MaTaPuPu

Malmi

Aikajana

Muistelmat

 
Malmin tori ympäristöineen 1920-1930-luvuilla ja vähän myöhemminkin. Julkaistu aiemmin  Malmin kuvalehdessä 1993

Aarne Laurila:

Malmin tori huviksi ja hyödyksi

 

Nyt siellä ovat Prisma ja Suomalainen Kirjakauppa, suuria kumpikin. On yhteensä kymmeniä erikoisliikkeitä ja lääkäreitä, työvoimatoimisto, partureita, kampaamoja, torikauppiaita, arpojenmyyjiä, syömä- ja juomapaikkoja ja neljä - aiemmin kuusi - pankkia ynnä veistos. Ennen siellä olivat Saarisen talo (Toritie 1-3), Wahlbergin talo (Toritie 5), Heimolan talot (Toritie 5 ja 7) sekä Kuhakosken leipomo (Toritie 9) ja niitä vastapäätä aukean toisella laidalla Lampisen talo (Toritie 2-4) sekä edelleen Salminen, Henriksson, Eklundin mamma ja Bergdahl. Paikka on Malmin tori, virallisesti nyt Ylä-Malmin tori.

Osmo Heimola ja Lauri Westerberg eli Ossi ja Kenkä pystyvät ajatuksissaan palauttamaan elämään hävinneet talot ja kentän, joka perimätiedon mukaan on vuosisadan alussa lahjoitettu alueen asukkaille virkistykseksi. Minä voin vahvistaa muistelua omilla muistoillani. Ossiin minulla on ikäeroa toistakymmentä, Kenkään kolmisen vuotta.
 

Talo talolta

J.E. Saarinen oli muurari, joka perusti 20-luvulla rakentamansa kolmikerroksisen talon pohjakerrokseen vaatekaupan. Toiseen myymälähuoneistoon tuli Lammilta lähteneistä Lintumäen veljeksistä Emil vaimonsa Lyylin kanssa, kun taas Oskar asettui lihakauppiaaksi Oulunkylään. Tässä talossa silloisen Päätien varrella Lintumäet myivät lihaa, makkaroita, perunoita, vihanneksia, leipää, meijerituotteita, kunnes lähtivät itse rakennuttamaansa taloon nykyisen Kirkonkyläntien eli entisen Hämeentien toiselle puolelle. Lintumäeltä sai taatusti tuoretta lihaa, Eemeli näet teurasti elukoita Saarisen talon pihassa. Vaimonsa kanssa hän myös valmisti myyntiin mm. suolakurkkuja. Viimeisiksi kaupoiksi noissa huoneistoissa jäivät kalakauppa ja divari. Sitten Kesko osti talovanhuksen piharakennuksineen. Nyt Kesport on jokseenkin sillä paikalla.

Ossin isä Niilo Heimola oli tullut Mäntsälästä. Siellä oli isoisällä Severi Helanderilla ollut sekatavarakauppa ja hän oli myös taitava kultaaja. (Äskettäin pojanpoika oli tavoittamaisillaan Inter Continentalissa pidetystä huutokaupasta SH:lla signeeratut kynttilänjalat, mutta joku toinen ehti ensin.) Isä-Niilo oli 1918 saanut työpaikan Malmin työ- ja ajokalutehtaalta Sepäntien kulmasta eli nykyisen Valintatalon paikkeilta. Rva Saima Heimola teki töitä ensin topparoikassa ja rakennuksilla. 30-luvulla hän rupesi ompelemaan mm. täkäläisiin Taltsin ja Matti Saarisen liikkeisiin sekä yksityisille ihmisille. Myös rouva Westerberg tuli asiakkaaksi.

Mutta Laurin isä Torsten Westerberg asioi Heimolalla jo aikaisemmin. Suhde oli vanhalle Malmille tyypillinen: Tuusulan Ruotsinkylästä lähtenyt - vaimo tuli Turun läheltä Kakskerrasta - nuori mies rakensi ensin Mosaan pienen talon, muutti sieltä perheineen Lohmannin mäkeen Vanhan Tapanilantien tuntumaan ja osti 1924 Laineen Eetulta talon Päätien varrelta suunnilleen siitä, missä nyt toimii Lukitus-Malmi. Heimolan puusepänverstaalta Westerberg hankki taloonsa uusia ovia ja ikkunoita. 1928 Kengän isoisä rakensi nykyisen Askartien (entisen Kirkkotien) puolelle kivitalon, jonka alakertaan tuli suutari.

