"Tattarisuon ukkojen juttuja" Kymistä


Entisaikaan ja vielä sen jälkeenkin kierteli kylässä kaikenlaisia tarinoita ja juttuja joko ajankohtaisista tai joskus aikaisemmin sattuneista tapahtumista. Usein ne olivat kertojan mieleisikseen värittämiä, ilkikurisiakin, mutta totta niissä kuitenkin saattoi olla siteeksi. Vanha ohje: "Puhu miehest vaikk koko päivä, mutt älä mainitte nimeä" oli paikallaan varsinkin jos oli vieraita tai lapsia kuulemassa tai jos asia oli kovin arkaluonteinen ja koski lähipiiriä. Tällöin saatettiin tarinoita muunnella siten että käytettiin keksittyjä henkilönimiä ja tapahtumapaikkoja. 
 

   Oheisia kuulemiaan "Tattarisuon ukkojen juttuja" on muistiin merkinnyt Urpo Paavola.

   Tiedon kulku oli kylässä enimmäkseen suupuheiden varassa. Niinpä saattoi joku talo saada oikein "tietotoimiston" maineenkin. Radion ja sanomalehtien aikakaudellakin toi "puskaradio" kylän tapahtumista tiedot julki asiantuntemuksella ja nopeimmin.

   "Ketäs sitt kehuis jos ei omaasa" sanotaan sananlaskussa ja niin Saukon Tommo-isäntäkin Saksalasta:
"Tunnetteks tyä sit S.S. Saukkoo, sit pukaalin voittajaa? Min olen sen isä. Se on sit kova poika karkaamaa. Monta pukaaliikii on voittann".

   Laavun Ville, isäntämies Saksalasta oli "erikoisen tarkkana" omansa perään ja oli alituiseen "sotajalalla" kylän poikasten kanssa, nämä kun pakkasivat tehdä kaikenlaista kiusaa hänelle. Niinpä kerrankin kun pojat olivat keräämässä kastematoja hänen heinämaaltaan hän hätyytteli näitä sieltä pois huutaen: "Ulus siält meitin pellult, tallaatten kaikk pellun poluks, aamull peltu ku kalliuu".
   Kuinka lie sattui Ville kerran takamaalla tekemään "ereyksissä" puukuorman naapurin mettässä olevasta rankakasasta. Naapurin isäntä yhytti Villen "itse teosta" ja rupesi tällöin tätä kovistelemaan jolloin Ville tekoaan puolustelemaan : "Olhan teilkii meitin kahvel-aarta lainass", jolloin naapuri siihen: "No olkoo nyt sit tään kerran".
   Talvisin kylän poikaviikarit laskettelivat mäkeä Villen perunakuopan katolta. Ville piti vahtia kepin kanssa mutta minkäs se pojille mahtoi. Monasti Liisa-Stiina kävi Pohjolassakin valittamassa Almalle poikain mäenlaskusta.

   Kinkerit eli kylänlukuset olivat ennen kylässä "tapauksia" jotka muistettiin myöhemminkin. Niillä tutkittiin ja tarkastettiin kylän "henkinen tila". Kirkonmiesten ja kyläläisten kestitys taas oli osoitus kinkeritalon vauraudesta. 
   Erään kerran Saksalan lukusilla kyseli pappi kylänvanhimmalta, Saksan Simolta kylän siveellistä tilaa, jossa Simon mielestä ei ollut moitteen sijaa. Tällöin puuttui veli Aapo puheisiin sanoen: "Tutoi, tutoi, kun on oma pers joka päivä pasas".
   Kerran taas tiukkasi rovasti Tuomas Mättölältä syytä hänen laiskahkoon lukusilla käyntiin jolloin Tokko vastasi: "Eihän sitä köyhän kannata töistä pois jäärä, sitä täytyy tienata".

   Kaikenlaisia loruja oli ennen käytössä kyläkunnissa, joku keksi ja toiset  jatkoivat. "Lisänimen" sai hyvin helpolla ja monesta eri syystä ja niinpä Saksalassakaan ei ollut epätietoisuutta kuka oli "kuppari" tai "mylläri".

   "Jollei Skyttä kykene ja Jaakkola ei jaksa, tulkoon sitten Saksalasta Saksa joka jaksaa", rallattelivat ennen Marinkylän likat.

   Viime vuosisadan alkupuolella kaksi Saksalan nuorta miestä, serkukset Sepän Toimi Armas ja Pihlajan Auku laittoivat lehteen kirjeenvaihto-ilmoituksen nimimerkillä "Fritsu ja Kalkka". Ei ole yleisemmin tiedossa löytyikö kirjekavereita, mutta pojat ainakin saivat pitää "nimensä" koko ikänsä. Tuskin monikaan "Fritsun" oikeaa nimeä edes tiesi.

   Samoihin aikoihin oli Sepän veljeksillä Eerolla ja Simolla Erik Johannes-nimiset pojat. Jussiksihan heitä tietysti kutsuttiin. Aikuisiksi vartuttuaan alkoi heistä toinen käyttää nimestään muotoa "Erik J.Seppä" erottuakseen kaimastaan. Kun hän oli lukuisissa kunnallisissa luottamustehtävissä sai hän lisänimen "Kunnan Jussi" tai "kunnon Jussi" ja jostakin muusta syystä myös "Kuohapää Jussi". Toista kutsuttiin yleisesti vain "Sepän Jussiksi" tai ehkä yleisemmin "Leski Jussiksi". Samainen Erik J. Seppä katosi mystisesti 1960-luvulla.

