VASTAVIRTAAN UIVA LOHI

- Fil. tohtori Tuure Junnilan haastattelu

Mika Alavaikko
Jaakko Lyytinen

Haastattelemassa lisäksi John Lagerbohm

"Olihan meillä näitä tapaamisia. Minä olin hyökännyt tätä Kekkosen hallituksen talouspolitiikkaa vastaan. Kekkonen reagoi siihen minun mielestäni rajusti ja minä taas vastasin yhtä rajusti. Sitten me satuimme kerran kahdestaan eduskunnan hissiin ja Kekkonen oli oikein tulikiukkuinen: 'Kyllä minä pidän huolen siitä, että panen sinut penkin ja seinän väliin ja kyllä sen polvissas tunnet'."

Presidentti Urho Kekkosen Suomessa jopa konservatiivista pankkimiestä voitiin pitää radikaalina toisinajattelijana. Filosofian tohtori Tuure Junnilan pitkään valtiomiesuraan liittyy olennaisesti Kekkosen ulkopoliittisen linjan kyseenalaistaminen. Suomettumisen myötä kekkosvastaisuus henkilöityi yhä enemmän Junnilaan.

Paasikiven linjalla

Junnilan mukaan hänen epäilynsä Kekkosen poliittista taktikointia kohtaan alkoivat jo paljon ennen tämän presidenttivuosia, jopa ennen Kekkosen pääministeriyttä. Kekkosen yhteistyö kommunistien kanssa sodan jälkeen herätti erityisesti epäilyksiä. "Nämä Kekkosen läheiset suhteet kommunisteihin ovat alkuselityksenä sille, että minä kehityin vähitellen Kekkosen ulkopoliittisen linjan arvostelijaksi paljon selvemmin kuin Paasikiven politiikan, jonka arvostelija minä en varsinaisesti ollutkaan." Paasikiven aikaan ajoittui myös Junnilan ainoa hallitusvisiitti; hän toimi Tuomiojan hallituksen valtiovarainministerinä vuonna 1953.

Myöhemmin hahmottunut Paasikiven-Kekkosen linja olikin Junnilan mielestä keinotekoinen käsite, "jonka Kekkosen puolue, Maalaisliitto lanseerasi silloin, kun Kekkosesta ruvettiin tekemään presidenttiä. Tämä oli sinänsä ymmärrettävää, sillä se antoi Kekkoselle Paasikiven silloin suurta arvovaltaa käytettäväksi hyväksi tässä presidentinvaalitaistelussa", Junnila toteaa.

Junnilan epäilyksiä Kekkosta kohtaan vahvistivat myös heidän kiistansa 1950-luvun alkuvuosilta. "Jouduin aivan kansanedustajakauteni alussa napit vastakkain Kekkosen kanssa, en ulkopolittisista vaan talouspoliittista kysymyksistä. Ja siitä syntyi tiettyä jännitystä henkilöiden välillä, joka jatkui hyvin pitkään. Ei siinä mitään tällaista rivaliteettisuhdetta ollut. Kekkonen oli minua kymmenen vuotta vanhempi iältään ja poliitikkona enemmän kuin kymmenen vuotta vanhempi, niin että tässä mielessä emme me mitään poliittisia kilpailijoita olleet, mutta mitä tulee tähän henkilökemiaan, niin saattaa olla että siinä vaikutti jotkut tällaiset pinnan alla olevat syyt ja tekijät."

Jäädytetty demokratia

Junnilan ja Kekkosen välinen ulkopoliittinen kädenvääntö alkoi kuitenkin varsinaisesti ns. yöpakkaskriisistä. Junnila pohdiskeli 1960 julkaistussa Jäädytetty demokratia -pamfletissaan yöpakkaskriisin taustoja ja Suomen ulkopoliittisen linjan epäjohdonmukaisuuksia. "Sanon aivan suoraan, että olin epäluuloinen tähän yöpakaskriisiin myös sen takia, että kun kokoomuksen eduskuntaryhmässä valittiin Fagerholmin hallitukseen edustajia, niin minä olin alusta alkaen suljettu pois, koska jo silloisen Maalaisliiton piirissä oli esitetty käsityksiä, että ulkopoliittisista syistä kansanedustaja Junnila ei tule kysymykseen. Ja tämä tietysti herätti minun epäluulojani koko tämän yöpakkaskriisin suhteen", Junnila kertoo.

