MaTaPuPu

Malmi

Aikajana

Elinkeinoelämä

Kauppa- puutarhat

 

Sinikka Heikkilä:

Paskaplaanista se alkoi

Kauppapuutarhoja Malmilla ja naapureissa


Elina Halla (vasemmalla), Elsa Lehtoranta ja Aino Ontero Hallan puutarhassa. Kuvan omistaa Hilkka Vuorio"
    "Miten ihmeen suuria ja kauniita kukkakaaleja, nehän ovat kuin vanhanaikaisia olkihattuja! Entä nuo epätasaiset lantut, ovatko ne jotakin uutta lanttulaatua? - Mitä vielä, ei ne ole mitään lanttuja, nehän ovat vain tavallista suurempia mukulasellerejä!" 

Tällaista ihastelua kertoo K.Knuuti vuoden 1936 Puutarha-lehdessä kuulleensa Helsingin kauppatorilla Tapanilan perheviljelmien tuotteiden ympärillä ja jatkaa:

"Puutarhan monet lukijat eivät varmaankaan tiedä, miten laajat ja voimaperäiset nämä Malmin ympäristön vihannestarhat ovat, joista suurin osa sijaitsee Tapanilan Puutarhatien varrella." 

Tapanilassa, Tapaninkylässä, Suutarilassa olivat Aaltoset, Ahdit (myöhemmin Rimpit), Anderssonit, Björkvallit, Haasaset, Hallat, Halmeet, Laineet, Lapilat, Larssonit, Lempiset, Luodot, Oksaset, Redlinit, Rissaset, Siljanderit, Tuomiset, Wardit ja Virtaset, jotka "miltei jokainen on työnsä ponnistuksin päässyt oman kontunsa haltijaksi", kuten K. Knuuti arveli. Ajomaan puutarhat olivat Suvitien tienoilla nykyisen Syystien lähellä ja Hallat ja Norasuot "Ryssänmäen" kupeessa, siis Tapaninkylän kartanon eli Kapteenskanmäen, tuntumassa, Vanhatalot Tukkisillantiellä jo 1700-luvulla Innuksen maista erotetulla tontillaan. Oli S.O.L.hem jonka osti yliopiston kasvitieteen professori Sixtus Otto Lindbergin poika Björn Lindberg vuosisadan alkuvuosina kauppapuutarhuri Valter Sjöbergiltä ja nimesi sen isänsä nimen alkukirjainten mukaan. Likellä nykyistä Kirkonkyläntietä sijaitsivat Vihtori Eskolan ja Urho Halmeen viljelykset. Malmin seudun tuotteille Helsinki tarjosi hyvät markkinat.

Karttapiirros puutarhojen sijainnista

Viljelyharrastukseen vaikuttivat myös vuosisadan vaihteessa perustetut puistokaupunkiyhdistykset, erityisesti AB Parkstad-Puistokaupunki Oy. Vuoteen 1908 mennessä se hankki omistukseensa lähes koko Tapaninkylän sekä Malminkylän pohjoisosan. Tavoitteena oli palstoittaa ja myydä maata ja siten luoda ulkomaisten esikuvien mukaisia puolittain maaseutumaisia omakotiyhteisöjä, joissa "ihminen tuntee ihmeellistä iloa ja voimiensa lisääntymistä; lapion ja kuokan käyttämisestä tulevat hänen käsivartensa vahvemmiksi ja hänen mielensä valoisaksi ja kevyeksi", kuten arkkitehti Strengell, yksi puistokaupunkihankkeen keskeisistä henkilöistä, tavoitteita kuvaili. Viljelmien lukumäärää kasvatti myös kaupungin puhtaanapitolaitoksen kaatopaikka, "paskaplaani", joka perustettiin nykyisen Hiidenkiven puiston paikalle. Sinne rakennettuja junanraiteita pitkin tuotiin kaupungista jätettä. Vieläkin kerrotaan hopealusikoista ja muista joskus arvokkaistakin - esineistä, joita jätteiden seasta löytyi; erään talon työntekijän kerrotaan löytäneen puutarhasta kultaisen savukerasian. Toisen työntekijän kitkiessä juurikasmaata oli häntä sieltä äkkiä tuijottanut silmä. Lasisilmä. Ikään kuin siihen kuuluvana löytyi myöhemmin silmälasien puolikas. Varsinainen hyöty jätemaasta kuitenkin tuli sitä kautta, että sen joukossa oli lantaa ja talousjätettä, joka oli puutarhaviljelylle erityisen arvokasta. Hevoskuormittain sitä kuljetettiin viljelmille. Puutarhoissa viljeltiin avomaalla, lavoissa ja myöhemmin kasvihuoneissa juurikasveja, yrttejä ja kukkia. Työ oli alkuaikoina raskasta. Vesi nostettiin kaivoista sammioihin, joista sitä päivittäin kastelukannuilla kanniskeltiin kasvavalle taimille.

