Sitoutumaton vasemmisto - Sitvas taistelee globaalin oikeudenmukaisuuden, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja ekologisesti kestävän maailman puolesta. HYYssä Sitvas toimii opiskelijoiden toimeentulon ja tasa-arvon sekä demokraattisen ja läpinäkyvän päätöksenteon puolesta. Kunnallispolitiikassa ajamme HYYn kautta avointa, ekologista ja ihmisten ehdoilla toimivaa kaupunkia. HYY Yhtymässä toimimme ympäristöystävällisen ja reilun liiketoiminnan edistämiseksi.
Uuden yliopistolain konkreettiset seuraukset osoittavat määrätietoisen taistelun demokraattisen ja autonomisen yliopiston puolesta olevan nyt tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin. Vallan keskittämistä yksittäisille ihmisille yliopiston hallinnossa on vastustettava, on siirryttävä johtajien yliopistosta opiskelijoiden yliopistoon! On liittouduttava yliopiston henkilöstön kanssa työehtojen ja -olosuhteiden huonontumista sekä koulutuksen ja tutkimuksen kaupallistamista vastaan. On löydettävä uusia vastarinnan muotoja autoritääriselle ja puhtaan tuloshakuiselle uudistamishengelle. Samalla on rohkaistava opiskelijoita ja tutkijoita kokeilemaan uusia väyliä omaehtoiselle tiedontuotannolle sekä mahdollistettava esimerkiksi opintopiiritoiminnan laajentumista. HYYn on oltava osa yleismaailmallista taistelua yliopistojen kapitalistista kaappausta vastaan. Yksityinen rahoitus ei saa vaikuttaa tutkimukseen eikä opetukseen.
Opiskelija ei ole asiakas, vaan yliopistoyhteisön jäsen. Yliopistoyhteisössä päätökset tulee tehdä demokraattisesti opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan kesken. Opiskelijan vaikutusvalta oman pääaineensa asioihin on turvattava myös uusilla, kasvaneilla laitoksilla.
Yliopistossa on oltava tilaa akateemiselle etsiskelylle. Omalle erikoisalalleen koulutettujen on osattava katsoa maailmaa myös laajemmasta näkökulmasta. Opintoputkeen pakottava ja opiskelijoiden erilaisia elämäntilanteita huomioimaton laki opintoaikojen rajauksesta tulee kumota. Kaikkien aineiden tasapuolinen ja riittävä julkinen rahoitus sekä perustutkimus on turvattava.
Jokaisella on oltava mahdollisuus kouluttautua itseään kiinnostavalle alalle varallisuudesta tai taustasta riippumatta. Lukukausimaksut kaikissa muodoissaan on torjuttava jyrkästi. ETA- ja EU-maiden ulkopuolisten opiskelijoilta perittävät maksut ovat tasa-arvon periaatteen vastaisia ja ensimmäinen askel kohti kaikkia opiskelijoita koskevaa maksullisuutta. Lukukausimaksukokeilut on lopetettava ja turvattava maksuton koulutus kaikille.
Kriittinen ja vapaata tietoa tuottava yliopisto palvelee yhteiskuntaa. Siksikin tutkimustulosten julkisuus on ensiarvoisen tärkeää. Kaiken yliopistoa koskevan tiedon tulee lähtökohtaisesti olla saatavilla avoimilla verkkosivuilla. Yliopiston on suosittava avoimen lähdekoodin ohjelmistoja aina, kun se on mahdollista.
Opiskelun joustavuus ja opetuksen laatu on taattava. Etappijärjestelmät ja muut tehottomat kontrollimekanismit tulee korvata opiskelijoiden ehdolla toimivalla opinto-ohjauksella ja eri tilanteissa olevia opiskelijoita tukevalla järjestelmällä. Osa-aikaisen opiskelun tulee olla mahdollista esimerkiksi perheellisille tai sairaslomalla oleville eikä se saa kuluttaa opintoaikaa täysipäiväisen opiskelun tapaan. Yliopiston on taattava tilojensa ja verkkopalveluidensa esteettömyys. Tenttien riittävä määrä ja suoritustapojen monipuolisuus takaavat opiskelun joustavuuden. Vanhempien oikeus saada lapset lyhytaikaiseen hoitoon pitää turvata, esimerkiksi kuntien palveluna tai järjestämällä HYYn Lapsiparkille pysyvä rahoitus. Lastenhoidon rahoitus on turvattava myös ei-helsinkiläisille opiskeleville vanhemmille.
