IHMISKUNTA RAHAKONEISTON ORJANA

Kukapa ei tietäisi, että Nike käyttää lapsityövoimaa ja McDonald´s tuhoaa sademetsiä. Kokonaisuuteen verrattuna nämä yksityiskohdat ovat kuitenkin vain pisaroita meressä. Ylikansallisten suuryhtiöiden toimintaa laajemmassa viitekehyksessä analysoidaan ja kyseenalaistetaan tänäkin päivänä hämmästyttävän vähän. David C. Korten tekee sen perusteellisesti kirjassaan Maailma yhtiöiden vallassa.

Korten pyrkii todistamaan, että yhtiöiden intressit ovat todellisuudessa vastakkaisia lähes kaikille inhimillisille pyrkimyksille eivätkä palvele loppujen lopuksi kenenkään etua. Yhteiskunnat elävät keisarin uudet vaatteet -illuusiossa: vapaiden markkinoiden ideologian ja globalisaation avulla ihmiskunta on valjastettu rahan tavoitteluun omistautuneiden yhtiöiden orjuuteen. Talousjärjestelmässä mitataan kaiken arvoa yhtiöiden voitoilla, joita nostetaan luonnonvaroja kestämättömästi riistämällä.

Nuoressa Yhdysvaltain tasavallassa kansalaisilla oli oikeus evätä yhtiön toimilupa, jos se ei enää toiminut yhteisen edun hyväksi. Korten pitää tätä ihanteellisena tilana, joka sittemmin vääristyi kohtalokkaasti. Yhtiöt ovat saaneet samat kansalaisoikeudet kuin ihmiset, mutta niiden velvollisuudet on karsittu pieneen osaan tavallisen ihmisen vastaavista. Teot, joista yksilö joutuisi vankilaan tai saisi jopa kuolemanrangaistuksen, aiheuttavat yhtiöille niiden varallisuuteen nähden usein pienet sakot.

Maailmanlaajuisen talousjärjestelmän luominen on suuri askel kohti yhtiöimperiumien unelmaa: hallituksen antamien säädöksien lakkauttamista, rajatonta luonnonvarojen hyödyntämistä ja yhdenmukaista maailmanlaajuista kulutuskulttuuria. Uusliberalismin myötä 80-luvulla maailmanpolitiikan johtavaksi suuntaukseksi tulleesta yhtiövapauden opista on tehty uskonto, jonka väitetään johtavan suurimpaan universaaliin hyvään.Vapaa markkinatalous ja taloudellinen integraatio samaistetaan yleisesti demokratiaan, ja niiden katsotaan olevan väistämättömiä luonnonvoimia, joiden kyseenalaistaminen on tuomittavaa. Vaihtoehtoja tälle kehitykselle ei katsota olevan olemassa.

Tässä ideologiassa unohdetaan - niin stalinistismaisen hämmästyttävä saavutus kuin se onkin - kaikkien tietämä tosiasia, että maapallon resurssit ovat rajalliset. Korten käyttää Kenneth Bouldingin metaforaa cowboytaloudesta avaruuslaivassa. Taloustieteilijöiden laskelmissa luonnonvaroja on hyödynnettävissä ja hukkaan heitettävissä loputtomasti, kuin ensimmäisten siirtolaisten Amerikassa. Todellisuudessa maapallo muistuttaa enemmän avaruuslaivaa, jonka rajallinen varustus on täydessä käytössä, eikä mitään ole varaa heittää pois.

Rikkauksia ihmiselämän kustannuksella

David C. Kortenin mukaan maapallo on joutunut kolmiosaiseen kriisiin, jonka osat ovat syvenevä köyhyys, sosiaalinen hajaannus sekä ympäristön tuhoutuminen. Maailman tulot jakautuvat yhä epätasaisemmin: rikkain viidennes saa 82,7% ja köyhin 1,4% maailman kokonaistuloista. Yhtiöillä on suuri syy tähän polarisoitumiseen. Rahaa tavoiteltaessa ihmiset ovat tehottomuuden tuottajia, ja yhtiöt pyrkivät yleensä joko saneeraamaan työvoimaa uuden tekniikan tieltä tai käyttämään työvoimaa siellä, missä sen kustannukset ovat vähäisimmät. Tästä seuraa ala-arvoisia työoloja ja työttömyyttä, mikä kiristää entisestään kilpailua elintilasta. Työttömyys aiheuttaa länsimaissakin sosiaalisten rakenteiden hajoamista ja syrjäytymistä. Siirtolaisuus ja slummiutuminen ovat viimeisen vuosikymmenen aikana lisääntyneet räjähdysmäisesti. Kurjistuminen aiheuttaa väkivaltaa ja jopa sisällissotia, joissa toimeentulon edellytykset romahtavat täydellisesti.