Näin viljeltiin

Torimuistoja on myös entisellä puutarhaviljelijällä, 90-vuotiaalla Viljo Halmeella. Muistot ovat 1920-luvulta, jolloin hän oli vielä poikanen. Torille lähdettiin varhain, joskus jo kolmen aikoihin aamuyöstä. Matka hevosella kesti parisen tuntia. Alkuvuosina ajeltiin Antinkatua eli nykyistä Lönnrotinkatua Hietalahden torille, sitten myöhemmin Kauppatorille eli isolle torille. Perillä jonotettiin satojen muiden tuottajien kanssa; jonoa riitti aina Liisankadulle. Kuudelta tuli poliisilaitoksen edustaja suorittamaan arvontaa, joka ratkaisi toripaikan. Huonolla onnella saattoi joutua torin etäisimmälle laidalle, "Porvoon torille", jonne harvempi ostaja kulkeutui. Kotiin palattiin illansuussa. Jos myytävää vielä oli, sitä käytiin tyrkyttämässä halliin ja kauppoihin, myöhemmissä kotimatkan vaiheissa vielä tuttuihin taloihinkin.

Viljo Halmeen isä Otto Halme perusti puutarhansa lähes 5 hehtaarin alueelle Puutarhatien - tie on nyt Yrttimaantie - varrelle, jonne hän muutti Tikkurilasta vuonna 1914. Kasvihuoneita alettiin rakentaa heti, lavaviljelyyn tuli 350 lasia. Halmeen Puutarhassa viljeltiin talvella kukkia, kesällä tomaattia ja kurkkua. Isä rakensi ison tomaattihuoneen olympialaisia varten vuosina 1938-39. Sen koko oli 50x12 metriä. Kurkunviljelyä varten oli viisi kasvihuonetta. Myös lavoissa viljeltiin kurkkua ja sen lisäksi salaattia ja valkoista kurkkua. Erikoisuutena oli meirami, jota myytiin torillakin säkkikaupalla; Halmeet tunnettiin seudun suurimpana meiramintuottajana. Pellolle tuotiin talvella lantaa, jota käännettiin ja sekoitettiin multaan. Lavoihin sitä pantiin joka toinen vuosi. Kun lanta oli lämmikkeenä, voitiin viljely aloittaa aikaisemmin keväällä. Lavoihin kylvettiin huhtikuussa selleriä, purjoa ja kukkakaalia. Palsternakkaa kylvettiin suoraan peltoon. Vuosina 1938-39 viljeltiin vehnää ja heinää; tätä jatkettiin sodan aikana ja sen jälkeenkin. Perunaa viljeltiin omaa tarvetta varten. Kukkien viljelyä ei sodan aikana ollut. Viljo Halme myi talonsa, puutarhansa ja peltonsa ( joilla viljely oli jo sitä ennen vähin erin vähentynyt) vuonna 1988 rakennusliikkeelle.

Larssonit

Lähellä Halmetta oli Larssonin puutarha, jonka ensimmäinen isäntä oli vuodesta 1917 Ruotsista tänne muuttanut Lars Egridius Larsson. Tila oli ostettu Herra Kaarle Salmiselta, joka puolestaan oli vuonna 1911 ostanut AB Parkstad Wanda-Puistokylä Oy:ltä tämän Björnsin tilasta n:o 11 vuonna 1910 lohkaistun 1.75 hehtaarin alueen tuhannenyhdeksänsadan markan hinnasta. Myöhemmin maata ostettiin lisää niin, että sen kokonaispinta-alaksi tuli neljä hehtaaria: 2.75 hehtaaria peltoa ja 1.25 hehtaaria puutarhaa - 12 kasvihuonetta, lasinalaista viljelystä yhteensä 3 500 neliömetriä (1960-luvulla). Jätteen kuormausta Jätettä kuormataan junavaunusta Larssonin puutarhaan vietäväksi. Kuvan omistavat John ja Hanny Larsson.

