Suomalaisen lyhytelokuvan historia - lyhyt oppimäärä

Suomalainen lyhytelokuva merkitsee varmasti useimmille suomalaisille lähinnä Tampereen elokuvajuhlia, taideteollisen korkeakoulun oppilastöitä ja muita häiritseviä tekotaiteellisia ja tylsiä täytepaloja televisiossa. Kotimaisella lyhytfilmillä on kuitenkin komea satavuotias historia, jonka tähtihetket löytyvät vuosikymmenten takaa.

Suomalaisen lyhytelokuvan päälinja on ollut dokumentaarisessa tuotannossa, ja tuhannet säilyneet filmit tarjoavat oman ajan historioitsijoille valtavan lähdeaineiston, jota on toistaiseksi hyödynnetty jokseenkin olemattomasti. Esittelen seuraavassa katsauksen omaisesti sitä mitä vuosien varrella on tehty, jos vaikka joku innostuisi näitä tutkimaan. Eli lyhyesti lyhäreistä.

Jo keisarivallan aikaan...

Autonomian ajan Suomesta kertovia filmipätkiä ei kohtuullisen laajasta tuotannosta (kolmisen sataa dokumentaarista filmiä) huolimatta ole säilynyt kuin kourallinen. Näitä frakmentteja on kuitenkin pikkuhiljaa löytynyt koko ajan lisää, mutta koska vanha nitraattifilmi tuhoutuu ajan myötä itsestään, toiveet uusista laajemmista löydöistä hupenevat koko ajan. Poliittisen historian opiskelijaa saattaisi kiinnostaa esim. Nikolai II:n Suomen vierailusta kertova filmi, tai joitakin aikoja sitten löytynyt autonomian aikuinen Suomi-dokumentti. Mainittakoon, että ylipäätään yksi varhaisimpia poliittisia tapahtumia, josta löytyy filmiaineistoa ovat Nikolai toisen kruunajaiset.

Vuoden 1918 sodassa ei CNN vielä ollut paikalla, mutta jokunen ulkomainen kuvausryhmä täällä silloinkin hääri ja mm. valkoisten sotilaiden harjoituksista ja venäläisistä sotavangeista on säilynyt filmiaineistoa. Seuraavan vuosikymmenen alussa eduskunta harkitsi elokuvan valtiollistamista, mutta onneksi hanke kaadettiin. Niinpä 1920-luvulta on säilynyt jo huomattavasti enemmän filmiaineistoa. Myös poliittisista tapahtumista kertovia filmejä löytyy paljon, esimerkiksi valtiovierailuja ja presidentin kotimaanmatkoja kuvattiin säännöllisesti. Samoin kuvattiin suurmiesten hautajaisia, urheilua, erilaisia onnettomuuksia ja luontofilmejä. Teollisen tuotannon kuvausta löytyy runsaasti, myös osuusliikkeiden puolelta. Taiteellisesti dokumentaarisen elokuvan huippua edusti Juhani Ahon poikien Heikki Ahon ja Björn Soldanin yhtiö Aho&Soldan. Yhtiö valmisti mm. sarjan Suomen teollisuutta ja maataloutta esitteleviä pitkiä dokumentteja, joiden rahoitukseen ja levitykseen myös ulkoministeriö osallistui.

Risto Jarva: Työtä Ylioppilasteatterissa, 1962.


Veronalennusfilmit

Vuoden 1933 alusta astui voiman säännös, jonka mukaan niille elokuvaesityksille, joiden täytekuvana esitettiin vähintään 200 metrin (hieman yli 7 minuuttia) pituinen Suomessa valmistettu elokuva, joka oli katsottava tiede-, opetus- tai taide-elokuvaksi tai kuvasi maan elinkeinoelämää, myönnettiin viiden prosenttiyksikön alennus elokuvien pääsylipuista maksettavasta leimaverosta. Tämä säännös pysyi eräin muutoksin voimassa aina vuoteen 1964, ja sillä oli suuri merkitys suomalaiselle lyhytelokuvatuotannolle. Lisäkuville syntyi valtava kysyntä ja kotimainen lyhytelokuvatuotanto lähti hyvin voimakkaaseen kasvuun. On paljolti veronalennuslain vaikutusta, että historioitsijoilla on tänä päivänä käytössään kansainvälisesti vertaillen erittäin laaja filmiaineisto suomalaisen yhteiskunnan eri puolista. Keskeinen osa 1930-luvun aineistosta on elinkeinoelämän ja tuotantoprosessien kuvausta, mutta myös esimerkiksi poliittisten järjestöjen filmejä on säilynyt. Puolustusvoimien elokuva-arkistossa on säilynyt runsaasti mm. suojeluskuntien filmejä, joita ei tiettävästi ole tutkittu juuri lainkaan. Myös erilaisista joukkotapahtumista, kuten työväen urheilujuhlista tai osuustoimintapäivistä kertovat filmit tarjoavat suuria mahdollisuuksia analyysiin. Kiinnostavaa aineistoa löytyy myös runsaasta kansantieteellisestä filmimateriaalista sekä lukuisista paikkakuntakuvauksista. Kolmekymmentäluvun myötä tuli myös lyhytelokuviin vähitellen ääni, tosin ns. 100 prosenttista ääntä ei juurikaan käytetty, vaan yleensä elokuvissa oli selostusteksti ja musiikki. Valmistajista nousi 1930-luvulla Suomi-Filmin lyhytfilmituotanto keskeiseen asemaan, minkä se säilytti aina television tuloon asti.

