MaTaPuPu

Malmi

Tapanila

Elinkeino elämä

 
ELANNON MYYMÄLÖITÄ

MALMIN ELANTO
Lihamyymälän osaston
henkilökuntaa 1930-luvulla

Avoimet ovet syyskuussa 2000
entisessä Malmin Elannossa

TAPANILAN ELANTO
maitomyymälän henkilökuntaa

TAPANINKYLÄN ELANTO
30-vuotisjuhlapäivänä v. 1935

MALMIN ELANTO
 
Kuva 1: Malmin Elannon lihamyymälän osasto, edessä istuva mies on Vilja. Takana vasemmalla Cely Åberg (vih. 1934 Aaltonen). 
Viljan jälkeen myymälään tuli Ruut Mellin lihapuolen myymälänhoitajaksi.
Kuvattu ennen vuotta 1937.
Kuva 2: Cely Åberg on Viljan takana vasemmalla.
Kuvattu ennen vuotta 1937.
Kuva 3: Vilja kuvassa selin. Keskimmäinen myyjätär on Cely Åberg. 
Kuvattu ennen vuotta 1937.
 
 
 
 
 
 
 

Kuvat 1-3 Elsa Tiilikaisen albumista

   

Julkaistu MaTaPuPu 27.9.2000

Avoimet ovet entisessä Malmin Elannossa

Kauppa alakerrassa, koti yläkerrassa

Kuva: Vanhan Malmin Elannon kaareva rakennus on jokaiselle ohikulkijalle tuttu näky Kirkonkyläntien sillan juurella.

Elannon talo oli kokenut etenkin sisäpuolelta melkoisen muodonmuutoksen eikä paikkoja enää helposti tuntisi samoisi. Avointen ovien-päivässä viime viikolla riittikin ihmettelemistä, mutta haikeus oli käsin kosketeltavissa.
Punatiilinen laajennusosa valmistui 1930-luvun alussa, jolloin alkuperäinen myymälä laajeni ja jakautui useammaksi Elanto-kaupaksi.

Pukinmäkeläisen Elma Kirjosen (s. 1919) isä Emil Ilola (1890-1963) hoiti Elannon Malmin myymälää vuodesta 1918 vuoteen 1955 saakka. Emil Ilolan vastuulle jäi sekatavara- ja maitopuoli, uuteen osaan siirtyivät rohdospuoti ja lihakauppa.

Elma Kirjoselle paikka on erityisen rakas, koska hän syntyi ja asui siellä avioitumiseensa vuoteen 1944 saakka. Nelilapsisen perheen asuttavana oli tuolloin vielä harmaan vanhan osan kaksio keittiöineen. Yläkerrassa olivat myös myymäläapulaisten ja talonmiehen asunnot.
Kaupanhoidossa isä ei halunnut jälkikasvuaan rasittaa, mutta toisinaan lapset pääsivät mukaan rekiajelulle tavaranhankintaan.
- Täällä oli iso piha vanhassa osassa. Talonmies teki usein leikkikaluja meille. Me olimme suurta perhettä henkilökunnan kanssa ja isä piti työntekijöistään hyvää huolta Malmi on kuitenkin hieman levoton paikka. Siksi meidät kuskattiin aina kesäksi isän synnyinpaikalle isoäidin ja isoisän luokse Käpylään, Elma Kirjonen muistelee.
- Vierailen nyt ensimmäistä kertaa uudistetussa talossa eikä ainakaan uudempaa osaa tunnista sisältä samaksi. Ainoa kohta missä tulee nostalginen tunnelma, on vanhan osan rappusissa, ne ovat entisellään. Myös talouskellarin tunnistin. Se oli tämän nurkkakunnan ainoa pommisuoja, jossa monet yöt vietettiin, Kirjonen sanoo. 


 

Kuva: Elma Kirjonen koki nostalgisen tunnelman vanhan myymälän rappukäytävässä. 
- Tässä kohden tunsin heti kolauksen, koska niin monet kerrat on tästä  kuljettu.


 

Kuva: Mellin Ruud (Ruth, o.s. Rosvall, toim. lis.) kulki töihin tästä ovesta joka aamu lähes 40 vuoden ajan. Hän aloitti äitiyslomittajana Elannon Malmin myymälässä vuonna 1937 ja jäi eläkkeelle myymälänhoitajan pestistä 70-luvun alussa.

Kaikki tiesivät, että Malmilla oli aina lihaa tiskissä.

Ikänsä Siltamäessä asunut Mellin Ruud, 86, työskenteli lihakaupassa vuodesta 1937 lähtien lähes 40 vuoden ajan.
- Yhteiselo sujui mukavasti ja meillä oli hyvä yhteisymmärrys. Ikävä on Malmia kun muuhun vertaan. Mukavat asiakkaat ovat myös jääneet muistoihin. He luottivat meihin myyjiin, mitä sanottiin ja mitä tarjottiin, hän kertoo.
- Lihat paloiteltiin myyntiin lihasahalla kokonaisista eläimistä. Siivottavaa siis riitti ja paikkojen piti olla puhtaat, jotta kelpasi asiakkaille. Liha oli aina tuoretta, myös sota-aikana. 
- Isävainaja (Anselm Rosvall 1894-1943, toim. lis.) oli lihanhankkija ja hänellä oli teurastamo Suutarinkylässä. Hän haki lihat maaseudulta ja toimitti ne Elantoihin Malmille ja Tapanilaan. Täällä oli aina lihaa tiskissä. Jokainen kaupungissakin tiesi, että Malmilla ja Tapanilassa on aina lihaa tarjolla, Ruud naurahtaa.
- Eteenpäin täytyy kehityksen koko ajan mennä, vaikka haikeetahan täällä on nyt käydä. Harmi, ettei vanhoja Elannon myymälöitä enää ole.
 

TAPANILAN ELANTO
Maitomyymälän henkilökuntaa
 
Kuva 4: Tapanilan Elanto Liiketien puolelta. Vasemmalla oleva mies on maitomyymälän hoitaja, keskellä on Elsa Tiilikainen (neljäs oikealta) toinen oikealta on Tyyne (sukunimi ehkä Tuominen).

 

TAPANINKYLÄN ELANTO
30-VUOTISJUHLAPÄIVÄNÄ
 
Kuva 5: Päätiellä ollut Tapaninkylän Elanto vuonna 1935 koristeltuna Elannon 30-vuotisjuhlapäivänä. 

 
Kuva 6: Päätien Elanto sisältä 30-vuotisjuhlapäivään  koristettuna.

Kuvat 4-6 Elsa Tiilikaisen albumi
 

Web-toteutus Liisa Nordman