Junnilan epäilyt kohdistuivat erityisesti yöpakkasten taustoihin: "Tämän vuoksi täytyy yöpakkasten syntymisen syitä etsittäessä viitata made in Finland -teorian rinnalla myös toiseen, meidän kannaltamme vakavampaan ja vaarallisempaan vaihtoehtoon", Junnila kirjoittaa Jäädytetty demokratia -pamfletissaan. Hänen mukaansa Neuvostoliiton toimien motiivina oli edesauttaa suomalaisten kommunistien vaalimenestystä kokoomushallituksen kustannuksella. "Entäpä jos siellä (Neuvostoliitossa) spekuloitaisiin sillä mahdollisuudella, että Suomi ehkä voi muodostua ensimmäiseksi maaksi, jossa kommunistinen puolue nousee valtaan pääasiallisesti vain kansan vapaissa vaaleissa antaman, yhä kasvavan kannatuksen kautta?", (Jäädytetty demokratia s. 51).

Tuore tulkinta noottikriisistä

Viime vuosina historiantutkijoita puhuttanut noottikriisi entisestään voimisti Junnilan asemaa yhtenä Kekkosen äänekkäimmistä kriitikoista. Junnila julkaisi jälleen kantansa tapahtumiin pamfletin muodossa. Noottikriisi tuoreeltaan tulkittuna -teoksen takakannessa Junnilasta sanotaan: "Kirjoittaja on poliittista vastavirtaa uiva yksinäinen lohi." Junnilan tulkinnan mukaan nootti oli neuvostojohdon mittatilaustyönä valmistama ja tähdätty suoraan Honka-liiton kaatamiseen.

Junnila toteaa nootin uudelleenjärjestämistä presidentinvaaleista seuraavasti: "Taitavasti suunniteltu ja voimakkaasti toteutettu, odottamattoman järeisiin painostuskeinoihin turvautunut ulkopuolinen puuttuminen oli tosiasiallisesti ratkaissut presidentinvaalin tuloksen jo aikoja ennen valitsijamiesvaalien ja lopullisen presidentinvalinnan suorittamista" (Noottikriisi tuoreeltaan tulkittuna, s. 89).

Ulkopoliittisessa paitsiossa

Kokoomuksen ulkopoliittinen paitsio syveni entisestään vuodesta 1966 eteenpäin, kun sosialidemokraatit lähensivät suhteitaan Kekkoseen ja Neuvostoliittoon. Vuoden 1968 presidenvaalit aiheuttivatkin kokoomuksen sisällä ankaraa pohdiskelua ehdokasasettelun osalta. Kokoomusjohto tiedosti asetelman, jossa oman ehdokkaan asettaminen ei ainakaan helpottaisi puolueen hallituskelpoisuutta. Junnila oli oman ehdokkaan kannalla

Lopulta kokoomus päätyi oman ehdokkaan kannalle, vaikka esim. Kekkosen lähipiiriin kuulunut Päiviö Hetemäki oli sitä mieltä, että vihanpito Kekkosen kanssa olisi pitänyt jo lopettaa. "SDP:tä kohtaan tuli silloin 'sinäkin Brutukseni' -tunne. Erityisesti Väinö Leskistä, joka oli ollut antikekkoslaisempi kuin konsanaan kokoomuksen antikekkoslaiset Junnila mukaanluettuna", Junnila muistelee.

Junnilan mukaan 'vihanpito' kokoomuksen ja Kekkosen välillä oli yksipuolista: "Käyttäessäni sanaa vihanpito ajattelin lähinnä Kekkosen suhtautumista kokoomukseen. Vaikka kokoomuksen kenttäväki siihen aikaan hyvin selvästi oli sillä mielellä, että mennään omalla ehdokkaalla eikä mennä Kekkosen taakse - niin ei se ollut niin voimakasta, että siitä voitaisiin vihanpito-ilmaisua käyttää. Mutta Kekkosen osalta se oli vihanpitoa. Hän loukkaantui siitä, että kokoomus ei mennyt hänen taakseen."

Toisinajattelijana kokoomuksen sisällä

Vuoden 1973 poikkeuslaki sai Junnilan jälleen protestoimaan. Mielenilmaisu julkaistiin tälläkin kertaa pamfletin-muodossa. 1973 ilmestynyt Vallankaappaus lain ja oikeuden varjolla - Poikkeuslakitaistelu lain vastustajan näkökulmasta -teoksessaan Junnila kävi läpi poikkeuslakimenettelyn eri vaiheita. Junnilan mukaan kyseessä oli "Suomen hallitusmuodon hengen ja tarkoituksen vastainen menettely".

Poikkeuslaki paljasti myös kokoomuksen sisäisen hajaannuksen. Puolueen halu osallistua hallitukseen alkoi 1970-luvulla olla niin vahva, että puolueen sisällä kampanjointiin Junnilaa ja muita virallista linjaa kritisoivia vastaan. Etenkin puolueen uusi puheenjohtaja Harri Holkeri ja ns. remonttimiesten ryhmä halusivat antikekkoslaisen leiman irti kokoomuksesta. "Holkeri oli poikkeuslain kannalla. Eduskuntaryhmä oli kuitenkin käytännöllisesti katsoen yhtä mieltä siitä, että poikkeuslakimenettelyyn ei voida mennä. Tämä vyörytys eri vaiheineen kävi kuitenkin niin voimakkaaksi, että kokoomuksenkin eduskuntaryhmän enemmistö, tosin aika niukka, asettui poikkeuslain taakse", Junnila kertoo.