Kuhakoskella leivottiin sekä kauppoihin että torille, rva Heimolakin nouti sieltä päivittäin pari korillista. Lasten käteen pistettiin joskus ihania omenaleivosten kantteja. Kun leipominen lopetettiin, asui talossa vuokralla mm. suosikkinäyttelijän ja -laulajan Arvi Tikkalan äiti, joka itse oli pitänyt leipomoa nykyisen Turkhaudantien alkupäässä. (Maailmansotien välillä oli Malmilla useita leipomoita, esim. samaisen Turkhaudantien varrella Elon leipomo televisiosta tunnetun Aarre Elon isovanhemmilla.)

Kuhakosken talon vanhat malmilaiset muistavat myös Pelastusarmeijan talona. Sieltä armeijan partiot lähtivät julistamaan pelastuksen sanomaa puheilla, lauluilla, kitaroilla ja rummuilla. Malmin pehmeään maaperään hiljalleen painuvista ovista pujahteli lapsia pyhäkouluun. Torilla Pelastusarmeija piti hiihtokilpailuja. Kerran Kenkä-Lauri voitti kilpailun paljastettuaan, ettei häntä nopeampi Lintumäen Pena käynyt pyhäkoulua, mikä oli osanoton edellytys.
 

"Osmo-poika täällä!"

Päätieltä katsoen kauimmaisena olivat torin toisella laidalla Bergdahlin ja Eklundin mamman talot. Mamma oli lasten mielestä jotenkin salaperäinen: hän pukeutui mustaan kaapuun, hänen äänensä oli kuin miehen ääni ja hän piti ovet lukossa. Ossi koputti ovelle. 

    - Kuka siellä on?
    - Osmo-poika täällä!
    - Jaaha, potaattejako tulit hakemaan? 

Suunnilleen nykyisen Prisman vaiheilla Eklundin mamma kasvatti perunoita myytäväksikin.

Toritien 8:ssa asuivat Henrikssonit. Perheen pää oli rakennusmestari ja hänen vaimonsa piti vuosikymmenet kioskia Pohjoisen koulun (Malmin ala-asteen koulun) naapurissa. Henrikssonin Ykä ja sittemmin Laaksoseksi avioitunut Alli olivat hekin kantamalmilaisia ja Alli miehensä Leon kanssa myös vankkoja demareita, Leku pitkään puheenjohtaja. Sinne sitä minäkin kiipesin talon toiseen kerrokseen 60-luvulla Laaksosille kokouksiin. Tilat eivät olleet suuret, mutta Malmin, Helsingin ja Suomen asioita pohdittiin innostuneesti. Alli oli keittänyt kahvit.

Kuten Eklundin mamman luo meni Heimolan Osmo usein myös Salmisille. Itse Salminen, merimies, liikkui ikäännyttyään vaikeasti ja Osmo-poika vei Salmisille lehtiä ja sai Salmisen tädiltä palkaksi hyvää pullaa. Talo oli kaksikerroksinen ja sinne sopi myös vuokralaisia paremmastakin
päästä, kuten Malmin sähkölaitoksen työnjohtaja Efraimsson. Heimolan perhe kävi Salmisilla saunassa, kunnes saatiin oma sauna. Saunasuhteet olivat tärkeitä: pitämättä yleistä saunaa (joita niitäkin oli, kuten vuoden -92 Malmin Kuvalehdessä muisteltiin) jotkut tarjosivat naapureille ja tutuille tilaisuuden käydä sovittuun aikaan saunassa, varmaan hyvin kohtuullisesta maksusta. - Äitini oli Salmisen rouvan hyviä tuttavia. 40-luvun loppupuolella kävin joskus pilkkomassa klapeja leskeksi jääneelle tädille. Kuivia halkoja hänellä oli niin kuin huolellisella malmilaisella pitikin olla. Pullakahvit sain aina. 50-luvulla talossa toimi Malmin sähkötyö. Alakerta oli silloin siis muutettu liiketiloiksi.

(Kuvateksiti: Tori ja Ossi 1936, taustalla Salmisen talo. - Kuvan omistaa Osmo Heimola.)

Malmin torin vanhoista rakennuksista on jäljellä monesti mainittu Lampisen talo, nykyinen nuorisotalo. Siinä eri aikoina olleista kaupoista muistettaneen parhaiten Malmin Kirjakauppa. Eero Salolan, opettajan ja lausuntataiteilijan kirjan  "Ilman fritsaria" Iystit koulujutut ovat tästä talosta ja lähellä kulki kirjassa mainittu likaojakin. (Stadinkielinen kirja on saatavissa uutena painoksena.)

