Numero 2/ 2005

Seksiä, viinaa ja rukousnauhoja

- Esa Lukkarinen -

Kildaren kreivikuntaan eksynyt matkailija saattaa kohdata odottamattoman näyn. Uneliaassa irlantilaisessa peltomaisemassa, keskellä karjanlannan tuoksun ja lampaiden täplittämien peltojen ryydittämää maalaisidylliä, kohoaa häkellyttävän korkea kellotorni. Vaikka pienempienkin irlantilaisten paikkakuntien kirkot saattavat olla yllättävän komeita, kokonsa puolesta tuo keskellä peltoa seisova fallosmainen rakennus sopisi pikeminkin jonkin eurooppalaisen suurkaupungin maisemaan. Paikkakunta on parin tuhannen asukkaan Maynooth, yksi Irlannin katolisen kirkon tärkeimmistä keskuksista.

Irlantilainen pappiskylä

Maynoothin laajaa kampusaluetta käyttävät yhdessä maallinen National University of Ireland ja paavillinen St. Patrick´s college, jonka yhteydessä toimivassa seminaarissa tulevat papit valmistautuvat kutsumusammattiinsa. Kampus on kuin metafora koko Irlannista: yhdistelmä harrasta uskonnollisuutta ja nopeassa tahdissa kehittyvää, talouskasvuun ja vauraaseen tulevaisuuteensa uskovaa ”kelttiläistä tiikeriä”.

Myös täällä hengellinen puoli on joutunut kohtaamaan modernin maailman paineet. Maallinen yliopisto paisuu ja rakentaa kiivaassa tahdissa moderneja uudisrakennuksia etenkin luonnontieteiden opiskelijoita varten. Se vuokraa myös kiinteistöjä seminaarin vanhoista osista kasvaville opiskelijamäärilleen. Paavillinen yliopisto ja seminaari joutuvat puolestaan kampailemaan kutistumista ja maailmanlaajuisesti katolista kirkkoa ravistelevia skandaaleja vastaan. Irlannissa katolinen kirkko joutuu jatkuvasti perustelemaan vaikutusvaltaansa yhteiskunnassa, jota työväenpuolueen johtaja Ruairi Quinn on jo kuvaillut käsitteellä ”postcatholic”!

Aikaisemmin Irlanti oli yksi Euroopan suurimmista pappien ”viejämaista” ja Maynooth paistatteli vilkkaan hengellisen toiminnan keskuksena. Seminaari perustettiin Dublinin kylkeen vanhan aatelissuvun maille, kun katolista korkeakoulutusta koskevat kieltolait kumottiin vuonna 1795. Ranskassa ja Alankomaissa sijainneet irlantilaiset seminaarit oli jakobiinien toimesta lakkautettu, joten vallankumouksellisen Ranskan kanssa sodassa olevan Britannian valtaapitävät katsoivat tarpeelliseksi tehdä myönnytyksiä kapinoimaan taipuvaisten irlantilaisten suuntaan. Ajatus kyseenalaisia mannermaisia ajatuksia omaksuneiden pappien paluusta Irlantiin ei myöskään miellyttänyt brittejä.

Vaatimattomasta, aluksi pienessä kartanorakennuksessa toimineesta seminaarista kasvoi hieman yli sadassa vuodessa komea rakennuskokonaisuus paikallista uusgoottilaista tyylisuunta edustavine katedraaleineen ja tylypahkamaisine päärakennuksineen. Maynoothin ja kirkon huippuvuosi oli ehkä 1959, kun joka kahdeksas koulunsa päättänyt irlantilaisnuorukainen pyrki pappisuralle. Siitä lähtien kokelaiden määrä Maynoothissa on tasaisesti laskenut ­ muutama vuosi sitten heitä oli enää neljätoista.

Irlannin kirkon skandaalit

”Ennen oli suuri kunnia, jos pojasta tuli pappi, nykyään sitä joutuu melkein häpeämään”, oli ehkä hieman kärjistetty kommentti, jonka erään papin sukulainen lausahti keväällä 2003. Uusi vuosituhat oli ollut Irlannin kirkolle monella tavalla vastatuulessa luovimista. Lapsia ahdistelleiden seurakuntapappien tapaukset olivat tulleet pikku hiljaa julkisuuteen, vaikka kirkko oli parhaansa mukaan koettanut peitellä tapahtunutta.

Monesti pappien valonarka toiminta pyryttiin hoitamaan ripillä ja siirrolla pois tapahtumapaikalta. Eräskin pedofiilipappi oli yksinkertaisesti saanut viran toisesta seurakunnasta, jossa hän jatkoi rikollista toimintaansa. Dublinin arkkipiispa, kardinaali Connell, oli myös käynyt kaikessa hiljaisuudessa vankilassa tapaamassa ja tukemassa pedofiliasta tuomittua alaisiaan mutta samalla unohti täysin uhrit ja heidän perheensä. Skandaalin puhjettua esitetyt anteeksipyynnöt ja kiireisiin vetoamiset tuntuivat monista varsin korneilta.

