi käräjäasiakirjojen mukaan vuonna 1959 kiinni laittomasta viinanpoltosta, jolloin hän selitti polttaneensa joulunpyhinä hieman väkijuomaa lääkkeeksi… Oliko hän samoja Eklundeja?
Samana vuonna kuin Strömsin tila tuli Helsingin kaupungin omistukseen, kaupunki osti myös Tuomarinkylän sekä Malmilta Brusas-, Pehrs-, Haga- ja Karls-nimiset tilat. Ostettujen maa-alueiden yhteenlaskettu pinta-ala oli noin 1460 hehtaaria. Malmin Starens ostettiin vuonna 1923 ja viimein vuonna 1934 osa Filpuksesta. Viljelyksessä olleilla maa-alueilla jatkettiin maanviljelystä pehtorin johdolla ja kaikista Helsingin kaupungin omistamien maatiloista vastanneen agronomin valvonnassa.

Ströms elää asukkaitten muistoissa

Edu ja Veikko Kasslin asuivat Strömsissä vuodesta 1924 sotavuosiin saakka. Järviset vuosina 1928-35, Eikka ja Rauni Saarikiven (nyk. Rauni Itkonen) isä perheineen vuodet 1927-31 ja seppä Viander vaimoineen ja lapsineen 1938-55. Vanhat asukkaat muistelevat Strömppaa mieluisana paikkana, viihtyisänä ja omaleimaisena yhteisönä. Perheitä oli 16; toki vaihtoakin oli aika ajoin. Perheet asuivat hajallaan Strömsin tilan rakennuksissa.

Oli Järviset, Kolut, Virtaset, Sholit ja seppä Viitasen perhe, jotka asuivat Tallbackan talossa; oli Lampiset ja Jusslinit pehtorin asunnon viereisessä pitkässä rakennuksessa ja oli Toivosen Heikki, joka oli niin mahdoton löylymies, että jouduttiin joskus pyörtyneenä kantamaan pois saunasta, kun sisu ei antanut periksi ennen lähteä; oli Kilpiset, Saarikivet, Skogit, Granbergit ja Kasslinit kahdeksine lapsineen, oli Träsklundit, Pelliset ja puuseppä Lindahl; oli Miina ja Miinan Helmi – joista muilla nimillä ei puhuttukaan – äiti ja tytär. 

Päärakennuksessa asui pehtoori; samassa rakennuksessa piti pehtoori Sundqvistin vaimo ruotsinkielistä pikkukoulua. Ja Tallirakennuksessa asui tallimies Jämsen, myöhemmin Ingeberg. Tallirakennuksessa myös tanssittiin. Sodan aikana siellä oli venäläisiä sotavankeja.

Strömsissä asuvat olivat muonamiehiä perheineen, tilan työntekijöitä, jotka työsuoritustaan vastaan saivat rahapalkan ohessa asunnon ja tietyn määrän luontaistuotteita.  Sopimuksia tehtiin vuosittain. Siten esimerkiksi seppä, muonamies Konrad Viander sai pestaussopimuksensa mukaisesti (tämän sopimuksen olivat allekirjoittanet 25.10.1945 muonamies Viander itse ja työnantajan edustajana pehtori Olavi Laine) vuodessa rahapalkan lisäksi 140 kg vehniä  tai vehnäjauhoja, 700 kg ruisjauhoja, 200 kg kauroja, 350 kg perunoita, 3 syltä sekahalkoja, 2 syltä kesäpuita, 4 litraa maitoa päivässä ja kuivikepahnoja tarpeen mukaan. Perunamaata hänen käyttöönsä luovutettiin 10 aaria ja asunnoksi huone ja keittiö ”käsittäen 2 kpl korkeintaan 40 kynttilän lamppuja Tallbackan rakennuksessa”. Tallbacka oli nykyisen Karviaistien ja Longinojan välissä, Vianderien asunto Karvikan päiväkodin ja korttelikoulun vaiheilla. Muonamiesjärjestelmästä luovuttiin myöhemmin sodan jälkeen, jolloin työntekijöille alettiin maksaa rahapalkkaa.

