RAUHANPIIPUN HULLUT VUODET

"YLIOPISTON AINOA JA RANKIN RAUHANJÄRJESTÖ"
KAHDEN LAKKAUTTAMISEN VÄLILLÄ

Rauhanpiipun edeltäjän Helsingin yliopiston Sotareservistä Rauhanrakentajiksi- järjestön perustamisesta tulee tänä vuonna 10 vuotta. Järjestöistä on tapana laatia amatöörihistoriikkeja tasavuosin, jotta vanhat jäsenet pääsevät brassailemaan tekosillaan. Tämä on juuri sellainen. En ollut kuitenkaan perustamassa HySoRaa 1985, enkä edes sen seuraajaa Rauhanpiippua 1988. Niinpä aloitan tarinan siitä mistä itse astun mukaan ja keskityn Rauhanpiipun hulluun vuoteen 1989-1990. Täten tekstin konstituoima todellisuus on luonteeltaan subjektiivinen, mutta toivottavasti ei aivan outo ainakaan muille mukana olleille.

Mainittakoon vielä että historiikissä henkilöt esiintyvät oikeilla etunimillään, paitsi Peik, jota tunnistamisen vaikeuttamiseksi kutsutaan Johanssoniksi.

Positiivinen rauhantila
- teoria ja käytäntö

Kun tulin mukaan Rauhanpiipun toimintaan syksyllä 1989, järjestöä oltiin juuri lakkauttamassa. Olin kesällä muuttanut Helsinkiin ja tutustunut remppaan hauskoja veikkoja, jotka olivat kehuneet minulle oivaa rauhanjärjestöään. Elokuussa olimme järjestäneet mainiot Viekas -89 rauhanharjoitukset Valpas-kaupunkisotaharjoituksien vastaiskuksi. Nyt osa Rauhanpiipun vanhoista jäsenistä ehdotti järjestön lopettamista ja jäljelle jääneiden toimintarahojen antamista Unicefille.

Lakkauttamisella väläyttely toi kokoukseen, jossa asiasta piti päättää paljon uusia ihmisiä, jotka olivat sitä mieltä että Rauhanpiipun toiminta piti radikaalistaa, ei lopettaa. Enemmän suoraa toimintaa, vähemmän seminaareja, opintobeerejä ja keskustelua periaatteista. Kokouksiessa keskusteltiin kuinka pitkälle laittomuuksiin oltiin valmiit menemään "rauhan ja ympäristön puolesta". Itse asiassa periaatteet oli keskusteltu loppuun ja tuntui että oli tekemisen aika. Meidän uusien jäsenien nuori ikä saattoi tietenkin vaikuttaa tähän.

Rauhanpiipun aatteelliseksi lähtökohdaksi oli tuolloin ajatus positiivisesta rauhasta ihannetilana jota kohti Rauhanpiipun toimien pitäisi maailmaa viedä. Pelkän negatiivisen "ei sotaa" -rauhantilan sijasta tulisi saavuttaa poliittinen ja yhteiskunnallinen tila jossa kaikki väkivaltaiset alistussuhteet maailmasta on purettu. Rasismin, diktatuurien, kehitysmaiden riiston ja luonnon tuhoamisen vastustaminen olivat kaikki Rauhanpiipun toimialaa. Piippu voisi yhtä hyvin järjestää mielenosoituksen australialaisen mielipidevangin kuin valkoselkätikan puolesta.

Tämän yksinkertaisen aatteen varassa oli mahdollista järjestää paljon toimintaa. Opintopiirejä voitiin edelleenkin harrastaa, mutta enemmänkin informatiivisessa mielessä - keskustelun seurauksena tulisi olla käytännön toimintaa keskusteltujen päämäärien saavuttamiseksi. Rauhanpiippu oli vaiheessa jossa käytäntö kulki teorian edellä. Mentiin mukaan kaikenlaisiin ja järjestettin monenlaisia tempauksia.

