Numero 1 / 2005

Hetki Juha Siltalan seurassa

- Janne Kirjasniemi-

Laitoksemme Suomen historian professori Juha Siltala palasi kevätlukukaudella virkavapaalta vaiherikkaan syksyn jälkeen, julkaistuaan elokuussa paljon polemiikkia synnyttäneen Työelämän huonontumisen lyhyt historia- kirjansa. Mitä kuuluu näin yleisesti ottaen juuri nyt?

- Vähän kuin jäitä polttelisi. Eipä sen ihmeempiä. Lukukausi on tässä alkanut ja on huomannut nämä kaikki byrokraattiset uudistukset, jotka poissaoloni aikana on tullut laitokselle.On laitosarviointia, huippuyksikköanomisia, strategioita, jatko-opiskelujärjestelyjä.

Kirjasi julkistamisesta on kulunut puoli vuotta. Vastaanotto oli hieman ristiriitainen: toisaalta sait kirkon tiedonvälityspalkinnon, toisaalta esmerkiksi Helsingin Sanomat ja suuri osa mediasta oli kriittistä. Menikö keskustelun suunta haluttuun paikkaan?

- Keskustelun suunta mediassa kulki niinkuin voi odottaa tilanteessa, jossa 85% siitä on yksityisten omistamaa, eli media on berlusconimaista, sen tarkoitus on valvoa tiettyjä intressejä ja sillä on oma agendansa. Eli se tietty asenne, että kaikki asiat ovat aivan hyvin, ja jos eivät ole, niin ne paranevat jos vain itse hieman ryhdistäytyy.

Sinua on syytelty vasemmistonostalgiasta ja toisaalta kirjan mukaan palkkatyön kulta-aika porvarillisti työväen.

- Niin. Pitkällä linjallahan porvarillisilla hyveillä on aina työväessä ollut suuri arvo Suomessa, kuten ahkeruudella ja yhteisöllisyydellä. Kirjassa en käsittele kulta-aikaa minään puhtaana yhteiskuntana, vaan satunnaisena historiallisena konstellaationa, joka syntyi tietynlaisista taloudellisista suhteista ja jota ei voi odottaa uusiutuvaksi.. Nyt eletään näennäisestä vapaudesta huolimatta keskittyneen byrokraattisen koneiston mukaan. Keskittynyt kapitalismi on dehumanisoinut työntekijän samaan tapaan, kun mitä Marx aikoinaan kritisoi, ja jonka kommunismi sittemmin myös toteutti omista syistään.

- Nyt työelämän huonontumisen paine on syynä kapitalismin ylituotantokriisistä, jota on jo kolmenkymmenen vuoden ajan yritetty lääkitä samalla tavalla: lisää skaalaetuja, lisää hyötyä samasta työväestöstä. Suuryhtiöt on trimmattu huippukuntoon, mutta ne eivät silti houkuta sijoittajia. Yliopistossa tämä talouden tehostaminen on näkynyt niin, että kun oppilasmäärä on kaksinkertaistunut vuosien varrella, nin opettajien määrä on kasvanut 10%:lla ja hallinnon 110%:lla saman ajan sisällä.

Kirjassasi on monia retorisesti lennokkaita kohtia, joissa maalailet työelämän kauhuja tai kulta-ajan tietynlaista loistoa. Jotkut kriitikot ovat pitäneet sinua palopuhujana. Onko näin, vai onko tarkoituksena ironisoida asioita?

- Kaikessa toiminnassani on aina näkyvissä ironia, ja kirjan jakso palkkatyön kulta-ajan lepsuista työoloista on aivan tahallisen liioitteleva. Toisaalta yritän vetää kontrastia nykyhetken ja teollisenyhteiskunnan lupausten välille. Koneitten piti vapauttaa ihmiset ja 130 vuoden ajan työaika laski ja palkat nousivat. Nyt viimeisen 30 vuoden aikana tämä on kääntynyt päälaelleen, joten on hyvä kysyä, miksi näin on käynyt.

Yrititkö kirjassa esiin tuomallasi monetarismin kritiikillä ja kansainvälisellä uusliberalismiä kritisoivalla teorialla valaista vaihtoehtoja sen lisäksi, että selitit, miksi näin on käynyt?

