MaTaPuPu

Malmi

Aikajana

Elinkeinoelämä

Järjestöt

Muistelmat

 
Julkaistu aiemmin Malmin kuvalehdessä 1988. 

Liisa Päivikki Ailio:

Malmin suojeluskunta

Suojeluskuntajärjestö ja sen tueksi perustettu Lotta Svärd-järjestö ovat osa Suomen itsenäisyyden ajan historiaa. Tammikuussa 1918 senaatti nimitti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Järjestö vakinaistettiin 1927 ja lakkautettiin välirauhansopimuksen perusteella 3.11. 1944. Tasavallan presidentti oli suojeluskuntien ylipäällikkö. Paikallisia suojeluskuntia oli 1944 yhteensä 714. Suojeluskuntien yhteinen jäsenmäärä oli 20-30-luvulla 100.000.

Suojeluskuntien tärkeimpiä tehtäviä olivat puolustuslaitoksessa annetun koulutuksen kertaus sekä kansalaisten henkisen ja ruumiillisen kuntoisuuden kohentaminen, liikuntakasvatus ja liikekannallepanon suoritus.

Tällaisia tietoja antaa Otavan Iso Fokus (1973). Lottia se kertoo olleen viime sotien aikana puolustusvoimissa täystoimisina 30.000-40.000.

1928 julkaistu teos Nylands Södra Skyddskårdistrikt 1918-28 kertoo Malmin suojeluskuntatoiminnan alusta:
 

    "Loppukesästä 1917, sen jälkeen kun punaiset voimat olivat pitäneet Helsingin pitäjän kunnanvaltuustoa vankina jonkin aikaa ja kun oli osoittautunut, että paikkakunnan poliisivoimat olivat aivan liian heikot pitämään näitä voimia kurissa, syntyi ajatus, että Helsingin pitäjässä kuten maan muillakin paikkakunnilla muodostettaisiin suojeluskuntaosastoja punaisten vastapainoksi.

    Syyskuussa pidettiin kokous, jossa asetettiin komitea: kruununnimismies Ernst Sohlman, tilanomistaja William Ramsay, vapaaherra Willy v. Bonsdorff ja johtaja B.Z. Brander. Heidän tehtävänään oli kunkin omalla tahollaan vaikuttaa asiaan. Johtaja Branderin osalle tuli Malmi-Tapanilan huvilayhdyskunta. Saattaa olla, että se oli levottomin koko maassa. Myös sinne perustettiin suojeluskunta, johon liittyi noin 20 henkeä. Punaiset, jotka olivat jo pitkään veljeilleet alueelle sijoitettujen venäläisten sotilaitten kanssa, seurasivat valppaasti porvarillista toimintaa ja vaikeuttivat suojeluskuntalaisten kokoontumisia ja harjoituksia."
     

Lokakuussa 1917 ammuttiin Malmilla suojeluskuntalainen, konttoristi Gunnar Nyberg. Poliisia vahvistettiin ja joitakin henkilöitä pidätettiin epäiltyinä murhasta. Marraskuun lakkojen aikaan punaiset vangitsivat suojeluskunnan päällikön, arkkit. Albert Petreliuksen, mutta hän välttyi kuolemalta. Sen sijaan poliisikonstaapeli Arthur Packalen kaatui ja nimismies F.W. Haupt haavoittui pahoin kahakoissa 15. marraskuuta. Opettaja Alfred Bjon ammuttiin. Eräät porvarilliset henkilöt pakenivat Helsinkiin tai muualle, missä oli rauhallisempaa. Punaiset vapauttivat Helsingin lääninvankilasta Nybergin murhasta epäiltyjä.

(Vuoden 1917 tapahtumista lisää artikkelissa Raimo Parikka:  Vallankumous Helsingin pitäjässä. Tapahtumia ja tulkintoja vuodesta 1917)

Saksalaiset tulivat 12.4. 1918 ja punaisten hallinto Malmilla päättyi. Muualle paenneet valkoiset malmilaiset palasivat ja alkoivat uudestaan järjestää suojeluskuntaa. Sen päällikkönä oli ensin arkkit. Petrelius ja sitten johtaja Brander. Paikkakunnan punaisia vangittiin ja Malmille
asetettiin vartioita. Suojeluskuntalainen Karl Lindström ammuttiin vartiossa toukokuun alussa.
 

