Symbioosi >> Tapahtumakalenteri >>Biologitapaaminen

BITA 2002

MIKÄ BITA??

Bita on Suomen biologian opiskelijoiden vuosittainen tapaaminen joka kokoaa bilsarit saman katon alle vaihtamaan kuulumisia, tapaamaan tuttuja ja
tuntemattomia sekä tietenkin juhlistamaan koko tapahtumaa aamun pikkutunneille asti! Viime vuonna bitan järjesti Syrinx Jyväskylästä ja Vuoden 2002 BITA:n järjestävät tällä kertaa Turun biologit eli yliopiston Synapsi ja Akademin Dentriticum. Paikkana toimii Urheiluopisto Kisakeskus, joka sijaitsee Pohjan kunnassa lähellä Lohjaa.
Viikonlopun menoihin kuuluu ylettömän juhlimisen lisäksi saunomista, livebändi sekä muuta ohjelmaa. Lauantaina on myös Biostufin perinteinen seminaari, jonka tämänvuotinen aihe on "Ympäristönsuojelun uudet tuulet". Lisäksi Biostuf pitää sunnuntaina klo 9-12 kevätkokouksensa.

MITEN BITAAN

Ilmoittautumislistat ovat ainejärjestöjen (Helix, symbioosi ja SvNK) Ilmoitustauluilla jonne nimi pitää rustata 25.2 mennessä.Koska majoitus Kisakeskukseen pitää maksaa jo maaliskuussa ja koska erinnäiset rahoitus- ja sponsorointiasiat ovat vielä kesken, turkulaiset eivät vielä pysty antamaan BITA:n lopullista hintaa! Maksimissaan viikonlopun yöpyminen tulee maksamaan 67 euroa ja 50 euroa majoitusvaihtoehdosta riippuen. Yöpymismahdollisuuksia on kahdenlaisia:

1) Yöpyminen mökeissä tai asuntolassa (kalliimpi vaihtoehto)
2) Yöpyminen lattialla n. 10 hengen tiloissa (halvempi vaihtoehto)

Halvemman vaihtoehdon lattiapaikkoja oli vain muutamia kymmeniä, jotka jaettiin suurimpien ainejärjestöjen kesken. Symbioosi sai niitä 5, kaikki loput paikat ovat mökeissä ja asuntoloissa! Kaiken kaikkiaan paikkoja on Symbioosille ja Helixille vajaa 50 (molemmille) ja SNVK:lle parisenkymmentä. Eli jos vain
mahdollista, jättäkää halvemmat paikat niitä eniten tarvitseville...Hinta sisältää majoituksen lisäksi ruokailut perjantai iltapalasta sunnuntai aamupalaan sekä hihamerkin ja Bita-oppaan. Sunnuntaina on mahdollista syödä lounas lisähintaan 6,06 euroa, mikä tulee merkitä listaan ilmoittumisen yhteydessä.

BITA:n lopullinen hinta ilmoitetaan helmikuun lopulla, ilmoittautumisien jälkeen. Kuten jo edellä mainittiin, turkulaiset yrittävät laskea hintaa mahdollisimman paljon, lisäksi Symbioosi ja Helix tukevat Helsinkiläisiä lähtijöitä. Luultavasti paikalle järjestetään myös bussikyyti josta lisää infoa myöhemmin

Lisätietoa asiasta anteleepi Helixin, Symbioosin ja SvNK:n Bitavastaava Heini Kujala (heini.kujala@helsinki.fi)

Hyödyllisiä linkkejä: kisakeskus
  Synapsin kotisivut
  Dendriticumin kotisivut
  Tarinaa viimevuoden bitasta kannonkoskelta (klikkaa kuvat ja kertomukset ja sieltä Bita-raportti)
  BiTa 2002 sivut (Eivät ilmeisesti vielä toimi?)