MaTaPuPu

Malmi

Aikajana

Muistelmat

 
Julkaistu aiemmin Malmin Kuvalehdessä 1998.

Suvi-Anne Siimes:

Minun Malmini

Olen kotoisin Ala Malmin Luuvakujalta valkoisesta kerrostalosta. Silloin kun olin aivan lapsi, Luuvakujan kerrostalot olivat osapuilleen Ala Malmin ainoat. Ihan pienestä muistan, ettei niitä muita, punaisia kerrostaloja edes aluksi ollut vaan että Luuvakujan ja Karviaistien kulmassa oli ruukkutehdas ja ruukkutehtaan korkea piippu. Mutta suurimman osan lapsuuttani kerrostaloja oli kuitenkin kuusi. Niiden lisäksi oli puutaloja, puutarhoja ja peltoja. Ja Karviaistien ja Luuvakujan kulmassa (sitä entistä ruukkutehdasta vastapäätä) oli myös suuria hevoskastanjoita ja aidan takana ihmeen kaunis ja vehreä suurten puiden varjostama piha. joka oli kuin salainen puutarha. Salainen siksi, ettei sinne saanut koskaan mennä.

Lapsuuteni Malmiin kuului tietenkin kesä. Ja kesän merkkejä olivat tietysti pääskyset. Niiden kirkuvat äänet muistan vieläkin ja sen erikoisen soinnin, jonka ne saivat aikaan kerrostalojen välisissä kuiluissa lentäessään. (Sillä kuiluilta ne tuntuivat ne välit, vaikka taloissa oli vain neljä kerrosta ja vaikka talot olivatkin suhteellisen kaukana toisistaan. Kiviseinät ja niiden välissä auringossa tuoksuva asfaltti loivat kirkunalle hyvän kaikupohjan.) Ja pääskysiä oli paljon. Talojen räystäät olivat täynnä niiden pesiä ja välillä asfaltilta löytyi pesistä pudonneita höyhenettömiä poikasia, joita me lapset saatoimme asiallisin menoin hautaan.

Kuva 1 : Suvi-Anne perkaamassa puolukoita isoäitinsä Aino Immonen-Siimeksen kanssa tämän kotona Tapanilassa.

Pääskysten ohella kesän merkkeihin kuuluivat myös laskuvarjot. Pihalla pidimme tarkkaa lukua siitä, montako varjoa kerrallaan kustakin taivaalla hitaasti kaartelevasta lentokoneesta tuli ja kilpailimme sillä, kuka kulloinkin oli nähnyt eniten varjoja yhdellä kertaa.

Lentokoneiden ja laskuvarjojen ohella minun Malmiini kuului myös rautatie ja junat, joita mieluusti katselin kotimme ikkunasta. Kun olin ihan pieni, rataa pitkin kulki silloin tällöin myös höyryvetureita. Eniten pidin kuitenkin sinisistä lättähatuista. (Linkki vie Toijalan veturimuseoon) Ja tietenkin pitkien tavarajunien vaunujen laskemisesta. Junia oli kiva katsella ja junissa oli kiva matkustaa, paljon kivempi kuin busseissa, joissa tuli helposti paha olo ja joilla matka keskustaan kesti niin kovin kauan.

Mutta muistan senkin, että meille lapsille junat merkitsivät myös kuolemaa. Kotipihojemme lähellä jäi nimittäin aina välillä ihmisiä junan alle. Niin kävi etenkin keväisin. Kuolema oli karmeaa ja pelottavaa, mutta myös kiinnostavaa. Radan viereiseltä kalliolta seurasimme useamman kerran sitä, miten poliisit tekivät radan varressa työtään ja siivosivat onnettomuuden jälkiä. Ja sitä, miten kuollutta ihmistä kannettiin peitettynä paareilla pois. Ja sitä, miten kiireellä paikalle tulleella ambulanssilla ei sitten enää ollutkaan kiire.

Kuva 2 : Kolmevuotias Suvi-Anne Siimes päivähoidossa Luuvakujulla. Kuka lienee kaveri oikealla?