Rauhanräppiä

Marras-joulukuun taitteessa -89 Piippu kokoontui lähes päivittäin. Ammattijärjestöt ym. puuhasivat Eduskuntatalolle massamielenosoitusta budjettia vastaan ja Rauhanpiippu päätti sanoa myös sanasensa, puolustusmäärärahojen vähentämisen puolesta. Nopeasti sanoitettiin lähinnä Jussin toimesta Rauhanrap jota harjoiteltiin ahkerasti. Rap esitettiin menestyksellisesti, ämpäreistä tekaistuilla rummuilla säestäen ja hurjissa intiaanimeikeissä. Yleisöäkin oli sopivasti muutama sata - maakunnasta oli roudattu ay-jyriä, jotka tulivat mielenosoitukseen juuri ennen esitystämme, muuten kuulijat olisivat rajoittuneet muutamaan kymmeneen. Showmme lopuksi päästimme huudon ja ryntäsimme ylös eduskunnan portaita kohti ovia.
- Hyvä inkkarit! Raahatkaa se Liikanen ulos!
huusi joku yleisöstä. Matti pääsi kolme askelta eteiseen ennenkuin vahtimestarit törkkäsivät hänet ulos. Alas laskeutuessaan hän kommentoi mikrofoniin jotain sellaista kuin
- Ei tuonne ilman pyssyjä pääse!

Hullut

"Piipuihin pitäis laittaa suodattimii
eikä mitään ammuksii tai pistimii"
Ote Rauhanrapista. Rauhanpiipun eräs näkemys siitä, mitä piippuihin pitäisi panna.

Iiris-itsari festarit

Samaan aikaan rapin kanssa Piippu suuntautui alalle jossa suuri osa sen jäsenistä oli omimmillaan: juhlimiseen. Tarkemmin sanottuna suunniteltiin Uuden ylioppilastalon historian hurjimpia Bileitä tai ainakin jotain sinne päin. Itsenäisyyspäivänä piti järjestettämän kahden kerroksen valtavat Iiris-festarit, "festarit, joilla ei taatusti sada", kuten eräässä mainoksessa lupailtiin. Monimutkaisilla ja osin kieroilla neuvotteluilla esiintyjiksi oli saatu Kelpo pojat, Kumikameli, Villu Tamme & J.M.K.E. ja psykoottinen Garbagemen Tampereelta.

Noista bileistä on käsiini osunut autenttinen dokumentti, ruutuvihkoon raapustettu sekava fragmenttikokoelma. Tekstin tapahtumat eivät ilmeisesti ole aikajärjestyksessä. Muutamat käsikirjoituksen epäselvät kohdat olen jättänyt pois, mutta muuten tämä on täysin aito selostus tapahtumista Uudella 5.-7. 12. 1989.

Siivouslaskuvarjohyppääjät.
I'm in the refridgerator!
Let me out! Let me out!
Garbagemen
Garbbareiden kitaristi hukkasi kitaransa. Sitten hukkui itse kitaristi. Löytyi Vanhan aulasta torstaina [7.12]. Ei ollut päässyt sisään koska housut perseestä revenneet.

Tiistain-keskiviikon välisenä yönä torjuntataisteluja Katharsiksen huoneessa. Kronoslaiset haluavat vain juoda kaljamme.

DJ:llä ihmissuhdeongelmia. Joku oli päästänyt Laggen "myymään" kaljaa. Joku yritti sisään Bangkokista ostetulla lehdistökortilla.

Historicuksen herraseurue: "Kun me kuultiin että tämä on joku rauhanjärjestys, meni kyllä bailuhalut." Jättivät minulle puolikkaan A:n.

Nukutaan miten sattuu Katharsiksen huoneessa. Jotkut lattialla, jotkut puoli-istuvasti sohvalla. Mari pöydällä, minä kolmella tuolilla. 2-3 tuntia unta, sitten kaikki töihin.

"Emme saatana maksa mitään siivouslaskua, mehän siivottiin koko helvetin yö ja vielä toi vitun rappukäytäväkin.
Revitään se!
Poltetaan se!"

DJ on hukannut walkmaninsa. Sitä kitaraa ei löydy. Se rapuissa kaatunut ja verta vuotanut jätkä vietiinkin putkaan eikä sairaalaan. Minulla on oikeat kotelot, mutta väärät kasetit.
Helvetti! Rahaa on 31 200!
Lopulta kahdeksan hippiä syö hyvin Long Wallissa puolella tyhjistä pulloista ja koreista saaduilla rahoilla. Suuri osa ravintolan asiakkaista poistuu 15 minuuttia saapumisemme jälkeen.

