Sisältö:
1. Kokoukset
Naturan hallitus kokoontuu n. 6 kertaa vuodessa. Kokouksiin osallistuvat kaikki
aktiivisesti toiminnassa mukana olevat jäsenet. Sääntömääräiset
kokoukset pidetään maalis- ja lokakuussa. Lisäksi erikseen kokoontuvat
Pietarin opintomatkan suunnitteluryhmä sekä ekotiimi-hankkeeseen osallistuvat
opiskelijat.
2. Opinto- ja palvelutoiminta
Tämän vuoden tärkeimpiä uusia asioita Naturan toiminnassa
ovat ekotiimi-hanke ja opintomatka Pietariin. Laitoksen ja opiskelijoiden omien
kulutustottumuksien arvioimista ja parantamista varten on perustettu kaksi ekotiimiä.
Tiimiin kuluu opiskelijajäsenten lisäksi laitoksen lehtori ja professori.
Tämän ekotiimin tavoitteena on tarkistaa laitoksen sisäiset mahdollisuudet
ympäristöystävällisempään toimintaan sekä
miettiä koko Neopolin kiinteistön parannusmahdollisuuksia. Toiseen
ekotiimiin kuuluvat opiskelijat miettivät omia kulutustottumuksiaan ja
pyrkivät muuttamaan elintapojaan ekologisempaan suuntaan. Ekotiimitoiminta
liitetään osaksi ympäristökasvatuksen approbatur-kokonaisuutta,
jolloin ekotiimissä toimimisesta saa 2 opintoviikkoa.
Pietarin opintomatka (1 ov) järjestetään huhtikuussa. Mukaan
pääsee 20 Naturan jäsentä. Matkan tarkoituksena on tutustua
Pietarin yliopiston ympäristöasioita koskeviin opintosuuntauksiin,
Pietarin ympäristöhallintoon sekä osallistua paikan päällä
järjestettävään konferenssiin, johon tulee osallistujia
Lahden kaupungin valvonta- ja ympäristökeskuksesta sekä Neopoli
Oy:stä. Lisäksi matkan aikana tavataan paikallisia opiskelijoita ja
käydään muutamassa kulttuurikohteessa. Matka tehdään
junalla ja majoitus tapahtuu hostellissa. Matkan kesto on n. 5 päivää.
Kaikki matkalle lähtijät osallistuvat matkan suunnitteluun kevään
aikana. Matkan jälkeen järjestetään laitoksella seminaari,
jossa kerrotaan matkan aikana opituista asioista ja kokemuksista. Opintomatkasta
saa 1 opintoviikon, joka sisällytetään ympäristöhallinnon
approbatur-kokonaisuuteen.
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty opintomatka Kilpisjärven
tutkimusasemalle järjestetään myös tänä vuonna
sen saavuttaman suuren suosion siivittämänä. Tänä vuonna
kurssin pituus on 10 päivää ja lisäksi tehdään
ennakkotehtäviä ja tentitään vaadittava kirjallisuus. Kurssi
on 3 ov laajuinen ja se järjestetään yhteistyönä ekologian
ja systematiikan laitoksen kanssa.
Naturalla on lisäksi edustaja tiedekuntauudistusta käsittelevässä
työryhmässä. Natura toimii myös tiiviissä yhteistyössä
laitoksen henkilökunnan kanssa kaikissa opintoja koskevissa asioissa ja
ottaa kantaa opintoihin liittyviin epäkohtiin. Viime vuonna kehitettyä
kurssipalaute-järjestelmää pidetään yllä edelleen
ja yritetään korostaa uusille opiskelijoilla palautteen antamisen
tärkeyttä.
3. Tiedotus- ja julkaisutoiminta
Naturan tiedotus hoituu pääasiassa sähköpostilistan ja ilmoitustaulun
avulla. Lisäksi Naturan www-sivut on uudistettu vuoden alussa ja ne pyritään
pitämään jatkossa ajan tasalla tulevien tapahtumien suhteen.
Www-sivuja on muutenkin tarkoitus kehittää jäseniä palvelemaan
suuntaan. Sivujen osoite on www.helsinki.fi/jarj/natura.
