Edellinen numero Seuraava numero  
       
 

1/2004

Sisällys

Päätoimittaja:
Ira Österberg

Toimitussihteeri:
Päivi Rönkkö

Piirrokset:
Satu Nykopp

Verkkoversio:
Salla Räsänen

Tekstit:
Pekka Kaasinen
Kaisa Kärkkäinen
Riikka Porkola
Salla Räsänen
Marina Virpioja

Rusistin päiväkirja

13. elokuuta 2003
Rakas päiväkirja. Minä pidän sinusta, koska sinulle voin vuodattaa murhetta ja tuskaa. Aloitan opiskelut. Tänään kertasin substantiivien taivutusta. Se oli antoisaa. Se olisi pitänyt tehdä jo monen monta vuotta sitten.

12. syyskuuta 2003
Vilahtipa taas pari päivää opiskellessa. Meillä on paljon kaikenlaisia kivoja kursseja. Tänään opiskelin kielentutkimusta. Tiistaina meillä oli fonetiikkaa. Ensi tiistaina meillä on lisää fonetiikkaa ja se jatkuu koko syksyn. Voih, en ikinä ole ollut näin onnellinen, saan joka tiistai ja torstai herätä seitsemältä aamulla. Se terveellistä ja hyödyllistä ja iltapäivällä viiden jälkeen, kun olen palannut kotiin, on vielä monen monta tuntia aikaa lukea läksyjä ennen kuin pitää mennä nukkumaan.

24. syyskuuta 2003
Kävin hammaslääkärissä. Se oli virkistävää. Tilasin myös uuden sanakirjan, että voin paremmin opiskella venäjää. Entisestä sanakirjasta jo alkavat kannet irtoilla, kun olen opetellut sitä ulkoa. Venäjä-suomi-sanakirjahan se on, niin piti saada myös suomi-venäjä. Tämä vanha oli Neuvostoliiton aikainen. Nyt minä voin sitten opetella sellaisiakin sanoja, jotka ovat tulleet kieleen vuoden 1976 jälkeen.

26. syyskuuta 2003
Tänään on illalla juhlat. Sinne tulee muitakin opiskelijoita. Ovatkohan he yhtä mukavia kuin kaikki opettajat?

16. lokakuuta 2003
Tänään olin kokouksessa päättämässä tärkeistä asioista. Puhuimme siitä, voisiko opiskelutiloja jotenkin piristää. Eilen katsoimme elokuvan yhdessä. Se oli hirveän mukavaa.

Marraskuu
Olin fonetiikan tentissä. Lauantaina menen ystävän luokse vähän istumaan iltaa. On muuten kumma juttu tämä, että Venäjällä puhutaan, että tulevissa vaaleissa ei olisi tarpeeksi presidenttiehdokkaita, kun se yksi setä on niin suosittu. Kuinkahan siinä käy. Meillä oli täällä yliopistolla kanssa vaalit. Menin äänestämään ja sain ilmaisen kahvin. Kylläpä opiskelijoilla on paljon kivoja etuisuuksia.

Vielä marraskuu
On niin pimeää. Myöhästyin junasta. Sitten tuli uusi juna. Junat ovat kivoja, kun niillä pääsee paikkoihin. Venäjällekin voi päästä junalla, näin olen kuullut. Lentokoneellakin voi mennä, jos on lentokenttä. Jostain syystä ne lentokentät ovat kamalan tärkeitä. Meidän pihalta menee aina iso rusakko. Se on vielä ruskea. Äiti tulee. Käskee olemaan hiljaa.

Joulukuu
On vähän näitä tenttejä. Opettelin taas substantiivien taivutusta ja katselin kielioppia. Kirja on kauniin sininen. Illalla on taas juhlat.

