Johdanto
Rauhanpiippu on poliittisesti sitoutumaton rauhanjärjestö, joka on avoin monenlaisille ajatuksille ja ihmisille. Rauhanpiippu haluaa tuoda esiin yhteiskunnan militaristisia ja epätasa-arvoisia rakenteita, tarttua niihin kriittisesti ja pyrkiä osaltaan luomaan eettisesti ja ekologisesti oikeudenmukaisempaa maailmaa. Rauhanpiippu toimii Helsingin yliopiston sydämessä, sen antimilitaristisena omatuntona. Rauhanpiippu puhuu ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista ja pyrkii herättelemään niistä
keskustelua laajemminkin. Erityisen tärkeää
Rauhanpiipun toiminta on siksi, että se on yliopiston ainoa rauhankysymyksiin
keskittynyt järjestö.
Opinto- ja koulutustoiminta
Opintopiirit ja muu keskustelu, jota tullaan käymään joka toinen viikko järjestettävissä Rauhanpiipun kerhoilloissa, on ajatuksenvaihdoltaan vapaata eikä vaikeitakaan aiheita kaihdeta. Opintopiirejä Rauhanpiippu järjestää ajankohtaisista tai muuten yhteiskunnallisesti ja rauhanasialle tärkeistä aiheista, kuten suomalaisten rauhanliikkeiden suhteiden historia, mistä entinen Rauhanpiipun puheenjohtaja Mikko Metsämäki gradunsa pohjalta opintopiiriä vetää. Opintopiireihin pyritään hankkimaan alustajiksi sekä rauhanpiippulaisia että järjestön ulkopuolisia asiantuntijoita, tutkijoita jne. Rauhanpiippu osallistuu Sadankomitean kevään aikana järjestämiin keskustelutilaisuuksiin turvallisuuspolitiikasta. Ensimmäisessä tilaisuudessa 29.3. Hanna Ojanen Ulkopoliittisesta instituutista alustaa EU:n sotilaallisen/siviiliulottuvuuden kehittämisestä ja siviilikriisinhallinnasta.
Tänäkin vuonna pyritään jatkamaan
suurelle
yleisöllä suunnattujen keskustelutilaisuuksien järjestämistä
mahdollisesti yhteistyössä muiden rauhanjärjestöjen
kanssa. Kiinnitämme erityistä huomiota toiminnan suuntaamiseksi
yliopistoon päin. Oma sähköpostilista on vapaa
ja avoin foorumi mielipiteiden vaihtamiseen. Rauhanpiipun arkistoon
kootaan lehtileikkeitä ja kirjallisuutta järjestöämme
kiinnostavista aiheista ja lisäksi Rauhanpiipun omaa kirjallista ja
graafista tuotantoa ja tilaamiamme lehtiä. Tänä vuonna hallitukseen
valittiinkin kirjastonhoitaja hanketta kehittämään.
Suunnitelmissa on mm. Ydin-lehden tilaaminen ja muiden tilauksien jatkaminen.
Tiedotustoiminta
Rauhanpiippu puhuu rauhan puolesta sotaa vastaan ympärivuoden monissa erilaisissa tapahtumissa, kuten yliopiston uusien illoissa, avajaiskarnevaaleissa, kansainvälisen aseistakieltäytyjien päivän tapahtumissa, YK:n aseidenriisuntaviikolla, erilaisissa kansalaisjärjestöjen tilaisuuksissa ja festareilla sekä muissa potentiaalisissa propagandatilaisuuksissa. Rauhanpiipun lippu liehuu myös vappumarssilla ja mahdollisilla barrikadeilla.
Rauhanpiippu julkaisee joka syksy ympäri Suomea levitettävän lehden, jonka sisältö on aikaisempien vuosien tapaan rauhanasiaa monipuolisesti tarkasteleva. Sen kirjoittajat ovat lähinnä nykyisiä Rauhanpiipun aktiiveja, mutta lehti on vapaa foorumi kenelle tahansa asiasta kiinnostuneelle. Lehteä jaetaan luettavaksi mm. yliopistolla, kirjastoissa ja eripaikkakuntien aktivistien toimesta. Rauhanpiippu tiedottaa itsestään ja ajamistaan asioista lehden ohella esitteillä, lehdistötiedotteilla ja suuren suosion saavuttaneilla rintamerkeillä.