Talo on malliltaan minulle tuonut aina mieleen elokuvien ja kirjojen lännen talot - katsokaapa sillä silmällä joskus lännen filmejä! - ja samoin on ajatellut Heimolan Ossikin. Vaikutelmalla on syynsä: Emil Lampinen oli ollut Amerikassa ja kun hän asuttuaan samalla tontilla ensin pienessä piharakennuksessa rupesi talontekoon, syntyi Amerikan haussi. Ehkä 1925 Matti Saarinen perusti Lampisen taloon räätälinverstaan. 20-luvun asukkaita oli mm. konstaapeli Virkotie, alun perin Winqvist, joka sitten ryhtyi ajamaan linja-autolinjaa Helsinkiin, kuten muutama muukin kaukonäköinen. Virtasen Ajo- ja työkalutehdas Tapanilasta teki hänelle T-mallin hopan.
 

Saatiin ihmeitä aikaan

Torin reunojen asukkailla oli hyvä yhteishenki. Se oli pakkokin, sillä ei voitu jäädä odottamaan silloisen Helsingin maalaiskunnan toimia. Viemäriojia saatiin, kun yhdessä ajettiin asiaa. (Muurari Alho Päätien ja Hämeentien eli Malminraitin ja Kirkonkyläntien kulmassa puuhasi sentään oman ojan.)

Yhteisön jäseniä lähensi tuo, että moni kykeni hankkimaan tai tekemään jotakin naapurille. Yhdistihän se saunakin: kun Heimolat rakensivat oman saunan, siellä kävivät mm. Lintumäet, Matti Saarinen perheineen ja Tapanilaan autokoritehtaan perustanut Emil Virtanen. "Muori kantoi saunavedet kahdella 15 litran peltiämpärillä", kertoo Ossi. Toritien talonomistajien rinnalla olivat yhteisiä asioita hoitamassa mm. Emil Lintumäki ja Jalmari Heino, joka piti saunaa muutaman sadan metrin päässä.

Osmo Heimola laskee, että hänen lapsuudessaan oli toria ympäröivissä taloissa lapsia yhteensä parikymmentä. Lähistöltä kertyi lisää. Torille tehtiin hyppy- ja heittopaikkoja, juostiin, pelattiin jalka- ja pesäpalloa, varmaankin myös neljää maalia. Lindvallin Lasse, poliisin poika Lampisen talosta, omisti vanhan jalkapallon kuoren. Kun se täytettiin tiiviisti sanomalehdillä, päästiin pelaamaan. Mutta Kenkä-Lauri sai kuusivuotiaana joululahjaksi oikean futarin ja heti mentiin lumisateeseen kokeilemaan.

Oikean nahkaisen jalkapallon arvostuksen sain minäkin kokea: Raken varastomiehenä isäni pystyi ostamaan pallon jollakin henkilökunnan alennuksella ja kavereita minulla riitti jopa niin että vähän nahjuksena sain usein katsella peliä paremminkin sivussa. Asuin Hämeentien toisella puolella noin 300 metrin päässä torista.) Kiinteitä maalitolppia ei Malmin torilla ollut, mutta ainahan maalit on pystytty merkitsemään, milloin kivillä, milloin puseroilla tai päällimmäisillä housuilla; perinne on myös kinata välillä, menikö pallo maaliin vai osuiko se kuviteltuun tolppaan. Torin pelaajille Lintumäen Terho myi Bastmanin kaljaa 25 pennillä muki.
 

"Sliippari pantiin säkkiin"

Vanhan Malmin toriaukeaman pää oli jokseenkin nykyisten torikauppiaiden kohdalla. Kentän ja rautatien välinen alava paikka jäi toisinaan syksyin, keväin veden alle niin, että päästiin purjehtimaan laudoista lyödyillä lautoilla tai vaikka vanhalla ovella. Torin reunalla ojan varsilla loikki sammakoita ja ruohikoissa jopa viiden sentin heinäsirkkoja. Rautatien vierellä olivat ensin Sidorowin makasiinit ja sitten Suomen Maanviljelijäin Kaupan varastot, Malmihan oli suuri maatalouskaupan keskus. Olivat tuon SMK:n, Hankkijan ja Laborin varastot ja Suomen Maanviljelyskonetehdas teki koneita.

Rautatie oli pojille tärkeä paitsi junien, raiteiden, vaihteiden ja semaforien myös plommojen takia. Tavaravaunujen ovien sinetit asetettiin kiskolle litistymään mahdollisimman myöhään junan ollessa tulossa. Torilta ei ollut pitkää matkaa Ormusmäen kylkeen, mistä osa paikallisjunista kääntyi takaisin Helsinkiin. - Ossilla liittyy juniin karmeakin muisto. Vielä hyvinkin pienenä hän oli mennyt isompien kanssa vanhan aseman lähelle radan varteen, jossa parhaillaan kerättiin junan alle jääneen miehen jäännöksiä. (Vanha asema sijaitsi radan itäpuolella, missä nyt kulkee Malminkaari.) Onneton oli niitä veitsenteroittajia, joita kulki vanhalla Malmilla. "Sliippari pantiin säkkiin," ilmoitti Ossi kotona.

