Symbioosi >> Vuotos >> Vastine

Vastine suullisen käsittelyn pöytäkirjasta

VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE

ASIA: VASTINE KOSKIEN HALLINTO-OIKEUDEN 6-8.2.2001 PITÄMÄSTÄ SUULLISESTA KÄSITTELYSTÄ LAADITTUA PÖYTÄKIRJAA VUOTOKSEN TEKOJÄRVEN JA VOIMALAITOKSEN RAKENTAMISTA SEKÄ VESISTÖN SÄÄNNÖSTELYÄ PELKOSENNIEMEN, SALLAN JA SAVUKOSKEN KUNNISSA KOSKEVASSA HAKEMUSASIASSA Dnro 00604/00/8103 Ym.

VASTINEEN ANTAJAT:

Symbioosi Ry.
rekisteröity yhdistys, Helsinki

ja

Kemijärven Luonto Ry.
rekisteröity yhdistys, Kemijärvi

ASIAMIES:

Ville Salonen
oikeustieteen kandidaatti, Helsinki
Prosessiosoite: Aatsto Ulla-Riitta Harju Oy, PL 951, 00101 HELSINKI
Puh. (09) 5860 510, Fax (09) 5860 5118

VASTINE:

Uudistaen kaiken itse suullisessa käsittelyssä 6.2.2001-8.2.2001 lausutun päämieheni haluavat vielä selkeyden vuoksi toimittaa suullisessa käsittelyssä lausumansa, osin tiivistettynä, osin myös täydennettynä hallinto-oikeudelle näin kirjallisessa muodossa päätöksenteon pohjaksi. Seuraava esitys noudattaa suullisen käsittelyn pohjaksi laadittua dispositiota.

I Vesilain 2 luvun 5 § (ehdoton luvanmyöntämiseste):

1. Säännös, sitä koskevat lainmuutokset ja niiden merkitys:

Vesilain 2 luvun 5 §:ä voidaan parhaiten kuvata nk. arvosidonnaiseksi kokonaisharkintanormiksi. Kun vesilaissa on useita yksittäisiä seuraamuksia koskevia kieltonormeja, niin vesilain 2 luvun 5 §:n merkitys on siinä, että se mahdollistaa tietynlaisen kokonaisarvioinnin vesirakennushankkeen vaikutuksista. Lakia säätäessä tuskin ajateltiin, että normi jo suoranaisesti kieltäisi tietyn tyyppisen tai laajuisen vesistörakentamisen, vaan että normi mahdollistaa sellaisen in casu tehtävän arvosidonnaisen kokonaisharkinnan, jonka perusteella voidaan arvioida sitä, millaisia vesistörakentamisesta aiheutuvia haittavaikutuksia voidaan kulloinkin sallia tai sietää.

Vuotosoikeudenkäynnin aikana on laajalti keskusteltu siitä, ovatko vesilain 2 luvun 5 §:n sanamuotoon tehdyt muutokset laajentaneet säädöksen soveltamisalaa, ts. alentaneet soveltamiskynnystä. Kemijoki Oy:n puolesta on vedottu siihen, ettei muutoksilla ole itse asiassa tarkoitettu muuttaa itse säädöksen soveltamiskynnystä lainkaan. On kuitenkin selvää, että luonnontieteellisen tutkimuksen kehittymisen ja luontoarvojen nousun myötä myös näiden asioiden merkitys osana vesilain lupa-arviointia on kasvanut. Hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin tärkeyttä ja nimenomaan laadullisten ympäristömuutosten merkitystä arvioinnissa on korostettu myös muutoksia koskevissa lain esitöissä.

Myös oikeuskirjallisuudesta on saatavissa tukea sille väittämälle, että vesilain 2 luvun 5 § on dynaaminen normi, joka mahdollistaa yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten huomioimisen niin arvoissa kuin myös ympäristöä koskevassa tietämyksessä. Hollon mukaan ehdottoman rakennusestesäännöksen tulkinta on varsin suuresti riippuvainen kulloisestakin käyttötarpeesta, arvostuksesta, yhdyskuntasuunnittelusta ym.

Siten voidaan kootusti todeta, että lainsäätäjän objektiivinen tarkoitus on ollut säätää normi joka elää yhteiskunnan muuttuessa ja ottaa huomioon muuttuvat arvot - siten väittely siitä, miten lainsäätäjä on 1960 -luvulla suhtautunut tämänkaltaisiin vesistönrakentamishankkeisiin on enintään akateemisen mielenkiinnon kohteena. Vaasan hallinto-oikeuden tulee tätä tapausta koskevassa in casu -harkinnassa nimenomaisesti ottaa huomioon se, että luonnon arvot ja luonnontieteellinen tutkimus on kehittynyt melkoisesti viimeisen 40 vuoden aikana.

Edelleen, Kemijoki Oy:n puolesta on esitetty väite siitä, että kun oikeuskäytännössä ei vesilain 2 luvun 5 §:ä ole sovellettu, tulisi siitä vetää se johtopäätös, että normin soveltamiskynnys olisi noussut erityisen korkealle. Päätelmä on virheellinen jo siitä syystä, että lupahakemuksen alainen hanke on suuruusluokassaan aivan eri tasoinen, kuin se vakiintunut rakennuskäytäntö, johon yhtiön puolesta viitataan. Toisaalta on selvää, että tämän tapauksen ratkaisulla viitoitetaan tietä sille, onko vesilain 2 luvun 5 §:ä todella sovellettavaa oikeutta Suomessa, vai jääkö se desuetudo -normin asteiseksi tavoitenormiksi.

Lisäksi, kun vesilain 2 luvun 5 §:ähä tulkitaan osana laajempaa vesilain järjestelmää ja osana ympäristöoikeuden järjestelmää sekä vielä osana koko oikeusjärjestystä, niin harkinnassa tulee huomioida myös useita muita lainsäädännön ja oikeusjärjestyksen muutoksia. Tärkeimpänä kansallisena muutoksena voidaan pitää perusoikeusuudistusta, jonka yhteydessä säädettiin hallitusmuodon 14 a §, joka sittemmin on siirtynyt kokonaisuudessaan perustuslakiin sen 20 §:ksi. Säädöksen mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Perustuslain esitöissä sen 20 §:n kohdalla viitataan sellaisenaan hallitusmuodon 14 a §:n esitöissä lausuttuun, joissa todetaan mm., että em. vastuu kohdistuu paitsi julkiseen valtaan, niin myös yksityisiin luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin. Esitöissä korostetaan sitä tosiseikkaa, että luonnon- ja ympäristönsuojeluun liittyy sellaisia arvoja, jota eivät ole palautettavissa ihmisyksilöiden oikeuksiksi, vaan että kyseessä on ihmisoikeus, jonka subjekteina voidaan nähdä myös tulevia ihmissukupolvia, eli niitä jotka tosiasiassa olisivat näkemässä Vuotos-altaan vaikutuksia.

