Runoja lukijoilta

• Peto vatsalla
• Heinä
• Nevsky

Peto vatsalla

Kielikallio,
salaako ketkuilet
vatsallani katsellen?
käänny lumi, seni, ravi
mikä liekkin!

Seinäini sisällä
katseeni kansi
kimpaise, vapahise;
häikäise hyörivä huojikko
ja lohkaise lukittu luojikko

Sinun on valta ja voima,
siis nouse jo!
En sanoja sinulle sano,
tavuistasi vaikenen, vimma valta
miten edes kutsua ääneti,
hiljalla hyvällä?

Ja särjyn saranoiltani
minä laihanlainen kirttosilttu
korikankainen äärieni käärijä

Ja taapoopa joku nyt vatsallani
painaltaa painuvaani,
purkaa ja karhuaa minua
sanat arat, kedon karat
ja pedon varat,
kaartavat kaiteitani
katajan varvut ja
haiteitani haviavat harvut

”Uomasi huomassa
tyrskyisit, myrskyisit sinä, lellikki!
Mutta millä mielellä, hust:
ulappain, hulappain,
lirttäin lärttäin!
Noin vain kaukaina,
onkareena ollestelet.
Kodittako kuljeksit
vai hyrskykö talosi
vei kun kontillasi
kokonaista kirstua raahtaat?”

Luhtoo ja riutoo minua, vihtoo,
kurkussani kivenpalasia,
aikain taukoja, taikain laukoja
puhellusta pälkähtää,
mielijä välkähtää,
en tiedä sadattiko saapuja minut,
työnsikö tarumökkiin tuonemmaksi
vai tyrskykö turpeen lennätti
otsaani ohjanneeseen,
kieleeni kalvanneeseen

”Tuhansia on jänsiä sinussa, mies,
hansia vatsankansia
pidätät ja sidätät, sinä…
Kaikki vallatko, te
yksinänne ja ryksinänne yläviä yiverrätte
karhaisina karuja kaiverratte?
Voi! Ammuupa ymmärrys täss´yllänne
huokaapa huolio tein hulluudst´anne
vetvoopa mieleni teiss
hajus, majus, tajus, maanlajus
harvennusta ja tarvennusta

Tivaa edes, sanaton suipula,
miekkonen muilla mailla
paituvannekin päälaellaan!
Kuka se paahtumatta puivertaa,
Uronius? Sinä makeinen mensi,
lumoinen lensi, hurmuava, surmuava.
Janoan kuin jukulainen…
Sun kämmen-hämmen,
immen-lämmen!”

Padotta purtuu? Päästä näkemättä!
Tuntein vartein, raskain hartein,
mitä ikinä, värtyköön tässä,
- sitt koskett´ussa, laskett´ussa

Suojan huokoon luoja suokoon
immenluotoon lummen luokoon
painuvillein kedoksi

Heinä

Nouse neito,
hylätty heinä
vain sattumanne satuttaa

kess vain, ett min vain
kuura kalvaa kalpeaa,
sydän setvii suteaan ja
valta väistyy vartijaan

yhdess ain,
kultani kultasilta
lupaat kain

ja kun hämärän yö;
kun suon laita kaitaa, ett
kultani kultasilta
vältät toiset unelmilta

Nevsky

Ilman aikaa
ilman tarkoitusta
häviötä huokaa, Suomi.
Karkaa ja pakenee
kylmä kansa, rujo raukka,
oi maamme, soimaamme!

Vaan rauhani on, ett on
hävitysteinn´ huomassa
viell venäjäinen huomaa;
ett viell´ihmisyyden luomassa
lepää luojain levähdys,
lipuu lähtein levennys.

Oi Nevsky,
mielesi, kaunis kielesi, vienous, hienous…
miten vierelläs väriää vieraus.
On katseenne sulku,
onnellisen ajan kulku.

Pekka Kaasinen