Lähellä Halmetta oli Larssonin puutarha, jonka ensimmäinen isäntä oli vuodesta 1917 Ruotsista tänne muuttanut Lars Egridius Larsson. Tila oli ostettu Herra Kaarle Salmiselta, joka puolestaan oli vuonna 1911 ostanut AB Parkstad Wanda-Puistokylä Oy:ltä tämän Björnsin tilasta n:o 11 vuonna 1910 lohkaistun 1.75 hehtaarin alueen tuhannenyhdeksänsadan markan hinnasta. Myöhemmin maata ostettiin lisää niin, että sen kokonaispinta-alaksi tuli neljä hehtaaria: 2.75 hehtaaria peltoa ja 1.25 hehtaaria puutarhaa - 12 kasvihuonetta, lasinalaista viljelystä yhteensä 3 500 neliömetriä (1960-luvulla). Edvin Larsson Edvin Larsson 20-luvun lopulla torikuormineen. Kuvan omistavat John ja Harry Larsson.

Lars Larsson oli Tapanilan aikanaan useamman vuoden ajan harjoittelemassa Ruotsissa. Sinä aikana tilaa isännöi hänen poikansa Edvin, pidetty, musikaalinen mies, joka soitti viulua orkesterissa Malmilla ja lauloi kuorossa Helsingin pitäjän kirkossa. Edvin kävi myös vankkureilla Helsingin torilla tilan tuotteita myymässä. Sairautensa vuoksi Edvin kuitenkin muutti Ruotsiin isänsä lapsuudenkotiin. Veljekset Larssonin puutarhaa alkoi silloin hoitaa toinen veli, John. Apunaan hänellä oli puutarhureita ja muita pitkäaikaisia työntekijöitä, joita perheessä vielä lämmöllä muistellaan. - Veljekset Larsson lopetti puutarhanpidon Tapanilassa vuonna 1987 ja siirtyi Sipooseen.

Malmilaisten tuttu Ajomaa

Felix Ajomaa perusti puutarhansa - neljä ja puoli hehtaaria - Suvitien tuntumaan noin vuonna 1911. Oli lavoja, kasvihuoneita ja avomaaviljelyä. Felix Ajomaa kasvihuoneessaan

Felix Ajomaa kasvihuoneessaan. Kuvan omistaa Pertti Ajomaa. 

Neilikkatarha oli Suomen suurin. Myös ruusua kasvatettiin ja kurkkua. Tätä kaikkea muistelee tänään Felixin pojanpoika Pertti Ajomaa, joka myös työskenteli siellä jonkin aikaa tilan siirryttyä hänen isänsä Martinin omistukseen. Pertti muistaa vielä isoisänsä aikalaistensa arvostamana henkilönä, jonka talossa, vankan kuusiaidan ympäröimässä kartanomaisessa rakennuksessa kävi paljon taiteilijoita ja muita tunnettuja henkilöitä. Kukkien myynti tapahtui Pertin aikana suoraan puutarhalta, taimia myytiin Kauppatorillakin. Vanhat malmilaiset muistavat myös Ajomaan kukkakaupan vanhan Renlundin naapurista Hämeentien eli nykyisen Kirkonkyläntien varrelta suunnilleen Renlundin naapurista nykyistä Puupenniä vastapäätä. Kukkakaupan vieressä oli portaat korkealle ruokala Aroon ja niiden toisella puolella Lemströmin neidin vaate- ja lyhyttavarakauppa.

Vihtori Eskola ja Urho Halme

Ajomaan puutarhasta pohjoiseen, silloisen Hämeentien ja Tapanilantien lähellä, missä nyt ovat mm. Muuttolinnunpolku ja Muuttolinnuntie, avautuivat aikanaan laajat pellot, joilla kasvoi perunaa, heinää ja viljaa. Vihtori Eskola oli ostanut 1,5 ha maata 1917 ja sitten 1921 0,87 ha Adolf Emil ja Matilda Adolfina Hammarenilta. Vihtori Eskola

 

Vihtori Eskola, Urho Halmeen appi. Kuvan omistaa Kirsti Halme-Rantanen. 

