Tietotekniikka ja yhteiskunta ry


Toimintasuunnitelma vuodelle 1996

1. Johdanto

Yhdistys on kymmenen ensimmäisen toimintavuotensa aikana vakiinnuttanut asemansa tietotekniikan ja laajemminkin yhteiskunnan ilmiöiden kriittisenä arvioijana.

2. Jäsenistö

Yhdistyksen jäsenmäärä on vakiintunut noin sataan henkilöön. Kaikki jäsenet eivät tosin ole maksaneet jäsenmaksujaan säännöllisesti, joskin kuluvana vuonna on tapahtunut ilahduttavaa parantumista. Uusien jäsenien hankintaa tehostetaan lisäämällä tiedotusta.

3. Organisaatio

Toimintaa koordinoi yhdistyksen hallitus, joka kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Vuoden aikana mietitään, miten tietoverkkoja (esim. sähköpostilistaa, verkkokokouksia, www-sivuja) voitaisiin käyttää enemmän toiminnassa hyväksi ja lisätä näin jäsenten, erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien, toimintamahdollisuuksia.

4. Toiminta

Toiminnan perustana ovat erilaiset keskustelutilaisuudet, jäsenkirjeet, Tietotekniikan maailma -lehti, osallistuminen eri järjestöjen yhteishankkeisiin, esitelmät eri yhteisöjen tilaisuuksissa, jne. Uutena toimintatapana on www-sivujen kokoaminen eri aihepiireistä.

Tärkeimpänä teemana käsitellään Internetin yhteiskunnallisia vaikutuksia. Keskustelutilaisuuksien lisäksi jatketaan aiheeseen liittyvien www-sivujen rakentamista. Työtä hajautetaan eri osa-alueista kiinnostuneille mahdollisesti myös yhdistyksen ulkopuolelle. Sivujen hyödyntämismahdollisuuksia mietitään.

Toisena teemana tarkastellaan atk-alan ammattietiikkaa. Aiheeseen liittyen järjestetään seminaari, mahdollisesti yhteistyössä eri korkeakoulujen ja Tietotekniikan liiton kanssa.

Yhteistyötä jatketaan muiden vastaavien ammatillisten järjestöjen, mm. TEP:in (Tekniikka elämää palvelemaan), kanssa. Kansainvälistä yhteistyötä tehostetaan seuraamalla eri maiden järjestöjen postituslistoja ja www-sivuja, ja osallistumalla kehitteillä olevan maailmanlaajuisen järjestön suunnitteluun.

Tietotekniikan maailma -lehteä on viime vuosina ilmestynyt noin yksi numero vuodessa. Julkaisutiheys pyritään palauttamaan kahteen vuosittaiseen numeroon.

5. Talous

Yhdistyksen menot pyritään edelleen kattamaan jäsenmaksuilla ja mahdollisesti valtion tai muiden yhteisöjen avustuksilla. Erityishankkeisiin yhdistyksellä on hyvät mahdollisuudet saada tapauskohtaisia avustuksia tai maksukykyisiä yhteistyötahoja.