Rakas päiväkirja...

Vaarallista kokea sisältää Aila Meriluodon pääosin 1960- ja 70-luvulla syntyneet "keski-iän päiväkirjat". Ne käsittelevät ajanjaksoa, jolloin miehestään Lauri Viidasta eronnut kirjailija muutti neljän lapsensa kanssa Ruotsiin, eli siellä 12 vuotta ja palasi lasten itsenäistyttyä Suomeen. Meriluoto kirjoitti tämän ajanjakson aikana useita runokokoelmia, romaanin, nuortenkirjoja ja Viidan elämäkerran.

Päiväkirjan kansien väliin on tallentunut lähinnä naisen elämää arkipäiväisimmillään: työtä, rahapulaa, hormoneja ja fyysisyyttä, vaihtelevia miehiä, yksinäisyyttä, lasten kehitystä, ystäviä ja tuttavia. Kirja on tuhansien epätoivojen purkautumistie. Fanaattiselle päiväkirjan kirjoittajalle se on lukuelämys - itse huomasin ajatteluprosessien ja tunnerakenteiden samankaltaisuuden, jota edes kolmenkymmenen vuoden ikäero ei peitä. Ihminen on heikko ja aina haavoittuvainen.

Tämän, yleensä piiloon kätkettävän riippuvaisuuden ja inhimillisen naurettavuuden kantaja on itsenäinen, vahva ja luova nainen, joka uskoo omiin kykyihinsä, menestyy ja pärjää. Meriluodon kirjoittamisprosessit tulevat päiväkirjassa esiin ikään kuin verhon takaa, arkielämään solmiutuneina. Hän ei luo itsestään legendaa, vaikka lumoutuukin monesti omista töistään ja on niistä omahyväisesti ylpeä. Kirjan lopussa hän kysyy itse: "Pysähdyin äsken selaamaan nyt päättyvää päiväkirjaa, ja rupesi tuntumaan, että se on vuosikausia vain hengästyneesti kommentoinut elämääni sivuavia miehiä! [...] Mutta missä ovat henkevät ajatukset, luomisen jäljet [...]?"

Taiteilijalegendaa, ihmistä suurempaa ihmistä, Meriluodon päiväkirjasta on siis turha hakea. Itse ihmiselämää on pidettävä tarpeeksi kiinnostavana, jotta kirjan jaksaisi lukea. Päiväkirjansa julkaisemisen tärkeimmäksi syyksi kirjailija ilmoittaa "todistuksen antamisen itsensä läpi" - koetun elämän subjektiivisen ilmaisemisen, joka on samalla ainoa todella objektiivinen totuus.

Matilda Haapamäki