Puolenyön jälkeen puolustusasemat. Kukaan ei ole enää tarpeeksi kunnossa myydäkseen lippuja. Yläkerrassa päästetään kaikki halukkaat sisään, alakerrassa Anita kiljuu ovella "Hei ei ilman lippua sisään!" Antti kiertää umpiseilissä taskut satasia pursuten kaljanmyyntipisteeltä toiselle keräten rahoja "turvaan".
"Totta helvetissä meillä on järkkärikaljoja, mutta niitä ei myydä. Me tarvitaan ne. Emmä tiedä missä ne on. Ne on kätketty. Kyllä meistä joku tietää missä ne on, mutta kukaan ei tiedä kuka se joku on."
Villu on hukannut bändinsä.

Villulle ja Kumikamelille annetaan kummallekin kori Eidoksen kaljoista. Kolmannen korin juovat järkkärit aamuyöllä.

Villu haluaa soittaa.
"Ensiks Kumikameli soitti 20 minuuttia lambadaa. Sitten oli 5 minuuttia jotain muuta ja sit Kumikameli soitti vielä 10 minuuttia lambadaa."

Villu soittaa useita kappaleita mutta laulaa kokoajan "Tere perestroika". Tunnelma on viidennessä korkealla. Punkherätyksen saanut pitkätukka harmittelee että tuli hippiaikoinaan kasvattaneeksi niin helvetin hiostavan pääkarvaston.

- Aattele nyt jos joku näkee noista seinille teipatuista kuolinilmoituksista jonkun tuttunsa kuolinilmoituksen. Sehän masentuu täysin.
- Se on tarkoituskin.

Bileet kulkevat kuin zenpotkukelkka!

Bileiden tuotosta lahjoitettiin suurin osa SPR:n katastrofirahastoon, lopuilla rahoitettiin Piipun toimintaa seuraavana vuonna.

Yliopiston kevät 1990

Seuraava kevät oli varsinainen Hullu Kevät yliopistolla, ainakin Hallintorakennuksen valtauksessa ynnä muussa mukana olleille. Yhtäkkiä kaikenlaista toimintaa oli valtavasti: mielenosoituksia, adresseja, kokouksia toisensa perään, kannanottoja, lähetystöjä, lentolehtisiä. Kaikkialla puhuttiin hallinnonuudistuksesta. Ihmisten tuttavapiiri laajeni valtavasti. Hallintorakennuksessa tutustuttiin yli aine- ja tiedekuntarajojen - yhteinen "vihollinen", yliopiston keskiaikainen hallintokoneisto yhdisti. Itsekin liityin yleisen kirjallisuustieteen opiskelijana matemaatikkojen ja fyysikkojen järjestöön Limekseen valtaajatuttujeni innostamana. Uudella tuntui tuona keväänä olevan koko ajan läpi yön kestoisia jatkoja, joissa aina oli joitain tuttuja joiden siivellä pääsi bailaamaan.

Rauhanpiippu osallistui innolla valtaustouhuun, muodostaen ASSin ja Sit.vasin kanssa valtaajien epämääräisen radikaalisiiven - vaikkakin poliittisuus oli selvästi syrjässä hallinnonuuditustoiminnassa.

Varsinkin valtauksen ensimmäiset tunnit ovat jääneet elävästi mieleen. Porthanian edessä oleva satojen opiskelijoiden mielenosoittajajoukko vyöryi sisään Hallintorakennukseen ja levittäytyi useaan kerrokseen, hakkasi rehtorin ovea, huusi iskulauseita ja jakoi tiedotteita. Muistan kuinka ryntäsimme talon katolle ikkunasta jonkun toimistotyöläisparan työpöydän kautta. Katolta heittelimme lentolehtisiä ja huutelimme alhaalla näkyville ihmisille "paskanpuhuminen loppui nyt" -tyylisiä iskulauseita.

Valtausta ja sen seurauksia on vatvottu melkoisesti jälkeen päin ja monet jostain syystä haluvat vähätellä sen merkitystä. Mielestäni on kuitenkin paljon valtauksen ansiota että nykyinen hallintomalli on olemassa. Sen aikana lähes kaikki eduskuntaryhmät asettuivat valtaajien vaatimusten kannalle. Ennen valtausta esitetyt hallintolakiehdotelmat olisivat käytännössä säilyttäneet professorivallan.

