Kontula - kotipaikkakunta!

Asiakirjojen mukaan elämä lähiössä alkoi kohdallani maaliskuussa 1967, Hakan toimistossa Hämeentiellä, jolloin toimistovirkailija totesi "Rouva sai siis työvoiton!".

Olin kävelyttänyt puolisoani aina sunnuntaisin nousevan lähiön, Kontulan, kujille katsomaan Hakan ja Saton huoneistoesittelyjä, ja niitähän riitti. Asuimme Vantaan puolella 54 neliömetrin kahden huoneen ja keittiön asunnossa, jossa ei ollut kylpyhuonetta! Kaksi aikuista ja kaksi lasta.

Uusi asunto Kaarikuja 4:ssä oli kuin taivas! Kylpyhuone, jossa oli ikkuna ja WC erikseen, yhteensä 75 neliömetriä ja 8. kerros. Kyllä se vatsasta vähän kouraisi, kun parvekkeella kävi ensimmäisiä kertoja, mutta näkihän sieltä tosi kauas, aina Tapiolan tornitaloille, joissa olivat nuo V-muotoiset siivekkeet.

Hissi tuntui olevan aina varattu, ei vain muuttopäivinä. Lapset ajelivat sillä usein lystikseenkin. Ainakin kerran piti huoltomiehen tulla pelastamaan maalaisserkun pojanviikareita, jotka olivat jääneet kerrosten väliin.

Kauppoja taisi alkuun olla vain 2. Kumpikin Keinutien tuntumassa. Toinen ns. Mannosen kauppa ja perillä Elanto, jonka vieressä oli ainakin jonkin aikaa itsepalvelupesula. Bussit olivat aina tupaten täynnä. Serkkupoikanikin sanoi: "vai asutte siellä niin kaukana idässä, että bussitkin ovat punaisia! Itseni ei tarvinnut seistä kasseineni hapettomassa, heiluvassa bussissa pyörtymispisteessä, mutta säälin niitä satoja perheenemäntiä, jotka sen joutuivat tekemään. Silloinhan muistaakseni kaupatkin sulkeutuivat jo klo 5.

Olin siinä onnellisessa asemassa, että sain kävellä työpaikalleni n. 3-4 km, koska mitään liikennettä ei Kontulan ohi Vantaalle ollut. Muistan joskus jonottaneeni postiin ja Kontulan Huoltoon (vuokranmaksuun) Porttikujan autotalleilla, jossa ne alkuun sijaitsivat. Myöhemmin valmistui ostari ja sehän helpotti kummasti. Käveltyäni tuon nelisen kilometriä suuntautui matkani aina suoraan Kotikontuun, ostarin K-kauppaan ja sieltä kahden kassi kanssa kotiin. Välillä tuntui, että käsivarteni olivat venyneet vuodessa 10 cm.

Koska velkaa oli paljon, rahaa vähän ja siitäkin lohkaisi suuren osan lasten koulumaksut, tein yleensä kaiken ruuan ja leipomiset itse. Lisäksi ompelin aika paljon tyttärilleni ja itsellenikin. Sen muistan, että ruokapöydän höysteisiin tuntui aina kuuluvan silli sekä suolakurkku tai punajuuret.

Ollessani Kontulan yhteiskoulun naistoimikunnassa sekä hallituksessa, muistan jonkun tehneen tilastoa, että Kontulassa oli v. 1975 n. 5000 kouluikäistä lasta. Luokkia oli A-F ja yli 40 oppilaan luokat eivät olleet harvinaisia ainakaan Kontulan yhteiskoulussa. Samaisen koulun naistoimikunta työllisti meikäläistä lähes 10 v. ajan Pidettiin Luurankotanssitkin, joiden tuloilla hankittiin koululle luonnontieteen kokoelmiin mm. luuranko, jonka nimeksi tuli Urkki. Lieneekö hopeinen nimilappu Urkin kaulassa vieläkin. Yllättävän paljon löytyi vapaaehtoisen työn tekijöitä 60-70-luvuilla.

Asunto vaihtui suurempaan, rapakuntoiseen sataneliöiseen, jonka jokainen kolkka itse remontoitiin. Tyttäret saivat lakkinsa, siippansa ja lapsensa. Eläkeikä koitti, velat saatiin maksettua, piti nautittaman ansaitusta vapaudesta. Silloin saikin puolisoni kutsun Taivaan asuntoihin. Tuska oli kauhistuttava, mutta elämän oli jatkuttava. Muutto kolmanteen asuntoon Kontulassa oli tosiasia. Tätä pientä yksinäistä eläkepesääni sisustaessani on ollut aikaa muistella kiitollisuudella menneitä. Kontula on ollut hyvä paikka asua. Kotipaikkakunta!