Onkin ajatuksena absurdi, että sukupolvellamme olisi oikeus aiheuttaa allashankkeen mukana tuomia laajoja peruuttamattomia laajoja ympäristövaikutuksia, ja poistaa siten valinnanvapauksia tulevilta ihmissukupolvilta. Tämä seikka tulee tässä lupaharkinnassa perustuslain kautta ottaa huomioon, vaikkakaan 1960 -luvun arvomaailmassa tällaisilla seikoilla tuskin oli merkitystä, tai niillä edes ajateltiin tällaisia joskus olevan.

Toisaalta, perustuslain 20 §:n (Hallitusmuodon 14 a §:n) esitöissä viitataan myös suoraan vesilakiin ja todetaan, että ympäristön tuhoutumisen ja pilaantumisen estäminen on perustuslain säännöksen piirissä, ja että suoja toteutuu vesilain kautta. Kun esitöissä vielä todetaan, että ympäristönsuojelu voi toteutua paitsi aktiivisena tekemisenä niin myös passiivisena pidättymisenä ympäristön vahingoittamisesta, niin vesilain 2 luvun 5 §:n tulkintakynnystä on tietoisesti haluttu alentaa, koska ympäristöä koskeva tietämys ja arvot ovat oikeuskirjallisuudessa mainituin tavoin aikojen myötä muuttuneet.

Edelleen perustuslain kautta voidaan johtaa sellainen tulkintasääntö, että harkittaessa tätä asiaa tulee ottaa huomioon myöskin niin sanottu nollavaihtoehto: eli ei voida pelkästään verrata hanketta muihin energiantuotantotapoihin, vaan myös pitää reaalisena vaihtoehtona pelkästään sitä vaihtoehtoa, ettei lupaa myönnetä.

Perustuslakimyönteisen tulkinnan periaate sitoo viranomaisten toimintaa - mukaan lukien hallintotuomioistuin. Lisäksi tuomioistuimella on käytössään myös perustuslain 106 §:ssä säädetty mahdollisuus siihen, että yksittäistapauksissa lain tasoinen normi voidaan sivuuttaa, mikäli se aiheuttaa ristiriitaa perustuslain tavoitteiden mukaisesti.

Kuten hallinto-oikeuden istuntokäsittelyn aikana tuli laajalti todetuksi, myös uusi luonnonsuojelulaki vaikuttaa merkittävästi siihen tulkintakehykseen, jossa vesilain 2 luvun 5 §:ä sovelletaan. Luonnonsuojelulain säätämisen yhteydessä lisättiin vesilain 1 lukuun uusi 23 c §, jonka kautta luonnonsuojelulainsäädäntö sellaisenaan on lupaharkintaan vaikuttavaa aineistoa. Luonnonsuojelulain 3 §:n mukaan taas mainitulla lailla on pantu täytäntöön Euroopan yhteisön nk. lintudirektiivi (79/43/ETY) ja nk. luontodirektiivi (92/43/ETY), lupaharkinnassa tulee osana Suomen kansallista lainsäädäntöä huomioida erityisesti lintudirektiivin 4 artiklan ja luontodirektiivin 6 artiklan säännökset, eli suotuisan suojelun tason säilyttäminen. Vaikka kyseessä ovatkin lupahakemuksen vireilletulon jälkeen voimaan tulleet säädökset, on ne osana yhteisöoikeutta yhteisöoikeuden tavoitteiden toteuttamiseksi silti otettava lupaharkinnassa huomioon.

Kaiken kaikkiaan siis se tulkintakehys, missä vesilain 2 luvun 5 §:ähä tässä tapauksessa tulkitaan, on täysin uusi. Siten aikaisemmasta oikeuskäytännöstä tahi vanhoista hallituksen esityksistä ei voida vetää johtopäätöksiä siitä, miten tässä kokonaisharkinnassa eri osatekijöitä tulee arvottaa. Lisäksi on selvää, että kaikki edellä mainitut seikat ovat nostaneet vesilain 2 luvun 5 §:n soveltamiskynnystä 1990 -luvulla selkeästi, ja myös pienemmillä hankkeilla kuin ehkä 1960 -luvulla ajateltiin saattaa olla vesilain 2 luvun 5 §:ssä mainittuja seurauksia.

2. Hankkeen vaikutukset yleiseen terveydentilaan:

Hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä Kemijoki Oy:n puolesta esitettiin väite, jonka mukaan vesilain 2 luvun 5 §:n sanamuoto edellyttäisi sitä, että voitaisiin osoittaa hankkeen seurauksena olevan yleisen terveydentilan tosiasiallisen vaarantumisen, eikä tulkinnassa voitaisi ottaa huomioon esitettyjä pelkoja siitä, että hanke saattaisi vaarantaa yleistä terveydentilaa. Edelleen Kemijoki Oy:n puolesta kyseenalaistettiin nämä viranomaisten kalojen elohopeapitoisuuksille asettamat käyttörajoitusnormit. Lienee kuitenkin niin, ettei viranomaisten asettamia terveysrajoja voida ilman esitettyjä faktaperusteita sivuuttaa. Elohopeahan on aine, josta ei vielä tiedetä kovinkaan paljoa ja johon aineeseen liittyvien riskien vakavuus myös kävi hyvin ilmi Ruotsin ympäristöviranomaisen esityksestä oikeudenkäynnissä. On hurskastelua väittää, että kun elohopeaongelmasta ja siihen liittyvistä pyyntirajoituksista riittävästi tiedotetaan, niin elohopeaan liittyvät terveysriskit poistuvat. Ongelman poistamiseen ainoa tehokas tapa lienisi kai se, että Vuotos-allas ja sen alapuolinen vesistö aidattaisiin ympäriltä kalanpyynnin estämiseksi.

Siten katsoisinkin, että kun asiassa on riidatonta se, että altaan ja sen alapuolisen vesistön petokalojen elohopeapitoisuudet nousevat korkealle, niin voidaan todeta, että jo nykyisen tietämyksen valossa hankkeella on vaikutuksia yleiseen terveyteen. Kun vesilain 2 luvun 5 §:n mukaisia vaikutuksia yleiseen terveyden tilaan arvioidaan, niin normin selkeänä tavoitteena on estää kaikki sellaiset hankkeet, jotka saattavat vaarantaa ihmisen terveydentilaa. Silloin ei voida vaatia tosiasiallista näyttöä siitä, että hanke varmasti aiheuttaisi terveysvaikutuksia, vaan riskien olemassaolon todennäköisyysnäyttö on riittävä.