Muonamiesten lisäksi tilalla työskenteli ns. päiväläisiä heinän ja sadon korjuussa. Heitä pidettiin kuitenkin sosiaalisessa asteikossa alemmalla tasolla olevia, hieman halveksittiinkin. Luokkaerot olivat selkeät. Muonamiehillä sentään oli tilan puolesta taattuna pysyvä asunto ja työ.

Myös perheiden naisväki ja lapset osallistuivat tilan – kartanoksi sitä sanottiin – työntekoon, etenkin kiireisimpinä aikoina, heinäpellolla ja perunannostossa, lapset jo 7-vuotiaasta lähtien aamuseitsemästä puoli seitsemään illalla. Omaa rahaakin oli hankittava; Sven-Erik Järvinen muistaa 7-vuotiaana ensi kerran olleensa harventamassa lantuntaimia ja saaneensa sitten ansaituilla rahoilla saappaat. Myös joulu- ja pääsiäiskortteja ja kreppikukkasia hän kävi myymässä. 

Talon töitä ja perhe-elämää

Strömsin tilaa viljeltiin osana laajempaa kokonaisuutta, johon kuuluivat myös Pukinmäen ja Sonabyn kartano. Viljelyksessä oli vehnää, kauraa, ohraa ja perunaa sekä valtavat kaali- ja lanttumaat. Puutarha oli Pukinmäessä, jossa myös oli peltoviljelystä. Navetta, jossa parhaimmillaan oli 39 lehmää, oli Sonabyssä. Sieltä maitokuski Jusslin toi hevosella ja reellä maitoa päivittäin Strömsin ratasvajaan, josta muonamiesperheet kävivät kukin oman tinkimaitonsa noutamassa. Sukkelaan se oli noudettavakin talvipakkasilla, vaikka Jusslin huolellisena miehenä peitteli maitotonkkia tarkoin säkeillä. Jusslinin jälkeen maitokuskin virkaa hoitivat Edu ja Veikko Kasslin.

Talli enimmillään kuusinetoista hevosineen oli Strömsissä. Hevosista huolehtimassa oli tallimies Jämsen (myöhemmin Ingeberg), kengityksestä vastasi oman tilan seppä.

Omiksi tarpeikseen muonamiesperheet viljelivät perunaa ja vihanneksia. Perunakuopat oli kaikilla perheillä. Myös sikoja kasvatettiin. Keväällä ostettiin porsas tai kaksi Lepistön sikalasta hautausmaan läheltä. Niitä kasvatettiin, kunnes Robert Rimpi (Saarikiven Eikan eno) kävi ne lahtaamassa. Lihat pantiin suolaan, vähäarvoisista sisäelimistä tehtiin saippuaa. Ne sianruhot, joita muonamiesperheet eivät tarvinneet omaan käyttöönsä tai jotka myytiin, koska kipeästi tarvittiin lisätuloja, kävi ostamassa Lintumäki (ent. Lintula), joka möi ne kaupassaan.

Perheenemäntien kesken käytiin tiukkaa kilpailua emännäntaidoissa. Kilpailtiin siitä, kuka tekee parhaan leivän, kuka pesi puhtaimman pyykin. ”Siitä näkee talon emännän, miten on kynnykset puhtaat ja ikkunat”, sanottiin. Kilpailu saattoi joskus olla armotontakin.  Perheiden omien sikojen kuntoa ja hoitoa arvioitiin ja arvosteltiin joskus kovallakin kädellä, aiheuttaen pahaa mieltä – joskus itkuksi asti.

Silti yhteisyyttä ja yhteishenkeä oli. Normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä: riitoja oli, mutta myös keskenäistä tukea ja yhteisiä iloja. Juhlat kartanon väelle järjestettiin mm. päärakennuksessa, ruotsinkielisen pikkukoulun tiloissa.

Sauna lämmitettiin lauantaisin tilan puilla. Miehet, naiset ja lapset kylpivät kyllä siellä sekaisin. 
Vasta pehtoorin vaihduttua (Sandqvistin tilalle tuli Tulppala, hänen tilalleen Olavi Laine) saunominen pantiin ”kuriin”, s. o. pehtoori Laine toi tilalle ”sivistyneet saunomistavat””: miehille ja naisille tuli eri saunavuorot. Se vaatii totuttelemista; ”kukas nyt selän pesee”, päivitteli alkuun moni. Vain pehtoorilla, tilan arvoasteikossa arvokkaimmalla henkilöllä, oli oma sauna.