Ympäristön tilan vakavuutta ei tarvinne perustella esimerkein, mutta yhtiöiden osuus sen pahenemiseen jää usein piiloon. Korten kertoo Filippiineillä elävistä igoroista, jotka olivat harjoittaneet satoja vuosia pienimuotoista louhintaa asuinalueensa kultaesiintymillä. Nykyisin aluetta hallitsee yhtiö. Kaivaukset tehdään suurilla koneilla ympäristöstä piittaamatta. Valtavat lastit kaivausjätettä kaadetaan jokeen, samoin kemialliset myrkyt, jolla yhtiö erottelee kullan muusta aineksesta - igorot tekivät tämän vedellä. Seurauksena kalat ja vettä juova karja kuolevat ja riisin sekä banaanin viljely käy mahdottomaksi. Kaivosyhtiöt hankkivat yli miljardin peson vuosituloksen.

Talouskasvun takia yhtiöiden toiminnalle myönnetään usein julkista tukea. Filippiinien valtio ilmoitti amerikkalaisessa Fortune-lehdessä: "Teidän yrityksenne kaltaisia yhtiöitä houkutellaksemme [...] olemme repineet vuoria, hakanneet viidakoita, täyttäneen soita, kääntäneet jokia, siirtäneet kaupunkeja [...] kaiken sen olemme tehneet helpottaaksemme teidän ja teidän yrityksenne liiketoimintaa täällä."

Demokratia myytävänä

Länsimaissa uskotaan yleisesti yhtiövapauden tuottavan demokratiaa. Yksi syy tähän on se, että omistusoikeus, myös yhtiöiden, samaistetaan yksilön oikeuksiin ja vapauteen. Toisaalta taas uskotaan, että markkinat reflektoivat suoraan kansalaisten tarpeita: ihmiset äänestävät koko ajan kuluttamisellaan. Tästä saadaan loogisesti johtamalla ajatus, että "äänioikeus" perustuu omistamiseen. Kun ottaa huomioon länsimaissakin yhä epätasapainoisemman tulonjaon, ei voi päätellä markkinoiden toimivan oikeudenmukaisesti.

Yhtiöiden roolin kasvu on kahmaissut valtaa myös demokraattisesti valituilta hallituksilta. Ylikansallisten yhtiöiden on helppo kiertää esimerkiksi kauppasaartoja verkostojensa turvin. Ne rahoittavat myös lukuisia lobbausjärjestöjä ja neuvoa-antavia elimiä, joihin kuuluvat pienen vaikutusvaltaisen eliitin jäsenet vaikuttavat usein myös politiikassa. Nämä järjestöt ovat viime vuosina ajaneet voimakkaasti GATT:in ja Maastrichtin sopimuksen kaltaisia vapaakauppasopimuksia, jotka voivat pakottaa jäsenvaltionsa esimerkiksi väljentämään ympäristönormeja vastoin niiden tahtoa. Paikalliset intressit eivät enää käy paikallisten lakien perusteeksi, vaan yhtiöiden intressit voittavat ne.

On rankka väite syyttää yhtiöitä ja vapaata kauppaa lähes kaikesta maailmassa tapahtuvasta pahasta, minkä Korten kirjassaan ajoittain myöntääkin. Hän perustelee näkemystään erittelemällä yhtiövapauden opin perustekijöitä ja johtamalla niiden seurauksia.

Adam Smith ja markkinatalouden ehdot

Toisin kuin saattaisi luulla, Korten kannattaa avoimesti markkinataloutta ja pitää sitä parhaana tähän asti keksittynä yhteiskuntamuotona. Hänen mielestään uusliberalismi on vain täydellisesti verhonnut sen, mitä markkinatalouden keksijät käsitteellä alun perin tarkoittivat. Korten käsittelee kirjassaan laajasti markkinatalouden "isän" Adam Smithin kirjoituksia ja pyrkii osoittamaan, että nykyinen järjestelmä on itse asiassa Smithin markkinatalouden vastakohta.

