Tervetuloa kasvatuspsykologian opiskelijaksi!
Paljon onnea opiskelupaikan ansiosta ja tervetuloa kasvatuspsykologian opiskelijaksi! Kasvatuspsykologian tutoreina toimii syksystä 2012 lähtien Anna, Erika ja Susanna. Tässä yhteistietomme. Jos sinulla on kysyttävää asiassa kuin asiassa, niin ota yhteyttä! Anna Salonpää 040 766 4752, anna.salonpaa@helsinki.fi Erika Maksniemi 040 820 3499, erika.maksniemi@helsinki.fi Susanna Jokimies 050 518 2385, susanna.jokimies@helsinki.fi Aurinkoista kesää! terveisin, Anna, Erika ja Susanna
Liity ainejärjestöösi
Uuden fuksin ensimmäinen tehtävä on liittyä Phenomenan jäseneksi.
Phenomenaan voi liittyä kuka tahansa kasvatuspsykologiaa pää- tai sivuaineena opiskeleva.
Toimintaohjeet:
1. Maksa jäsenmaksu 6e(/6 vuotta)
Tilille 660100-1041995
viittellä 1038 (EI VIESTIÄ!)
2. Lähetä sähköpostilla Phenomenan talouspäällikölle
katja.leiman[at]helsinki.fi :
- nimesi
- osoitteesi
- Puhelinnumerosi
- maksajan nimi, jos se et ole sinä itse
Alla on kertomuksia ja kokemuksia opiskelusta kasvatuspsykologian linjalla. Tietopitoisempaa informaatiota opiskelusta kasvatuspsykologia pääaineena voi löytää täältä.
Opiskelijan kokemuksia linjalta
"Lukion jälkeen vietin kaksi vuotta ajelehtien vaihdossa ja kemian höyryissä. "Se oikea ala" vaihteli 2 viikon sykleissä, eikä ollut minkäänlaista tietoa mitä haluaisin tehdä isona. Iskin silmäni kuitenkin Helsingin lo- koulutuksen psykologia lähtöiseen pääaine vaihtoehtoon ja ajattelin, että ehkä kaverit ja sukulaiset ovat oikeassa, että ehkä minusta voisi tulla opettaja. En tiennyt sen tarkemmin millaiseen opiskeluun olin sitoutumassa, niinkuin ei varmaan kukaan meistä, mutta epätietoisuuden ja keskeneräisyyden sietämistähän tänne olikin tultu harjoittelemaan. Alussa olin aivan sekaisin, että mitäs opiskelua se tällainen on (aivan toista kuin kemialla istumani massaluennot). Alun ryhmäytymiseen painottuneen syksyn jälkeen olin varma, että vaikka opettaja minusta ei tulisi, niin ainakin tällaista opiskelua haluan tehdä. Olemme nyt ensimmäisessä keväässä ryhmämme kanssa, Oivaus, ja kaikki toimii ja ryhmän henki on aivan loistava. Töitä joutuu toki tekemään ja olemaan läsnä paljon, mutta tiivis ryhmä antaa opiskelu motivaatiota ja totta kai painetta. Se on myös suuri apu ja muuten helposti niin "yksinäinen" yliopistomaailma ei varmasti ole yksinäistä täällä - jaettua asiantuntijuutta harjoitetaan niin k107:ssa kuin Oliviassakin." - Elina, Oivauksesta
Ryhmän ”Liekit” historiikki
Me liekit aloitimme opintomme Phenomenan riveissä syksyllä 2005, 10-henkisenä ryhmänä. Neljään yhteiseen opiskeluvuoteemme mahtui muun muassa kaksi ilmiötä, joiden aiheet olivat "kuolema" ja "oppimisen vaikeus", sekä opetusharjoittelut Viikin ja Arabianrannan kouluissa. Niille uteliaille, jotka pohtivat ryhmämme nimen alkuperää, voimme vilauttaa ryhmämme nimeämisasiakirjaa: "Olemme kaitsettuna hyödyllisiä, luontoon läheisesti liittyviä, kaikki omanlaisiamme emmekä toistemme kopioita, silti yhteisiä nimittäjiä ryhmämme yksilöille ovat muun muassa tietty kahlitsematon luonteenlaatu sekä se, että rohkeasti kurkotamme kohti uusia haasteita Ihmiskunnan historiassa tulentekotaito oli merkittävä oppimiskokemus, joka mahdollisti kulttuurimme kehityksen Sen, mikä oli ennen meitä ja jonka oli väistyttävä uuden tieltä, me poltamme Yksin lepattaisimme, hiipuisimme ja lopulta ehkä sammuisimme, mutta yhdistyneinä toisiimme voimme tarjota luoksemme tuleville valoa, lämpöä ja turvaa. Ryhmämme nimi on Liekit. CMX:n sanoin: ”Liekki on ihmisen elämän muotoinen.”