- Uusliberalismi on eräänlaista malliplatonismia, jossa kuvitellaan, että tietyllä samalla kaavalla voidaan hallinnoida kaikkia yhteiskunnan eri osia. Eli ei talousteoria ole kokonaisuudessaan hyödytöntä vaan se ideologinen ja epätieteellinen teoria, jossa välineet asettavat rajat ihmiselle sen sijaan, että välineitä käytettäisiin ihmisiä auttamaan. Ideologiaa, jossa kaikki, mikä on tehokasta, on sinänsä oikeutettua ja pakko tehdä, koska se on tehokasta. Että tämä minua epäilyttää.

- Suomihan on vielä periferia, jossa hallinto keskittyy aina eliitille, kuten Ylikangas on asian tulkinnut, ja jossa valta esittää kansalle sopeutumisvaatimuksia eikä kansan omille toiveille ole tilaa. Julkisille vaihtoehdoille on silloin tilaa myös vähemmän. Kirjahan ei maailmanmitassa edes ole kovin radikaali vaan edustaa semmoista The Economist-lehden humanismia. Täällä se herättää näinkin hätääntyneitä reaktioita. Ja tulkitsen reaktiot hätääntyneiksi, sillä jos kapitalismi olisi niin ongelmatonta ja oikeassa, olisi tämänkin kritiikin voinut kuitata hymähtämällä.

Suomen media on yksipuolisempaa kuin muualla Euroopassa. Näkyykö tällainen ison rahan vaikutus Suomessa myös selvemmin?

- Mediassa se näkyy selvimmin. Muistan kun alettiin ensimmäisen kerran puhua laiskasta pääomasta Suomessa. Se oli tasan tarkkaan vuonna 1986, kun Tuunanen, Mäkelä ja muut velkarahoilla sijoittavat valtasivat maakuntalehtien aliarvostettua osakekantaa. Nämä lehdet eivät olleet tarkoitukseltaan voittoa tuottavia, vaan niissä pyrittiin edistämään tiettyä aatesuuntaa. Tämä laukaisi valtavan median keskittymisen, joka on nyt johtanut Sanomaan ja Almaan, jossa jokainen paikallislehtikin on ollut kilpailutettuna.

- Paikallisradioiden piti alunperin olla jonkinlaisia vaihtoehtoja, mutta ne vasta ketjuuntuneita ovatkin. Eli siinä se moniarvoisuus. Tämä on hieman samankaltainen tapaus kuin ennen vanhaan eteläamerikkalaisissa diktatuureissa, joissa lakkautettiin yliopistojen autonomia ja sen seurauksena lehtien autonomia. Nykyään ei tarvitse, kun yliopistolla on se tulosvastuullisuus, jolloin ei ole entistä tilaa ajatella. Toimituksissa taas on se reaaliaikainen levikin maksimointipakko, eli keskittymisrauha sieltäkin puuttuu, kun avokonttorissa ollaan, eikä kellään ole aikaa tutkia taustoja.

Ollanko tässä siirtymässä median kautta tapahtuvaan mielipiteenmuokkaukseen, kuten Yhdysvalloissa esimerkiksi Noam Chomskyn mukaan tapahtuu?

- Jos kysytään, että miksi vastoin eurooppalaista makua voidaan valita Bush ja sotapolitiikka, niin taustalla on määrätietoisesti vallattu media, jota Murdock ja hänen Fox Newsinsä edustavat. Ja kuka sinne syöttää tietoa? Toimittajilla ei ole aikaa perehtyä ja ajatella, he ottavat one-linereita ja valmiita talouspoliittisia muistioita, joita Heritage foundation ja muut think tankit tuottavat. Suomessa Evan ja Etlan yhdistymisessä on yritetty tehdä samanlainen think tank. Kun poliitikotkaan eivät ehdi ajatella ja lukea, niin toimittajat joutuvat myös noudattamaan reaaliaikaa, joten syöttökoneisto toimituksiin ratkaisee, jonka takia demokraatit ovat defensiivissä ja republikaanit määräävät kysymyksenasettelun, eli kenen käsitteitä käytetään.

Kirjaasi on kritisoitu muun muassa siitä, että siinä pessimistinen vire on kaikesta monetarismin ja sosiaalidarwinismin kritiikistä huolimatta voitolla optimismiin nähden. Oletko samaa mieltä?

