SUORAA TOIMINTAA VENÄJÄLLÄ

Minna Teivonen

Kauhun sankarittariksikin tituleeratut Vera Figner ja Sofia Perovskaja herättivät pelkoa ja inhoa 1800-luvun lopun venäläisissä konservatiivipiireissä. Sen sijaan, että he olisivat menneet naimisiin ja ryhtyneet tekemään lapsia, he irrottautuivat perheistään, opiskelivat, täyttivät päänsä vallankumouksellisilla aatteilla ja ryhtyivät tekemään ruumiita.

Radikaalien suora toiminta kuulostaa miehiseltä puuhalta. Väkivalta, täysi omistautuminen aatteelle, kuriin ja enemmistön tahtoon sopeutuminen sekä henkisesti ja fyysisesti vaikeat olosuhteet eivät kuulu naisille. Vähiten tekemistä julmien terroritekojen kanssa olisi luullut olevan 1800-luvun loppupuolen venäläisillä aatelisnaisilla, joiden elämän täyttivät pitsinvirkkuu ja kosinnan odotus. Venäjän radikaalipiireissä oli kuitenkin ennätysmäärä naisia - nimenomaan yläluokkaisia naisia - eivätkä he suinkaan toimineet yksinomaan kokousten teenkeittäjinä.

Vera Figner ja Sofia Perovskaja muistetaan jyrkistä toimistaan "järjestelmän" edustajia vastaan. He kaikki kävivät läpi naisille tyypillisen tien radikalismiin: aatelisperheestä opiskelemaan ja uudistusmieliseen opiskelijapiiriin, sieltä kansan pariin toteuttamaan aatetta ja elämään köyhien kanssa. "Pelastettavien" tietämättömyys ja passiivisuus veivät auttajan kuitenkin väkivallan tielle. Figner ja Perovskaja aloittivat taistelun auktoriteetteja vastaan taistelemalla itsensä irti isänsä käskyvallasta, mikä ei tuona aikana ollut vallan helppoa. Naimaton nainen oli laillisesti isänsä holhouksessa. Figner ratkaisi ongelman menemällä naimisiin heikkotahtoisen miehen kanssa, jota pystyi käsittelemään. Perovskaja karkasi kotoa ja piileskeli aatetovereittensa luona kunnes isä luovutti ja myönsi tyttärelleen luvan omiin henkilöllisyyspapereihin.

Epäonnistumisia

Vuonna 1879 Vera Figner ja Sofia Perovskaja olivat kumpikin tahoillaan luopuneet sekä aatteensa suorasta toteuttamisesta että väkivallattomuuden ihanteesta. Kun Narodnaja volja perusti komitean suunnittelemaan ja toteuttamaan tsaarin murhan, he olivat kumpikin alusta lähtien mukana.

Ensimmäistä yritystä suunniteltiin Odessaan syksyllä 1879. Tarkoituksena oli räjäyttää tsaarin juna tämän matkustaessa Krimiltä Moskovaan. Fignerin avulla Mihail Frolenko sai työtä rautateiltä, ja hän asettui "vaimonsa" Tatjana Lebedevan kanssa Odessaan. Rautatien alle alettiin kaivaa tunnelia, johon asetettaisiin räjähteet. Tsaari muutti kuitenkin matkareittiään, ja operaatio siirtyi Moskovaan.

Moskovassa Perovskaja ja Lev Gartman esiintyivät kauppiaspariskuntana. Heidän talonsa kellarista kaivettiin tunnelia radan alle Odessan mallin mukaan. Kaivaminen oli raskasta puuhaa ja operaatiolla oli kiire. Kaikki saatiin kuitenkin valmiiksi määräpäivään mennessä, ja kun tsaari 18. marraskuuta matkusti rataa pitkin Perovskaja oli suunnitelman mukaan asemissa antamassa Shiriajeville laukaisumerkkiä, mutta tämä räjäytti väärän junan ja tsaari pakeni.

Helmikuussa 1880 ryhmä sai asetetuksi Talvipalatsiin pommin. Pommi tappoi yksitoista ihmistä, muttei tsaaria. Taantumuksentappajat eivät silti vieläkään lannistuneet, vaan alkoivat jälleen suunnitella iskua Odessaan.

Henkinen lama

Radikaalit olivat olleet lapion varressa päiväkausia milloin missäkin, valmistaneet räjähteitä välittämättä aineen aiheuttamasta päänsärystä. He olivat eläneet maanalaista elämää alituisessa pelossa ja vaarantaneet terveytensä ahtaiden tunnelien pölynsekaisessa ilmassa milloin rautatien, milloin kadun alla, mutta Aleksanteri II vaan eli ja hallitsi. Tilanne alkoi vaikuttaa toivottomalta.