Sota-ajan lyhytfilmituotantoa hallitsivat kuitenkin virallisluontoiset elimet: Valtion tiedotuslaitos, puolustusvoimat sekä Propaganda-Aseveljien omistama, vuonna 1943 perustettu Finlandia-Kuva. Ensimmäisinä sotavuosina keskeisiä olivat Puolustusvoimain katsaukset ja loppuvuosina taas Finlandia-Kuvan Finlandia Katsaukset. Filmeissä kehoitettiin taistelutahtopropagandan lisäksi esimerkiksi käyttämään korviketuotteita, säästämään ja osallistumaan erilaisiin talkoisiin ja keräyksiin.

Ensi-iltailmoitus Uudessa Suomettaressa 1915.


Suuri vuosikymmen

Sodan jälkeen Finlandia-Kuva myytiin Suomi-Filmille, ja Finlandia Katsausten sarja jatkui tiiviinä televisiokaudelle asti. Kaikkiaan niitä valmistui yli 700. Myös muita uutiskatsausyrittäjiä ilmaantui markkinoille, ja 1950-luvulla tuottivatkin lukuisat eri yritykset eripituisia uutiskatsaussarjoja.

Viisikymmentäluvun tuotanto oli muutenkin Suomessa huikeaa. Lukuisat eri yritykset valmistivat lyhytelokuvia kaikesta maan ja taivaan välillä, parhaimmillaan yli 400 elokuvaa vuodessa. Uutiskatsausten lisäksi laajimman osan muodostavat yritysten tilauselokuvat, urheilufilmit ja matkakuvaukset. Yritysten tilauselokuvia esitettiin siis veronalennuskuvina elokuvateattereissa, vaikka veronalennusfilmien mainoksellisuutta pyrittiinkin rajoittamaan säädöksiä kiristämällä. Poliittisen historian opiskelijoita kiinnostavaa aineistoa löytyy uutiskatsausten lisäksi mm. lukuisista etujärjestöjen ja puolueiden tuottamista filmeistä, kuten vaalifilmeistä ja massatapahtumista kertovista elokuvista. Esimerkiksi Kekkos-filmeistä voi hyvin nähdä kuinka taitavasti hänen julkista kuvaansa muokattiin.

Television tulo ja veronalennuskäytännön poistaminen vähensivät rajusti suomalaista lyhytelokuvatuotantoa, mutta esimerkiksi erilaisten järjestöjen tuottamaa filmimateriaalia löytyy runsaasti aina videoiden tuloon saakka.

Lyhytelokuva "Jäätelöä joka päivä ", 1955.


Analyysihommiin

Lyhytfilmit tarjoavat historiantutkimukselle hienon mutta toistaiseksi vähän käytetyn lähdeaineiston. Materiaalin käyttöä opiskelijoiden opinnäytteissä rajoittaa kuitenkin se, ettei katselu elokuva-arkistoissa ole ilmaista ja lyhytfilmejä on toistaiseksi saatavana videolla hyvin vähän. Tärkeimmät elokuva-arkistot Suomessa löytyvät Suomen elokuva-arkistosta, Yleisradiosta sekä puolustusvoimista. Näistä Suomen elokuva-arkisto on laajin ja helppokäyttöisin. Siellä elokuvia voi tutkimustarkoituksissa katsoa joko leikkauspöydän katselulaitteella tai videolta paikanpäällä, mikäli tutkijavideo on saatavana. Videon katselu maksaa opiskelijoille kympin tunti ja elokuvien katselu viitisen kymppiä, mutta varoituksena on todettava, että kunnon analyysin tekeminen 10 minuutin filmistä voi helposti viedä pari tuntia. Siksi kovin laajojen aineistojen läpikäynti ei ilman kunnon rahoitusta ole yleensä mahdollista. Mutta esimerkiksi graduaineston täydentäminen muutamalla aiheeseen liittyvällä elokuvalla voi olla antoisaa.

Puolustusvoimain elokuva-arkiston laaja sota-aikainen aineisto on huolellisesti kortistoitu aiheittain, joukko-osastoittain ja henkilöittäin, mutta sen käyttö edellyttää tutkimuslupaa. Aikaisemmin tutkimusluvat olivat hyvin hankalasti saatavia, mutta nykyisin niitä voi saada graduihinkin. Sen sijaan Yleisradion arkiston käyttö tutkimuksiin on erittäin vaikeaa, tutkimuslupia ei ole juurikaan tippunut.

Viimeiseksi on mainittava Työväen arkiston videointiprojekti, joka tarjoaa kiintoisia mahdollisuuksia. Työväen arkistosta on videokopioita tutkimuskäyttöön myös monista Ylessä säilytettävistä elokuvista, ja joitakin videoita voi myös vuokrata kotikäyttöön. Siellä voi käyttää myös laajaa Työväen filmografia -datapankkia, johon on koottu tiedot jo noin tuhannesta elokuvasta.

Parhaan johdatuksen kotimaisten lyhytelokuvien historiaan saa Kari Uusitalon suomalaisen elokuvan historiateoksista ja hyvän oppaan tutkimuksen metodiongelmiin löytää Hannu Salmen kirjasta Elokuva ja historia.

Esko Varho