Saunassa perheenemännät pesivät myös pyykkinsä isossa 400 litran pyykkipadassa. Pesuaineena käytettiin itse tehtyä saippuaa ja lipeää, saattoivatpa jotkut käyttää koivuntuhkaakin. Puut saatiin kaupungin metsistä.

Tilalta saatiin myös tarvikkeet vuodevaatteisiin; puimalan ladosta saatiin pitkiä olkia joilla täytettiin patjat. Patjoissa vanhentuneet oljet vietiin sikalaan sikojen alle ja niitä vietiin myös Arabian tehtaille pakkausmateriaaliksi. Lakanoita ei ollut. Vasta myöhemmin tuli  raiti, säkkikankainen, lakanantapainen. Myöhemmin tulivat myös hetekat ja niiden mukana flokkipatjat, mikä tuntui hyvin, hyvin hienolta – saatiin gobeliinitkin seinälle.

Lasten ja poikien Ströms

Lapsille Ströms tarjosi seikkailua ja jännitystä. Oli verrattomia leikkipaikkoja: Mummunkallio, joka vielä on olemassa Karviaistien loppupäässä kerrostalojen vieressä, Ryskin kallio, Aarnikan (Pihlajamäen) mainiot hiihto- ja suunnistusmaastot ja hevoslaidun hiihtomäen alla, erinomainen urheilutanner ja hiihtokilpailujen lähtöpaikka. Laskiaisena lasketeltiin maitoreellä Tallbackan ja Ryskin mäkiä – tilavaan rekeen mahtuivat kerralla kaikki Strömsin lapset.

Aarnikan metsissä opeteltiin tupakanpolton alkeet kuivista lehdistä. Muutakin koiruutta harrastettiin, kuten poikien maailman yleismaailmallinen tapa vaatii. Leikittiin esim. ”säkkisnadea” maitotonkkien peitteinä käytettävillä säkeillä, vaikka Jusslin nimenomaan kielsi. Kartanon puutavaraa näpisteltiin ja siitä veisteltiin mailoja ja muita pojille tuiki tarpeellisia kapistuksia.

Pojat osallistuivat myös Malmin Urheilijoiden toimintaan. Suoranaiseen menestykseen ylsivät mm. Erkki Välilä, Ossi Kumpulainen, Pauli Sarén, Kalle ja Holger Olander (Holger Orismaa), Andersinin veljekset ja eritoten Kasslinin pyöräilevä veljessarja. Onni Kasslin heistä jopa olympiaedustajana kansainvälistä kuuluisuutta saavuttaen.

Vaikka Strömsin tilan väki eli omaa elämäänsä omana yhteisönään, myös ulkopuolisen maailman tapahtumat elettiin ja koettiin siellä, kuten muuallakin. Koettiin kieltolaki, pula-aika ja työttömyys, sotakin. Kieltolain aika oli ”pirtuaikaa” Strömsissä, kuten muuallakin. Pirtua haettiin ”rannasta”: Östersundomista ja Kallvikista. Myös Suutarinkylästä sitä sai.

Työttömyys ja pula-aika merkitsivät lapsen näkökulmasta aikaa, jolloin niukkuus tuntui ruuassa ja vaatetuksessa: aina ei kehdattu naapureille paljastaa, mistä aineksista vaatimaton ateria koostui. Se merkitsi myös ”reissumiehiä”, työn haussa kulkevia työttömiä, joita Strömsissäkin tuli taloihin yösijaa pyytämään. Työttömyystöinä järjesti kunta – Helsingin maalaiskunta – sillanrakennustyömaan Strömsin kartanon kohdalle Pekin ylittämiseksi.

Sodankin strömsiläiset kokivat. Aarnikkaa pommitettiin, samoin Strömsin peltoja, jonne kerrotaan jonkin lentokoneenkin pudonneen. Ilmeisesti luulivat lentokentäksi, Eino Viander arvelee. Pommitusta pakoon juostiin peltoaukean laidassa olevaan kellariin.

