Numero 1 / 2005

Pelastakaa hakaristi

- Juha-Matti Granqvist -

Prinssi Harry, Britannian kuningashuoneen kuopus, aiheutti taannoin skandaalin tupsahtamalla ystävänsä naamiaisiin huonosti valitussa historiallisessa asussa. Naamiaisten teemana oli ”kolonialistit ja alkuasukkaat”, ja Harry oli sonnustautunut Saksan Afrika-Korpsin univormuun sekä hakaristillä koristettuun käsivarsinauhaan. Jälkimainingeissa Saksan europarlamentaarikot ehdottivat hakaristin kieltämistä koko EU:n alueella, mallinaan Saksan liittotasavallan perustuslaki, jossa kielletään hakaristin käyttö muualla kuin historianopetuksessa.

Hakaristin historia on mielenkiintoinen. Se on tuhansia vuosia vanha hyvän onnen symboli joka on tunnettu kaikilla mantereilla. Silti se muuttui vain parissakymmenessä vuodessa maailman väkevimmäksi pahuuden symboliksi – saavutus sinänsä. Tuskin mihinkään muuhun kuvioon on latautunut niin paljon merkitystä, ellei vertailukohdaksi ota kristillistä ristiä. Siitä huolimatta sen täydellinen diskriminoiminen olisi takaperoinen ja tarpeeton toimenpide.

Lyhyt johdatus taustaan

Hakaristin levinneisyys on lähes käsittämättömän laaja. Se oli suosittu symboli muinaisessa Mesopotamiassa, antiikissa, varhaisessa kristillisessä ja bysanttilaisessa taiteessa sekä Skandinaavisessa mytologiassa. Hinduille ja jainalaisille hakaristi on tärkeä uskonnollinen symboli johon on ladattu lukuisia uskonnollisia merkityksiä auringosta jälleensyntymään. Buddhalaisille hakaristi symboloi Buddhan jalanjälkeä ja on merkki hyvästä elämästä. Se on löydetty jopa Amerikan intiaanikulttuureista.

Suomalaiseen kansalliskuvastoon hakaristi tuli rynnäköllä itsenäistymisen aikoihin. Akseli Gallén-Kallela, joka suunnitteli Suomen tasavallan kansallisen heraldiikan, oli erityisen ihastunut hakaristikuvioon ja oli käyttänyt sitä jo 1800-luvun lopulla maalaustensa ornamenttikuvioissa. Suomen vapaudenristi, joka koristaa Vapaudenristin ritarikunnan mitaleja ja tasavallan presidentin lippua, on tyylitelty kultainen hakaristi jossa on lyhyet poikittaissakarat. Presidentin virkakäätyihin piirrettiin sen sijaan pitkäsakaraiset hakaristit. Samaan aikaan Suomen ilmavoimat otti hakaristin tunnuksekseen. Tarina lienee kaikille tuttu: ruotsalainen kreivi von Rosen lahjoitti armeijalle lentokoneen, jonka kyljessä oli hänen sukunsa tunnus, sininen hakaristi.

1920-30-luvut olivat kulmikkuuden ja geometristen kuvioiden kulta-aikaa. Siksi tuon ajan arkkitehdit, graafikot ja kuvittajat pitivät hakarististä ja viljelivät sitä runsaasti. Antikvariaateista löytyy sidottuja vuosikertoja 1920-luvun Kotiliesistä, joissa artikkeli "Ohjeita perheenemännille" on ympäröity viehättävällä hakaristikehyksellä. Saman liikkeen hyllyssä voi komeilla Aarno Karimon teoksen "Kumpujen yöstä" korupainos, jonka selkämystä koristaa kultaisten hakaristien rivi. Seinältä saattaa katsella marsalkka Mannerheim vapaudenristi rinnuksissaan tai kukaties Risto Ryti hakaristikäädyt kaulassaan.

