Lasse Lehtinen luotettavana

eli Savon mafian consiglieren säälimättömät muistelmat Lasse Lehtinen: Luotettavat muistelmat II. Jälkimmäinen osa. WSOY.

Lasse Lehtinen on kirjailija, tv-toimittaja, ex-kansanedustaja, ex-diplomaatti ja lobbari, jota pidetään maamme johtavana takapiruna. Mies, joka teki Martti Ahtisaaresta presidentin ja kuuluu parjatun Neloskanavan taustavoimiin. Myyttiä Savon mafiasta ylläpitävä consigliere, neuvonantaja, joka seisoo valtaistuimen takana ja kuiskii Suomea pyörittävien donien korvaan kuinka homma hoidetaan. Viimeisimpänä temppunaan Hyvien herrojen käsikirjoittajanakin tunnettu Lehtinen on ryhtynyt miesten emansipaation esitaistelijaksi.
    Muistelmiensa ykkösosassa Lehtinen kertoi nuoruudestaan Kuopiossa ja siitä kuinka hän nousi nuorena toimittajanplanttuna demarien kansanedustajaksi. Lukijalle Luotettavien muistelmien avaus oli lähinnä ruokahalua herättävä alkuruoka. Maukkaammat raaka-aineet Lehtinen on säästänyt syksyn kirjamarkkinoille pukattuun jälkimmäiseen osaan. Nyt mennään kovemmilla kierroksilla ja myös maalit eli sivuilla vilisevät aikalaiset joutuvat rajumpaan rumputuleen. Vain harvat ja valitut saavat armon Lehtisen muistelmissa. Vaikka kirjaan ei varsinaisia pommeja olekaan upotettu, ampuu Lehtinen savolaisen besserwisserin tarkkuudella täyslaidallisen kohti monia aikalaisiaan ja ilmiötä.
   

Katkera Sorsa poikueineen

    Demareiden ykkösketjulaisista Lasse Lehtinen taklaa kaikkein kovimmin Kalevi Sorsaa. Mafiavertausta jatkaen: eri sukuun kuuluvalle Sorsalle Savon mafian consigliere langettaa kirjallisen vendettan, verikoston. Puolueensa oikeistosiipeen lukeutuneen Lehtisen ja vakaan vasemmiston johtohahmon Sorsan välillä on ollut juopa jo 1970-luvun hämäristä asti. 1975 SDP:n puheenjohtajaksi valitusta Sorsasta tuli valtaan päästyään ”epäluuloinen ja ärtyisä mököttäjä”, kiistaton johtoasema teki Sorsasta ”valistuneen yksinvaltiaan, jolla oli valta ja voima palkita tai rangaista”, Lehtinen kirjaa. Puoluejohtajana Sorsa suosi estoitta omia suojattejaan. ”Sorsan poikueeseen” kuuluivat mm. Matit Ahde ja Puhakka sekä Erkki Liikanen.
    Eniten kaunaa Sorsan ja Lehtisen välille on kertynyt kaksien presidentinvaalien seurauksena. Lehtinen oli ensimmäisten joukossa ajamassa aikanaan Mauno Koivistoa Kekkosen seuraajaksi ja Martti Ahtisaaren presidenttitiellä hän toimi jopa pääarkkitehtina. Molemmissa kisoissa Kalevi Sorsa on jäänyt rannalle nuolemaan näppejään. Sorsan kaunaisesta mielenlaadusta Lehtinen katsoo kärsineensä mm. ministerinposteja jaettaessa.
   

Sheriffi Koivisto peitti pyrkynsä

    Vaikka Lehtinen olikin nostamassa Mauno Koivistoa Kekkosen seuraajalistan kärkeen, löytää savolaisveijari jurottavasta turkulaisestakin joukon kitkeriä luonteenpiirteitä. Lehtisen mukaan Koivisto piti itseään Gary Cooperin kaltaisena yksinäisenä sheriffinä, ”joka vaiteliaana saapuu korruptoituneeseen kaupunkiin ja ajaa rosvot käpälämäkeen”.
    Julkisuudessa Koivisto on onnistuneesti peittänyt pyrkyään vallan kabinetteihin ja luonut mielikuvan, että hän on suostunut vaativiin tehtäviinsä vastahakoisesti ja vain velvollisuudentunnostaan. Lehtinen tyrmää näkemyksen ja laukoo: ”Mauno Koiviston mielestä ansio Mauno Koiviston menestyksestä kuuluu vain Mauno Koivistolle”.
    Lasse Lehtistä pidetään yhtenä Martti Ahtisaaren kaikkein läheisimmistä neuvonantajista. Muistelmien perusteella asian todellista laitaa on hankala arvioida. Sen Lehtinen tuo toki peittelemättä ilmi, että hänellä oli tukevasti näppinsä pelissä siinä tapahtumaketjussa, joka nosti Ahtisaaren gallupien kärkeen ja aina presidentiksi asti.
   

Hieromalaitoksessa Vennamon kanssa

    Hersyvimmillään Lehtinen on kuvatessaan eri valtuuskuntien kanssa tehtyjä poliitikkojen ulkomaanmatkoja. Siinä missä ensimmäisessä osassa käytiin Kuubassa leikkaamassa sokeriruokoa niin nyt vilistetään Japanissa hieromalaitosseikkailulla Pekka Vennamon kanssa.
    Ironista ajankuvaa Lehtinen on upottanut myös kuvaukseensa idänkaupan kuvioista. Lahjontaa hipovissa kekkereissään suomalaisisännät juottivat ja kestitsivät yltäkylläisesti Neuvostoliiton kauppavaltuuskuntien edustajia. Samalla Lehtinen tuo ilmi koko clearing-kaupan epäsuhtaisuuden.
    Vaikka Lasse Lehtinen on ollut monessa mukana, osallistumista yhdistää tietty sivullisuus. Oli sitten kyse Amer-yhtymästä tai UM:sta, niin aina Lehtinen on ajautunut lievään vastahankaan muiden kanssa ja joutunut sivuraiteelle. Tästä seuraa lievää katkeruutta, jota Lehtinen ei aina malta peitellä.
   

*

    Jos Lasse Lehtisen muistelmia lukee liian totisella otteella, saattaa lukija suorastaan ärsyyntyä omahyväisen keikarin itsekehun kultaamista muistikuvista. Tosikkomainen lähestymistapa tekee kuitenkin suurta vääryyttä Lehtiselle, jonka saksalaista sanapartta lainaava mottokin kuuluu ”Leben und Lasse leben lassen” (Elä ja anna Lassen elää).
    Lehtinen on parhaimmillaan armoitettu kynäilijä ja itseironian sävyttämät tarinat politiikan kulissien takaisista sattumuksista ovatkin muistelmien parasta antia. Luotettavista muistelmista ei taatusti ole historian lähdeteoksiksi, vaan eipä Lehtinen kirjojaan sellaisiksi ole tarkoittanutkaan.

*

Jaakko Lyytinen