 

Urho Halme saapui kotoaan Loimaalta vuonna 1923 Malmille VR:n palvelukseen, kuten neljä veljeä n, kukin vuorollaan. Vapaa-aikanaan hän ajoi taksia. Hän tuli myöhemmin kotivävyksi Tapanilantiellä asuvalle Vihtori Eskolalle ja päätyi sitä kautta palstaviljelijäksi hänkin. Vihtori Eskola ja myöhemmin hänen vävynsä Urho Halme kävivät myymässä torilla tilansa tuotteita, perunaa, kaalia ja punajuurta. Viljaa myytiin myllyihin ja perunaa, joka oli tärkein tuote, myös ravintoloihin, kuten Kosmokseen. 50-luvulla viljely lopetettiin ja pellot annettiin vuokralle. Kirkonkyläntien varrella oleva alue myytiin kaupungille puistoksi 1962 ja Tapanilantien maat Osuuspankille 80-luvulla.

Myös tutkimusta ja kokeilua

Betaksen kantatilan maista erotetulle kolmen hehtaarin maa-alalle perusti Emil Rikhard Ahti puutarhan vuonna 1924. Hänen kuoltuaan vuonna 1954 siirtyi tila Maini-tyttären ja tämän aviomiehen Sulo Robert Rimpin nimiin; he olivat vuokralaisina viljelleet tilaa jo vuodesta 1951 yhdessä vanhan isännän ja emännän kanssa. Alkuun, 1920-luvulla, viljeltiin lanttua ja porkkanaa avomaalla. Kasvihuoneita alettiin rakentaa 30-luvulla. Silloin tuotevalikoimaan saatiin mukaan kurkku, joka vaatii runsaasti kosteutta ja lämpöä. Maini ja Sulo Rimpin tullessa mukaan toimintaan kasvihuoneita oli kaksi; he rakensivat itse kolme lisää. Myöhemmin viljeltiin kukkia: krysanteemeja, neilikoita ja ruusuja. Kylmien lasinalaisten viljelysten lämmikkeenä paskaplaanin tuotteiden lisäksi käytettiin asumajätettä: talven aikana säästettiin paperitavaraa, jota pantiin kasvihuoneiden ja lavojen pohjalle, päälle levitettiin multaa; jäte alkoi palaa ja tuotti lämpöä. Vuonna 1960 Rimpit siirtyivät viljelyksillään turpeen käyttöön. He olivat mukana professori Viljo Puustjärven tutkimuksessa, jonka tarkoituksena oli selvittää turpeen käytön mahdollisuuksia puutarhaviljelyssä. Ahtela olikin ensimmäinen puutarha, jossa ruusua kasvatettiin pelkässä turpeessa. Myös Lepaan kannattavuustutkimukseen Rimpit ovat osallistuneet. Se tapahtui vuonna 1970. Tutkimuksessa mukana olevien oli kirjattava kaikki suoritetut toimenpiteet 15 minuutin tarkkuudella. Tutkimus- ja kokeilupuutarhana Ahtela oli myös monia kiinnostava tutustumiskohde; vierailijoita oli sekä kotimaasta että ulkomailta Japania ja Koreaa myöten. Rimpin pariskunnan ikääntyessä jatkuvasti koveneva kilpailu, jota suojatullien poistuminen EU:n myötä on vielä pahentanut, sai ammatissa jatkamisen vähitellen tuntumaan yhä raskaammalta ja eläkkeelle siirtymisen väistämättömältä. Niinpä tila myytiin vuonna 1985 rakennusliikkeelle. Helsingin kaupunki lunasti sen kuitenkin myöhemmin ja nykyisin tilan päärakennus on yhä paikoillaan suojelukohteena.

"Vanhat tarhurit"

Puutarhatien viljelijät elivät yhdessä arkea ja juhlaa. Syntymä- ja nimipäiviä vietettiin. Naapuria autettiin talkoilla ja muutenkin, työvälineitä ja hevosta lainaamalla. Pistokkaita saatiin toisista puutarhoista, samoin oppia toisten kokemuksista. Erityisen merkittävä rooli oli vanhalla Siljanderilla joka oli saanut oppinsa ulkomailla, mm. Saksassa ja Englannissa. Hän oli ollut aikaisemmin puutarhurina Nummisten Yli-Kartanossa ja tullut sieltä Pornaisten ja Nurmijärven kautta Puutarhatielle. Hän opasti Tapanilaan siirryttyään muita viljelijöitä, joista monetkaan eivät olleet muuta koulutusta saaneet kuin mitä työ antaa. Oppia puutarhaviljelyammattiin saatiin myös vierailuilla kotimaassa ja ulkomailla, ennen kaikkea Pohjoismaissa, jotka ilmastoltaan parhaiten vastaavat Suomen oloja. Opintomatkoja järjesti ja järjestää edelleen Kauppapuutarhaliitto. Vielä nytkin monet eläkkeelle siirtyneet puutarhurit pitävät keskenään yhteyttä. John Larsson Eräs yhteydenpidon muoto on rekisteröimätön "Vanhat tarhurit" -yhdistys, jossa on mukana Tapanilan Puutarhatien tarhureita.