Hallintorakennuksen valtauksesta ei tullut uutta Vanhan valtausta, vaikka hetken siltä tuntuikin. Noin puoli vuotta oli olemassa tietty ehkä muutaman sadan ihmisen joukko, joka halusi muuttaa maailmaa paremmaksi ja oli valmis konkreettisiin toimiin. Mutta sitten iski lama ja toivottomuus ja muutaman vuoden päästä opiskelijamaailmassa oli taas yhtä hiljaista kuin ennen Hallintorakennuksen valtausta.

Kookos tai kepponen

Hallinnonuudistusmiekkareita oli pitkin maalis-huhtikuuta, unohtamatta legendaarisia yliopiston 350-vuotisbileitä Uudella 26.3.90. Piipussa oli kuitenkin uusia touhuja käynnissä. Aseistakieltäytyjäliitto puuhasi sivarilakkoa, Piippulaiset osallistuivat sen tiimoilta mielenosoituksiin ja järkkäsivät tukibileitä Vanhalle ja Uudelle.

Näistä Uuden jatkobileistä on mukavia muistoja -tosin vasta aamuyöltä. Olimme siivonneet paikat jotenkuten joskus 3:n jälkeen, kun äkkiä löysimme jääkaapillisen kaljaa joka oli jäänyt myymättä. Siitäpä riemu puhkesi. Muistikuvat jatkuvat hämärinä. Samuli selosti loputtomasti rautalangasta vääntämänsä "nännipuristimen" erinomaisia ja rajattoman monipuolisia käyttötapoja. Sitten hypimme Uuden katoilla hakemassa hänen hukkuneita silmälasejaan. Istuimme Uuden ulkorapuilla aamulla 6:n ja 7:n välissä juoden kaljaa, aurinko lämmitti ja me huutelimme ohi pörisevälle lakaisukoneelle "pizzataksi! pizzataksi!" Lopuksi katkaisimme ihmisketjulla Mannerheimintien liikenteen pohjoiseen päin. Tosin mitään liikennettä ei ollut.

Talven aikana Rauhanpiippu oli solminut yhteyksiä talonvaltaajien Oranssi ry:hyn. Keväällä yhteistyötä toteutettiin käytännössä: Piippu oli mukana Sörnäisissä sijaitsevan Kookostehtaan valtauksessa. Valtaus tapahtui keskellä viikkoa, ja koska suurin osa valtaajista oli koululaisia, he joutuivat menemään seuraavana aamuna kouluun. Äkkiä valtaajien määrä putosi yli sadasta muutamaan kymmeneen. Lähdimme Matin kanssa yliopistolle värväämään lisää jengiä. Saimmekin useat hallintorakennuksessa kouliintuneet valtaajat mukaan Kookokselle. Itse valtaus kesti viikon, jona aikana tehtaalla ehdittiin järjestää useampikin konsertti ja tapahtuma.

Satumaa

Kuumana hippikesänä 1990 heilutimme muunmuassa Provinssissa ja Ruisrockissa (Hooters, Dylan, Midnight Oil) Rauhanpiipun lippua, joka mukavasti keräsikin porukkamme kasaan juomaan olusia. Yhdessäolo poppoossamme oli siinä määrin mukavan tuntuista että luonnollisesti päätimme perustaa yhteisön. Lopullisiksi asukkaiksi tulivat Esa, Jussi, Matti, Petri, Satu ja allekirjoittanut. Elokuun alussa muutimme Töölööseen Topeliuksenkatu 1:een. Yhteisömme nimi oli Satumaa, mutta yhtä yleisesti se tunnettiin vain "Rauhanpiipun yhteisönä". Järjestömme lippu oli niitattuna olohuoneemme seinään. Toiselta seinältä menoa katselivat Urho Kaleva Kekkosen isälliset, vakaat kasvot. Tuohon aikaan olimme todella mainioita.

Pääesikunnan väkisinmakuu

Jo alkusyksystä olimme kuulleet uutisen, joka sai kansalaistottelemattomansormemme syyhyämään. Suomen armeija aikoi järjestää sotaharjoitukset YK:n aseidenriisuntaviikolla! Oli selvää että asialle oli tehtävä jotain. Kapuloita rattaisiin!

