Eräänä päivänä näimme näitä saksalaisia "miehittäjiä" kuten heitä kutsuttiin. Melko ryhdikkäitä he olivat, nämä nuoret miehet. "Teutonit osaavat marssia sekä rivissä että jonossa," kirjoitin Julianille heinäkuussa - katsellessamme sotilaita Jerry olisi halunnut kuvata heitä, mutta minä kielsin häntä, koska se ei varmaankaan olisi ollut sopivaa. Olivathan he tavallaan vihollisiamme.
Kun sota päättyi, en voinut olla tuntematta suurta haikeutta. Sota oli minulle ennen kaikkea ääniä, värejä, hajuja ja makuja - tunnelmia. Mennyttä olivat yöt, jolloin yhdessä kokoonnuimme värisevän sähkölampun alle kuuntelemaan kiellettyjä rintamatiedotuksia. Aina yhtä uskollisesti kuuluivat maagiset sanat "Ici Londres" mantereen sykkivän öisen eetterin läpi. Minä tarkastelin kuuntelevien tovereideni kasvoja ja panin merkille heidän sanansa, jotta myöhemmin saatoin toistaa ne ahnaasti kuunteleville korville. Kadonneita olivat myös päivät, jolloin raskaan työn tehtyäni huilahdin ystävieni kesken kantapaikassamme. Kenties pöytään saattoi istua myös tuo Fräulein, joka niin kiehtoi mieltäni. Niin pian tuo maailma oli poissa!
Väliäkö sillä kuka voitti! Tai sillä kuka auttoi ketä? Herrasmies auttaa aina herrasmiestä, ja sitä paitsi olimmehan me kaikki ihmisiä. - Tietenkin jouduimme kuulusteluihin ja Jerry taisi olla pidätettynäkin jonkin aikaa. Mutta nämä ikävät muodollisuudet olivat pian ohi. Pääasia oli, että saimme kokea elämässämme vaiheen, joka kaivertui muistimme pohjarakenteisiin ja loi sieltä valoa myöhempiin päiviin, jotka eivät olleet yhtä hohdokkaita.
* * *
Sodasta muistetaan kenraalit, hävittäjälentäjät ja muut sankarit, jotka käyttelevät sen terävää miekkaa välttämättömässä työssään voiton eteen. Viime vuosina myös tavallisen rivimiehen, tuon miekan itsensä, näkökulma on otettu huomioon, ja kotirintamakin on saanut osansa sankaruudesta. Eräs ryhmä sotaan osallistuneita on kuitenkin jäänyt huomiotta: ne miehet ja naiset, jotka kaukana rintamalinjojen takana pitivät auki kulttuurikanavia ja ystävällisiä suhteita vihollisiin, usein oman myöhemmän maineensa uhallakin. Lordi Swineborne oli yksi heistä. Lukuisat havainnoitsijat ovat käyttäneet varsin värikkäitä ilmaisuja kuvatessaan Lordi Swinebornen Muistelmia, joista edeltävä näyte on. "Näin syvälle piittaamattomuuden kuiluun olisi tuskin voinut vajota edes mustin fasistisika, joka kuunaan on nähnyt päivänvalon natsi-Saksan kirkkaan taivaan alla." Käyköön tämä irlantilaisen tutkijan C. R. Hubbardin lause esimerkkinä siitä karkeasta syrjinnästä, jonka osaksi lordi Swineborne on joutunut niillŠ alueilla, jotka eivät täysin jaa brittiläistä sivistystä.
Swineborne oli englantilainen herrasmies ja vaikka hän kukaties teki virheitä - ne 537 juutalaista ja vastarintamiestä, jotka hänen väitetään ilmiantaneen säilyttääkseen asemansa, olisivat kuolleet joka tapauksessa - hän säilytti aina tietoisuutensa juuristaan englantilaisessa maaperässä läpi kaikkien myllerrysten vuosien. Hän tajusi herkällä tavalla maansa ja luokkansa perinteet ja velvollisuudet, ja oli valmis toteuttamaan niitä vaikeissakin olosuhteissa. En voi muuta kuin ylistää lordi Swinebornea esimerkkinä, johon nykynuorison tulisi luoda katseensa yhdentyvässä Euroopassa.
Sir Peter Villain de Raison
Ote artikkelista "Lord Swineborne thinks back" - Conservatism Tomorrow 21(1990): 3, 12-13
kääntänyt