TAO JA JOUSELLA AMPUMISEN TAITO

Taolaisuus syntyi noin 2500 vuotta sitten Kiinassa, kuten kaikki lukion maailmanuskontojen kurssilla henkisesti läsnäolleet voivat muistaa. Okkulttista uskonnollista taolaisuutta edelsi taolainen filosofinen koulukunta johtotähtenään legendaarinen naturalisti-mystikko Lao-Tzu. Lao-Tzun filosofia koottiin sittemmin Tao te ching -nimiseksi teokseksi, joka on nykyisin toiseksi eniten länsimaisille kielille käännetty kirja.

Taolaisuuden keskeisin idea on oppi taosta, periaatteesta, jonka mukaan maailmankaikkeus toimii. Tao läpäisee kaiken, on kaikessa. Koska tao on metafyysinen ja mystinen, sitä ei voida pilkulleen kuvata tai ymmärtää käsitteellisen ajattelun keinoin. On siis turvauduttuva intuitioon, on käytettävä banaaleja vertauskuvia ja luotettava paradoksien ilmaisuvoimaan. Taoa kuvaillaankin usein "luontevaksi kuin vastasyntynyt lapsi" ja "aidoksi kuin veistämätön puu". Se toimii spontaanisti, pakotta ja harmonisesti, "ei milloinkaan tee; muttei silti ole mitään, mitä se ei tekisi".

MISSÄ PURO SOLISEE JA KAUNIIT KUKAT KUISKAILEE, SIELLÄ ON TAO-TAO

Taon seuraajat olivat oman aikansa uneksijoita. He olivat virasta erotettuja tai eronneita, maailmaan pettyneitä pasifisteja, jotka jättivät taakseen sotaisan Kiinan kaupungit ja vetäytyivät luonnon keskelle kehittelemään ajatuksiaan ja itseään ja viettämään pienimuotoista elämää. Maaseudulla elely pienistä hetkistä, viinistä, hyvästä kirjallisuudesta ja ystävistä nauttien synnytti useita legendoja sekä viinin ja runouden kultin. Muut koulukunnat syyttivät taolaisia vastuun välttelemisestä ja maailmasta vetäytymisestä, mutta heitä myös ihailtiin pyrkyröinnin halveksimisen, ylevien ajatusten ja moraalisen vahvuuden johdosta.

Taolaisten ihanteena oli toimiminen taon mukaisesti. Teotonta toimintaa kutsuttiin nimellä wu wei; tämä ei kuitenkaan ollut pelkkää relaamista, vaan pikemminkin aktiivista herkistymistä maailman perusrytmeille.

TAO, JOKA VOIDAAN SANOIN ILMAISTA, EI OLE MUUTTUMATON TAO

Taolaiset uskoivat, että kaikki äärimmäisyydet synnyttivät aina ennemmin tai myöhemmin vastakohtansa ja muuttuivat siksi. Extreme-käyttäytymistä ei kuitenkaan pidetty tavoiteltavana, vaan muutoksesta toiseen haluttiin liikua sulavasti, pehmeällä laskulla. Koska kaikki pohjimmiltaan oli yhtä ja samaa, ja ajan kuluessa yksi aina muuttui toiseksi, kaikenlaista dikotomioiden tekoa pyrittiin välttämään. Hyvän määrittely pelkästään loi pahan, kauniin nimeäminen ruman, eikä väärääkään olisi tietty olevan ilman niin sanottua oikeaa.

Muutamaa vuosisataa myöhemmin taolaisuus omaksui buddhalaisuudelta käsityksen "elämä on kärsimystä", jolloin kaikkea ei enää pidetty pelkästään yhtenä samana, vaan pikemminkin yhtenä samana paskana, mikä ajatuksena liittyi juohevasti taolaisen tyynen yltiörealistiseen maailmankuvaan. Epäonneen, tai onneen, kiintyminen sinänsä oli kuitenkin turhaa, koska nekin muuttuivat jatkuvasti toisikseen.

ME OLLAAN LUUSEREITA KAIKKI, KUN OIKEIN SILMIN KATSOTAAN

Populaari tai chi -ympyrä, jonka voi bongata kanssaihmisten riipuksista, ilmentää feminiinisen yinin muuttumista maskuliiniseksi yangiksi. Taolaisuudessa oltiin mieltyneitä yiniin, jonka ominaisuuksia olivat kärsivällisyys, joustavuus, periksiantavuus, syrjäänvetäytyvyys, mystisyys ja vastaanottavuus, kuten taonkin. Taon voima oli hyvin yin, se piili heikkoudessa. Muutoksen lain perusteella heikkous muuttui vahvuudeksi ja pienuus suuruudeksi. Samaa logiikkaa ei luonnollisesti käytetty vääryyden tai pahuuden suhteen.

Taolaiset eivät uskoneet pahojen tekojen katoavan tai sodankäynnin loppuvan ainakaan lähitulevaisuudessa. Inhorealismiin suhtauduttiin vain tyynen lempeästi ja käytännöllisesti. Konfliktitilanteet pyrittiin kiertämään, mutta siltä varalta, ettei se ollut mahdollista, oli olemassa muita ratkaisuja. Taolaismunkit kunnostautuivatkin mm. useiden puolustautumiseen tähtäävien taistelulajien kehittelyssä. Unelmahallitsija taas vältti sodan syttymisen -eikä voitettuaankaan iloinnut gloriastaan, vaan suri taiston turhuutta. Tao te chingin sanoin:

Aseet eivät ole hyväenteisiä työvälineitä.
Luodut vihaavat niitä, eikä se, jolla on Tao, niiden parissa viivy.
Rauhan toimissa ylhäiset pitävät vasenta puolta arvokkaampana,
mutta asetta kantaessaan oikeata.
Aseet eivät ole hyväenteisiä välineitä eivätkä ylevän työvälineitä.
Hän käyttää niitä vain, kun ei muuta voi, mutta rauhaa ja hiljaisuutta
hän pitää ylimpänä. Voittoa hän ei pidä miellyttävänä;
jos se olisi hänestä miellyttävä, hän iloitsisi ihmisten tappamisesta,
mutta se, joka iloitsee ihmisten tappamisesta, ei voi saavuttaa sitä,
mitä maailmalta vaatii.
Onnellisissa tilaisuuksissa pidetään vasenta puolta arvokkaampana,
murheellisissa oikeata. Sotajoukon alempi päällikkö asetetaan vasemmalle,
ylipäällikkö oikealle, se on: surujuhlamenojen mukaan.
Ihmisjoukkojen surmaaminen saa aikaan surua, valitusta ja hiljaisia kyyneleitä
Sen vuoksi, kun armeija on voittanut, järjestytään kuin surujuhlaan. (Lao-Tzu, 31)

Pia Pulkkinen

KIRJALLISUUTTA:

Hoff: Nasu ja Te. WSOY. Juva. 1993.
Laotse: Tao te ching. Suom. Pertti Nieminen. Tammi. Juva 1986.
Pitkänen & Telaranta (toim.): Ovi parempaan maailmaan. Hyvän elämän avaimet eri kulttuureissa. Painatuskeskus OY. Helsinki 1995.
Pentikäinen & Pentikäinen (toim.): Uskonnot maailmassa. WSOY. Juva 1993.

< Takaisin sisällysluetteloon