3. Hankkeen vaikutukset vesistön tilaan, veden laatuun sekä vesistövaikutusten maantieteellinen ja ajallinen ulottuvuus

Päämiesteni puolesta tuotiin jo suullisen käsittelyn aikana esiin eräitä oikeudenkäyntimateriaaliin jo sisältyviä sekä myös osin uusia seikkoja, joilla päämieheni katsovat olevan merkitystä vesilain 2 luvun 5 §:n mukaista päätösharkintaa tehtäessä.

Oheistan aluksi kuvan, joka havainnollistaa Vuotoksen suunnitellun altaan vedenkorkeuden vaihteluita. (LIITE 1) Ulommaiset reunat osoittavat allasalueen laajimmillaan vedenkorkeuden ollessa 166,5 metrin tasolla. Sisäviivat osoittavat altaan laajuuden veden korkeudella 158,5 metriä. Viivojen väliin jäävä tummennetulla väritetty alue on se, joka vedenkorkeuden vaihtelun kohteeksi joutuu. Kuvasta ilmenee se, miten laajoilla alueilla tapahtuu vedenkorkeuden muutoksia. Pahimmillaan 243 km2:n suuruisesta allasalueesta on lähes 180 km2 on tätä vedenpinnan alla maksimitasolla olevaa aluetta - vesijättömaata. Kuvasta ilmenee myös se seikka, että kun oikeudenkäyntimateriaalissa laajalti puhutaan altaan alle jäävän jokivartta 53 km. Itse asiassa kuitenkin altaan alle jää vähintään 106 km joen rantavyöhykettä, koska rantavyöhyke kulkee molemmin puolin. Tämän varsinaisen jokivarren jälkeen altaan alle jäisi lisäksi muita jokiuomia ja -varsia yli 70 km.

Edellä havainnollistettua laajasta vesijättömaasta seuraavia ongelmia ei ole riittävästi tiedostettu. Ongelmia on laajalti kuitenkin tutkittu. Tutkimuksissa on mm. todettu, että vedenkorkeuden voimakas säännöstely vaikuttaa rantavyöhykkeen kasvillisuuteen erityisesti, jos kesäveden tasoa nostetaan normaalista. Erityisesti ongelmana on se, että säännöstelyn seurauksena syntyy paljon avoimia hiekkarantoja, jotka ovat kasvittomia ja suojaiset turverannat voivat olla turvelauttojen peittämiä. Säännöstely edelleen vähentää pohjaeläimistöä, joka edelleen huonontaa kalojen ravinnonsaantia. Säännöstely tuhoaa kalojen kutualueita, muuttaa eniten nimenomaan syyskutuisia kaloja, esimerkkinä siika. Kevättalvella kuivalle maalle jäävät matalat alueet, laskeutuva jääpeite ja rannalta ajautuva sedimentti tuhoavat kalojen kudun. Edelleen säännöstely vaikuttaa voimakkaasti rantavyöhykkeellä eläviin nisäkkäisiin ja lintuihin. Säännöstellyssä järvessä alkukesän aikana nouseva vedenpinta tuhoaa haudonta- ja poikasvaiheessa olevia pesiä. Muun muassa Oulunjärvessä tiirojen ja kahlaajien pesien on havaittu tuhoutuneen säännöstelyn seurauksena.

Seuraavaksi pyrin havainnollistamaan allasalueen suuruutta, jotta tältä osin ymmärretään hankkeen maantieteellinen laajuus. Oheistan jälleen karttakuvion, jonka Vuotos-allasta koskeva osuus on jälleen lainattu Kemijoki Oy:n em. ympäristöselvityksestä. (LIITE 2) Edelleen allasaluetta on verrattu Helsinkiniemeen, mikä hyvin havainnollistaa allasalueen maantieteellistä suuruutta.

Lisäksi kuviossa pyritään saattamaan vertailukelpoiseksi ne Kemijoki Oy:n velvoitteeksi Pohjois-Suomen vesioikeuden päätöksellä saatetut toimenpiteet, joilla vesioikeus katsoi olevan erityistä merkitystä siinä, että hankkeen haitallisia vaikutuksia voidaan pienentää. Allasalueen reunalle on mittakaavassa piirretty Pohjois-Suomen vesioikeuden lupaehdon 31 mukainen 50 hehtaarin suojelualue linnuille. Jo yleisen elämänkokemuksen perusteella voitaneen tehdä johtopäätöksiä siitä, kuinka merkittävästi kyseinen suojelualue mahdollistaa alueen vähintään 45.000 lintuparin pesinnän.

Edelleen oheisena kolmas kaaviokuva, jonka pyrkimyksenä on havainnollistaa altaan vedenkorkeuden vaihtelun merkitystä suhteessa altaan pinta-alan vaihteluihin. Lähteenä on jälleen käytetty Kemijoki Oy:n ympäristöselvitysyhteenvetoa. (LIITE 3) Kuvaaja havainnollistaa erinomaisesti sen, miten pienikin säännöstelyveden korkeuden muuttaminen vaikuttaa allasalueen kokoon kymmenillä neliökilometreillä. Altaan pinta-alan kymmenien neliökilometrien suuruisten vaihtelujen vaikutukset esimerkiksi alueen virkistyskäytölle on helppoa kuvitella esim. jos vedenpinta keväällä onkin vain pari metriä normaalin vaihteluvälin alapuolella. Edelleen, käyrän eksponentiaalisesta luonteesta voidaan mielestäni vetää se johtopäätös, että veden säännöstelyn edellä yksilöidyt haittavaikutukset tulevat tämän altaan osalta olemaan erityisen voimakkaita.

Altaan tuottamasta hiilidioksidista on syytä myös tehdä seuraava huomio, koska allasta on puolustettu uusiutuvana, erityisen ympäristöystävällisenä energiantuotantotapana. Tieteellisessä tutkimuksessa on yksiselitteisesti todettu tekoallashankkeiden pilanneen vesivoiman ympäristöystävällisen maineen. Kun eri energiahankkeiden ilmastovaikutuksia on vertailtu, niin on voitu havaita, että vesivoima vaikuttaa ilmastoon suunnilleen yhtä paljon kuin fossiiliset polttoaineet, kun vaikutukset lasketaan tuotettua energiayksikköä kohti, eikä tekoaltaalla tuotettua vesivoimaa voida pitää ilmastovaikutusten suhteen neutraalina.