Talokin hankintaan

Samainen ruotsinkielinen kirja jatkaa: 

    Malmin suojeluskunnan alueeseen kuuluivat Malmi, Tapanila, Viikki, Puotila ja Mellunkylä. Suojeluskunnassa oli nyt 180 miestä. Nyt aloitettiin varsinaiset suojeluskuntaharjoitukset. Järjestettiin alipäällystökurssi ja oltiin hyvässä kehityksen alussa. Tämä ei tietenkään saanut jatkua rauhassa. Vuoden 1919 lopussa suojeluskunnan piirissä syntyi erimielisyyksiä, osin kielellisistä ja osin taloudellisista syistä. Seurauksena oli että suojeluskunta jakautui Malmin suojeluskuntaan ja Helsingin pitäjän eteläiseen suojeluskuntaan. Malmin suojeluskunnan kieli oli suomi ja siihen siirtyi Malmi-Tapanilan huvilayhdyskunta. Jako tapahtui lopullisesti 1.3. 1920, jolloin päällikkyys siirtyi majuri Knut Stålhandskelle."
     

Suojeluskunta osti huhtikuussa 1922 kaksi palstaa ja pienehkön asuintalon talousrakennuksineen ja vuoden 1923 alussa päästiin muuttamaan oman katon alle. Vuonna 1924 onnistuttiin vielä ostamaan yksi edellisiin rajautuva palsta ja maata oli näin 3810 m2, mikä oli riittävä harjoitus- ja urheilukentälle. "Kun koko alue oli entisiä peltoja, ei salaojitus- ja tasoitustyöllä ollut vaikeuksia." Työ valmistui pääesikunnan 2 500 markan avustuksen turvin 1925.

Lottatoiminta oli alkanut ompeluseurana, joka lahjoitti suojeluskunnalle lipun. Se vihittiin 12.4. 1919. Lotat järjestäytyivät varsinaiseksi osastoksi syyskuussa 1919. 1921 ostettiin Wassberg-yhtiön (sillä oli kalasäilyketehdas Malmilla) lahjoittamilla 5.000 markalla kenttäkeittiö. Lotat muonittivat suojeluskuntalaisia harjoituksissa ja valmistivat ja lahjoittivat myös vaatteita ja varusteita kuten lumipukuja ja telttoja. Puheenjohtajana oli aluksi Anna Brander ja sitten Agnes Petrelius.

Tammikuussa 1929 tapahtui uusi aluejako. Malmin suojeluskunta sai paikallispäällikökseen Toivo Ailion, joka hoiti tätä tehtävää vuoteen 1942 saakka. Kun 61 jäsenestä vain 15 osallistui tuolloin 1929 piirin taisteluharjoituksiin, kirjattiin vuosikertomukseen:  " 

    Toivomme, että tämä oli viimeinen kerta, kun Malmin Suojeluskunnan piti esiintyä piirin muiden joukko-osastojen rinnalla niin harvalukuisena." 
Seuraavina vuosina Malmin suojeluskunnan ohjelmassa oli sotilaallisia harjoituksia ja luentoja, ampumaharjoituksia ja -kilpailuja sekä runsaasti urheilua. Varojen kartuttamiseksi järjestettiin myös juhlia yhdessä lottien kanssa. Varusteiksi oli saatu ensin  3 kpl vuoden 1928 mallisia pystykorvakiväärejä, 18 kpl vuoden 1924 mallisia kiväärejä ja loput vanhoja venäläisiä kiväärejä. Myöhemmin saatiin Helsingin suojeluskuntapiiristä 20 uutta pystykorvaa. 1929  pesäpalloakin yritettiin pelata, mutta puutteellisen harrastuksen vuoksi se jäi pieneksi". Kanslia oli avoinna Petreliuksella keskiviikkoisin klo 19-21. Insinööriluutnantti A. Petrelius oli Malmin suojeluskunnan "isä".

