Tietotekniikka ja yhteiskunta ry

Jäsenkirje 1/96

15.2.1996

Hei!

Tietotekniikka ja yhteiskunta -yhdistyksen kevätkauden toiminta on taas aluillaan. Yhdistyksen kevätkokous pidetään maanantaina 25.3. klo 18 alkaen VPK:n ravintolassa (Albertink. 29), mikä täten ystävällisenä kutsuna ilmoitetaan. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat (vuoden 1995 toiminta- ja tilikertomus jne.) Myöhemmin keväällä tullaan järjestämään tavan mukaan yksi isompi yleisötilaisuus, mahdollisesti atk-alan ammattietiikasta, mutta tästä tarkemmin seuraavassa jäsenkirjeessä.

Verkkoyhteyksien yleistyminen on tuonut yhdistyksen toimintaan aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Nämä uudet toimintamuodot ovat käynnistyneet hyvin myönteisesti, ja niitä pyritään kehittämään edelleen. Muistutan mieliin, että yhdistyksellä on WWW-kotisivu osoitteessa http://www.helsinki.fi/jarj/ttyk/ ja postituslista ty-lista@helsinki.fi. WWW-sivulla on linkkejä sekä tietotekniikan yhteiskunnallisia vaikutuksia pohtiviin teksteihin että muiden mielenkiintoisten järjestöjen kotisivuille (esim. CPSR/USA ja FIFF/Saksa). Postituslistan kautta puolestaan on, paitsi käytetty puheenvuoroja, myös melko aktiivisesti välitetty tietoa kansainvälisestä keskustelusta sekä haettu yhteyksiä kotimaassa eri kysymyksiä tunteviin henkilöihin. Listalle voi ilmoittautua lähettämällä postia Krista Lagukselle osoitteeseen Krista.Lagus@Helsinki.FI.

Tämän kirjeen liitteenä seuraavista papereista haluaisin kiinnittää huomiotanne erityisesti Suomen Internet-yhdistyksen järjestämän kryptografiaseminaarin tiedotteeseen. Tämä tärkeä seminaari on periaatteessa avoin vain yhdistyksen jäsenille, mutta heille ilmainen. Yhdistyksen jäsenmaksu oli ainakin viime vuonna 50 mk, ja jäseneksi voi liittyä myös paikan päällä. Yhdistyksen WWW-kotisivun osoite on http://www.funet.fi/org/net/SIY/ ja yhdistyksen toiminnasta voi tiedustella Krista Lagukselta (osoite yllä).

Toinen mielenkiintoinen paperi esittelee CPSR-järjestön aloitteesta lähtenyttä suunnitelmaa kansainvälisen tietotekniikka ja yhteiskunta -tyyppisen järjestön ("CPSR-International") perustamiseksi. Eri maissa toimivien yhdistysten yhteistyö on verkkojen yleistyessä tiivistymässä, ja mekin osallistumme resurssiemme mukaan tähän kv-järjestön valmistelutyöhön.

Mukana seuraa myös Krista Laguksen puheenvuoro verkossa julkaistavan materiaalin vastuukysymyksistä, sekä TY-yhdistyksen viime syyskokouksen asiakirjat. Kuten papereista ilmenee, yhdistyksen hallitukseen tuli tuolloin monta uutta jäsentä. Nykyinen hallitus on: Pekka Orponen (pj, pekka.orponen@helsinki.fi), Helena Ahonen (varapj, helena.ahonen@helsinki.fi), Heini Aarela (heini.aarela@ntc.nokia.com), Marianne Konttinen (taloudenh.), Päivi Kuuppelomäki (siht., paivi.kuuppelomaki@helsinki.fi), Krista Lagus (krista.lagus@helsinki.fi), Jukka Paakki (jukka.paakki@helsinki.fi), Jari Veijalainen (jari.veijalainen@vtt.fi) ja Jaak Vilo (jaak.vilo@helsinki.fi). Kaikki hallituksen jäsenet ottavat mielellään vastaan huomioita ja ideoita yhdistyksen toiminnasta.

Lisäksi mukana seuraa myös vuoden 1996 jäsenmaksukaavake. Yhdistyksen jäsenmaksu on edelleen 80 mk tavallisilta henkilöjäseniltä, 20 mk työttömiltä, opiskelijoilta, eläkeläisiltä ja palveluksessa olijoilta, sekä 400 mk yhteisöjäseniltä. Yhdistyksen PS-tilin numero on 800016-818182.

Hyvää alkanutta kevättä kaikille!

Pekka Orponen
puh. (90-)7084 4224
os. Tietojenkäsittelytiede, PL 26, 00014 Helsingin yliopisto


Jäsenkirjeen liitteet:
Tietotekniikka ja yhteiskunta ry
PÖYTÄKIRJA
25.1.1996

SYYSKOKOUS 1995

Aika: 28.11.1995 klo 18.00

Paikka: Helsingin yliopisto, tietojenkäsittelytieteen laitos, Helsinki

Osallistujat:
Pekka Orponen, puheenjohtaja
Helena Ahonen, sihteeri
Heini Aarela
Päivi Kuuppelomäki
Jaak Vilo
Jukka Paakki
Markku Luoto
Johanna Korhonen

1 ja 2. Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus

Hallituksen varapuheenjohtaja Pekka Orponen avasi kokouksen. Syyskokous oli laillisesti kokoonkutsuttu ja niinmuodoin päätösvaltainen.

3. Puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Orponen, sihteeriksi Helena Ahonen ja pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Päivi Kuuppelomäki ja Jaak Vilo.

4. Esityslistan hyväksyminen

Esityslista hyväksyttiin (liite 1).

5. Yhdistyksen esittely

Pekka Orponen kertoi yhdistyksen historiaa ja esitteli toimintaa ja tavoitteita.

6. Hallituksen valitseminen vuodeksi 1996

Valittiin hallituksen puheenjohtajaksi Pekka Orponen.

Valittiin hallituksen jäseniksi Heini Aarela, Helena Ahonen, Marianne Konttinen, Päivi Kuuppelomäki, Krista Lagus, Jukka Paakki, Jari Veijalainen ja Jaak Vilo.

7. Tilintarkastajien valitseminen

Tilintarkastajiksi valittiin Maaret Karttunen ja Kati Vilkki sekä varalle Leena Salonen ja Niklas Holsti.

8. Toimintasuunnitelman hyväksyminen

Hyväksyttiin hallituksen esitys toimintasuunnitelmaksi (liite 2).

9. Jäsenmaksut

Päätettiin säilyttää jäsenmaksut entisinä eli

20 mk opiskelijat, varusmiehet, siviilipalvelusmiehet, työttömät ym.
80 mk muut henkilöjäsenet
400 mk yhteisöjäsenet

10. Talousarvion hyväksyminen

Hyväksyttiin hallituksen esitys talousarvioksi (liite 3).

11. Muut asiat

Muita asioita ei ollut.

12. Kokouksen päättäminen

Kokous päätettiin klo 19.45.