|
Sisällys
Päätoimittaja:
Ira Österberg
Toimitussihteeri:
Päivi Rönkkö
Piirrokset:
Satu Nykopp
Verkkoversio:
Salla Räsänen
Tekstit:
Pekka Kaasinen
Kaisa Kärkkäinen
Riikka Porkola
Salla Räsänen
Marina Virpioja |
Rupla rullaa...
Rupla ry:n kevätkausi on pikkuhiljaa
pääsemässä täyteen vauhtiinsa.
Ruplan kevätkausi avattiin tänä vuonna bileillä, joita vietettiin
teemalla "Nietu – Ei oo". Loppujen lopuksi sanonta ’nomen
est omen’ kävi toteen, sillä juomat loppuivat ennätysnopeasti. Onneksi
lisätankkausta haettiin alempien kerrosten osakuntabileistä – niin
kauan kuin ruplalaisten arkoihin koputuksiin suostuttiin vastaamaan.
Myös kevään ensimmäinen leffailta, tšekkiläinen Tyttö kaljassa,
on nähty tämän Kopeekan ilmestymiseen mennessä, mutta eipä hätää:
kevään aikana on luvassa vielä kaksi elokuvailtaa, joiden aika,
paikka ja ohjelmisto ilmoitetaan myöhemmin sähköpostilistalla ja
ilmoitustaululla. Kannattaa siis vilkaista Rupla ry:n ilmoitustaulua
samalla kun liikut Metsätalon neljännessä kerroksessa muissa tärkeissä
opiskeluun liittyvissä asioissa.
Leffailun lisäksi on myös muuta kulttuuritoimintaa runsaasti tarjolla.
Yhteisiä ekskursioita on tähän mennessä tiedossa jo ainakin kaksi:
perjantaina 12.3 rynnistetään Kiasmaan "Historiaa nopeammin"
-taidenäyttelyyn, ja samaten maaliskuussa hiotaan ruotsin kielen
taitoja Virus-teatterin näytelmässä Jacques och hans mästare.
Rupla ry:n perinteisestä toiminnasta saunailta jäänee tänä keväänä
pitämättä, mutta sen sijaan keskitetään voimat kevään Paatos-bileiden
järjestämiseen entistä ehompina – jälleen yhteistyössä laitoksen
kanssa. Suunnitteilla on myös käytäväkahviprojekti, josta lisää
kevään kuluessa.
Laitoksen henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteisenä hengennostattajana
on vireillä Taidejälki-tapahtuma, jonka pääpiirteet selvinnevät
lähiviikkoina. Jälleen yksi syy seurata tarkasti sähköpostilistan
ilmoituksia!
Laitoksen ja opiskelijoiden välisen yhteistoiminnan kehittämiseksi
järjestetyt toimikunnat kokoontuvat edelleen ja hiovat erilaisia
suunnitelmia meidän jokaisen elämän ilahduttamiseksi. Viihtyvyystoimikunta
on saanut työnsä päätökseen ja näin ollen lakkauttanut itsensä.
Työn hedelmiä voi nähdä mm. aulan vitriinissä, johon on luvassa
useampiakin näyttelyitä kevään aikana. Uutena toimintansa on aloittanut
matkatoimikunta, joka puurtaa parasta aikaa laitoksen henkilökunnan
ja opiskelijoiden yhteisen Pietarin matkan toteuttamiseksi toukokuussa.
Rupla ry:n minikirjasto on vihdoin myös jäsenten ulottuvilla. Se
sijaitsee Metsätalon ainejärjestötilassa. Tarkemmat ohjeet ja kirjalista
löytyvät Ruplan ilmoitustaululta.
3.2.2004 pidetyssä vuosikokouksessa ainejärjestön hallitus muutti
melkoisesti muotoaan. Jäseniä on nyt ennätysmäärä – 12 varsinaista
ja 4 varajäsentä. Tsekkaa alla uuden
hallituksen kokoonpano Ruplan sivuilta ja kiiruhda seuraavaan
ainejärjestön kokoukseen mukaan – olethan Rupla ry:n täysivaltainen
jäsen! (Ja jos et ole, niin ks. toimintaohjeet.)
Päivi Rönkkö
Ira Österberg |