1930 suojeluskunta muutti omaan taloon. Se sijaitsi lähellä nykyisen Anianpellontien alkupäätä. Talkoilla rakennettiin talon ympärille aitaa, tehtiin palotikkaat, perattiin tonttia ympäröivä kuusiaita rikkaruohoista ja tervattiin talon ja ulkohuoneen katto. Jo seuraavana vuonna pantiin Petreliuksen aloitteesta alulle talon laajennus. Samana vuonna perustettiin poikaosasto, johon kertyi 11 jäsentä.

Aikuisia jäseniä suojeluskunnassa oli vuoden lopussa 76. Oppitunteja ja luentoja oli pidetty 11 ja sotilaallisia harjoituksia 8. Suljettua järjestystä kerrattiin suksilla tammikuussa. Urheileminen jatkui. Uusi vuosi oli otettu vastaan yhdessä lottien kanssa. Vuosikertomuksen mukaan  "olemme tunteneet, että olemme kaikki samaa Suomen sarkatakkisten joukkoa, joiden korkeimpana päämääränä on luja ja puolustustahtoinen isänmaa".

Laajennettu suojeluskuntatalo vihittiin 20.3. 1932. Vuoden aikana aloitettiin myös metsäkämpän rakentaminen Ossi Salon maille metsälammen rannalle. Salo oli innokas suojeluskuntalainen ja hänet muistetaan myös hiihtäjänä. Hänellä oli maatila Östersundomin tien varrella 7-8 kilometrin päässä Malmilta. Kämppä valmistui 1933. Poikaosasto piti leirin Salojärvellä Käpylän poikaosaston kanssa. Saunan puutetta valitettiin.
 

Ampumarata ja tanssilava

Suojeluskunnalla oli ollut noin 300 metrin pituinen ampumarata Victor Långin mailla Lindkullan takana nykyisen Kellaritien vaiheilla. (Tämän kukkulan nimistössä Ampujantie ja Paukkupolku lienevät muistoja niistä ajoista.) Kesäkuussa 1933 Lång kuitenkin kielsi ampumaradan pidon. Helsingin kaupungin maatalouskonttorin johtaja agronomi Tamminen järjesti uuden paikan Helsinge Södra Skyddskårin entiselle ampumaradalle Strömsin tilan lähelle nykyisen Pihlajamäen eli silloisen Aarnikan (Aarniometsän) puolelle. Kapteeni T. Patoharju (Petrelius) johti talkoita ja hän ampui ensimmäisen laukauksen vihkiäisissä 29.9. 1934.

Vuoden 1934 toimintakertomuksen mukaan suojeluskuntaa avustivat rahallisesti Helsingin maalaiskunta, lotat, suojeluskuntapiiri sekä Malmin Sähkölaitos, Helsingin Puhelinyhdistys, Hankkija, Sandudd ja Semptal. Ampumaradan rahoittamiseksi huvitoimikunta järjesti 25.8. ulkoilmajuhlan Pukinmäen VPK:n kentällä. Samana vuonna  piiripäällikön määräyksestä ja nimismiehen pyynnöstä "osallistui 7 upseeria ja 18 aliupseeria sekä 38 miestä Helsingin poliisivankilasta karanneiden suurrikollisten Leinon ja Malinin pidättämiseksi 21.-22.9. järjestettyyn vartiointiin".

30-luvun puolivälissä tuli menestystä piirin urheilukilpailuissa ja 1935 suojeluskunnan aliupseerit voittivat suojeluskuntapiirin aliupseerikerhon kilpailuissa tasavallan presidentin lahjoittaman kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa. Harjoituksia suojeluskunta piti harva se pyhä; lauantaithan olivat työpäiviä. Kesällä oli hiljaisempaa, muistelee suojeluskunnan veteraani Pentti Ilola. 1936 rakennettiin uusi ulkohuonerakennus ja juhannukseksi valmistui tanssilava. Juhannusjuhla kuitenkin epäonnistui, sillä soittokunta jäi saapumatta ja siksi tuli väkeäkin vähän. Vuosikertomuksen mukaan kaivattiin polkupyöriä siltä varalta, että suojeluskunta tulisi toimimaan kevyenä osastona.
 