Jolukuu
Kielitiedettä pitää tietää mikä on substantiivi venäjäksi mikä on substantiivi venäjäksi mikä on morfologia se vasta kivaa onkin kun


Julokuu 73. herran vuonna 0
Jeesuksella on tänään synttärit on ihan kamalaa kun en pääse yliopistolle kun minä haluan herätä tiistaisin fonetiikantunnille miksi enää ei ole fonetiikkaatiistaisin pitää vähän juoda kahvia

Tammikuu 2009
Kappas kun vuodet vierivät. Pitäisi vähän lainata kirjoja. Pihalla meni rusakko. Se sanoi minulle, että nyt on hirveä kiire. Minä kysyin, että minne. Se meni teelle mutta näin aamuisin minä juon mieluummin kahvia. Kello on vasta kahdeksan illalla. Kävin muuten vähän koulussa. Siellä piti puhua venäjää, mutta onneksi ei kovin paljon.

Pitää kääntää venäjää ja valmistautua vaaleihin kohta on presidentinvaalit venäjällä minä menen sinne katsomaan ei nyt pitää Miksi tässä kirjassa on niin paljon sivuja kun en löydä sitä sanaa. Mikä on säveltäjä venäjäksi miksi.

Kuu kausi
Päivät ovat kivoja miksi yöt ovat niin pimeitä pitää voida kampanjoida koska minä menen moskovaan presidentiksi. Rusakko pyysi taas teelle. Se juo mieluiten earl greytä mutta minä join vain teetä. Rusakko sanoi, että on hyvin tärkeää olla KGB:n jäsen että pääsee hallitsemaan Venäjää. Kuulostaa järkevältä. Menin harjoittelemaan vakoilua. Seurailin ihmisiä kadulla ja sitten menin metrotunneliin seikkailemaan. Ovat kätkeneet sinne plutoniumia ja siksi metro on niin oranssi. Oranssi on hieno väri. Illalla tapaan taas rusakon.

Kirjoitan kaikki käännökseni salakielellä. Rusakko sanoi että opettajat ovat oikeasti vastavakoilijoita eikä niille saa antaa mitään informaatiota. Kun käännökseni tulee takaisin oranssi-violetti-sinisine huomiokynämerkintöineen ne eivät ole saaneet koodia purettua. Ja sitten minä aina syön sen paperin, koska vakoilija ei saa jättää jälkiä itsestään. Kerran yritin syödä kaikki koodipaperit postilaatikosta ettei neuvostoliitto hyökkäisi Tänne mutta hannes löi minua luudalla.

395nc jdfey8
skw3909823 aksdj Elämä on kovaa jahtasin tänään metroa koska se vei minun sieluni mutta poliisi tuli ja vei. Kauaa ne eivät minua hätyytä koska lähden moskovaan.

Vuosi kuupäivä 17:s tunti
Olen nyt moskovassa. Moskova näyttää ihan samalle kuin helsinki, ilmankos elokuvantekijät aina kuvaavat venäjää suomena Täällä pitää joka päivä joka päivä syödä pieniä keltaisia pillereitä ja metroa ei saa jahdata. KGB:n toimistossa sanottiin, että voin pitää vähän lomaa. Pillerit auttavat minua oppimaan venäjää ja sitten voin taas liittyä heihin. Me laulamme joka kuu kausi yhdessä karaokea. KgB:n toimistolta on 22 minuutin matka uuteen kotiini, joka muistuttaa kovasti entistä. Joku täti käy joskus katsomassa, että otan pillerit enkä syö laastia. Moskovan metro on myös oranssi ja sekin menee vain itään ja länteen. Moskovalaiset ovat yhtä vihaisia kuin suomalaiset, vaikka minä yritän vain suojella heidän maataan. Tänään lauloin metrossa Suuren ja mahtavan eikä kukaan yhtynyt lauluuni. Omituista. Lenin on muuten mennyt naimisiin punatukkaisen naisen kanssa.

Huominen
Otin tänäänkin kaikki pillerit ja jahtasin metroa vain vähän. Sanoivat että neljän vuoden päästä saattaa päästä terapiaan joten nyt pitäisi odotella kiltisti. Kävin KGB:n toimistolla ja ne käskivät palauttaa kaikki koodipaperit jos haluan saada jatkaa. Muuten pitää odottaa vuosi.

Satu Nykopp