"Minä olin koko 1970-luvun hyvin selvästi toisinajattelija kokoomuksessa. Holkeri oli hyvin selvästi sitä mieltä, että ohi presidentin ei päästä hallitukseen ja sen takia suhteet presidenttiin täytyy saada kuntoon. Koko tämä remonttimiesten ryhmä oli hyvin voimakkaasti samaa mieltä. Minä olin toista mieltä. Sehän meni silloin tällöin niin pitkälle, että varsinkin kokoomuksen nuorisojärjestöjen eräitten edustajien taholta puhuttiin siitä mahdollisuudesta, että eikös se Junnila pitäisi erottaa kokoomuksesta, koska se muodostuu tällaiseksi esteeksi kokoomuksen hallitukseen pääsylle. Tämä oli tyypillistä koko 70-luvun politiikalle. Silloin minä todella olin tässä mielessä radikaali toisinajattelija myös omassa puolueessani", Junnila toteaa.

"Muistelen että Holkeri käytti jossakin muistaakseni sellaista sanontaa, että 'ei siitä Junnilasta kannata marttyriä tehdä'. Siihen se jäi se erottaminen", Junnila toteaa lakonisesti.

Hengenheimolaiset ja sensuuri

1970-luvulla sisäpoliittiset vastakkainasettelut jyrkkenivät entisestään. Osaltaan tähän vaikutti vasemmistoradikalismin kasvu. Jyrkän antikommunistiset kannanotot leimasivat Junnilan taantumukselliseksi ja "neuvostovastaiseksi". Epäsuosioon joutuminen vaikeutti pian myös kirjojen julkaisua: "Kyllä siinä mielessä oli kyse sensuurista, että minä olin ahkera poliittisten kirjojen tai pamflettien kirjoittaja niin kyllä minulla oli eräitten suhteen vaikeuksia saada niille kustantajaa. Esimerkiksi poikkeuslakiasiasta kirjoittamani kirjan esipuheessa olen todennut, että vanha kustantajani WSOY käänsi minulle selkänsä ja kyllä se aivan selvästi johtui näistä 'yleisistä syistä'", Junnila toteaa.

Yksinäinen lohi -vertaus alkoi muuttua todeksi kun Junnilan kanssa Kekkosta kritisoineet poliitikot vaikenivat yksi toisensa jälkeen. "Kyllä minulla kuitenkin oli mm. RKP:ssä muutamia hengenheimolaisia lähinnä nyt Georg C. Ehnrooth ja Viktor Procopé joihin minä pidin yhteyttä."

Historian uudelleenarviointi

Viime aikoina riehunut suomettumis-keskustelu on muuttamassa tulkintaa Kekkosen ajasta Junnilan aikanaan esittämien arvioiden suuntaisiksi. Voittajan olo on kuitenkin jo mennyt ohi: "Se tuli siinä 1990-luvun parina ensimmäisenä vuotena. Lehdet pyrkivät haastattelemaan minua ja samalla kuvaamaan siellä Tamminiemen ympäristössä. Mutta siitä on nyt jo aikaa, ja nämä alkavat olla niin itsestään selviä asioita, ettei niihin mitään enää sensaatiomaista liity. Mutta valtiotieteilijöiden ja poliittisen historian tutkijoiden on korkea aika ruveta kirjoittamaan juuriin menevää todella rehellistä historiaa näistä suomettumis- ja kekkoskauden asioista. Yhtä ja toista siinä on tässä suhteessa tietysti tapahtunutkin. Mutta varsinaista läpimurtoteosta ei sittenkään ole tullut julkisuuteen", Junnila hymähtää.Kysyttäessä Junnilan mielipidettä Suomen virallisen sovjetologian tasosta 1970-luvulla on vastaus selkeä: "Sille minä en anna mitään arvoa."Kekkosen vastustaminen on jäänyt keskeiseksi mielikuvaksi Junnilan poliittisesta urasta. Millainen poliitikko Junnila olisi tänä päivänä Neuvostoliiton romahduttua ja Kekkosen ajan ollessa jo historiaa? "Kyllä kai minä olisin aika paljon palannut näihin ekonomistin rooleihin, jollaisena minä politiikan aloitin. Vaikka en talouspolitiikkaa niin kiinteästi seuraakaan, niin luulen, että kyllä kai minä aika pitkälti myötäilisin Iiro Viinasta."


EDELLINEN ALKUUN SEURAAVA