Sotien aika

Sota-arkistossa ei ole vuoden 1939 toimintakertomusta. Vuosikokous kyllä pidettiin 26.1. 1940. Joulun aatonaattona eli 23.12. 1939 oli raskas päivä: silloin kaatui Hatjalahdella Koiviston ja Kuolemanjärven välillä seitsemän Malmin suojeluskunnan miestä. Pentti Ilola arvioi, että kaikkiaan kaatui rintamalle joutuneista Malmin suojeluskuntalaisista kenties melkein puolet. Täällä kotona sankarihautajaisissa suojeluskuntalaiset ampuivat kunnialaukaukset.

Osa suojeluskuntaa oli sodan ajan majoitettuna suojeluskuntatalolla,  joka silloin vaikutti sivullisesta "kasarmilta". Osa oli vartiossa jo ennen sotaa määrätyillä paikoilla. Vuorot toistuivat joka toinen tai kolmas päivä. Vartiovuorojen sovittamisesta normaalin työnteon lomaan tuli vaikeuksia työnantajien kanssa, kertovat asiakirjat. Erityisenä tehtävänä oli toiminta mahdollisten desanttien varalta.  "Niitä taidettiin pelätä enemmän kuin mitä niitä todellisuudessa tuli", toteaa Pentti Ilola nyt jälkeenpäin. Jalmari Soutela, toinen veteraani, muistaa yhden desantin pudonneen ns. Kalatehtaan mäkeen eli nykyisen Viljatien paikkeille.

Jatkosota alkoi 17.6. 1941 ja jälleen veivät suojeluskuntalaiset lähtökäskyjä. Ongelmia syntyi Malmin suojeluskunnan alistamisesta 101 Is-komppanian alaisuuteen, koska se oli ruotsinkielinen. – Sota-ajan toiminnassa oli tärkeä osa keräyksillä. Talvisodan aikana suojeluskunta keräsi talvivarusteita turkeista alkaen sekä sukia, kankia, lapioita ym. työkaluja rintamalle. Aseitakin saatiin ja myös rauta- ja metalliromua ja pulloja kerättiin. 1942 suojeluskunnan sotilaspojat, kansakoululaiset ja muut talkoonuoret keräsivät 2.000 kiloa lumppuja, 19 kiloa tinaa, 475 kiloa kuparia, 670 kiloa messinkiä ja 2.000 kiloa kumia raaka-aineiksi.  "Kotirintaman suursiivouksessa" kertyi pääasiassa pelti- ja metalliromua n. 17 tonnia. 

    "Ankara aika on osoittanut, ettei työ, jota suojeluskunnissa on tehty, ole ollut turhaa.  Suurin osa suojeluskunnan jäsenistä on edelleenkin siellä, missä miestä tarvitaan."
Näin toteavat sotavuosien toimintakertomukset. Kotiin jääneet suojeluskuntalaiset olivat iäkkäitä. 1943 käytiin juhannuksen tienoilla rintamalla vierailulla viidessä yksikössä. Tuliaisiksi vietiin 5-putkinen radio joukkojen itselleen rakentamaan viihdytystaloon.

Malmin suojeluskunnan viimeinen pöytäkirja on pidetty 31.10. 1944 pidetystä kokouksesta, jossa oli paikalla viisi jäsentä. Edustajaksi samana päivänä pidettävään Helsingin sk-piirin ylimääräiseen kokoukseen valittiin sodanaikainen paikallispäällikkö kers. Pentti Ilola. Eduskunta lakkautti suojeluskuntajärjestön 3.11. 1944. Malmin suojeluskunta lahjoitti omaisuutensa Invalidisäätiölle, kertoo J. Soutela.
 

Takaisin alkuun