- Optimismi ja pessimismi määräytyvät sen mukaan, kelle sanat asettaa. Kirjan kirjoittaneena osoitin sen oletetulle kansalaisyhteiskunnalle, enkä konsulttina yritysjohdolle. Kun sanon, että näin ei voi jatkua, se luo optimismia niiden lukijoiden ja kuulijoiden keskuudessa, jotka ovat kokeneet, etteivät olekaan yksin kärsimyksissään.Työuupumustilastot antavat heidän selkänsä taakse sen joukkovoiman jota ay-liike ei enää anna. Pessimismi vaikuttaa, jos katsoo, että näissä olosuhteissa on pakko kilpailla organisaationa tai yrityksenä.

- Helsingin Sanomien pääkirjoituksen vastineessani kysyin, eikö pessimismiä ole se ainoan vaihtoehdon politiikka jonka mukaan on luovuttava toiveista ja uhrattava kaikki jollekkin abstraktiolle, oli se sitten puolue, kirkko tai kansakunta. Globalisaatiomyytti on disabling myth, poliittisia vaihtoehtoja sulkeva politiikka. Väitetään että samat paineet vaikuttavat kaikkialla samalla tavalla. Jos ei halua ylläpitää järkeä työmarkkinoilla tai taloudessa, niin jumala rankaisee. Tosiasiassa maakohtaiset variaatiot ovat suuremmat ja valtiota tarvitaan joka tapauksessa valvomaan sopimuksia ja käsittelemään markkinoiden epäonnistumisia. Eli se yhden vaihtoehdon ajattelu on pessimismiä ja silloin vielä unohdetaan kansalaiset muina kuin kuluttajina.

- Tämä luonnonlakiajattelu näkyy siinä, kun ajatellaan, että nopeat syövät hitaat, on aina kasvettava yhä suuremmaksi eikä paikalliseen optimiin saa tyytyä. Ja tämä on sosiaalidarwinismia. Vastapainoksi osoitan, kuinka darwinimistakin saa johdettua rajoituksia. Normaalisti evoluutiopsykologia ei edellytä kuin kohtuullista osaa. Rauhan aikana voimia säästellään jälkeläisille. Sodan tai katastrofin aikana uhrataan kaikki. Nyt yritetään ylläpitää sotatilaa, Bush lietsoo terrorismin vastaista sotaa ja täällä lietsotaan kilpailusotaa. Darwinismista saadaan lähinnä tähän tilanteeseen sellainen panglossimainen maailmankuva, että apinat ovat ruskeita, koska ne aikanaan kätkeytyivät kookospähkinöiden sekaan. Se on tietynlaista jälkikäteistä rationalisointia, missä funktionaalinen välttämättömyys löydetään kaikelle ja kaikki on hyvin niinkuin on, vaikka mikään geeni ei toteuta itseään sellaisenaan, vaan genomi muuttuu fenotyypiksi vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

- Tämän takia ihmisen elämä on merkityksellistä, sillä tämä samainen evoluutio suosii ihmistä antamalla hänelle sen rationaalisen päätöksenteon. Vaikka sopeutuminen tapahtuukin automaattisesti ja refleksinomaisesti, ihmisellä on kokonaistajuisuus omasta vuorovaikutuksestaan ympäristön kanssa ja aivon kuorikerroksen ansiosta ihmisellä on järjen ääni, joka voi ratkaista tämän automatisoituneen todellistumisen. Ihmisessä on tämä neogeenisen olennon kyky myös muuttaa olosuhteita itselleen hyväksi, ei vain autoplastinen kyky sopeutua tiettyyn tilanteeseen.

Viime aikoina erilaiset työryhmät ovat yrittäneet ratkoa yliopiston tulevaisuutta brändäytymisen ja vastaavien apukeinojen avulla. Mikä on mielipiteesi tästä?