Hankkeen vaikutuksista veden laatuun voidaan kootusti todeta seuraavaa:

  • Altaan alapuolisen vesistön orgaanisen aineen määrän on arvioitu lisääntyvän 20 tonnia päivässä eli n. 833 kg / h eli 14 kg / min
  • Altaan alapuolisen vesistön fosforikuormituksen määrän on altaan alkuvuosina arvioitu lisääntyvän 50 tonnia vuodessa, eli n. 37 kg / d ja 5,5 kg / h. Oheisena fosforikuormituksen saamiseksi vertailukelpoiseksi muutamia muita kuormituksen aiheuttajia. (LIITE 4) Helsingin Veden toimintakertomuksen mukaan Helsingin koko jäteveden puhdistamisen jälkeen kuormitus on Vuotos-altaan kanssa samaa luokkaa, eli yli 500.000 ihmisen yhdyskunta aiheuttaa vastaavan fosforikuormituksen. Toisaalta koko Suomen turvetuotanto aiheuttaa saman suuruisen fosforikuormituksen ja Vaposta tarkistetun tiedon mukaan noin 6 % Suomen energiantarpeesta tuotetaan siis aiheuttaen saman suuruinen fosforin kuormitus kuin allashanke joka tuottaisi sähkön tarpeestamme alle prosentin. Vertailukelpoisiksi luvuiksi on otettu myös metsäteollisuuden ja koko massa- ja paperiteollisuuden luvut. Koko massa- ja paperiteollisuus Suomessa vuonna 1999 tuotti 228 tonnia fosforia. Allasalueen kuormitus vastaa siis noin 10 keskikokoisen paperitehtaan määrää. Eli Vuotoksen allas tuottaisi yli 20 % siitä fosforista minkä koko massa- ja paperiteollisuutemme.
  • Levätuotannon osalta voidaan todeta katselmuskirjaan otetun arvion siitä, että vielä meren kasviplanktonmassa kasvaa syyskesällä n. 20 - 25 %. Tekoaltaiden osalta on em. vaikutusta myös tutkittu. Lokassa tehdyt tutkimukset osoittavat, että suurimmat massaravinteisuutta ilmentävät biomassa-arvot todettiin vasta 1980 -luvun alussa eli noin 15 vuotta sen jälkeen kun tekoallas oli rakennettu. Jos Vuotoksen osalta oletettaisiin, että rehevöitymishuippu olisi noin 15 vuotta tekojärven rakentamisen jälkeen niin altaan todelliset ongelmat tulisivat esiin vasta 2030 -luvulla. Rehevöitymisongelma tuskin siis on mitenkään lyhytaikainen ja vaimeneva, niin kuin Kemijoki Oy on antanut ymmärtää. Tulee myös pitää mielessä se, että näihin asioihin vaikuttaa niin moni asia, ettei millään mallilla voida varmasti laskea sitä sinilevälauttojen todennäköisyyttä, koska siihen vaikuttavat niin monet ilmastolliset ja muut seikat. On selvää, että kun rehevöityminen voisi olla suuri ongelma, tai olisi todennäköisesti jossain määrin ongelma, on erittäin merkityksellinen seikka lupaharkinnassa.
  • Hapen osalta totean, että Kemijoki Oy:n ympäristöselvityksessä (1993) todetaan, että aluksi altaan happikadot ulottuisivat pintaan asti, ja 15 vuotta altaan valmistumisen jälkeen (2030-luvulla) pohjasta suurin osa olisi talvella edelleen täysin hapetonta. Missä happea esiintyisi, olisi happitaso pinnassa alimmillaan 6 mg/l, koko vesimassassa 3-6 mg/l ja altaasta lähtevässä vedessä 2-3 mg/l. Kyseessä on niin alhainen happitaso, joka (ainakin päämiesteni käsityksen mukaan) asettaa melkoisen riskin erityisesti lohikaloille, mikä on omiaan em. vaikutusten lisäksi köyhdyttämään alueen kalakantaa.
  • Ympäristömyrkkyjen osalta elohopeasta jo oikeudenkäynnin aikana keskusteltu paljon lähinnä suhteessa ihmisen terveydentilaan. Katselmuskirjassahan riidattomasti todetaan, että kalojen pyyntirajoitukset kestäisivät vähintään 15 vuotta (2030-luvulle) ja syöntirajoitukset sitten ulottuisivat sinne 30 vuoteen (2040-luvulle). Kemijoki Oy:n omassa yhteenvedossa Vuotoksen ympäristöselvityksissä (1993) sivulla 49 todetaan, että kalaa Vuotoksesta voisi ryhtyä pyytämään ammattimaisesti noin 3 - 5 vuoden kuluttua altaan käyttöönotosta. Tämä on mielestäni jollain tavalla hurskastelua, jos toisaalta voidaan osoittaa, että altaaseen asetetaan pyyntirajoituksia ainakin 15 vuodeksi.
    Elohopean osalta on syytä myös huomioida se tosiseikka, että tässä oikeudenkäynnissä on keskitytty arvioimaan vaikutuksia vain kaloihin ja ihmisiin, mutta ei ole lainkaan arvioitu niitä vaikutuksia, mitä elohopealla muuhun ekosysteemiin mahdollisesti on. Tältä osin Merenkurkussa on tehty joitain tutkimuksia merikotkan ja hauen elohopeapitoisuuksia. Tutkimuksissa on ilmennyt että vaikka hauen elohopeapitoisuus merenkurkussa on ollut noin 0,2 mg/kg eli erittäin pieni, mutta siitä huolimatta 12 vuotta vanhassa merikotkassa on havaittu 60 kertaisia elohopeapitoisuuksia verrattuna näihin haukiin, eli hauen elohopeapitoisuuden ollessa 0,2 mg/kg on se merikotkalla ollut 12 mg/kg. Vuotos-altaassa on arvioitu hauen elohopeapitoisuuksien kasvavan yli 1 mg/kg pitoisuuksiin, joten kotkilla päästäisiin yli 60 mg/kg pitoisuuksiin. Vielä tutkimuksista on syytä tuoda esiin se seikka, että jo Merenkurkun pitoisuuksien todettiin vaikuttavan haitallisesti merikotkien lisääntymiseen. Elohopean riskit lienevät tältä osin kiistattomat, ja jääneet vaille riittävää selvitystä.

Em. yleiset vaikutukset ovat jo niin laajat ja kiistattoman haitalliset, että mielestäni jo tämä riittäisi muodostamaan ehdottoman rakennusesteen.