Sukupuolten epätasa-arvo on todellisuutta myös akateemisessa maailmassa. Naisten mahdollisuuksia edetä akateemisella yliopisto-uralla on parannettava. Tasa-arvotyöhön tällä hetkellä suunnatut resurssit eivät riitä. Sukupuolinäkökulman tulee läpäistä kaikki toiminta yliopistolla ja tasa-arvosuunnitelmien ja –kyselyjen on johdettava konkreettisiin toimiin. Yliopiston täytyy puuttua häirintään tehokkaammin. Vakiintunut käsitys kahdesta vastakkaisesta sukupuolesta kohtelee väkivaltaisesti varsinkin niitä, jotka eivät sovi tähän käsitykseen. YTHS:n henkilökunnan valmiuksia kohdata trans- ja intersukupuolisia ja muita kuin heteroseksuaalisia asiakkaita tulee parantaa koulutuksella. Opetusmateriaalit eivät saa olla heteronormatiivisia!
Englanninkielistä opetusta tulee lisätä ja tukipalveluja parantaa. Tiedekuntien on osoitettava tarpeeksi resursseja myös ruotsinkieliseen ohjaukseen ja palveluun. Yliopiston pyrkiessä kansainvälisyyteen kv-opiskelijoiden sopeutumiseen on panostettava.
Ylioppilaskuntamme omistama Kaivopiha rakennuksineen on ainutlaatuinen mahdollisuus. Parhaimmillaan se voisi muodostaa kuhisevan opiskelijoiden kohtauspaikan täynnä tapahtumia, bileitä ja kulttuuria. Uusi ylioppilastalo tulee saattaa kaikkien opiskelijoiden käyttöön luomalla avoimia ja yhteisöllisiä tiloja ja tilaisuuksia. Vanhan Kuppilasta on tehtävä viihtyisä ja hinnoiltaan opiskelijaystävällinen. Kaivopiha on otettava haltuun esimerkiksi konserteilla tai katuperformansseilla.
Pelkkä Kaivopiha ei kuitenkaan riitä. Kaikilla kampuksilla ja niiden välillä on oltava toimivat julkisen liikenteen yhteydet ja pyörätiet. Kaikilla kampuksilla yhden Unicafen ja kahvilan on tarpeen mukaan oltava auki myös neljän jälkeen. Kampukset elävät ihmisistä, joten kampuslaisille on tarjottava resursseja toteuttaa omannäköistään yliopistoelämää.
Unicafen ravintoloihin monipuolisempaa kasvisruokaa! Jokaisen Unicafen pitää tarjota vegaanista ruokaa päivittäin. Vegaaniruokaa pitää kehittää kaikille houkuttelevaksi, ei vain vegaaneille. Lihaa ei tarvitse olla tarjolla joka päivä. Tehotuotannon törkeimmistä ilmentymistä on luovuttava kokonaan. Unicafen on kahvin ja teen osalta tarjottava ainoastaan reilun kaupan tuotteita. Ruoan ilmastovaikutukset on huomioitava, lähiruokaa ja luomua suosittava. Opiskelijoiden äänet kuuluviin!
HYYn tulee aktiivisesti tuottaa kulttuuria ja tukea järjestöjensä järjestämiä tapahtumia. Ei pönötystä, vaan taidetta, keskustelua ja elämyksiä! HYYn toiminnan pitää keskittyä tapahtumiin joista jokainen opiskelija voi nauttia - ei vain ylemmillä portailla oleva sisäpiiri. Kallista vuosijuhlaa tulee alkaa viettää vain joka 5. vuosi, muina vuosina sen sijaan järjestettävä erilaisia kaikille avoimia kulttuuritapahtumia.
Keskustakampus autottomaksi ja pyörätiet kuntoon! HYYn omistamaan maanalaiseen parkkitilaan tulee rakentaa pyöräparkki.
Köyhimpien opiskelijoiden tilannetta on parannettava. Opintotuen on riitettävä elämiseen. Pelkän asumistuen nostaminen ei saa kuluttaa opintotukikuukausia. Lapsikorotus opintotukeen! Opiskelijaa ei voi edellyttää nostamaan lainaa toimeentulotuen saamiseksi. Opiskelijalounaan hinta on pidettävä kurissa, tarvittaessa ateriatukea korottamalla. Kamppailu ihmisarvoisesta toimeentulosta koskettaa kaikkia yhteiskuntamme vähävaraisia ja siksi päämäärä on kaikille yhteinen, täysipainoiseen elämiseen riittävä perustulo.