Rauhanpiippu perusti irrallisen työryhmän, johon kertyi nippu seikasta suivaantuneita ihmisiä, kaikkiaan 20-30 kappaletta. Yhdessä suunnittelimme toimia. Esikuvaksemme muodostui hallintorakennuksen valtaajien keväinen operaatio "Opetusministeriön väkisinmakuu", jossa aktivistit makailivat ja istuskelivat opetusministeriön ovien edessä päivän ajan yliopiston hallinnonuudistuksen vauhdittamiseksi. Tulla virkamiesten konkreettisesti yliloikkimiksi oli ollut elähdyttävä ja suuntaa-antava kokemus.

Niinpä päätimme mennä YK:n päivänä istumaan Pääesikunnan porttikäytävään.

YK:n päivän aamu valkeni kirkkaana jne, kun kokoonnuimme Espalle, josta marssimme pääesikunnan luo Kasarmitorille. Etsimme porttig†ngista mukavat istumapaikat, asetuimme aloilleen ja odotimme mitä tapahtuisi. Parin kymmenen istujan lisäksi osa joukosta jäi osoittamaan mieltä tavanomaisesti, ja Satu ja Petri lähtivät viemään mielenosoittajien kirjettä Pääesikuntaan.

Kohta paikalle alkoi virrata vahtimestareita jotka kehoittivat meitä poistumaan, koska estimme pääsyn rakennukseen. Väitimme vastaan, sillä aioimme toki päästää kaikki halukkaat loikkimaan ylitsemme. Ovensuu alkoi kieltämättä olla merkittävästi tukkoinen, sillä media oli myös vierinyt paikalle. Journalisteja seisoskeli sisäänkäynnin luona vähintään yhtä paljon kuin meitä mielenosoittelijoita istuskeli.

Sitten tuli poliisi. Käskettyään meitä poistumaan (kieltäydyimme, ellei armeija lopettaisi sotaharjoituksiaan), konstat alkoivat kanniskella meitä pois sisäänkäynnin luota. Toisia retuutettiin raa'ahkosti, itse sain kevyenä persoonana melko mukavan ilmakyydin kahden konstaapelin toimesta. Illalla kelasimme videolta tv-uutisista parhaat kanniskelut useitakin kertoja.

Saimme kukin 5 päiväsakkoa poliisiviranomaisen yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi antaman käskyn noudattamatta jättämisestä, tai jostain muusta yhtä nerokkaasta. Rauhanpiippu järkkäsi kahden kerroksen tukibileet Uudella itsenäisyyspäivänä, ja kuittasimme sakot sillä.

Mitä sitten tapahtui

Talven 90-91 jälkeen Piipun toiminta alkoi huveta. Yksi syy tähän oli vallankumous järjestön sisällä. Lakkautimme nimittäin kaikki hallintoelimemme joskus em. talvena. Johansson luki vuosikokouksessa Mikan laatiman sivistyssanoja ja ranskalaista teoriaa pursuavan kirjeen, jossa hän ehdotti että Piippu astuisi aimo askeleen kohti parempaa, riistotonta maailmaa lakkauttamalla omat valtarakenteensa esimerkinomaisesti. Jätimme sentään rahaboxinvartijan toimen jäljelle.

Mitä seurasi, oli arvattavissa. Kuten tästäkin jutusta käynee ilmi Piippu oli jossain määrin sisäriittoinen. Valtarakennelman hävittyä Rauhanpiippu muuttui sosiaaliseksi ympyräksi, joka lähinnä pyöri Satumaa-yhteisön ympärillä. Ennen kokousta, joita edelleen järjestettiin viikottain, näimme olohuoneessamme. Sitten joku meni edeltä Uudelle avaamaan konttorin oven ja odottamaan että muut tulisivat perässä. Yleensä ketään ei näkynyt. Puolen tunnin päästä kokous siirtyi Vanhan kuppilaan, jossa kämppäkaverit ja muut rauhanpiippulaiset mahdollisesti odottelivatkin: "Me päätettiin tulla suoraan tänne."

Vanhan Rauhanpiipun ajat alkoivat olla ohi.

Vesa Sisättö


Varhaisempi versio tästä tarinasta on ilmestynyt Minervan pöllön numerossa 2/93.

Kettu
Kettu istuu hyväntuulisena kannon päässä,
keikuttaa jalkaansa ja polttelee piippua.

< Takaisin Rauhanpiipun kotisivulle