4. Hankkeen vaikutukset vesiluontoon ja ympäristön luonnonsuhteisiin, luontokohteet ja uhanalaiset elinympäristöt, uhanalaiset eliöt, ja Vuotos-alueen luonnonsuojelullinen merkitys sinänsä ja suhteessa Lapin ja koko Suomen luonnonsuojelukohteisiin

Seuraavassa pyritään lyhyesti tuomaan esiin laajan otsikon alta muutamia, erityisesti asian yhteisöoikeudelliseen tulkintaan liittyvään seikkaan, jotka eivät päämiesteni käsityksen mukaan ole oikeudenkäyntiaineistossa riittävästi huomioitu:

  • Vuotoksen alueen vesikasviston osalta on ehkä syytä mainita alueen erikoisuuden perustuvan siihen, että suurin osa alueen harvinaisista vesikasveista kuuluu eteläiseen kasvustoainekseen, joka esiintyy Vuotoksen alueella pohjoisrajoillaan. Altaan rakentaminen tulisi vaikuttamaan haitallisesti jopa 10 alueellisesti uhanalaisen vesikasvin esiintymiselle. Allasolosuhteissa menestyisivät vain harvat vaatimattomat ja vedenkorkeuden vaihteluita sietävät lajit.
  • Arvokaloja tulee hapenpuutteen johdosta katoamaan.
  • Alueelta katoavien lintuparien absoluuttinen määrä vastaa Hämeenlinnan kaupungin asukaslukua.
  • Luontodirektiivin luontotyyppien osalta on syytä tuoda esiin erityisesti aapasuot (luontodirektiivin liitteen 1 mukainen ensisijainen luontotyyppi), jonka osalta oheistan Euroopan suotyyppejä kuvaavan kalvon (LIITE 5), joka osoittaa että Euroopan unionin alueella aapasoita on ainoastaan Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa. Edelleen dosentti Pekka Pakarisen mukaan Euroopan mittakaavassa nimenomaan näillä Pohjois-Suomen laajimmilla luonnontilaisilla aapasuokomplekseilla on suuri merkitys jatkossa niin eliöstön ja biodiversiteetin kannalta sekä lisäksi luontomatkailun ja tutkimuksen kannalta. Edelleen, lettosoiden Vuotopallas vähentäisi niiden määrää 2800 hehtaaria, mikä vastaa 4 % Lapin ja 3 % koko Suomen jäljellä olevista luonnontilaisista letoista. Alueella jonka pinta-ala valtakunnallisesti on 0,08 % niin 3 %:n osuus Euroopan laajuisesti arvokkaasta luontotyypistä on erittäin merkittävä.
  • Vuotoksen alueella esiintyvistä Natura 2000 -luontotyypeistä on ehkä syytä mainita, että niitä täällä Vuotoksen alueella esiintyy 16. Näistä priorisoituja luontotyyppejä ovat em. aapasuot sekä edelleen boreaaliset luonnonmetsät ja puustoiset suot. Lisäksi alueelta löytyy viiden sellaisen luontotyypin edustajia, joiden osalta EU-komissio on katsonut, ettei niiden suojelutaso ole suotuisa - ainakaan ensimmäisen Naturapäätöksen mukaisena. Näitä luontotyyppejä ovat luontaisesti runsasvetiset ravinteiset järvet, luonnontilaiset jokireitit, letot, boreaaliset luonnonmetsät ja puustoiset suot.
  • merkittävistä lajeista on syytä tuoda ilmi, että alueen putkilokasvikanta on erittäin runsas. Uhanalaiseksi luokiteltuja putkilokasveja Vuotoksen alueella esiintyy noin 40. Lisäksi alueelta löytyy runsas ja geneettisesti monimuotoinen kämmekkälajisto sekä lisäksi nk. kansainvälisiä vastuulajeja, joiden osalta Suomella on erityinen suojeluvastuu, 9 kappaletta. Näillä ei ole ehkä suoranaista vaikutusta yhteisöoikeuden tulkinnassa, mutta mielestäni niillä on vaikutusta siinä, kun tulkitaan vesilain 2 luvun 5 §:ä yksin luonnonsuojelulain tavoitteiden valossa. Sammalten alueella esiintyy ainakin 3 uhanalaista sammallajia, joiden lisäksi sieltä löytyy sekä Berniin sopimuksessa että EU:n elinympäristödirektiivissä mainittu kiiltosirppisammal. Alueellisesti uhanalaisia sammallajeja on 8. Jäkälien osalta huomautan, että niiden osalta tehdyt tutkimukset kattavat vain n. 10 % allasalueesta, joten koko Keski-Lappihan on jäkälistöltään heikoimmin tunnettuja alueita Suomessa. Pienestä tutkimuksesta ja suoritetuista metsähakkuista huolimatta alueelta löytyy 15 vuotta vanhojen metsien indikaattorilajeja. Sienitutkimus tehtiin erittäin huonona sienivuotena, mutta siitä huolimatta alueelta löytyi yli 500 sienilajia.
  • Lintujen osalta, kuten Aleksi Lehikoinen Symbioosi Ry:n puolesta suullisessa käsittelyssä toi ilmi, Vuotoksen alueen linnustollinen arvo on kiistaton. Oheistan linnustoarvoa havainnollistavan taulukon (LIITE 6). Alueella pesii viimeisen laajemman tutkimuksen (Pessa ym. 1995) mukaan 24 EU-lintudirektiivin liitteen I lajia. Lisäksi alueella pesii 31 Suomen erityisvastuulajia (Leivo 1996), joiden Euroopan koko pesimäkannasta merkittävä osa pesii Suomessa. Pelkästään tämä suuri indikaattorilajien määrä kertoo alueen merkittävyydestä. Useiden lajien kokonaisparimäärät ovat myös hyvin korkeita ja ylittävät alueella yli yhden prosentin rajan koko Suomen kannasta (mm. laulujoutsen, metsähanhi, uivelo, muuttohaukka, suokukko ja pikkusirkku). Myös joidenkin lajien parimäärätiheydet ovat alueella korkeimpia koko Suomessa. Monet Vuotoksella esiintyvät lajit ovat riippuvaisia laajoista puuttomista aapasoista, joita esiintyy ainoastaan Pohjolassa, etenkin Peräpohjolassa. Monet suolajit ovat taantuneet huomattavasti koko Suomessa viimeisten vuosikymmenten aikana suopinta-alan vähenemisen myötä, mikä nostaa Vuotoksen arvoa entuudestaan.
    Kolme Vuotoksen alueen soista sijoittuvat Jokimäki & Kaisanlahti-Jokimäki (2000) selvityksen mukaan suojelupistearvoltaan kymmenen Suomen parhaan lintusuon joukkoon. Näistä kolmesta Vuotoksen Kokonaapa sijoittuu selvästi ensimmäiseksi. Suojelupistearvo perustuu Luonnontieteellisen keskusmuseon eläinmuseon yli-intendentin Risto A. Väisäsen ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijan Markku Mikkola-Roosin esittämään menetelmään.
    Kemijoki Oy:n toimesta teetetyssä lausunnossa Lasse Laine (2000) vertailee keskenään lintulaskentoja joiden aikaväli on yli 20 vuotta. Tänä aikana on ehtinyt tapahtua suuria muutoksia lintukannoissa, lintulaskentamenetelmissä ja lajintunnistustaidossa, minkä takia tällainen vertailu ei perustellusti ole luotettavaa. Laine on myös laskenut lausunnossaan lajien tiheysarvoja virheellisesti ja harhaanjohtavasti (Laine 2000) huomioimatta eri habitaattien pinta-aloja. Esimerkiksi uivelon tiheydeksi Laine on laskenut 0.198 paria/km2. Kun taas lajin pesimäbiotooppia kohti lasketuksi tiheydeksi Pessa ym. ilmoittivat 7.57 paria/km2, joka on korkeimpia, mitä missään Suomessa on laskettu (Leivo 2001).
    Suomen ympäristökeskuksen FINIBA-koordinaattorin Mauri Leivon mukaan (5.2.2001): "IBA-ohjelmiston mukaan kaikki Vuotoksen alueen lajit täyttävät IBA-kriteeristön vaatimukset. Vuotoksen alue on osa laajempaa koko Luiron-Kitisen-Kemihaaran soiden muodostamaa, kansallisesti erittäin tärkeää ekologista ja linnustollista kokonaisuutta, ja että sitä myös tulee tarkastella osana tätä kokonaisuutta."