- Yliopistollakin tuntuu yleinen huonontuminen työoloissa. Tuntuu siltä, että ollaan matkalla kohti brittiläistä uutta yliopistoa, jossa itseohjautuvalle perustutkimukselle ei tunnusteta sijaa. Luodaan jokin laatustandardoitu tutkimus jota mitataan jonkinlaisilla teollisuusstandardeilla. On tragikoomista, että minua pyydettiin syksyllä mukaan johonkin luovuusstrategiaan tai tällaiseen. Luovuus katoaa juuri silloin kun kalenteri täyttyy kaikenlaisista komiteoista. - Ihmeellistä on, että yksityiselläkin puolella on varaa haaskata työvoimaa tällaiseen, niin, että varsinainen työ joudutaan tekemään ylitöinä tai kotona. Nykysysteemi muistuttaa hieman stalinismin tukea puolueen pyrkyreille. Nykymuotoinen kapitalismi suosii managereita jotka ovat pyrkyreitä numerotuotannossa. Managerin reviiri on organisaation laajentamisessa ja laaduttamisessa, mikä muodostuu päätehtäväksi, ja unohtuu se, miksi veronmaksaja yliopistolle rahaa maksaa. Ei pitäisi maksaa sitten tätä vähääkään, jos tämä on vain koulu koulujen joukossa, jossa jaetaan valmista tietoa säilykeannoksina.

- Sellaiset hyvät asiat, kuten oikeus, totuus ja kauneus, eivät tule toteutumaan markkinoiden voimin. Markkinat ovat hyviä, kun pitää tuottaa halvalla elektroniikkaa, muussa se ei juurikaan onnistu. Pitää tunnustaa, että peruskoulutus, yliopisto, sairaanhoito ja kirjastolaitos edustavat sellaisia aloja, jotka on sälytetty valtiolle, koska markkinat eivät niitä hoida. Jos hoitaisivat, niin konsultit olisivat mielellään peruskoulussa opettamassa. - Jotta yhteiskunnassa jotain vietävää sinne markkinoille tulisi, niin pitää olla työrauhaa. Näiden alajärjestelmien pitää saada toimia oman logiikkansa mukaan. Tulosvastuu ja numerotalous eivät toimi esimerkiksi historian laitoksen tapauksessa, joka on tuottanut tutkintoja erinomaista tahtia, mutta ei silti saa enempää resursseja, vaan leipuri on ne tasannut. Kirjassani yksi teema oli mielettömyyden kokemus julkisella alalla, kun on vähemmän väkeä ja vähemmän resursseja samalla kun tuottavuus vähenee ja aika menee raporttien tekemiseen

Miten paluu yliopistolle on sujunut? Onko tähtäimessä uusia suuria projekteja?

- Aina on monia projekteja, mutta tänä keväänä olen keskittynyt pienemmän skaalan projekteihin. Todennäköisesti ajaudun kirjoittamaan vielä jotakin, mutta nyt olen pysynyt artikkelimittakaavassa. Muut projektit tulevat näkymään laitosstrategiassa ja jatko-opiskelijoiden asioissa. Kyllä suunnitelmana on pysyä täällä pitemmän aikaa, ryhmäni ovat lupaavia ja luennointi myös tuntunut mukavalta. Sanotaanko, että monena päivänä hallinnollisten asioiden ja byrokratian kanssa räpiköidessä näen opiskelijat juuri sinä positiivisena seikkana tässä työssä.

90-luvun alussa kehoitit Kronikan haastattelussa opiskelijoita välttämään miksikään tulemista liian nuorina ja kiertämään Eurooppaa moottoripyörällä. Oletko asiasta vielä samaa mieltä?

- Jos miettii, että mitä mistäkin elämäntilanteesta voi saada, niin omalta kohdaltani olen ajatellut helpottavana asiana tässä vanhuudessa sen, että ei tarvitse yrittää olla kaikkialla tai ehtiä tekemään niin montaa asiaa. Sen sijaan ainoa toive on tehdä vähemmän asioita kunnolla tai sillä lailla pieniä asioita kunnolla, ja se, että näitä asioita on tarpeeksi vähän, se on se toive. Nuorempien, joilla on elämä vielä edessä, ei tarvitse ehtiä tekemään kaikkea, vaan ehtiä tekemään ne oikeat asiat. Stressi tulee siitä, kun pitää olla kahdessa paikassa samaan aikaan ja se laadun kokemus, se flow'n kokemus tulee siitä, että saa olla läsnä siinä, mitä on tekemässä. Elämässähän tärkeää onkin, mitä se juuri nyt on.

Takaisin ylös