3/2006

Klemen Pisk

Mies kitaran ja runojen takana

Laitoksemme vieraana LJTTUO-tapahtumassa 8.11. esiintyi Klemen Pisk, slovenialainen muusikko ja runoilija. Hän on myös kollega monille Kopeekan lukijoista (slavisti), kirjallisuuskriitikko ja kääntäjä puolasta sekä liettuasta. Tänä vuonna hän on aloittanut myös suomen opiskelun. Nyt Klemen on jo lentänyt takaisin kotiin, mutta hän ei ole suinkaan unohtanut Suomea... eikä varsinkaan meidän laitoksemme väkeä!

Tämä haastattelu tehtiin sähköpostitse liettuan kielellä. Mainittakoon tässä yhteydessä sekin, että oheisten runojen suomentamisessa liettuankieliset käännökset ovat olleet välttämätön apu, sillä allekirjoittaneen sloveenin taidot ovat varsin vähäiset.

Živjo Klemen, kako si?

Vsak dan v vsakem pogledu vse bolj napredujem. :)

Kertoisitko vielä jotain itsestäsi?

Ehkä parhaiten minua kuvaa seuraava tapaus. Kymmenen vuotta sitten en halunnut mennä armeijaan, vaan ilmoitin, etten tahdo käyttää aseita. Suoritin siis siviilipalveluksen. Mutta jokin aika sitten minussa tapahtui muutos. Mieleeni tuli, että olisinkin halunnut kokeilla ampua bazookalla. En ole luonnostani aggressiivinen eikä minussa ole halua tappaa. Haaveilin vain hetkestä, jolloin bazooka olallani pidättäisin hengitystä ja ampuisin johonkin kauas. Se olisi todella upea hetki. En tiedä, toteutuuko tuo haave joskus, mutta aina kannattaa toivoa.

Miten kirjoitat runosi ja sävellät laulusi, mistä saat inspiraatiota?

Ongelmani on, etten ole aikoihin luonut yhtäkään runoa tai laulua. Jos tietäisin, mistä saisin inspiraatiota, asia olisi toisin. Suurin osa lauluistani ja runoistani syntyi ollessani 18-25 -vuotias, ja silloin luominen oli hyvin spontaania. En halua kirjoittaa väkisin. Nyt olen alkanut kirjoittaa proosaa, ensi vuonna minulta ilmestyy proosateos Sloveniassa.

Muistatko vielä, millainen oli ensimmäinen runosi?

Ensimmäinen runoni oli nimeltään Postinkantaja, kirjoitin sen yhdeksänvuotiaana. Sain runooni innoituksen postinkantajalta, joka toi mummolleni eläkkeen. Mummoni asui vanhuutensa yksin ja oli aina iloinen postinkantajan tulosta. Toisen runoni kirjoitin jo vähän myöhemmin, kuusitoistavuotiaana. Se menee näin: KER DIŠI DIM, MI DIŠI DREK. Se on kylläkin palindromi, eli sen voi lukea molempiin suuntiin, ja teksti pysyy samana. Mutta en halua kertoa mitä lause tarkoittaa, koska se ei ole mitään kovin kaunista.

Milloin ja miten syntyi yhtyeesi Žabjak bend?

Olin silloin opiskelija. Viulisti Marijan Dovičin kanssa ryhdyimme katusoittajiksi, koska halusimme ansaista rahaa. Silloin meidät löysi Rok Svetlič, joka liittyi seuraamme kontrabassoineen. Ja niin me aloimme soittaa kadulla yhdessä. Muistan, että kadun toisella puolella oli soittamassa intiaaneja, jotka olivat kateelisia meille, koska he eivät saaneet ohikulkijoilta yhtä paljon rahaa kuin me. Alkuun soitimme vanhaa jazzia, sitten sävelsin ensimmäisen oman lauluni. Se on nimeltään Lara ja se kertoo naapuristani, johon olin salaa rakastunut. Kun ensimmäinen levymme ilmestyi, moni asia muuttui. Aloimme esiintyä paljon. Suurimmassa konsertissa, jossa soitimme, oli 500 hengen yleisö. Esiinnyimme paitsi Sloveniassa myös Saksassa, Itävallassa, Kroatiassa ja Bosniassa. Valitettavasti emme Liettuaan muuttoni jälkeen ole enää soittaneet yhdessä, enkä ole vielä tavannut täällä sopivia muusikkoja, joiden kanssa voisin perustaa uuden yhtyeen. Sitä paitsi en voi kirjoittaa lauluja liettuaksi, vaikka kieltä osaankin jo melko hyvin.

Mitä itse luet ja kuuntelet mieluiten?

Pidän slaavilaisesta kirjallisuudesta, mainittakoon esimerkkeinä Gombrowicz, Lermontov, Jesenin, Słowacki, V. Jerofejev, Mrożek, J. Škvorecký ja J. Pilch. Tšekkiläinen huumori on minun mieleeni: yksi lempikirjoistani on Jaroslav Hašekin Kunnon sotamies Švejk. Eurooppalaiset elokuvaohjaajat ovat hyviä, erityisesti pidän Krzysztof Kieślowskista. Arvostan suuresti myös italiaista elokuvaa ja serbialaisia näyttelijöitä. Pidän paljon kitarajazzista, sillä soitan itse kitaraa. Minusta kitara on ihanteellinen soitin, jopa parempi kuin piano. Kuuntelen mielelläni kitarataitureita kuten Wes Montgomery, Joe Pass, George Benson ja Joe Scoefield. Aivan erityisesti arvostan Pat Methenyä, hän soittaa hyvin yksinkertaisesti mutta kauniisti. Rockyhtyeistä suosikkini on The Beatles, sen jäsenten modulaation- ja harmoniantaju on vertaansa vailla. Klassisesta musiikista kuuntelen mieluiten 1900-luvun säveltäjiä, kuten Prokofjevia ja Šostakovitšia. Suosikkini on Stravinsky, ja erityisesti hänen Kevätuhrinsa. Pidän myös Ennio Morriconen elokuvamusiikista.