Kun edellä on altaan vaikutuksia käsitelty yksittäin, niin lisäksi on syytä kiinnittää huomiota siihen kokonaisuuteen, minkä Vuotoksen alue muodostaa, ja mikä koko alueen luonnon arvo on. On selvää, ettei sitä voida pisteillä tai markoilla laskea, mutta jotain viitteitä asiasta on mahdollista saada. Viittaan tältä osin Symbioosi Ry:n akatemiaprofessori Ilkka Hanskilta pyytämään asiantuntijalausuntoon, ja sen osalta suullisessa käsittelyssä esitettyyn. Hanski korosti lausunnossaan sitä, että tietyn alueen luonnonsuojelullista arvoa tarkasteltaessa, kuten nyt Vuotoksen osalta, tulee kiinnittää huomiota paitsi uhanalaisiin lajeihin ja luontotyyppeihin myös kokonaisuuteen. Tulee pitää mielessä, että niin Suomessa kuten muuallakin Euroopassa on enää hyvin vähän laajempia alueita, joilla luonto on edes lähellä luonnontilaista. Näillä alueilla on erityinen merkitys, koska ne edistävät paitsi yksittäistä lajia myös luontotyyppien säilymistä ja kehittymistä kokonaisuudessaan sekä tähän littyvien ekologisten prosessien säilymistä. Lisäksi tällainen alue suojelee tehokkaasti myös sitä osaa Suomen eliölajistosta, joka tunnetaan edelleen puutteellisesti, minkä lajiston osuus on yli puolet Suomen eliölajistosta vuonna 2000 valmistuneen uhanalaisten lajien toisen seurantatyöryhmän mukaan.

Hanskin lausunnossa korostuu vielä se tosiseikka, että suuremmilla aluekokonaisuuksilla on parempi kyky kuin pienillä alueilla säilyttää luonnontilansa, ja siten suojeluarvonsa tulevien ilmastonmuutosten ja muiden laaja-alaisten ympäristömuutosten vaikutuksista huolimatta. Toisaalta Hanski toteaa että lajien sukupuuton estämisestä ei nykyisen ekologisen tietämyksen mukaan ole riittävää että säilytetään minimissään vain yksi kunkin lajin esiintymä, mikä on syytä pitää mielessä arvioitaessa sitä Kemijoki Oy:n väitettä, että niin kauan kuin yhtään lajia ei hävitetä sukupuuttoon, ei hankkeella voi olla vesilain 2 luvun 5 §:ssä kuvattuja ympäristövaikutuksia. Lajien esiintyminen on sekä ajallisesti että paikallisesti dynaamista, ja tutkimustulosten perusteella tiedetään että monen lajien pitkäaikainen esiintyminen edellyttää joko hyvin laajan alueen säilyttämistä, missä laji voi esiintyä suurina yhtenäisinä kantoina tai riittävän tiheän suojelualueverkoston säilyttämistä missä paikalliskantojen väistämättömiä sukupuuttoja korvaavat uusien paikalliskantojen syntyminen lajille sopivilla elinpaikoille ja tässä niemenomaan on hyvä ottaa huomioon tämä, että näitä verkostoja tulee luoda.

Kuten Jussi Alho suullisessa oikeudenkäynnissä Symbioosi Ry:n puolesta totesi, on Suomessa tutkittu paljon nk. metapopulaatioteoriaa (esim. Hanski 1999), joka on huomioitava, kun arvioidaan Vuotoksen tekoaltaan rakentamisen haitallisia vaikutuksia ympäristön luonnonsuhteisiin. Teorian perusteella voidaan sanoa, että Vuotoksen altaan vaikutukset ulottuisivat varsinaisen allasalueen ulkopuolelle.

Nämä vaikutukset olisivat suurelta osin ennalta-arvaamattomia. Osa eliölajeista elää elinympäristölaikkujen muodostamassa verkostossa, jossa eri laikkujen kannat ovat vuorovaikutuksessa yksilöiden muuton kautta. Näitä eri laikkujen kantoja kutsutaan osapopulaatioiksi ja osapopulaatioiden muodostamaa kokonaisuutta metapopulaatioksi. Yksittäiset osapopulaatiot voivat kuolla sukupuuttoon ja metapopulaatio silti säilyä, jos tyhjentyneisiin laikkuihin muuttaa uusia yksilöitä jäljelle jääneistä osapopulaatioista. Metapopulaation säilymisen voi vaarantaa riittävän monen yksittäisen laikun tai yhden tai muutaman keskeisimmän laikun tuhoaminen.

