|
|
 |
Savolaisen Osakunnan Soitannollinen Seura
Savolaisen Osakunnan Soitannollinen Seura, kavereiden kesken SOSSu, vietti virallisia 4-vuotissynttäreitään toukokuussa 2009. Oikeammin se on perustettu jo miltei kuusi vuotta sitten. Lyhyestä iästään huolimatta on orkesterimme ehtinyt konsertoida Ruotsissa Studentorkesterfestivaleilla jo 4 kertaa. Ruotsinmaalla kyläilyjen lisäksi esiinnymme lukuisissa rakkaan osakuntamme SavOn tilaisuuksissa puhumattakaan yksityiskeikoista mm. vuosijuhlissa ja syntymäpäivillä. Eräs uramme kohokohtia oli eittämättä SavOn 100-vuotisjuhlien päiväjuhlassa yliopiston juhlasalissa esiintyminen. Ohjelmassa oli tuolloin mm. metalliklassikko "Paranoid".
Orkesterilaisista ja soittamisesta
Alunperin orkesteri perustettiin muutaman osakunnan kuorolaisen aloitteesta päästä soittamaan johonkin orkesteriin sitä instrumenttia, mitä joskus muinoin soitti harrastuksekseen. Ollakseen SOSSulainen ei tarvitsekaan omata järin paljoa soittotaitoa tahi -kokemusta. Käytäntö on osoittanut soittajistoriveissämme, että hyvä meininki on paljon tärkeämpi kuin ne ihan oikeat äänet. "Paremmin kovaa ja väärin kuin hiljaa ja oikein". Soittajistoon kuuluu niin jousisoittajia, puu- ja vaskipuhaltajia, lyömäsoittajia, basisti ja kirjoituskoneensoittaja/manakerj.
|