Numero 1 / 2005

Totuus on tuolla ulkona

- Lari Ahokas -

Loogiseen ajatteluun taipuvaiselle henkilölle tutkintorakenteen uudistus antaa mahdollisuuden monenlaisten haastavien ajatuspähkinöiden särkemiseen luomalla intellektuaalisesti stimuloivia ristiriitaisten väittämien järjestelmiä. Otetaan esimerkiksi uuden tutkinnon työmäärä. Yksi väittää sen kasvavan, toinen vähenevän, kolmas pysyvän samana. Ketä olisi tässä tilanteessa uskominen?

Valveutunut akateeminen kansalainen lähtee tietysti hakemaan tietoa tutkintoaan säätelevistä normeista, jotka julkisina asiakirjoina ovat kaikkien saatavilla. Tiedon valtateiden mutkat hallitsevalle avautuu huomattava määrä tietoa aina valtioneuvoston asetuksista humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston päätöksiin - laitostason päätösten julkisuus elää vielä aikaa ennen maailmanlaajuista tietoverkkoa. Aritmeettisten operaatioiden saloihin perehtynyttä tutkintoasetusten vertailijaa odottaa kuitenkin yllätys: uudessa maisterin tutkinnossa on neljännes enemmän tunteja kuin vanhassa! Onko meitä sahattu silmään?

Tutkintojärjestelmän kansallisen viitekehyksen tunteva kuitenkin muistaa (ennen kuin lähtee opetusministeriötä polttamaan), että samannimisten tutkintojen on oltava samantasoisia niin uudessa kuin vanhassakin järjestelmässä. Työmäärä ei voi kasvaa, jos tutkinnon taso ei muutu, joten looginen johtopäätös on se, että uudessa tutkinnossa annetaan neljännes enemmän aikaa tehdä samat työt. Mutta tämähän tarkoittaisi sitä, että nykyinen tutkinto olisi pahasti ylikuormittunut. Ja jos näin todella on, meitähän on sittenkin sahattu silmään kaiken aikaa!

Mutta onko vanha tutkinto todella ollut ylikuormittunut, ja jos on, niin mikä takaa, ettei uusikin tutkinto ole sitä? Arkirealisti sanoisi, että jos yhden opintoviikon suorittamiseen riittää luentosarjan käyminen ja muistiinpanojen lukeminen tenttiä edeltävänä iltana, ylikuormituksesta puhuminen lähestyy paranoiaa. Pedagoginen realisti taas tuumaisi, että syvälliselle oppimiselle täytyy varata enemmän aikaa kuin keskimääräinen opiskelija normaalisti käyttää, ja etsisi tuekseen tieteellisiin tutkimuksiin perustuvia suosituksia oppimistavoitteiden määrittelystä ja oppiaineksen kuormittavuuden laskemisesta. Poliittinen realisti sanoisi tuollaisten suositusten olevan vallankäyttöä, varsinkin jos ne merkitsevät muutosta juuri minun lempikurssini tai -kirjani osalta, ja keskittyisi varmistamaan, että näin ei tapahdu.

Vaikka olisikin mielenkiintoista tutustua niihin perusteisiin, joilla konkreettiset tutkintovaatimukset on suunniteltu ajankäytön kannalta, on valitettavasti todettava, että tässä kyberneettisessä systeemissä juuri tutkintovaatimusten suunnittelu muodostaa ns. mustan laatikon. On siis vain ristittävä kädet ja sanottava, että menetelmä on ollut juuri sellainen kuin Ylemmät Tahot ovat aina halunneetkin ja että tutkinto on juuri oikein mitoitettu. Eikä siis tarvitse pohtia sitä, mitä pääaineen laajuudelle tutkinnossa on käynyt kaikkien muunnosten ja kompensaatioiden jälkeen. Perimmäinen totuus lienee, ettei kukaan tässä lafkassa halua tehdä enempää töitä kuin on aivan pakko.

Takaisin ylös