Rautatien ja torin välimaastossa elettiin jatkosodan aikaan Suomen historiaakin. Tänne näet varastoitiin sotasaalista, erityisesti maatalouskoneita. Siellä oli mm. moniteräisiä auroja, jollaisia tuskin koskaan oli nähty Suomen pelloilla. Kaiketi ne olivat peräisin jostakin mustan mullan aukeilta. Alueella työskenteli joukko sotavankeja. Heidän majapaikkansa oli torin takaisessa rinteessä suunnilleen siinä, missä vieläkin on Kiitoketjun myöhemmin toimistoiksi muutettu punatiilirakennus. Vankien kanssa ei tietenkään saanut olla tekemisissä, mutta kyllä malmilaiset heille jotakin syötävää sujauttivat. Muistoksi jäi moneen kotiin, Heimolallekin, pieniä puisia karhuja yms.

(Kuvateksti: Harvinainen työläisten kuva ilmeisesti 30-luvun jälkipuoliskolta. Sivuraide erkani SMKn varastojen taakse.)
 

Huvia ja hyötyä

Osmo Heimolan tietämän mukaan Fallkullan kartano oli lahjoittanut torialueen 1900-luvun alussa asukkaiden virkistykseksi ja hyödyksi. Kun monenkin tontin pinta-ala jäi alle 600 neliön ja tonteille piti rakennusten lisäksi mahduttaa omenapuita, marja- ja sireenipensaita ja keittiökasveja, vietiin pyykit kuivumaan torille, jonne oli pystytetty tolppiakin. "Melkein joka päivä oli liputus," toteaa Kenkä. Perunoita, juureksia, vihanneksia, omenia ja marjoja tuotiin jonkin verran myytäväksi hevos- ja käsikärryillä.

Hevosilla siis - Westerbergin kenkäkaupallakin oli kiinnityspaalu hevosilla saapuville asiakkaille. Mutta lähdettiinpä myös Malmilta kauppamatkoille: Saarisen Matti ja Ville ajoivat avo-Letukalla toripäiville mm. Porvooseen, Järvenpäähän, Mäntsälään ja Kellokoskelle myymään vaatetavaraa. Malmin lapset taas pääsivät ookaamaan, kun lumiauran päälle tarvittiin painoa ja kun Sanduddin tapetteja Malmin asemalle vieneet kärryt tai reki olivat paluumatkalla tyhjinä.

(Kuvateksti: Maatalouskaupan varastoja oli Malmilla radan varressa mm. tässä, missä nyt sijaitsee Prisma ym. liikkeitä.)

Torin ainutlaatuinen tekijä oli kuitenkin Aikion Ollin sirkus. Siellä oli lapsille ja aikuisille karuselli, onnenpyöriä, ampumateltta, käärmeitä ja karhu. Voimamies Ursus väänteli hevonkenkiä ja teki korttitemppuja: pyysi katsojaa ottamaan pakasta umpimähkään kortin ja ilmoitti, että se on ristikunkku. Oikein, totesi yleisön edustaja. Mutta pojat hyväkkäät nappasivat kerran salaa koko pakan. Kaikki kortit olivat ristikuninkaita.

Tivolin lisäksi torilla vieraili surmanajaja, joka hurjasteli rautapallossaan. Mustalaiset toivat torille vainajiaan hyvästeltäväksi. Usein kohosi torille suuri teltta. Sanomaansa julistivat yhtä hyvin iikollit kuin helluntailaiset. Yleislakon aikana 1956 torikaivon ympärille kerääntyi työläisiä.

Vanhoilta malmilaisilta kysytään välillä kuin säälien, välillä jännittyneenä entisajan Malmin levottomuutta. Murhenäytelmiäkin koettiin - Ossi ja Kenkä muistelevat, miten Huuskosen Veka tapettiin tivolin edessä — mutta emme me silloiset lapset pelänneet. Ossi naureskeli, että sellaista kymmenen pojan ja muutaman tytön ryhmää kyllä jotkut sanoivat Bastu-Heinon hulikaaneiksi, mutta tosiasiassa ryhmä koostui ansaitsemaan vähän taskurahoja auttamalla Bruno Heinon lihakaupan kuljetuksissa. Käsikärryillä kuljetettiin tavaraa. Kun Heinon kaupan sivurakennuksessa nykyisen Notkotien alussa teurastettiin - siis sielläkin - eläimiä, niin pojat kurkistelivat vintiltä.
 

    - Koskaan minun ei ole tarvinnut tapella, toteaa Ossi.

(Kuvateksti: J.E. Saarisen rakentama talo piharakennuksineen viimeisinä aikoinaan torin ja Malminraitin kulmassa - Valok. Aarne Laurila.)


Takaisin alkuun