Symbioosi >> Vuotos >> Suullinen käsittely

Suullinen käsittely 6.-8.2.2001

6-8.2. pidettiin Pelkosenniemellä Vaasan hallinto-oikeuden suullinen käsittely koskien Vuotosta. Kun kaikki osapuolet olivat esitelleet omat näkemyksensä, tuomarit vetäytyivät vatvomaan päätöstään. Tästä saa vielä hakea valitusoikeutta korkeimmasta hallinto-oikeudesta mutta sen jälkeen on päätökset päätetty. Tämä suullinen käsittely on erittäin olennainen osa ratkaisua.

Symbioosi matkusti paikan päälle kahden auton voimin yhdessä lakimiehensä Ville Salosen kanssa. Mukaan lähtivät Anna Tuhti, Marko Nurminen, Jussi Alho, Maiju Salonen, Kaisa Luodekari, Aleksi Lehikoinen ja Mari Pihlajaniemi. Käsittelyyn valmistauduttiin lukemalla tuhansia sivuja Vuotoksen päätöstä, perusteluja, taustatietoa ja tutkimuksia. Keskityimme kukin joko kasveihin, eläimiin tai hydrobiologiaan ja kokosimme Villelle sivukaupalla biologista faktaa, jotka Ville esitti lakimiehen kielellä. Mukanamme oli myös lausunnot prof. Ilkka Hanskilta ja hänen metapopulaatioryhmässään työskentelevältä FT Atte Moilaselta. Yhteistyötä on tehty Suomen Luonnonsuojeluliiton lakimiehen kanssa ja Rauno Ruuhijärvi lähtee mukaan todistajaksi SLL:n kustantamana. Meidän mukanamme Pelkosenniemelle matkustivat myös Ylioppilaslehden toimittaja ja valokuvaaja, tapahtumasta julkaistiinkin kolmen sivun juttu Ylioppilaslehdessä 3/2001.

Rautaista Vuotos-tietoa sekä Kemijoki Oy:n esittämiä väitteitä löytyy paksusta vihreästä kansiosta kerhohuoneelta. Pumaska ei ole niin järkyttävä kuin miltä näyttää, luontoarvoja on vain osa papereista. Kannattaa silmäillä miten on perusteltu hanketta joka on peittää alleen Vantaan kokoisen pläntin arvokasta suoympäristöä, lintuvesiä, harjuja, lähteitä, harvinaisia kasveja ja sieniä, sekä tuottaa happikatoa, kasvihuonekaasuja ja fosforia Itämereen 50 tonnia vuodessa. Kaikki Suomen n. 50 massa- ja paperitehdasta eivät yhdessäkään tuota fosforia enempää kuin 224 tonnia vuodessa (v.99). Mikään yksittäinen teollisuuslaitos ei tällaisilla perusteilla lupaa saisi, sähköä tuotetaan lisää vain 0,8%. Eli toivotaan parasta.

[lisäys] 11.4.2001 Symbioosi toimitti Vaasan hallinto-oikeudelle vastineen suullisen käsittelyn pöytäkirjasta. Lue vastine

© Symbioosi r.y. - Helsingin yliopiston biologian opiskelijat