Korten tähdentää, että Smith tarkoitti markkinataloudella pienten myyjien ja ostajien tasavertaisia markkinoita ja tuomitsi jyrkästi kaikenlaiset trustit ja monopolit. Vallankumouksellisessa teoksessaan Kansojen varallisuus Smith olettaa, että tällaisissa olosuhteissa talouden voimavarat jakaantuisivat optimaalisesti, ja "näkymätön käsi" tekisi tehtävänsä - kehitys tuottaisi suurinta mahdollista hyvää kaikille. Smith esitti teoksissaan välttämättömät perusedellytykset talousjärjestelmänsä toimivuudelle. Kortenin mukaan nämä edellytykset on nykyisessä järjestelmässä kumottu.

Talouselämän suhteellisen tasavertaisuuden lisäksi Smithin teorioihin sisältyi kaksi olennaista seikkaa, jotka on nykyisin täysin sivuutettu. Toinen on kulujen sisäistäminen. Jotta markkinataloudesta olisi yleistä etua, on tuottajan itse kannettava kaikki tuotantokustannukset ja sisällytettävä ne myyntihintaan. Tämän vastakohta on kulujen ulkoistaminen, jossa osa kustannuksista sysätään kolmannelle osapuolelle. Kuten Filippiinien esimerkissä, saastuttavia tekniikoita käyttävä yhtiö saattaa saavuttaa tehokkuutta ja kerätä mahtavat voitot laskun langetessa yhteiskunnalle. Suuryhtiöt pyrkivät ulkoistamaan kaikki mahdolliset kulunsa väistämällä vastuunsa ympäristöstä ja ihmisistä, mihin globalisaatio tarjoaa loistavia mahdollisuuksia.

Toinen olennainen ehto toimivalle markkinataloudelle on pääoman paikallisuus: niin mahdottomalta kuin se nykyään kuulostaakin, taloudellisten rajojen pitäisi vastata poliittisia rajoja. Paikkakunnalle sitoutuneet yhtiöt joutuvat toimimaan yhteiskunnan ohjauksessa ja kantamaan vastuun alueesta. Maailmantalouden integraatio murentaa kansalaisten ja valtion vaikutusmahdollisuudet omiin asioihinsa. Nykyään mennään yhä enemmän kohti tilannetta, jossa eri alueet kilpailevat - kirjaimellisesti henkensä kaupalla - yhtiöiden suosiosta, esimerkiksi löyhentämällä ympäristönormejaan ja laskemalla palkkoja ja hyvinvointiaan.

Talouskasvun myytti

Talouskasvu on nykyisin kaikkien valtioiden pyhimpiä tavoitteita. Sen odotetaan vuodesta toiseen tuovan tarvittavan potkaisun yhteiskunnan kehitykselle ja tuottavan hyvää yhteiskunnan kaikille osapuolille. Korten tuomitsee tämän teorian kohtalokkaasti vääräksi.

Korten haluaa ennen kaikkea osoittaa, että tärkeintä ei ole se, paljonko rahaa on, vaan se, kuinka varallisuus jaetaan. Viime vuosina on havahduttu tajuamaan se tosiasia, että nykyisen teknologisen kehityksen aikana työpaikat eivät enää lisäänny, mikä on vain yksi syy siihen, että talouskasvun tuomat voitot jakautuvat vain pienelle osalle ihmisistä - lähinnä pääomanomistajille ja sijoittajille.

Kun bruttokansantuotetta pidetään objektiivisena hyvinvoinnin mittarina, sivuutetaan se, mistä bkt koostuu. Bkt:n kasvuksi lasketaan monet toiminnot, jotka itse asiassa vähentävät yhteiskunnan kokonaisvarallisuutta, esimerkiksi ympäristövahinkojen siivoaminen. Lisäksi ympäristön kuluttamisen määrä on suoraan verrannollinen bkt:n nousuun: autolla ajaminen nostaa sitä paljon tehokkaammin kuin pyöräily. Korten esittää myös, että talouskasvua suosivilla käytännöillä on yleinen taipumus siirtää tuloja köyhiltä rikkaille: luonnonvarojen tuhoaminen rikastuttaa yhtiöitä alueen asukkaiden kustannuksella. Elämisen laatu on siis aivan eri asia kuin talouskasvu.