Vera Figner turhautui monista epäonnistumisista niin, että hän jätti paikkansa Odessassa ennen kuin hänen seuraajansa ehti paikalle. Odessan yhteydet katkesivat, ja Figner sai kuulla kunniansa komitealta, mutta hänen annettiin jatkaa. Perovskajakin, fanaattisin kaikista, alkoi kyllästyä tärkeän työnsä tuottamattomuuteen, ja ryhtyi jo puuhaamaan kontakteja väkivallattomiin vallankumouksellisiin.

Hän ei kuitenkaan ehtinyt kääntää takkiaan kokonaan, ennen kuin tapahtui jotakin hänelle ennenkuulumatonta. Perovskaja, miesvihaaja lähes mielipuolisuuteen asti, radikaaliryhmän ylin moraalinvartija ja "vallankumous ennen ihmissuhteita" -aatteen orjallisin kannattaja, rakastui. Hän hoiti tehtäväänsä työläisten organisoimiseksi Andrei Zeliabovin kanssa, ja yhtäkkiä turhautuneisuus tavoitteiden epäonnistumisesta katosi. Perovskaja ja Zeliabov muuttivat asumaan yhteen syyskuussa 1880, ja pian he saivat tehtäväkseen valmistella ja toteuttaa seuraavaa tsaarin murhayritystä.

Osuma

Tarkkailijat olivat havainneet Aleksanteri II:n kulkevan joka viikko Malaja Sadovaja -katua. Malaja Sadovajasta tuli siis seuraavan iskun näyttämö.

Operaatio oli kaatua, kun Zeliabov pidätettiin vain kaksi päivää ennen sen määräpäivää, maaliskuun ensimmäistä. Perovskaja nimettiin hänen seuraajakseen, koska hän oli ainoa, jolla oli riittävästi tietoa operaatiosta, ja hän oli sitä paitsi ainoa tehtävään kyllin pätevä, joka ei ollut pidätettynä. Operaatiota jatkettiin suunnitelmia muuttamatta.

Helmikuun viimeisen yön Perovskaja vietti Vera Fignerin luona, joka itse oli miesten kanssa asettamassa pommia Malaja Sadovajan alle. Hän paljasti Fignerille hermostuneisuutensa, mutta siitä ei näkynyt jälkeäkään enää seuraavana päivänä. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä Perovskaja suoritti tehtävänsä täysin tyynenä: tsaarin jälleen muutettua matkareittiään hän antoi pomminheittäjille merkin toimia pudottamalla nenäliinansa, kuten oli sovittu. Ensimmäinen heitto oli liian lyhyt, mutta toinen heittäjä osui kohteeseensa haavoittaen tappavasti sekä tsaaria, joka kuoli tunnin kuluessa, että itseään. Tehtävä oli suoritettu.

Jälkimainingit

Perovskaja, säälimätön fanaatikko, muuttui siitä hetkestä lähtien. Toisten viettäessä riemuissaan voitonjuhlaa hän vaati itkien Zeliabovin pelastamista. Hän kieltäytyi pakenemasta ulkomaille, eikä edes yrittänyt piileskellä. Hänet pidätettiin 10. maaliskuuta ja tuomittiin kuolemaan 26. maaliskuuta yhdessä viiden muun operaatioon osallistuneen kanssa.

Vera Figner jatkoi valitsemallaan tiellä vielä jonkin aikaa pitäen ryhmää kasassa lähes yksin tsaarin murhan aiheuttamassa kaaoksessa. Hän järjesti vihatun poliisin murhan ja oli mukana lukuisissa muissa iskuissa. Kun hänet viimein pidätettiin 1883, monet, Aleksanteri III mukaanlukien, huokasivat helpotuksesta. Figner sai elinkautisen vankilatuomion ja kesti 20 vuotta järjissään pienessä Schlusselburgin linnoituksen sellissä.

Muotokuva

Naisradikaalit olivat miehiä omistautuneempia tehtävälleen. Tyttöjä oli pienestä pitäen opetettu omistautumaan perheelleen ja tottelemaan ensin isää, sitten aviomiestä. Nuoret radikaalinaiset omistautuivat aatteelle ja tottelivat ryhmän enemmistön tahtoa. Uskonnollisuus voimisti ilmiötä: "usko ja luota sokeasti Jumalaan ja kiellä omat tunteesi ja halusi palvellaksesi Jumalaa" muuttui muotoon "usko ja luota sokeasti Puolueeseen ja kiellä omat tunteesi ja halusi palvellaksesi Tehtävää".

Naisradikaalit uskoivat lujasti siihen, mitä tekivät. He kantoivat huolta köyhistä ja sairaista, välittivät ihmisistä. Mutta he laskivat ihmisiksi ainoastaan ne, jotka ajattelivat, kuten he.

EDELLINEN ALKUUN SEURAAVA