Aseistakieltäytyjien aseman heikennyttyä entisestään viime aikoina Rauhanpiippu aikoo keskittyä aiempaa enemmän asiasta tiedottamiseen ja sen nostamiiseen julkiseen keskusteluun. Helmikuussa järjestetään Uudella ylioppilastalolla Aseistakieltäytyjäliiton kanssa aiheesta tiedotustilaisuus, jollaisia tullaan järjestämään jatkossakin. Samassa yhteydessä järjestetään musikaalinen mielenosoituskulkue saattamaan vankilatuomiotaan Katajanokalle suorittamaan lähtevää totaalikieltäytyjää. Syksyllä on tarkoitus taas paikata kutsuntaviranomaisten tiedotusvelvollisuuden laiminlyöntejä osallistumalla Aseistakieltäytyjäliiton organisoimaan kutsuntakampanjaan pääkaupunkiseudulla.
Julistekampanjat, esimerkiksi armeijan uusista päättömyyksistä, on havaittu hyväksi keinoksi saada julkisuutta tärkeille asioille. Rauhanpiippu liisteröi julisteita ympäri kampusaluetta ja keskustaa, kun se haluaa ottaa nopeasti ja iskevästi kantaa.
Pasifistisen leffafestarin ja muiden julkisten spektaakkeleiden järjestäminen kuuluu tänäkin vuonna Rauhanpiipun ohjelmistoon.
Säännöllisistä kerran kahdessa viikossa
järjestettävistä kokouksista ja kerhoilloista tiedottaa
tiedotusvastaava
Ylioppilaslehden järjestöpalstalla sekä sähköpostilistalla.
Rauhanpiipun Nettikuru huolehtii, että kokouksista ja muista
tapahtumista on saatavana uusin tieto myös WWW:ssä.
Jäsentilaisuudet
Kokouksien ja suoran toiminnan lisäksi järjestetään bileitä: hurjaa suosiota nauttivat itsenäisyyspäivän yltiöisänmaalliselle eliittijuhlinnalle vaihtoehtoiset Itsarifestarit sekä Äänekäs kevät ?bileet. Osa Itsarifestarien tuotosta lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. YK-päivänä 24.10. kokoonnutaan taas perinteiseen tapaan juhlien ja propagandan merkeissä.
Kesällä suotuisien tuulten puhaltaessa järjestetään
Rauhanristeily
ja rauhanleiri Sipoon saaristossa. Leirillä ja risteilyllä
tutustumme kotimaamme kauniiseen luontoon ja pohdimme, löytyisikö
isänmaan merkitys tuuliselta ulkoluodolta tai metsäisestä
saaresta. Ohjelma tulee olemaan sekä asia pitoista että virkistykseen
painottuvaa.
Järjestötoiminta
Kaikille avoimia hallituksen kokouksia järjestetään joka toinen viikko kerhoiltojen yhteydessä. Eri tarkoituksia varten perustetut työryhmät kokoontuvat tarpeen mukaan. Yleis- eli vuosikokous kutsutaan koolle vähintään kahdesti vuoden aikana.
Viime vuonna Tampereen yliopiston yhteyteen perustetun
Rauhanpiippu-järjestön kanssa pidetään yhteyttä
ja tehdään ekskursio Tampereelle. Yhteydenpidon tehostamiseksi
muiden rauhanjärjestöjen kanssa tehdään vierailu
Rauhanasemalle Sadankomitean vieraiksi.
Muu toiminta
Rauhanpiippu ottaa kantaa ajankohtaisiin ja aina ajankohtaisiin
kysymyksiin mm. mielipidekirjoituksin ja mielenosoituksiin osallistuen.
Alkuvuodesta Rauhanpiippu liittyi Rauha Tsetseniaan -kansanliikkeeseen,
jonka kokouksiin on osallistuttu aktiivisesti. Ulkomaille suuntautuvaa
ekskursiota aletaan jälleen monen vuoden tauon jälkeen suunnitella.
Kohteiksi on alustavasti mietitty Karjalaa tai Pietaria. Kulttuuritoimintaa
tullaan lisäämään aluksi tutustumalla valokuvaaja Jukka
Malen Balkanin problematiikkaa käsittelevään näyttelykokonaisuuteen
Kaapelitehtaalla. Jäsenistö on toivonut useaan otteeseen bandiksien
maalausiltaa, jollainen tullaan järjestämään kevään
aikana. Kaiken toiminnan perustana tulee olemaan ehdoton väkivallattomuus.
Varainhankinta
Rauhanpiippu hakee toiminta-avustusta, joka muodostaa
keskeisen osan Rauhanpiipun rahakirstussa, HYY:ltä ja pyrkii rahoittamaan
osan toiminnastaan bileiden pääsylipputuloilla sekä halpatyövoiman
käytön takia kustannustehokkaaksi osoittautuneella rintamerkkien
myynnillä.