Vuotos-alueen luonnonsuojelullisesta merkityksestä sinänsä ja suhteessa Lapin ja koko luonnonsuojelukohteisiin tyydyn lopuksi viittaamaan Vaasan hallinto-oikeudelle Symbioosi ry:n toimesta valituksen liitteenä toimitettuun asiantuntijalausuntoon, jonka allekirjoittivat 36 biologia, ympäristönsuojelun ja limnologian alan huippututkijaa ja jossa he yksimielisesti katsoivat, että hanke aiheuttaa huomattavia ja laajalle ulottuvia vahingollisia vaikutuksia niin, että vesilain 2 luvun 5 § tulee soveltaa. Lausunto osoittaa, että niin limnologian kuin biologian keskeisten asiantuntijoiden piirissä vallitsee akateeminen yksimielisyys siitä, että luonnontieteellisesti asiaa arvotettaessa hankkeella on niin laajat haitalliset ympäristövaikutukset, että siitä tulee luopua. Kun päätösharkinnassa alussa esitetyn mukaisesti pohditaan nykyisiä luonnonarvoja ja luonnontieteellistä tietämystä ja suoritetaan asiassa kokonaisarviointi, niin on selvää, että jo kansallisen oikeuden puitteissa on ylitetty se kynnys jolloin vesilain 2 luvun 5 §:ähä tulee soveltaa ottaen huomioon vielä sen, että lupaharkinnassa otetaan huomioon perustuslaki ja luonnonsuojelulaki sekä luonnonsuojelulaissa asetetut tavoitteet.

5. Natura-2000 verkostoon liittyvien päätösten vaikutus sekä direktiivien ja Ey-oikeuden ja kansainvälisten sopimusten vaikutus ja merkitys lupaharkinnassa

Kuten hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä laajalti kävi ilmi, on ylikansallisen oikeuden asema tässä oikeudenkäynnissä saanut jopa vallan kolmijako-opin ongelmaan liittyviä piirteitä Pohjois-Suomen vesioikeuden perustellessa päätöstään tältä osin sillä, että kun valtioneuvosto oli päättänyt jättää allasalueen poliittisella täysin perustelemattomalla päätöksellään Natura-alueen ulkopuolelle, niin tuomioistuin saattoi tästä tehdä sen johtopäätöksen, ettei Natura-asiassa saati luonto- ja lintudirektiivillä ole merkitystä lupaharkinnassa. Vesioikeuden kanta on paitsi ongelmallinen, niin myös virheellinen. Riippumaton tuomiovaltaa käyttävä hallintotuomioistuin, jolla on tuomioiden suhteen perusteluvelvollisuus, ei voi piiloutua toimeenpanoviranomaisen taakse.

Kuten suullisessa istunnossa toin ilmi, on päämiesteni kanta ja vaatimus asiassa se, että luonto- ja lintudirektiivin velvoitteet ovat niin yksilöllisiä, että ne ovat tässä tapauksessa kansallisesti välittömästi sovellettavaa oikeutta. Direktiivillä on vakiintuneesti katsottu olevan välittömiä oikeusvaikutuksia, milloin säännös on ehdoton, täsmällinen ja sen täytäntöönpanon määräaika on päättynyt. Luonto- ja lintudirektiiveille asetetut täytäntöönpanon määräajat ovat päättyneet.

Direktiivin välittömän vaikutuksen oppi on osa yhteisöoikeuden tehokkuusperiaatetta. Yksityisille oikeussubjekteille on tahdottu antaa mahdollisuus vedota suoraan direktiiviin, eikä direktiivin täytäntöönpanon laiminlyöntiin reagoimista ole tahdottu jättää yksin komission valvontavallan nojaan. Edelleen, kun kyse on hallinto-oikeudellisesta rakennuslupapäätöksestä, on kyse sellaisesta vertikaalisuhteisesta tilanteesta, johon yhteisöoikeuden direktiivien välittömän oikeusvaikutuksen oppi soveltuu. Kemijoki Oy ei käsitykseni mukaisesti voisi myöskään vedota horisontaalisen välittömän oikeusvaikutuksen mahdolliseen yhteisöoikeudelliseen puuttumiseen, koska se valtion enemmistöomisteisena yhtiönä on samaistettava julkiseen viranomaiseen.

Säännöksen ehdottomuuden ja riittävän täsmällisyyden kriteereistä totean, että yhteisöjen tuomioistuin on tulkinnut vaatimuksia suhteellisen väljästi esim. tapauksissa 51/76 ja 71/85. On esimerkiksi katsottu riittävän täsmällisesti määritetyksi velvoitteeksi yleisen sukupuolisyrjinnän kielto. Kyseessä on velvoite, tulee kieltää - mutta direktiivissä on erittäin epätäsmällisesti määritelty se, miten velvoite käytännössä toteutetaan, eli on haluttu jättää jäsenvaltiolle harkintavaltaa toteutuksen suhteen. Siitä huolimatta yhteisöjen tuomioistuin on katsonut voivansa määrätä, että direktiivin velvoite on välittömästi velvoittavaa oikeutta.

Tapauksessa on siis kansallisen tuomioistuimen asiana tutkia esitetty väite siitä, ovatko kansallisesta täytäntöönpanosta vastaavat viranomaiset toimineet direktiivissä määritellyt harkintavallan rajoissa. Tapauksessa tulevat siten arvioitavaksi lähinnä lintudirektiivin 4 artikla ja luontodirektiivin 6 artikla, jotka selkeästi säätävät jäsenvaltiolle velvoitteen suojella kaikki tiettyjen tieteellisten perusteiden nojalla suojelustatuksen saavan alueet, ja taata jäsenvaltion alueella suotuisan suojelun tason säilyttäminen.

Toisaalta on selvää, että mikäli direktiivimääräyksien ei katsota olevan välittömästi sovellettavaa oikeutta, niin joka tapauksessa niillä on nk. tulkintavaikutus, joka käytännössä pakottaa jäsenvaltion tuomioistuimen tulkitsemaan vesilain 2 luvun 5 §:ä siten, jos luonto- ja lintudirektiivin em. tavoitteet vaarantuvat, niin silloin Ey:n perustamissopimuksessa säädetty lojaalivelvoite velvoittaa jäsenvaltion tuomioistuimen tulkitsemaan vesilain 2 luvun 5 §:ähä ylikansallisen oikeuden velvoitteen mukaisesti.

Toisin sanoen kansallisen oikeuden tulkintavaihtoehdoista olisi valittava direktiivin sisältöä ja päämäärää parhaiten vastaava lopputulos. Ongelma saattaa tältä osin olla se, että direktiivi itsessään on tulkinnanvarainen. Siinä tapauksessa kansalliselle tuomioistuimelle jätetään mahdollisuus joko tulkita direktiiviä itse tai mikäli näin ei ole, niin pyytää ennakkoratkaisu yhteisöjen tuomioistuimelta erikseen säädettyjen määräysten mukaisesti.