Asuminen pääkaupunkiseudulla on liian kallista. HOAS ja kaupunki eivät saa viivytellä rakentamisessa. Jokaisella opiskelijalla, samoin kuin muillakin Suomessa oleskelevilla, täytyy olla subjektiivinen oikeus kattoon päänsä päällä. Kaikenlaisten ihmisten on mahduttava samaan kaupunginosaan – vuokra-asuntoja ja kovan rahan kämppiä vierekkäin!
Opiskelijoiden lisääntyneet mielenterveysongelmat johtuvat osaksi yliopiston ja työelämän tehokkuuspaineista, jatkuvasta menestyskilpailusta ja toimeentulon epävarmuudesta. Jonotusajat YTHS:n mielenterveyspalveluihin ovat sietämättömän pitkät. YTHS:n rahoitus on hoidettava mieluummin terveydenhoitomaksua kuin käyntimaksuja korottamalla. Toimivassa hyvinvointivaltiossa opiskelijoiden asumis- ja terveyspalvelut olisivat osa julkisia palveluita.
Hyvinvointipalveluiden leikkausten seurauksista kaikkein eniten kärsivät huono-osaisimmat. Järjestelmällinen hyvinvointivaltion alasajo on käännettävä päälaelleen ja palautettava riittävät resurssit peruspalveluiden turvaamiseksi. On vastustettava kehitystä, jossa hyvinvointipalveluita leikataan keinotekoisten kriisien varjolla: kestävyysvajepuhe on klassinen esimerkki uusliberalistisesta pelon lietsonnasta. Kestävyysvajeen todellinen syy ovat mittavat veronkevennykset.
Kaupunkitilan tulee elää, hengittää ja toimia monimuotoisten kulttuurien näyttämönä. Rakennuspalikoita tarjoavat esimerkiksi rennompi asenne katutaiteeseen, lailliset maalauspaikat ja keikkajulisteiden kiinnittämisen salliminen. Kaupunkilainen ei hyödy tyhjillään olevista taloista, ne on vallattava ihmisten omaehtoiseen käyttöön!
Rasismia ei tule sallia missään muodossaan. Maahanmuuttajataustaisten asemaa on parannettava niin, että heistä hakeutuu yliopistoon sama osuus kuin muustakin väestöstä. Maahanmuuttoa on lisättävä ja kaupungin on huolehdittava riittävien ja laadukkaiden palveluiden järjestämisestä tulijoille. Turvapaikanhakijoiden epäinhmillinen kohtelu on lopetettava. Helsingin kaupungin on kohdeltava Romanian romaneja muiden EU-kansalaisten tavoin ja tarvittaessa oltava mahdollisuus positiiviseen erityiskohteluun (esim. leiripaikat, saniteettitilat ym). Nollatoleranssi vihapuheelle!
Helsingistä on tehtävä ensitilassa hiilineutraali kaupunki ja HYYn Yhtymineen on näytettävä esimerkillään tietä. Tuulivoimapuisto ulkosaaristoon! Kattoviljelyä kaupunkiin! Keskusta ei kaipaa autoja. Tietullit käyttöön nyt, tulot käytettävä julkisen liikenteen kehittämiseen! Joukkoliikenne maksuttomaksi!
Pääkaupunkiseudun kunnat yhteen, loppu kilpailulle hyvistä veronmaksajista! Samalla tarvitaan kuitenkin kaupunginosavaltuustoja ja muita lähidemokratian muotoja, jotta jokainen todella saa oman äänensä kuuluviin.
Ylioppilaskunta ei ole erillinen saareke, vaan aktiivinen osa yhteiskuntaa. Siksi HYY ei voi keskittyä vain opiskelijoiden asioihin, vaan sen on kyettävä ottamaan kantaa laajemminkin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. HYYllä on ainutlaatuinen mahdollisuus koota sukupolvemme kriittiset äänet ja saada ne kuuluville. Meillä on valtaa ja voimaa vaikuttaa, käyttäkäämme sitä! HYYn toiminnan on oltava demokraattista, läpinäkyvää ja helposti lähestyttävää. Radikaalejakaan toimia ei tule välttää; kun meille rakkaat asiat ovat uhattuina, on uskallettava lähteä kaduille! Ylioppilaskunnan omistaman HYY Yhtymän liiketoiminnan on oltava eettistä ja ylioppilaskunnan kontrollissa, sillä jokainen taloudellinen päätös on myös poliittinen. Yhtymän on lakattava tukemasta aseteollisuutta ja irtisanottava aseyhtiö Patrian vuokrasopimus. HYYn on kannettava globaali vastuunsa. Kehitysyhteistyömäärärahoja ei saa laskea.