    Anttooni-isäntä oli arvonsa tunteva "herra". Kerran 30-luvulla postia noutaessaan sanoi hän kylän kujalla oleville pojille: "Siell on Saksan Rikon lehtikin" jolloin Sepän Pentti sanoi "olhan siäl Tokkalan Poorankin lehti". Tällöin Anttooni suuttui silmittömästi ja löi Penttiä poskelle niin että tämä kaatui tantereelle. Sai kyllä sitten itse silmilleen Sepän "Aman".

   Ennen oli kylässä värikkäitä henkilöitä. Mättölän Jermo oli yksi näistä. Joskus vaan eksy asiasta niinkuin kerrankin  kuntakokouksessa: "Ne takamaan viävät pitäis saara aukastuu".
   "Siinähän sitt on väri, niin on väri", sano Mättölän Jermo kun maalas portin tolpat punaseks.

   "Nyt alko makean leivän päivät kun Mansikki poiki"
sanoi Forssellin Topi.

   Kerran oli sika eksynyt Saksan talossa tupaan.Kun Kristian tuli sisään säikähti sika niin että hyppäsi ikkunasta ulos pokat kaulassa, jolloin Kristian totesi: "Sekos niihin niinkuin Sakkolan piika siansuoliin".

   Junahan sen Auliksen kotoa pois vei kun se meni rautateille konduktööriksi. Oli pikkupojasta asti aina radan varressa junia katselemassa.

   "Vanhalan Kuppari" kulki usein käsivarrellaan kori jossa oli sukankudin ja muuta mukana kuljetettavaa. Kun vastaan tulevat kylän poikaviikarit kyselivät minnekkä "Kuppari" oli marjaan menossa tuli nopeasti vastaukseksi: "Vittulekkerin tienviereen, liki Kyrpälän ahoa".
   Varsinaisille marjamatkoille otti "Kuppari" kavereikseen usein tyttärenpoikansa Sepän Toivon sekä Sepän Eeron tyttärenpojan Paavolan Vihtoorin. Nämä kumpikin kun olivat ahkeria marjastajia. Pojilla vaan oli omia kujeitaan ja varsinkin Vihtoorilla. Kun sattui hyvä marjapaikka karkotti hän "Kupparin" kauemmaksi piereskelemällä tämän lähistöllä jolloin "Kuppari" väistyttyään vähän kauemmaksi manaili: "Voi toi Paavolan ryökäle minkä tempun tek".

    Talo oli kylän vauraimpia. Niin oli kai ollut jo aikojen alusta asti ja se oli painanut leimansa koko talon menoon. Kun oli millä mällätä niin annettiin se huomata. Kun esimerkiksi talon miesväki tuli puukuormien kanssa takamaalta arvuuttelivat nämä joen vastarannalta kylään laskeutuessaan "Taitaa olla rikas talo toi miss' on noin komia uus' aita".
   Kylässä oli kyllä monenlaisia arveluita niitten rikkauksien alkuperästä. Naapurikylässä "leirissä" oli muinoin majoituksessa venäläistä sotaväkeä ja sieltä oli lähetetty ratsulähetti noutamaan palkkarahoja Kyminlinnasta. Kuinka lie sattunut, katosi rahalaukku paluumatkalla, eikä sitä monista etsimisistä huolimatta löytynyt. Tien varrella olleessa haka-maassa  lampaita paimentamassa oli "Riepu-Liena", vaan ei hänkään tiedusteltaessa tiennyt laukusta mitään. Kuitenkin myöhemmin joltakin talon väestä pääsi suustaan: "Silloinhan meiltä köyhyys karkas kun Riepu-Liena sen rahalaukun löyti": Tuntui se olevan arka asia talon väelle myöhemminkin. Ei siitä oikein kärsinyt jutella.

  Vuosia myöhemmin ei isäntä ollut tyytyväinen poikaansa. Tämä kun haki itselleen vaimon "naapuripitäjästä",vaikka isän mielestä "naapuritalossa" olisi ollut kelvollisempi. Asian johdosta purki isäntä mielipahaansa: "Kasteenkorsii kaukaa katteli vaikk apeliast ois ollu airan takan. Ja ei olis tarvinu kun raja-airan kaataa ja pyykit poistaa".

   Emäntä puolestaan leveili naapurin emännälle, Eeva-Stinalle olemisiaan jolloin tämä vastata täräytti: "Jos ei meirän pappa olis tehny teitille ikkunan pookia kattoisitte kai vieläkin pelkist reijist".

   Kristian-pappa oli aikamoinen velikulta. Opettaessaan pojanpoikiaan "työnlaitaan" päästeli suustaan puolittain näiden kuullen opettavaisten tarinoiden ohella myös vähän krouvimpiakin "elämän viisauksia". Hänen tyttärenpoikansa tuli kyläilemään ja esitti tällöin vaarille arvuuttelun: "Mikäs se on kun päivät roikkuu ja yöks pannaa reikään"? Ei pappa kehdannut vastata pojalle vaan sanoi "ei tietävänsä". Tällöin poika kertoi vaarille vastauksen: "Sehän on haka".