Viime vuonna ilmestyi ensimmäinen numero Naturan uudesta ja ensimmäisestä
julkaisusta. Järjestömme lehden nimi on Varatie ja se ilmestyy tulevaisuudessa
kaksi kertaa vuodessa. Syksyn numero on suunnattu fukseille ja siinä esitellään
järjestön toimintaa ja Lahtea opiskelukaupunkina.
Natura järjestää syksyllä myöskin ensimmäistä
kertaa Abi-info-tilaisuuksia lahtelaisissa lukioissa. Tarkoituksena on tuoda
esille laitoksen toimintaa yliopisto-opiskelun mahdollisuuksia Lahdessa. Alkuun...
3. Yhteistyö
Naturalla on oma vastaava tiedekunnan opiskelijajärjestöjen yhteistyöjärjestössä
Matlu:ssa. Viime vuodesta poiketen Naturalla ei ole tänä vuonna omaa
jäsentä biologian opiskelijoiden kattojärjestössä Biostuf:ssa.
Järjestöstämme lähtee kuitenkin osallistujia biologien tapaamiseen
(BiTa), jotka osallistuvat viikonlopun aikana järjestettävään
Biostuf:in kokoukseen.
Ainejärjestömme on ollut myös yhteydessä Dodo:n ja jonkinlaista
yhteistyötä on suunnitteilla. Lähinnä on tarkoitus tuoda
Dodo:n toimintaa esille Lahdessa.
Naturalla on myös edustaja ympäristöasiantuntijoiden keskusliitossa
(YKL). YKL järjestää infotilaisuuden naturalaisille liiton toiminnasta.
Alkuun...
4. Retket
Natura järjestää laavuretkiä kolme kertaa vuodessa Lahdessa
sijaitseville nuotiopaikoille. Lisäksi keväällä ja syksyllä
tehdään viikonloppuretki jonkun jäsenen kesämökille.
Syksyllä järjestetään myös vaellus. Tänä
vuonna on lisäksi järjestetty jo yksi Naturan risteily ja toinen järjestetään
vielä tämän vuoden aikana. Alkuun...
5. Urheilu- ja kulttuuritoiminta
Viikoittainen sählyvuoro on tullut niin suosituksi, että joukkueet
ovat välillä turhankin suuria. Viime syksynä aloimme pelata ultimatea
ja tänä vuonna on tarkoitus jatkaa tätä loistavaa harrastusta.
Sulkapallon peluu on myös saanut uusia innokkaita harrastajia, joten pienien
liikuntavälineinvestointien jälkeen Natura on valmis pyörittämään
viikottaisia ultimate-, sähly- ja sulkapallovuoroja. Keväällä
ja kesällä on tarkoitus myös pelata ulkona jalka-, kori- ja lentopalloa.
Keilailusta on tullut suosittu ajanviete naturalaisten keskuudessa ja keilahalliin
mennään ainakin 6 kertaa vuoden aikana. Viime kesänä melontaretket
Vesijärvellä keräsivät runsaasti osanottajia, ja harrastusta
on tarkoitus jatkaa tänä kesänä. Lisäksi tämän
vuoden aikana on tarkoitus kokeilla Megazonea ja kiipeilyä. Myös Lahden
jääkiekon kotijoukkuetta käydään kannustamassa ainakin
yhdessä ottelussa.
Kulttuuritoimintaan kuuluu teatteriretkti Lahden kaupungin teatteriin kaksi kertaa vuodessa sekä elokuva- ja videoiltoja. Mahdollisesti ensi syksynä järjestetään kulttuuriexcursio Helsinkiin. Alkuun...
6. Huvitoiminta
Natura on järjestänyt viime vuosien aikana erilaisia teemabileitä
sekä perinteisiä baari-iltoja. Samoin myös jatkossa. Lisäksi
marraskuussa järjestetään pieni muotoiset vuosijuhlat. Naturan
toimintaa Helsingissä on tarkoitus tehostaa, joten ensi syksystä lähtien
huvitoimintaa järjestetään myös siellä. Alkuun...