Järjetön rahoitusjärjestelmä

Rahamarkkinat ovat asia, jota melko harva ymmärtää ja vielä harvempi kyseenalaistaa. Tietokoneajan myötä raha on täydellisesti irrotettu arvosta, minkä seurauksena todellisen tuottavan työn arvo pienenee mitättömäksi keinottelijoiden ja sijoittajien voittoihin verrattuna. Nykyisessä järjestelmässä rahataloudessa kiertävän rahan määrää voidaan kasvattaa loputtomasti, täysin riippumatta todellisen varallisuuden kasvusta. Keinottelu tulee näin kannattavammaksi kuin todellista arvoa tuottavat sijoitukset.

Pörssien tietokoneilla pyörivän rahan hallitsijoiden ostovoima kasvaa kohtuuttomasti verrattuna tuottavaa työtä tekeviin ihmisiin. Korten osoittaa, miten tällaiset markkinat palkitsevat yhteiskunnan voimavaroja hävittäviä toimia. Keinottelija saattaa korjata ympäristöä tuhoavasta toiminnasta suuret voitot. Kuplan puhjetessa rahoituslaitokset on pelastettava tavallisten ihmisten kustannuksella - tilanne ei kuulosta vieraalta Suomessakaan.

Korten omistaa ankarimman moraalisen kritiikkinsä tämän maailman rikkaille, jotka kieltäytyvät näkemästä toiminnastaan seuraavaa hirvittävää kärsimystä ja epätasa-arvoa. Samat, korkealla maanpinnan yläpuolella moraalisesti sairasta elämää elävät henkilöt ovat niitä, jotka tekevät maapalloa koskevat tärkeimmät päätökset. Lukija tulee pahoinvoivaksi lukiessaan kertomuksia tuhansien markkojen lounaisiin tuhlaavista eliitti-ihmisistä, kun vertailukohtana on maapallon toinen puolisko. Suurimpia rikollisia ovat julkisuuden ihailemat miljardöörit ja julkkikset, kuten koripallotähti Michael Jordan, jonka 20 miljoonan dollarin mainossopimuksen palkkio ylitti Niken indonesialaisten tehdastyöläisten vuotuisen yhteenlasketun palkan. "Palkkiot viedään todellista arvoa tuottavilta työntekijöiltä markkinailluusioiden loihtijoille, joiden tehtävänä on saada kuluttajat ostamaan hyödyttömiä tuotteita keinotekoisin hinnoin."

Moniarvoinen yhteiskunta kukoistaa

Kortenin ihanneyhteiskunnassa vallitsee demokraattinen moniarvoisuus: "luova tasapaino" markkinoiden, valtion ja kansalaisyhteiskunnan välillä. Tähän liittyy olennaisesti oikeudenmukainen, mutta ei tasapäistävä tulonjako. Hän korostaa, että länsimaat pärjäsivät sosialistista blokkia paremmin ja "voittivat" kylmän sodan nimenomaan moniarvoisuutensa, eivät rajoittamattoman kapitalismin ansiosta. Korten vetää päinvastoin useita yhtymäkohtia suuryhtiökapitalismin ja neuvostososialismin välille. Molemmissa taloudellinen valta keskittyy vastuuttomille keskusinstituutioille, ihmisiltä riistetään oman elämänsä hallinta ja luontoa tuhotaan taloudellisen edistyksen nimissä.

Nykyään jokainen, joka vähänkin kritisoi rajatonta markkinoiden vapautta, leimataan jäykkää suunnitelmataloutta kannattavaksi vanhakantaiseksi sosialistiksi. Vahingossa tai tahallaan unohdetaan, että on olemassa keskitien mahdollisuus. Korten pyrkii todistamaan, että markkinatalouden tehokkuus edellyttää vahvoja valtioita. Rajoittamaton kapitalismi syö koko ajan maata jalkojensa alta tuhoamalla ympäristön ja aiheuttamalla köyhyyttä ja kurjistumista, josta lopulta seuraa yleinen sotatila.

Kohti ekologista vallankumousta?