Kerropa Sloveniasta jotain mielenkiintoista!

Te suomalaiset näytätte pitävän vastakohtaisuudesta, hyppäätte saunan jälkeen kieriskelemään lumessa. Ehkä pitäisitte Sloveniastakin, koska meillä on paljon vastakohtaisuuksia. Maamme on hyvin pieni mutta monipuolinen. Kerran aamupäivällä nousin 2500 metriä korkealle vuorelle, ja iltapäivällä uin jo meressä.

Olit marraskuussa ensimmäistä kertaa Suomessa. Mistä pidit, mistä taas et?

Minähän näin oikeastaan vain Helsinkiä, eikä Helsinki ole sitä Suomea, josta olin haaveillut. Suomalaista idylliä pitäisi etsiä maaseudulta, järven rannalta tai Lapista. Siksi aion matkustaa Suomeen ensi kesänä autolla ja ajaa pohjoiseen. Vähiten pidin korkeista hinnoista, eikä ruuassakaan ollut kehumista. Helsingissä mukavinta oli ystävälliset ja avoimet ihmiset, minulla oli todella kivaa laitoksen opiskelijoiden kanssa esiintymiseni jatkoilla Lingvassa, ja oli hienoa, kun minut kutsuttiin tyypilliseen suomalaiseen puutaloon vierailulle. Siellä sain ensimmäisen kerran käydä oikeassa suomalaisessa saunassa. Jos muuttaisin Helsinkiin, asuisin mieluiten Suomenlinnassa, ihastuin paikkaan käytyäni siellä. Minusta tuntuu, että se olisi hyvä paikka luomistyölle.

Entä miten suomen kieli sujuu nyt?

Suomi on vaikein kieli, mitä olen koskaan opiskellut. Mutta lapsillehan kaikki kielet ovat yhtä vaikeita, tai pikemminkin yhtä helppoja. Siksi uskon, että paras tapa oppia vierasta kieltä on ryhtyä jälleen lapseksi. Ehkä juuri siksi kielten opiskelu on niin mielenkiitoista alkuvaiheessa, kun saa tehdä kaikkea sellaista, mitä ei ole pitkiin aikoihin voinut. Niinpä ostin Helsingistä itselleni sarjakuvia ja lastenkirjoja. Ja kun aloin opiskella liettuaa, luin usein Panelėa, joka on liettualainen teinityttöjen lehti. Opin paljon uutta ja mielenkiintoista seksistä.

Mitä haluaisit sanoa laitoksemme opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita sloveenin kielestä?

Sloveeni on mielenkiintoinen ja erittäin vanhakantainen kieli. On vain kaksi indoeurooppalaista kieltä, joissa on säilynyt duaali, ja sloveeni on niistä toinen. Sen ansiosta slovenialainen rakkausrunous on hyvin kaunista. Duaali voi aluksi tuntua hankalalta, mutta uskon, että ihastutte siihen opittuanne käyttämään sitä. Suomen tavoin myös Slovenia tukee kirjallisuutensa levittämistä ulkomaille. Meillä on paljon hyviä kirjailijoita, joiden teoksia pitäisi kääntää, ja Slovenian kirjailijaliitto, johon minäkin kuulun, tukee kääntäjiä melko hyvin. Opiskelijoilla on erinomaiset mahdollisuudet saada tukia Sloveniaan menoa varten. Slovenia on Itä-Euroopan maista taloudellisesti kehittynein, vahva ja tärkeä ala on lääketiede.

Mitä puuhailet nyt ja mitä suunnitelmia sinulla on ensi vuodelle?

Tällä hetkellä kokoan puola-sloveeni -sanakirjaa, ja ensi vuonna siirryn liettua-sloveeni -sanakirjan pariin. Sen lisäksi käännän liettuasta sloveeniin Sigitas Parulskisin romaania nimeltä Trys sekundės dangaus ('Kolme sekuntia taivasta'). Olen myös toimittajana kustantamossa, jossa valmistelemme suurta Czesław Miłoszin runokokoelmaa. Vaikka työtä on paljon, aina on myös aikaa levätä, rentoutua ja tavata ystäviä. Asun nykyään Liettuassa, mutta kenties Suomessakin olisi hyvä asua, koska siellä minulla on parhaat mahdollisuudet opiskella suomen kieltä. Saa nähdä.

Hvala lepa, Klemen.

Hvala tudi tebi, Liisi, upam, da se kmalu vidimo na Finskem, v Litvi ali Sloveniji, kjerkoli že, lep pozdrav tudi Rupli in vsem, ki ste bili na moje nastopu, hvala.

Klemen Piskiä haastatteli Liisi Khirug