Alpo Alhon muistoja

Vuosi 1934

Sikala paloi. Tsiikaa, sanoi Parviaisen Pena, se on eldis. Samalla Pena meni pyörällä hurjaa vauhtia ja minä peltojen yli, vaikka oli juuri pellot kynnetty ja kura lensi.

Emakot juoksivat ympäri peltoa. Poliisit ampuivat sokeiksi palaneita sikoja. Oli tosi kiljuntaa, en tiedä, näinkö sitten yöllä unta. Kengät olin juuri saanut, ensimmäiset, uudet. Putsasin ne hyvin, tikulla uurteet. Ei tullut selkäsaunaa.

Sikala töyräällä Tapaninvainiolla nykyisen Kirkonkyläntien itäpuolella.

Vuosi 1938

Olin asiapoikana kesällä 1938 kärräämässä Malmin asemalle Ikimaalia ja Rotta-Koleeraa. Rotta-Koleeraa oli rotanmyrkkyä. Tehtailija Niemelä oli kemisti ja vegetaristi. Hän sanoi, että näitä vihannesruohoja ja näitä kasveja voi syödä noin vaan puutarhasta, kun kävelee. Niemeläisen vaimolla oli Bulevardin kulmassa liiviliike. Hänen ompelimossaan tehtiin armeijalle sillakankaasta paitoja.

Harvalan stadion nykyisen Laidunpolun kohdalla

Notkotie lähti ennen nuorisoseurantalon ja jatkokoulun (nykyisen Kirkonkyläntie 25:n) välistä Hämeentieltä (siis nykyiseltä Kirkonkyläntieltä), teki muutaman tontin päässä kumpareen reunalla mutkan vasemmalle ja kääntyi sitten nykyisen Notkotien linjalle ja jatkui siitä alas. Kumpareella oli ensimmäisen maailmansodan aikaisia vallihautoja. Niiden eteläpuolelta olivat vanhemmat pojat raivanneet pois vanhan makasiinin jäännökset ja saaneet siihen pienen pelikentän. Se oli Harvalan stadion. Mm. Laakson veljekset, Tuomen Ama ja Tuomen Vili kävivät vähän näyttämässä: hei, sentraa tänne!

Suunnilleen siinä, missä Notkotie nyt tulee laidunpuistoa ja ala-asteen koulua eli entistä Pohjoista koulua kohti, kulki Kolmiotie. Me asuimme Kolmiotien varrella niitä vallihautoja vastapäätä. Ikään kuin meidän takanamme, missä nykyään on Tukkisillantie Notkotien suuntaisena, oli naapurina Ontuva Eriksson, varsinkin Ponnareista ja sotainvalideista tunnetun Börje Erikssonin isä, oikein väriläiskä, brankkari ja jalkapallofani: Bodu, Bodu, gå bata! Hyvä, Malmin pojat, hän huusi kentän laidalla, jos ei tuntenut poikia nimeltä. Kerrottiin, että Tallinnassa oli palokunnan juhlat ja Eriksson huusi ja innosti pelaajia kentän laidalla. Silloin Viron tytöt huusi: "A kus sie riejut!" näin kerrottiin. 

Erik Eriksson ja Ture Lindqvist, palokunnan veteraaneja molemmat.

Asvalttilimppuja lähdössä Malmilta Algolille - limput laiturin alla ja miehet laiturilla, oik. Lauri Kaunola ja hänen takanaan tumma hattu päässä Jalmari Alho, Alpon isä.

Lokakuun 13. päivänä 1939

Malmin ja Tapanilan kansakouluille saapuneista reserviläsistä perustettiin Kevyt kenttäpatteristo II/KT B 4, Stadin peesto. Komentajaksi oli määrätty kapteeni Erkki Vara. Patteriston vahvuus oli 30 upseeria, joista viisi aktiivi- ja 25 reserviupseeria, 139 aliupseeria ja 623 miestä eli yhteensä 792 miestä. Hevosia oli 425. Hevoset pureskelivat koivuja Malmin jatkokoulun pihalla. Varusteista oli huutava puute, joten patteriston miehet olivat lähes täydellisesti malli Cajanderissa.

Pilkkopimeässä yössä Malmin ratapihalla kuormattiin tykit, miehet, hevosia ja tarvikkeet kolmeen junaan. Minä seurasin kun hai laivaa sitä joukkoa, joka lähti Malmin jatkokoululta kohti Tapanilaa pitkin nykyistä Vanhaa Tapanilantietä; se oli silloin Tapanilantie. Oli säkkipimeää, mutta revontulet oli mahtavat. Se teki 14-vuotiaaseen poikaan vaikutuksen. Tuntui jännittävältäkin ja salaperäiseltä. Tämä joukko kuormattiin junaan Tapanilan ratapihalla.

Olin Kirkkotien kallioluolan päällä. Luola oli väestönsuojana. Kostea, ilman sähköä, ihmiset siellä monta tuntia.