 

John Larsson korjaa salaattia. Kuvan omistavat John ja Hanny Larsson.
 

Björkvallit, viimeiset

Yrttimaantieltä pohjoiseen, Olkilyhteentien varrella sijaitsee tänäänkin Björkvallin taimisto, joka on ollut paikoillaan ja toiminnassa aina vuodesta 1928. Silloin August Björkvall muutti perheineen Tapanilaan. Hän oli aikaisemmin puutarhurina Taalintehtaalla, mutta halusi oman puutarhan. Sen hän perusti ensin Tikkurilaan, mutta havaittuaan savimaan sopimattomaksi perennaviljelyyn, muutti Suutarilaan, josta löysi sopivan hiekkaisen maan. August oli saanut oppinsa Ruotsissa, yliopistollisessa puutarhassa, jossa innostus perennoihin oli herännyt. Perennaviljelyä jatkoi monien vanhojen malmilaisten aikanaan tuntema Kurt Björkvall 1950-luvulla ja jälkeensä hänen poikansa Magnus yhä edelleenkin. Moni asia on kuitenkin isoisän ajoista muuttunut. Peräti työläästä lavaviljelystä voitiin luopua, kun 60-luvulla saatiin käyttöön lämmitettävät muovihuoneet ; niissäkin viljeltiin aluksi vain kesäisin. Perennat kylvettiin helmikuussa erityiseen lasihuoneeseen, joista taimet jo maaliskuussa siirrettiin kasvihuoneisiin. Ympärivuotiset kasvihuoneet saatiin 70-luvulla, mikä oli huomattava helpotus: ei ollut enää jokavuotista lumenluontia eikä kasvihuoneiden pystytystä kevättalvisin. Kasvihuoneiden lämmitys ja hänen tuuletus on automatisoitunut. Myös turpeen käyttöönotto on merkinnyt suurta uudistusta. Björkvalleilla on kuitenkin vielä myös avomaaviljelyä toisin kuin yleensä kukkien viljelijöillä. Näin siksi, että taimet avomaalla tulevat suuremmiksi ja ulkona talvehtiessaan sopeutuvat Suomen oloihin; niiden menestys jatkossa on siten varmempaa. Taimitarhan luettelossa on 160 lajiketta, mutta kaiken kaikkiaan lajeja on yli 300. Niitä on kuitenkin turha puutarhalta tulla kyselemään, sillä kaikki myynti tapahtuu tukkumyyntinä suoraan taimitarhoihin - pääasiassa Helsingin seudulle, mutta myös muualle Suomeen ja ulkomaillekin. Onpa taimia viety vallan Kalkuttaan saakka.

Nykyään kauppapuutarhoja ei Malmin seudulla Björkvallin taimitarhaa lukuun ottamatta enää olekaan. Laineen veljekset, Esko ja Leo, viljelivät vielä pari vuotta sitten Yrttimaantiellä persiljaa ja pinaattia, mutta lopettivat sitten molemmat. Jotkut ovat siirtyneet muualle, kuten Roger Larsson, joka kasvattaa harsokukkaa Sipoossa, ja Paul Redlin, jonka ruusuviljelmä on Tuusulassa. Toisia puutarhoja on lopetettu ja maapohja myyty asuntotuotantoon. Näin Malmin seutu siis väistämättömästi kaupungistuu - tahdoimmepa me sitä tai emme. 

Lähteet:

Helsingin pitäjä - Helsinge 1996. Helsingin pitäjän kotiseutuyhdistyksen ja Vantaan kaupungin julkaisu.
Aimo Nummi. Puutarhakaupan historia. Monila Oy 1997.
Suomen Pienviljelijät IV; Uusimaa. Turun Keskuskirjapaino 1968.
Haastattelut: Vanhoja puutarhureita ja heidän sukulaisiaan.

 


 Takaisin alkuun