Rauhanpiipun toimintasuunnitelma vuodelle 1999

Johdanto

Rauhanpiippu on poliittisesti sitoutumaton rauhanjärjestö, joka on avoin monenlaisille ajatuksille ja ihmisille. Rauhanpiippu haluaa tuoda esiin yhteiskunnan militaristisia ja epätasa-arvoisia rakenteita, tarttua niihin kriittisesti ja pyrkiä osaltaan luomaan vaihtoehtoista, eettisesti ja ekologisesti oikeudenmukaista maailmaa. Rauhanpiippu toimii Helsingin yliopiston sydämessä, sen antimilitaristisena omatuntona. Rauhanpiippu puhuu ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista ja pyrkii herättelemään niistä
keskustelua laajemminkin. Erityisen tärkeää Rauhanpiipun toiminta on siksi, että se on yliopiston ainoa rauhankysymyksiin keskittynyt järjestö.

Opintopiirit ja muu keskustelu Rauhanpiipun kokouksissa ajatuksenvaihto on vapaata, eikä vaikeitakaan aiheita kaihdeta. Opintopiirejä Rauhanpiippu järjestää ajankohtaisista tai muuten yhteiskunnallisista tai rauhanasiaa koskevista aiheista. Opintopiireissä voi toimia alustajina rauhanpiippulaisia tai järjestön ulkopuolisia asiantuntijoita, tutkijoita jne.

Tänä vuonna aikomuksena on järjestää keskustelutilaisuus sotilasliitoista yhdessä Sadankomitean kanssa. Lisäksi samasta aiheesta on tarkoitus keskustella rauhanpiipun sisälläkin pienimuotoisemmin. Muitakin opintopiirejä pyritään järjestämään yleisen kiinnostuksen ja innostuksen mukaan. Keskustelu ei muutenkaan
ole kiellettyä, vaan Rauhanpiippu uskoo dialogin voimaan. Oma sähköpostilista ja vapaamuotoiset illanistujaiset ovat vapaita ja avoimia foorumeja vaihtaa mielipiteitä. Rauhanpiipun arkistoon kootaan lehtileikkeitä ja kirjallisuutta järjestöämme kiinnostavista aiheista.

Tiedotustoiminta

Rauhanpiippu levittää antimilitaristista henkeä ja suvaitsevaisuuden aatetta niin yliopistossa kuin muuallakin yhteiskunnassa. Rauhanpiippu julkaisee joka vuosi lehden,  jonka sisältö on aikaisempien vuosien tapaan rauhanasiaa monipuolisesti tarkasteleva. Sen kirjoittajat ovat lähinnä nykyisiä Rauhanpiipun aktiiveja, mutta lehti on vapaa foorumi kenelle tahansa asiasta kiinnostuneelle. Lehteä jaetaan luettavaksi mm. yliopistolla ja kirjastoissa.

Julistekampanjat, esimerkiksi armeijan uusista päättömyyksistä, on havaittu hyväksi keinoksi saada julkisuutta tärkeille asioille. Rauhanpiippu liisteröi julisteita ympäri kampusaluetta ja keskustaa, kun se haluaa ottaa nopeasti ja iskevästi kantaa. Lisäksi Rauhanpiippu myy legendaarisia rintamerkkejä rauhaa rakastaville kanssaihmisille.

Säännöllisistä, kerran kahdessa viikossa järjestettävistä, kokouksista tiedottaa tiedotusvastaava Ylioppilaslehden järjestöpalstalla sekä sähköpostilistalla. Rauhanpiipun Nettikuru huolehtii, että kokouksista ja muista tapahtumista on saatavana uusin tieto myös internetistä. Rauhanpiipun yhteystiedot löytyvät myös ruohonjuuritason tiedotuslehtisestä, Toimintakalenterista.

Rauhanpiippu puhuu rauhan puolesta sotaa vastaan yliopiston uusien illoissa ja avajaiskarnevaaleissa. Muita potentiaalisia propagandatilaisuuksia ovat esim. YK:n aseidenriisuntaviikko ja erilaiset festivaalit.

Muu toiminta

Rauhanpiippu kutsuu koolle vuosikokouksen vähintään kahdesti vuoden 1999 aikana. Niissä linjataan tarkemmin tulevaa toimintaa ja käydään keskustelua laajemminkin Rauhanpiipun tarkoituksesta ja tehtävästä.

Kokoustelun vastapainoksi Rauhanpiippu järjestää bileitä.  Perinteiset Itsarifestarit järjestetään itsenäisyyspäivänä 6.12 vaihtoehtona yltiöisänmaalliselle eliittijuhlinnalle. Osa Itsarifestareidentuotosta lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Lisäksi voidaan järjestää muitakin bileitä, joiden tuotolla voidaan tukea omaa toimintaa tai jotain yhteisesti kokouksessa hyväksyttyä kohdetta tai projektia. Vuosittain järjestetään myös pasifistinen elokuvafestivaali.

Kuluvan vuoden aikana Rauhanpiippu käynnistelee ajatusta ja toimintaa "Rauhankoulusta", johon sisältyy ensin koulutusta rauhanpiippulaisille yleisesti rauhan asioista ja myöhemmin puhumista kouluissa ja ehkä pämyös kalvosarjan tekemistä luentojen tueksi. Kyseistä projektia toteutetaan yhteistyössä muiden rauhanjärjestöjen kanssa.

Rauhanpiippu ottaa kantaa niin ajankohtaisiin kuin ikuisiinkin kysymyksiin osallistumalla mielenosoituksiin ja kirjoittamalla lehtien mielipideosastoille. Rauhanpiippu on kiinteästi yhteydessä muihin samanhenkisiin järjestöihin, kuten Aseistakieltäytyjäliittoon, Sadankomiteaan, Maan Ystäviin ja yliopistolla mm. Sitoutumattomaan vasemmistoon. Yhteistä toimintaa ovat mm. saunaillat, bileet ja erilaiset keskustelutilaisuudet ja opintopiirit.

Varainhankinta

Rauhanpiippu hakee toiminta-avustusta HYY:ltä. Toimintaa pyritään rahoittamaan myös bileiden pääsylipputuloilla ja rintamerkkien myynnillä.

takaisin edelliselle sivulle