Poliisit olivat muutoinkin olennainen osa lapsuuteni maisemaa, olihan poliisilaitos aivan kotimme kupeessa samoin kuin viinakauppakin. Monet kerrat ihailimme poliisien autoja ja kärtimme saada kurkistaa niin mustaan maijaan kuin putkaankin. Koska yhden ystäväni isä oli poliisi, meitä onnistikin välillä.

Lapsuuteni Malmiin kuului myös ruotsin kieli. Ei niin, että olisin kenenkään erityisesti kuullut sitä puhuvan   paitsi junassa ehkä, kun kuulutettiin Malmi   Malm. Ja yhdet naapuritkin olivat ruotsinkielisiä, vaikka niiden kanssa puhuttiinkin aina suomea. Mutta kuulin ruotsia radan yli. Radan varrella oli nimittäin Laborin tehdas. Ja etenkin kesällä tehtaan pihalta kuului usein kuulutus. jonka alussa oli jokin nimi ja sitten sanottiin "ett samtal väntar". Lapsena en tietenkään edes tiennyt, mitä se tarkoitti. mutta muistan, että se rytmitti usein pihaleikkejämme ja että välillä hoimme sitä itsekin.

Ensimmäinen opinahjoni Malmin kansakoulu, jonka käymisen aloitin syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1970 (Sen ensimmäisen vuoden jälkeen koulu alkoikin sitten aina elokuussa ja lauantai oli vapaa Kansakoulun myötä elämänpiiri laajeni Luuvakujaa ja Karviaistietä kauemmaksi, sillä suurin osa luokkatovereistani oli Ylä-Malmin puolelta. Niin tulivat tutuiksi Markkinatie ja sen taakse nousseet kerrostalot, mutta myös laulurastaan, hippiäisen ja monen muun linnun mukaan nimetyt tiet sekä Notkotie, jonka alkupäässä asui rakkain ystäväni.

Koulumatkoilta muistan hyvin Kirkonkyläntien ja sen varrelta kaupat. Olinhan toki ollut äidin ja päivähoitajan matkassa niin Elannon Alennushallissa (vai oliko sen nimi Alennushalli vasta joskus myöhemmin en muista), pankissa kuin kala- ja kenkäkaupoissakin. Mutta yksin kulkeminen oli erilaista. Ikkunoissa riitti katselemista ja hieman isompana kävin itse ostoksillakin. Erityisesti muistan Malmin keskusleipomon viinerit ja possumunkit sekä Malmin Kirjakaupan valikoimat. Kirjoihin eivät omat rahani tietenkään riittäneet, mutta silloin tällöin sain varata itselleni kirjan, jonka isä tai äiti sitten kävi myöhemmin ostamassa.

Kirjasto oli toisella suunnalla kuin koulu. Mutta sinnekin saattoi koululaisena kulkea yksin. Kirjastokortin sain jo kuusivuotiaana, mutta varsinainen lukuinnostus iski vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Kolmas  ja neljäsluokkalaisena kahlasin lasten osaston tarjontaa läpi varsin tiuhaan tahtiin Ja noin kahdentoista vanhana lasten puoli oli koluttu läpi ja niin aloitin tutustumisen maailmankirjallisuuteen.

Kuva 3 :  Malmilaistyttö 6-vuotiaana.

Muistan vieläkin, että kirjastovirkailijat olivat kovin tarkkoja siitä, montako kirjaa sai lainata kerralla (taisi olla neljä) ja että he eivät oikein suosineet sitä, että varhaisnuoret olisivat oleskelleet aikuisten puolella tai lainanneet aikuisten kirjoja. Niinpä minäkin siirryin aikuisten osaston puolelle ikäänkuin vaivihkaa ja pujahdin niiden ensimmäisten, lähinnä lasten osastoa olleiden hyllyjen väliin. Siellä olivat A. B. C ja D ja siitä johtuen siirryin lukutottumuksissani varsin nopeasti Aapelista Bronten sisaruksiin ja siitä edelleen Danteen ja Dostojevskiin. Dantesta en tietenkään ymmärtänyt mitään, mutta Dostojevski sopi lukutoukkasielulleni oikein hyvin. Ja mieltymykseni niin venäläiseen kirjallisuuteen kuin sielunelämäänkin on ollut voimakas siitä asti.

