Helsingin aika 1828-1917

  • 1828 yliopisto muutti Helsinkiin
  • 1828 statuutit eli säännöt vahvistivat ylioppilaiden perinteisen jaon osakuntiin (avdelningar). Osakuntien tehtävänä oli valvoa ylioppilaiden ahkeruutta ja siveellisyyttä.
  • 1830 syyslukukaudella yliopisto oli suljettuna koleraepidemian takia
  • 1832 konsistori päätti osakuntien voimakkaasta vastustuksesta huolimatta jakaa kaksi suurinta osakuntaa, Viipurilaisen ja Pohjalaisen.
  • 1833 Viipurilainen osakunta jaettiin Viipurilaiseksi ja Savo-Karjalaiseksi. Konsistorin päätöksellä Viipurilaiseen osakuntaan kuuluivat myös ylioppilaat Inkerinmaalta, Baltiasta, Venäjältä ja ulkomailta.
  • 1837 Pohjalainen osakunta jaettiin Pohjois- ja Eteläpohjalaisiin, jotka kuitenkin jatkoivat käytännössä toimintaansa yhdessä vanhaan malliin.
  • 1839 Pohjalaiset viettivät ensimmäistä Porthan-juhlaansa, vanhinta yhä vietettävää akateemista juhlaa
  • 1844 Pohjois- ja Etelä-Pohjalainen osakunta yhdistyvät takaisin Pohjalaiseksi osakunnaksi.
  • 1846 liittyivät Turkulaiseen osakuntaan Satakuntalainen ja Boreaalinen eli Aurajoen pohjoispuolisten pitäjien osakunta. Uuden osakunnan nimeksi tuli Länsisuomalainen osakunta. (Austraaleja eli eteläsuomalaisia ja boreaaleja eli pohjoissuomalaisia ei tule missään tapauksessa sekoittaa aitoihin nykypäivän eteläsuomalaisiin eli ESOlaisiin tai pohjoissuomalaisiin PPOssa)
  • 1848 laulettiin Kumtähden kentällä Maamme-laulu ensimmäistä kertaa
  • 1852 kiellettiin osakunnat ja jaettiin ylioppilaat tiedekuntapohjaisesti
  • 1868 osakunnat sallittiin virallisesti uudestaan vaikka toiminta olikin jatkunut illegaalisti kiellon aikana
  • 1870 valmistui Ylioppilastalo, lahjoitusvaroin rakennettu talo jossa oli tilat myös osakunnille
  • 1880 perustettiin ylioppilaskunta
  • 1901 valmistui Nylands Nationin talo Kasarmikadulle
  • 1904 Länsisuomalainen osakunta jakautui Satakuntalaiseen ja Turkulaiseen osakuntaan
  • 1905 Savo-Karjalainen osakunta jakautui Savolaiseen ja Karjalaiseen osakuntaan
  • 1905 Eteläsuomalainen osakunta erkani Nylands Nationista
  • 1906 Turkulainen osakunta jakautui Varsinaissuomalaiseen osakuntaan ja Åbo Nationiin
  • 1907 jaettiin Pohjalainen osakunta Pohjois- ja Eteläpohjalaisiin
  • 1908 Etelä-Pohjalainen osakunta jakautui Etelä-Pohjalaiseen osakuntaan ja Vasa Nationiin
  • 1910 valmistui Osakuntatalo eli nykyinen uusi ylioppilastalo
  • 1911 valmistuivat Karjalaisen osakunnan tilat Karjalaisten taloon Liisankadulla
  • 1912 valmistui Pohjalaisten Ostrobotnia-talo kaupungin reunamille

    Turku 1640-1828 | Helsinki 1828-1917 | Itsenäisyys 1917-

    Tiina Metso