Korten esittelee kirjassaan laajakantaisen ratkaisun siihen, miten maapallomme hallinta olisi ehkä vielä palautettavissa yhtiöiltä ihmisille. Taustalla olevana perustavana tekijänä olisi maailmanlaajuisen tietoisuuden muuttaminen siten, että ihmiset ottaisivat elämänsä uudestaan omaan haltuunsa. Valheellinen tietoisuus, joka ohjelmoi ihmiset pelkkään rahan metsästämiseen, täytyisi muuttaa. Tärkeimpään rooliin muutoksessa nousisivat vahvat paikalliset yhteisöt, joissa ihmiset pitäisivät huolta toisistaan ja ympäristöstään. Kortenin hahmotteleman ekologisen vallankumouksen iskulause kuuluisi: "Globalisoi tietoisuus! Lokalisoi talousjärjestelmä!"

Tärkein pointti uuden maailman luomisessa on ekologisen kestävyyden periaate. Elämisen laatua on tästä lähtien pidettävä tärkeämpänä kuin kulutuksen määrää. Yhtiöiden täydellinen toimintavapaus sekä yksilön täydellinen kuluttamisen vapaus on uhrattava paljon suuremmalle hyvälle. Ekologisempi elämäntapa pohjautuisi esimerkiksi melko suurelle paikalliselle omavaraisuudelle, mistä seuraisi kulutusvaihtoehtojen väheneminen. Ylikuluttaminen olisi tylysti lopetettava. "Olisiko tosiaan menetys luopua ruuhkaisista moottoriteistä, jatkuvasta melusta, [...] harvoin käytettävistä vaatteista, epäterveellisistä rasvaisista ruuista, torjunta-ainejäämiä sisältävistä hedelmistä ja vihanneksista, alta aikayksikön rikki menevästä elektroniikasta, turhista pakkauksista, raskaista liikematkoista ja energiaa tuhlaavasta rakentamisesta? Entä sotilaallisesta toiminnasta, joka aiheuttaa arviolta 30 prosenttia kaikesta globaalista ympäristön rappeutumisesta?"

Ekologisesti kestävä maailma luodaan talouden ja politiikan keinoin. Yhtiöt olisi jälleen palautettava yleistä etua palveleviksi elimiksi, jotka kansa voisi tarpeen vaatiessa lakkauttaa. Tärkeimmät päätökset siirtyisivät takaisin niille ihmisille, joiden elämään nämä päätökset vaikuttavat. Elämänlaatua vahingoittavista instituutioista siirrettäisiin lukemattomia työpaikkoja sosiaalista ja ekologista pääomaa kasvattaviin töihin.

Korten esittää kirjassaan yksityiskohtaisesti konkreettiset toimenpiteet näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhtiöiltä kiellettäisiin kaikenlainen lobbaus ja sekaantuminen poliittisiin prosesseihin, samoin mainonta. Niiltä karsittaisiin kaikki tarpeettomat verohelpotukset ja vahingollinen toiminta pyrittäisiin eliminoimaan ankaralla verotuksella. Tämä olisi mahdollista, koska kansallisvaltioiden talous olisi lokalisoitu.

Kortenin maalaama kuva ihanteellisesta yhteiskunnasta on avoimen utopistinen. Hän toteaa sen yksityiskohdat mahdollisuuksiksi, joita voidaan pitää muutostavoitteina. Hän muistuttaa, että maailmanlaajuisten nopeiden muutosten mahdollisuus on nykyisin suurempi kuin koskaan ja käyttää esimerkkinä muun muassa Neuvostoliiton hajoamista.

Maailma yhtiöiden vallassa on valaiseva lukuelämys sellaiselle, joka on tähän asti kuullut sen käsittelemistä asioista vain epäselvästi perusteltuja väitteitä. Varsinkin maailmantalouden ja sen instituutioiden toiminnot alkavat sen myötä avautua talousasioita kammoksuvallekin. Ylikansallisista yhtiöistä on viime aikoina keskusteltu entistä useammin julkisuudessa, ja toivoa on, että keskustelu laajenisi. Konkreettisesti ajatellen muutoksen mahdollisuus voisi avautua parhaiten siitä, että kansalaisjärjestöt kiinnostuisivat asiasta ja toisivat sitä julkisuuteen. Tosiasioiden luulisi jo olevan sen verran painavia, että kaikki on kiinni vain toiminnasta.

Matilda Haapamäki

David C. Korten: Maailma yhtiöiden vallassa. Like Kustannus ja Suomen Rauhanpuolustajat 1997. 468 s. Suomentanut Tero Norkola.

< Takaisin sisällysluetteloon