Neljän kansakouluvuoden jälkeen oli vuorossa oppikoulu. Menin Pohjois-Helsingin Yhteiskouluun ja sain päästötodistukseni Pohjois-Helsingin yläasteelta. Koulutalo sijaitsi Tapanilassa, jonne kuljin ensimmäiset vuodet junalla ja myöhemmin bussilla. Yläasteella kaverini olivat yhä useammin kotoisin Puistolasta, Tapaninkylästä ja Siltamäestä. Ja niin Malmista tuli minulle yhä enenevässä määrin vain nukkuma  ja läksyjentekopaikka varsinaisen "elämän" siirtyessä muualle. Lukiovuoteni kuluivat Haagassa ja yliopisto opiskelun alussa muutin pois Malmilta vuonna 1982.

* * *

Mutta malmilaisuus oli paitsi lapsuuden maisema ja juurikasvusto, myös jollain tavalla mielentila. Niinpä minä sitten tilaisuuden tullen muutin muutaman vuoden poissaolon jälkeen Malmille uudelleen kesällä 1986. Silloin olin jo kahden lapsen äiti. Niinpä Malmi, ensin se samainen Luuvakuja ja sitten Vilppulantie ovat osin myös omien lapsieni maisemaa.

Mutta minun lasteni maisema siellä oli kovin toisenlainen kuin omani. Sillä sinä aikana. jonka vietin poissa Malmilta, Malmi muuttui. Toki muutos oli jo varmasti alkanut siellä asuessani, mutta silloin en sitä niin huomannut. Muutaman vuoden poissaolon jälkeen kaikki tuntui kuitenkin kovasti toisenlaiselta. Liikenne oli lisääntynyt, ihmisiä oli enemmän ja uusia taloja nousi joka puolelle. Vanhat pikkukaupat korvautuivat marketeilla ja ostosparatiiseilla ja kirkonkylämäisyys ja pienimuotoisuus katosi, ei nyt ehkä ihan kokonaan, mutta suurelta osin silti. Asema siirtyi ja bussit lakkasivat pysähtymästä vanhoilla paikoillaan samalla kun autoja, läpiajoa ja liikenteen melua tuli yhä enemmän.

Kuva 4 : Kulttuuriministeri Suvi-Anne Siimes syksyllä 1998.

Ja niin aloin asteittain kaivata muualle ja yhä enemmän itse asiassa nimenomaan maalle, kirkonkylien ja pienimuotoisten asuinsijojen maisemaan. Joulukuussa 1990 muutinkin sitten perheeni kanssa pois. Pois Malmilta ja pois Helsingistä. Kesällä -90 syntyneelle kuopukselleni Malmi ja Vilppulantie ovat kyllä olemassa sanoissa ja puheissa. mutta ei enää omissa muistoissa.

Olen viihtynyt hyvin hieman maalaisemmassa maisemassa. Ja luulen. että olen viihtynyt juuri siksi. että se lapsuuteni ja varhaisen nuoruuteni Malmi oli itse asiassa varsin "maalainen". Ihmisiä ja liikennettä oli suhteellisen vähän ja kaikki oli enemmän tai vähemmän pientä. Mutta edelleen pääradalla kulkiessani keskeytän aina kaikki toimeni Malmin kohdalla ja katson ikkunasta ulos. Ja edelleen pienen lentokoneen äänen kuullessani katson ylös. Mutta vielä kertaakaan en ole muualla nähnyt laskuvarjoa

Ministeri Suvi Anne Siimes


Takaisin alkuun.

Lisätietoja sinisistä lättähatuista saat Porvoon museorautatien sivuilta