Ote fuksin päiväkirjasta
Metron liukuportaat humisevat hiljaa, kun maanantaiaamuun heränneet silmiään aukovat kaupunkilaiset vaeltavat töihin ja kouluihin. Maanpinnalle noustessani tervehdin vastaan leijailevaa kahviloiden tuoksua ja suuntaan jälleen uuteen viikkoon, valmiina îreflektoimaan ja vuorovaikuttamaanî niin kuin linjallamme tuntuu olevan tapana. Ohitan aamuauringossa paistattelevan varsapuistikon ja pian alankin jo kavuta mäkeä ylös Siltavuorenpenkereelle. Tämän suuren fyysisen koitoksen aikana innostun jopa fiilistelemään. Kaupungissa on tullut asuttua jo pari kuukautta, ja saattaa olla, että alan jopa pitämään siitä. Monet maalta muuttavan ennakkoluulot on kohdattu, todettu enemmän tai vähemmän epätotuudenmukaisiksi ja haudattu. En ole eksynyt pääkaupunkiseudun valtavaan julkisen liikenteen verkkoon; kaikki ihmiset eivät olekaan yrmyjä hapannamoja; olen myös lähes varma, etten tule tarvitsemaan ystäväni suosittelemaa, kaupunkilaiskriminaalien torjuntaan tarkoitettua pippurisuihketta. Myös kasvatuspsykologian opiskelu on saanut pääni sisällä aikaan käsitteellistä muutosta, tuota hienoa ilmiötä, kaiken oppimisen perustaa, jota päivittäin Penkereellä metsästämme. Miten voikin olla niin, että vielä puolisen vuotta sitten ahmin lukion penkillä ylen määrin tietoa, ja kun koe oli ohi, huomasin unohtaneeni kaiken! Tieto vain valui kokeessa aivoistani käsivartta pitkin kynän kautta paperille ja jäi sinne. Ylioppilaslakin kiilto silmissäni suoritin kursseja ja opettajan jaksoarviointiin lätkäisemä arvosana puhui suorasukaista kieltään osaamisestani. Ja minä kun luulin että se oli oppimista, kun viisi kertaa ruotsin kappaleen sanaston kahlattuani muistin ulkoa jokaisen sanan taivutusmuotoineen! Nyt tiedän paremmin; kertaus ei olekaan opintojen äiti eikä kaikki, mitä oppikirjassa lukee, olekaan totta. Opettajakaan ei ole tietopankki, joka kaataa pulpeteissaan istuvien oppilaiden päihin tietoa kauhakaupalla, vaan oppiminen edellyttää ymmärtämistä. Kaiken tämän mullistavan uuden tiedon keskellä tunnen kieltämättä hetkittäin oloni pikkuiseksi fuksirääpäleeksi, joka eksyy suureen tuntemattomaan tietoviidakkoon eikä enää ikinä löydä tietä ulos. Olen kuitenkin huomannut kiinnostukseni kasvavan sitä mukaa, mitä edemmäs tuolla tietoviidakossa samoilen ja olen varma, että sitä mukaa, kun kiinnostukseni kasvaa, myös ymmärrykseni laajenee ja jonakin päivänä tunnen oloni hyvinkin kotoisaksi tämän uuden ja mullistavan tiedon maailmassa. Lisäksi suurin helpottava tekijä on se, ettei minun tarvitse eksyä viidakkoon yksin. Minulla on mukanani loistava ryhmä yhtä innokkaita pieniä fuksirääpäleitä, joiden kanssa saan viettää lähes symbioosimaista yhteiseloa. Lyömällä viisaat päämme yhteen ja toimimalla tiiviinä ryhmänä pähkäilemme tiemme päivästä toiseen. Professoreiden ollessa vain yhden hätäisen sähköpostin päässä, tulemme varmasti selviytymään käsitteellistä muutosta edeltävien kognitiivisten ristiriitojen kurimuksista. Jos ei muu auta niin voimme kahvitella professoreiden kanssa. Pullien kera, tietenkin. Käännyn R-kioskin kulmalta Snellmaninkadulle yllättyneenä tästä maanantaiaamulle epätavallisesta ajatusten lennokkuudesta. Näyttää siltä, että tuleva viikko tuo tullessaan jotain hienoa. Ehkäpä saamme raivattua uuden luontopolun tietoviidakkoon. Tai kenties Unicafessa olisi kerrankin porkkanaraasteen sijaan jotain muuta salaattia! Kasvatuspsykologianopiskelijan elämä on haasteellista ja arvaamatonta, mutta juuri haasteet ja ennakoimattomuus tekevät siitä niin mahtavaa. Toisaalta nyt myös tiedän, että muunlainen koulutus plakkarissa en uskaltaisi lähteä pieniä ihmisiä opettamaankaan.
Katsele kuvia liittyen Phenomenaan ja opiskeluun tästä