Pommikoneet tulivat. Yksi sai IT:stä osuman. Lähdin juoksemaan Hankkijan myllylle päin Päätien (nyk. Malminraitin) toiselle puolelle. Siellä oli vanhempi vaari menossa pienoiskivääri kädessä muka pidättämään lentäjää. Mutta lentäjän varjo ei avautunut kunnolla, hän osui jalat edellä kuusen latvaan. Niska poikki ja maahan.

Täytyihän se nähdä. toiset pojat kyselivät linkkaria, olisivat ottaneet laskuvarjosta silkkiä ja silkkinarua. Kyllä te vielä saatte muiston tästä sodasta, sanoi poliisi.  

Kortti tuli

Kun oli 17-vuotia, tuli kortti niin outo ja harmaa, ilmasuojelukutsu Malmin suojeluskuntatalolle. Nuorisoseurantalolta haettiin kiväärit ja vähän marssittiin. Sitten lähdettiin Malmin ampumaradalle. Siellä oli punainen kookosmatto - siihen makuulle. Ammunta alkoi. Laitoin molemmat silmät kiinni. Latasin. En tiedä, mihin meni. Paksut vaseliinit ainakin pöllähti, ei oltu putsattu piippua.

Sain määräyksen mennä vuoroon Kirkkotien päivystykseen.

Tavara-asemalla 1942 - 1943

Olin töissä Malmin tavaramakasiinilla kärräämässä tavaroita vaunuihin. Yht´äkkiä tuli Malmin poliisit pyörillä pistoolit kädessä, Järvinen ensin paitahihasillaan - henkselit muistan hyvin - ja sitten Huutoniemi, en muista kaikkia. Pukinmäen kallionnyppylän suunnalta kuului ammuntaa. Pankkirosvo osui Huutoniemeä lippaan ja vastaavasti kaveri sai ohimon kohdalle sivulle haavan. Verta valui, kun talutettiin takaisin, toinen oli juossut ylikäytävältä Eteläiselle koululle (Karviaistien koululle) päin. Kaksi lomalla ollutta sotilasta otti rosvot kiinni. Ihmiset huusivat, kun juna juuri tuli: pankaa pää siihen kiskoille!

Tavarat oli kärrättävä pienilläkin voimilla - joskus täytyi olla kolmekin kaveria työntämässä samoja kärryjä. Kun se laituri oli kulunut niin että oksan kohdat olivat korkealla, tahtoivat Suomen uunit heilutella, minäkin painoin 55 kiloa. Kaarlberi toi sadan kilon pellavasäkkiä. Laituri oli korkealla. Ei muuta kuin punnertamaan ylös - ota kiinni mistä saat! Pellavansiemenet ovat liukkaita. Kun tavarat oli vaunuissa, mentiin laiturikoppiin vähän tikkiä pelaamaan. Joskus tuli asemapäällikkö Enqvist. Nyt kortit pois! 

Sattui seuraava tapaus 

Malmin ruumisauto ilmestyi ylikäytävälle juuri kun olin veivaamassa vihreää lippua pikajunalle. Äkkiä punainen lippu heilahti! Kuljettaja kerkesi ulos autosta, huusi minulle: tule työntämään! Juna oli aseman sillan alla. Täysi vauhti päällä se jarrutti ja luisteli veturi melkein Pukinmäen ylikäytävälle, oli pitkä juna. Juoksin junan raput toiselle puolelle. auto oli lentänyt muutaman metrin Heilautin vihreää lippua. Kun kävin poliisikamarilla, kysyivät, oliko kuljettaja tuttu.

Harry von Fieandt 

"Sieltä kävelee oudonnäköinen mies. Musta hattu, pitkä ulsteri, ryhti hieman etukumara, molemmissa käsissä isot matkalaukut. Äiti katselee mökin ikkunasta, tuumaa, kukahan honkki sieltä tulee - näin emo suojelee omaa pesuettaan.
Mies menee siihen kulmataloon. Meistä tulee perhetuttuja. Harry von Fieandt (1893-1989) tulee kohteliaasti tervehtimään. On oikein hiottu käytös, puheessa ruotsin painotusta, siskosta: "Ai, jai, kun hän on temperamenttinen". Hän antoi minulle kirjoittamansa kirjan Herran tuli. Kirja hukkui. Nyt olisin halunnut lukea sen.
Huhu kiersi, että von Fieandt oli ollut laivapappina ja sortunut ottamaan väkevämpiä aineita. Oli tullut avioero ja viraltapano. Sisko kysyi: Onko toi se aatelissormus? Kyllä, haluatko sen? von Fieandt kiusoitteli. Pastori tuli usein kysymään onko Alppo Kotona. Me lähdimme hakemaan kaniineja Sotunkylästä, että saataisiin vähän paistia. Fieandtilla oli siellä paljon ruotsalaisia tuttuja.
Sodan aikana ei saanut olla ilman työpaikkaa. Fieandt määrättiin likaiseen työhön Suomen Uuniin ja pilketehtaalle, vaikka oli korkeasti oppinut. "Ai kauheata, minun käteni on mennyt huonoiksi." hän näytti minulle käsiään. Minun kävi häntä sääliksi. Olisi varmasti löytynyt hänen osaamistaan vastaavaa työtä esimerkiksi kirjurina vaikka Kansanhuollosta." (ks. myös Notkotie 21)