Muutama vuosi sitten paikallisen RTÉ kanavan kuvaama tunnin mittainen dokumenttielokuva ”The Seminary” lisäsi kirkon tilasta huolestuneiden murheita. Maynoothissa kuvausryhmä seurasi kolmen seminaarilaisen arkea vuoden ajan. Kaikkien kokelaiden käytös ei vastannut kuvaa vakavasti kutsumukseensa suhtautuvista nuorista. Alkoholia käytettiin reippaasti, olipa erään opiskelijan kammion seinällä kuva vähäpukeisesta nuoresta naisesta ­ aikana, jolloin hänen tuli valmistaa omaa seksuaalisuuttaan selibaattia varten. Nykyään tuo tuntemani opiskelija on jättänyt opintonsa seminaarissa ja työskentelee hotellissa Irlannin keskiosissa. Hän asuu puhdasoppisesti epätyypillisessä suhteessa avovaimonsa, aviottoman lapsensa ja kumppaninsa edellisestä suhteesta peräisin olevan lapsen kanssa Vaikka hän onkin uskonnollinen, ei hän enää usko katolisen kirkon pystyvän nykyisellään kohtaamaan sitä todellisuutta, missä Irlannin nuorison valtaosa elää.

Edellä mainitut skandaalit ja esimerkiksi ”siveettömään käytökseen” syyllistyneiden naisten sulkeminen nunnien johtamiin pesuloihin vielä muutama vuosikymmen sitten ovat luonnollisesti laskeneet kirkon arvovaltaa ja katalysoineet sen kohtaamaa kritiikkiä. Yleisesti ottaen pappeja kuitenkin arvostetaan. Suurin osa Irlannin reilusta kahdesta tuhannesta papista on rehel­lisiä ja kutsumukseensa vakavasti suhtautuvia miehiä, jotka ovat syyttä joutuneet osaltaan kärsimään kollegoidensa virheistä.

Maynoothin tulevaisuus

Kahdeksankymmentäluvun lopulla kardinaali Fiaich esitti monia irlantilaisia järkyttäneen mielipiteensä siitä, että tulevaisuudessa afrikkalaiset tulisivat saarnamaan evankeliumia Irlannissa, eikä päinvastoin, kuten aikaisempina vuosikymmeninä. Vaikka kansalaisten järkytys kohdistui enemmänkin kirkon tilaan kuin rasistisiin käsityksiin mustista papeista, ei ajatus vierasmaalaisista seurakunnan sielunpaimenina ole kaikille lainkaan helppo. Vastaisuudessa osa kulmapubissaan oluitaan hörppivistä papeista saattaa hyvinkin olla kotoisin Latinalaisesta Amerikasta tai Afrikasta.

Pappien selibaatti, johon seminaarin opiskelijat valmistautuvat jo ennen vihkimystään niinsanotun ”muotoutumisvaiheen” aikana, on nostettu yhdeksi selitykseksi nuorten vastentahtoisuudelle ryhtyä kirkolliselle uralle. Pappien parissa tehdystä mielipidetutkimuksesta selviää, että 57 prosenttia irlantilaisista papeista ei enää pidä pakollista selibaattia tarpeellisena. Toisaalta harva heistä uskoo, että selibaatista luopuminen nostaisi merkittävästi opiskelijoiden määrää Maynoothissa. Kysymys on pikemminkin henkisen elämän näivettymisestä ja kovien arvojen asemasta nykyirlantilaisten elämässä kuin pelkästä seksistä.

Vaikka katolinen kirkko on pyrkinyt skandaalien aiheuttaman myrskyn hieman laannuttua kiillottamaan kilpeään Irlannissa, on uusien pappien rekrytointi Maynoothiin yhä vain vaikeampaa. Syyt kirkon ongelmiin eivät ole pelkästään Irlannissa . Pappisuran valitsevien määrän romahtaminen on Irlannissakin osa länsimaista trendiä, jolla on monta juurta.

Irlanti on kuitenkin ehkä maallistunein katolinen valtio, ja pappipula ­ kuten muutkin oireet ­ näyttäytyvät Irlannissa ensimmäisenä. Avain Maynoothin tulevaisuuteen ei olekaan täällä Kildaressa, tai edes Dublinissa, vaan Vatikaanissa, jossa seminaarin kirjastossa uurastavien opiskelijoiden ja heidän seuraajiensa tulevaisuus päätetään – ehkä joskus tulevaisuudessa.

National University of Ireland, Maynooth on historian laitoksen vaihtokohteiden listalla. Suosittelen kaikille maaseudusta ja katolisesta kirkosta kiinnostuneille.

St.Patricks College: http://www.maynoothcollege.ie

Takaisin ylös