Kuten suullisessa istunnossa totesin, vaativat päämieheni, että Euroopan yhteisön tuomioistuimelta pyydettäisiin ennakkoratkaisua seuraavista kysymyksistä:

  • onko lintudirektiivin 4 artiklalla, luontodirektiivin 6 artiklalla tai jollain muulla em. direktiivin määräyksellä välittömiä oikeusvaikutuksia tässä lupaharkinnassa;
  • mikäli näin on, mikä se välitön oikeusvaikutus on;
  • mikäli näin taas ei ole, niin mikä tämän tulkintavaikutuksen merkitys sitten tässä lupaharkinnassa on ja sitooko se jollain tavalla jäsenvaltion tuomioistuinta.

Vaasan hallinto-oikeudella on mahdollisuus, mutta ei välttämätöntä velvoitetta ennakkoratkaisun pyytämiseen. Yhteisoikeudessa on katsottu, että ainoastaan ylimmällä oikeusasteella on tämä ehdoton velvollisuus. Toisaalta, kun Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa vain valituslupaperusteella, niin katson, että hallinto-oikeuden tulee turvata ennakkoratkaisun pyytäminen tässä yhteisöoikeudellisesti vaikeassa, ja kansallisesti erityisen tärkeässä tapauksessa.

Arvioitaessa luonto- ja lintudirektiivin merkitystä tässä tapauksessa tulee ottaa huomioon joitain yhteisöjen keskeisiä ennakkotapauksia. Se, että lintudirektiivin 4 artikla täyttää välittömän oikeusvaikutuksen edellytykset, on todettu esim. tapauksessa C-355/90 (Santonan lintualue). Tapauksessa C -374/98 todetaan se yhteisöoikeuden periaate, ettei jäsenvaltio voi sisäisen oikeusjärjestyksensä oikeussääntöihin, toimintatapoihin tai tilaan vetoamalla perustella sitä, että se ei ole noudattanut direktiivissä säädettyjä velvoitteita ja määräaikoja - siten Natura-hankkeen keskeneräisyys pikemminkin asettaa jäsenmaalle nimenomaisen velvollisuuden estää mahdollisia suojeluvelvoitteiden tuhoutuminen, ennen kuin Natura-alue on saatu yhteisötasolla lainvoimaisesti muodostetuksi. Ennakkoratkaisut osoittavat myös selvästi sen, ettei jäsenvaltio voi jättää tieteellisin perustein suojeltavissa olevia alueita suojelematta taloudellisin perustein. (esim. Severnin suistoaluetta koskeva tapaus C 371/98), vaan jäsenvaltiolla on nimenomainen direktiivistä suoraan johdettava velvoite ex lege suojella kaikki em. kriteerit luonnontieteellisin perustein täyttävät alueet (esim. tapaus C-3/96, komissio vs. Alankomaat)

Katson, että Vuotos-alueen luonnon ja linnuston arvot luonto- ja lintudirektiivien tavoitteiden nojalla ovat luonnontieteellisin perustein kiistattomat verrattaessa niitä Ey-tuomioistuimen case-law:ssa vahvistettuihin periaatteisiin. Kun direktiivillä on vahvistettu olevan suoranaisia oikeusvaikutuksia ja toissijaisesti tulkintavaikutuksia, niin katson, että kun lupapäätös selkeästi vaarantaisi em. direktiivien tavoitteet - keskeisenä suotuisan suojelun tason turvaaminen, ei lupaa voida yhteisöoikeudellisilla perusteilla myöntää.

I Vesilain 2 luvun 6 §

Pohjois-Suomen vesioikeus on valituksenalaisessa päätöksessään myöntänyt Kemijoki Oy:lle luvan vesilain 2 luvun 6 §:n nojalla, suoritettuaan nk. intressivertailun. Kemijoki Oy on valittanut päätöksestä, ja vaatinut, että sille myönnetään em. lupa vesilain 2 luvun 6 §:n perustella, nk. yleisen tarpeen nojalla.

Kemijoki Oy on siis valituksessaan vaatinut pääasiaratkaisuun muutosta yksinomaan päätöksen perusteluosaan luvan myöntämisen perusteen ollessa itse asiassa täysin sama (vesilaki 2 luku 6 §). Mitään perustetta sille oikeussuojan tarpeelle, joka yhtiöllä tältä osin olisi nimenomaisesti tässä oikeudenkäynnissä, ei yhtiö ole esittänyt.

Vakiintuneen siviilioikeudellisen kannan mukaisesti ei pelkkiin päätöksen perusteluihin voida vaatia muutosta. Kyseisen kiellon taustalla ovat pelkästään prosessiekonomiset syyt. Valituksen tutkimiselle ei ole perustetta, koska lopputulos ei voisi muuttua - nimenomaisena esimerkkinä oikeuskirjallisuudessa mainitaan tapaus, jossa kanne on hyväksytty toissijaisella perusteella, mutta valittaja vaatii sen hyväksymistä ensisijaisella perusteella.

Em. periaate on vallitseva myös hallinto-oikeudellisessa prosessissa esim. KHO:n ratkaisuissa KHO 1953 II 296, 1954 II 677, 1974 II 159 ja 1988 A 77. Kuten päämieheni vastineessa Kemijoki Oy:n valitukseen on jo katsottu, ei valituksen tutkimiselle ole tältä osin esitetty Kemijoki Oy:n toimesta perustetta, ja valitus tulee jättää pääasiaratkaisun perustelujen osalta tutkimatta.

LIITTEET:

  • Vuotoksen allas, vedenkorkeuden vaihtelu (LIITE 1)
  • Vuotoksen allas, koko verrattuna Helsinginniemeen ja 50 ha:n suojelualueeseen (LIITE 2)
  • Vuotoksen altaan pinta-ala suhteessa vedenkorkeuteen (LIITE 3)
  • Fosforin kuormitus, Vuotos ja vertailukuormitukset (LIITE 4)
  • Euroopan suotyypit (LIITE 5)
  • Vuotoksen alueen tärkeitä lintulajeja (LIITE 6)

Helsingissä huhtikuun 11. päivänä 2001

Ville Salonen
oikeustieteen kandidaatti, Helsinki
Symbioosi Ry:n ja Kemijärven Luonto Ry:n valtuuttamana asiamiehenä

© Symbioosi r.y. - Helsingin yliopiston biologian opiskelijat