Uusi aika alkoi

Veikko Saari asui Strömsissä vuosina 1950-62 tilanhoitajan apulaisena. Hänen kokemansa Ströms oli jo muuttumassa. 1950-luku oli maataloudessa uusistumisen aikaa: vanhoista työtavoista luovuttiin ja uutta tuli tilalle.  Hevosia toki oli, mutta niiden rinnalle alettiin peltotöihin alettiin hankkia traktoreita, joita 50-luvulla oli jo useampia. Vuonna 1952 saatiin ensimmäinen leikkuupuimuri, myöhemmin samalla vuosikymmenellä. Auton oli tilalle noutanut Porvoosta jo 1920-luvulla Juho Kasslin, joka sitä myös ajoi.

Veikko Saaren aikana viljelystä Strömsissä ja Pukinmäessä oli vielä yhteensä 220 hehtaaria. Viljelty maa ulottui Savelan suunnassa Vantaanjokeen saakka, Vantaan toisella puolella oli Oulunkylän kartanon maita, joita myös viljeltiin Pukinmäen kartanon yhteydessä. Toisaalta viljelykset ulottuivat Sunnuntaipalstoille ja hautausmaalle saakka. 60-luvun alkupuolella laajamittainen maanviljelys kuitenkin lopetettiin, pelloille alkoi kohota taloja. Vähäisiä peltoaukeita on kuitenkin vielä nähtävissä tilan rakennusten ja kehätien välissä. Niitä hoidetaan Tuomarinkylän kartanosta käsin. Strömsin taloissa asutaan vielä. 

Strömsin tulevaisuutta varten on viritelty erilaisia suunnitelmia, mutta mitään lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty. Tarkoituksena on, että tilan jäljellä olevat rakennukset tulevat pysyvästi säilymään Malmin kyläkuvassa.

Kuvatekstit: (Kuvat lisätään myöhemmin)
Stöms ennen vanhaan, vaalea päärakennus keskellä aitojen takana, oikealla Brusas. 1980-luvun lopulla Strömsin rakennuksia suunniteltiin ateljee- ja työtiloiksi sekä taiteilijoiden asunnoiksi, mutta tätä hanketta ei ruvettu toteuttamaan. Viime aikoina on mietitty myös eräänlaisen historiallisen kotiseutualueen mahdollisuutta, Strömsiin saisi paikat mm. kesänäyttelyille ja –tapahtumiin. Nykyään Ströms tarjoaa kiinnostuneille näytteen eheästä malmilaisesta talomiljööstä. uudet asuintalot Latokartanontien varrella Långinmäellä eivät häiritse, eivät liioin Kehä I:n tuntumaan Riihenkulman alapuolelle rakennetut talot. – Gabriel Nikanderin kuva/Sv. Litteratursällskapetin arkistosta.

Strömsin muonamiesasunto Tallbacka, jonka paikalla on nyt Karvikan päiväkoti ja korttelikoulu. – Valok. Sinikka Vainio 1971. Kuva kaupunginmuseon kokoelmista.

Paja ja sen yläkerrassa puusepänverstas, jossa sodan oli venäläisiä sotavankeja ja ikkunoissa siksi ristikot. Rakennus on myöhemmin ollut ateljeena, korjaamona yms. –Valok.  Sinikka Vainio 1971. Kuva kaupunginmuseon kokoelmista.

Konsta (Konrad) Vianderin työsopimus vuodelta 1941. Viander oli seppä.

Stömsin tilan auto 30-luvulla: kampea vääntämässä Lauri Lampinen, joka tunnettiin myös kioskistaan keskellä Malmia, ratissa Juho Kasslin, alhaalla edessä Shol, katolla Armas Saarikivi vieressään Toivosen Pentti, lavalla vas. Aarne Shol takanaan Tauno Shol, taaempana Toivonen lapsineen ja oik. reunassa Veikko Kasslin. Kuvan omistaa Rauni Itkonen.

Kilpisen Pentti, hevoset ja niittokone. Kuvan omistaa Eino Viander.

Julkaistu Malmin Kuvalehti 1997
Lähteet:
Markku Kuisma: Helsingin pitäjän historia II, Jyväskylä 1990
Gabriel Nikander: Byar och gårdar i Helsinge, Ekenäs 1975
Hämeenlinnan maakunta-arkisto
Haastatteluja