Samaan aikaan Saksassa hakaristi kulki toisia polkuja. Se vakiintui 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä antisemitististen liikkeiden yhteiseksi tunnukseksi. ”Arjalaisesta” mytologiasta varastettu kuvio sopi hyvin kansallismielisten voimien tunnusmerkiksi ja vastineeksi Daavidin tähdelle. Adolf Hitler omi hakaristin itselleen perustaessaan kansallissosialistisen työväenpuolueensa 1919, ja lopputulos on kaikkien tiedossa.

Toisen maailmansodan varjossa

Toisen maailmansodan jälkeen hakarististä on tullut tabu – ainakin eurooppalais-amerikkalaisessa kulttuurissa. Aasiassa sen traditionaalinen käyttö jatkuu edelleen, mikä on omiaan aiheuttamaan satunnaisia kulttuurien välisiä konflikteja. Hindulaiset taide-esineet saattavat juuttua Puolan tulliin, kun niiden koristekuvioita syynätään suurennuslasin kanssa.

Suomen vahva hakaristiperinne on aiheuttanut omat ongelmansa, ja niitä on pudoteltu niin lentokoneiden kyljistä kuin tasavallan presidentin kaulakäädyistä. Heillä, jotka ovat käyttäneet hakaristiä vuoden 1945 jälkeen, on ollut ymmärrettävää halua tehdä selvä pesäero saksalaiseen Hakenkreutzeen. Helsingin Sanomissa on silloin tällöin vanhojen lentosotilaiden kuolinilmoituksia, joissa ristin päälle on lisätty ilmavoimien siivekäs hakaristitunnus. Aina kun näin tehdään, kuolinilmoituksen alareunaan lisätään pienellä präntillä teksti "tämä oli Suomen ilmavoimien tunnus 1919-44". Toimitus halunnee näin estää sen, että joku luulisi kunnianarvoista vainajaa entiseksi SS-mieheksi.

Heraldikot ovat nähneet paljon aikaa ja vaivaa selittäessään, mikä erottaa saksalaisen hakaristin ja suomalaisen hakaristin. Saksalainen hakaristi on 45 asteen kulmassa ja väriltään musta, suomalainen taas suorassa ja väriltään sininen. Hakaristi muuttuu siis hyvästä pahaksi, kun se on eri asennossa ja eri värinen. Tällä hiustenhalonnalla ei päästä eroon siitä tosiasiasta, että väristä ja asennosta riippumatta jokainen eurooppalainen ajattelee hakaristin nähdessään ensimmäiseksi Adolf Hitleriä.Toisen maailmansodan voima peittää alleen vuosituhantisen perinteen.

Hiuksia ja hakaristejä halkomassa

Jos EU-parlamentti todella päättäisi kieltää hakaristin, se joutuisi hiomaan melko merkillisen lakiesityksen. Olisi absurdia kieltää kaikki hakaristit historiaan ja käyttötarkoitukseen katsomatta. Siitä eivät pitäisi ainakaan ne uskonnolliset yhteisöt, joille hakaristi on tärkeä symboli. Toinen, lähes yhtä tyhmä vaihtoehto olisi määritellä, että vain mustat, myötäpäivään pyörivät, pitkäsakaraiset, 45 asteen kulmassa olevat hakaristit ovat kiellettyjä. Tällainen pykälä ei tehoaisi edes prinssi Harryyn, joka oli töhertänyt hihanauhaansa täysin vääränlaisen hakaristin. Lähinnä se näytti mustaksi maalatulta Suomen vapaudenristiltä. Siinä olisi ehkä lisäsyy antaa hänelle parempaa historianopetusta.

Jos lähdetään kieltämään historiallisia symboleja sen mukaan, kuinka paljon pahaa niiden alla on saatu aikaan, astutaan loppumattomalle suolle. Entisen rautaesiripun takaa on jo kuulunut ääniä jotka vaativat tasapuolisuuden vuoksi myös sirpin ja vasaran kieltämistä. Jos summaa yhteen Neuvostoliitossa tehdyt vainajat, perusteluja löytyisi vähintään yhtä paljon kuin hakaristinkin kieltämiselle. Sirppi-vasara-yhdistelmä on Neuvostoliitolle räätälintyönä tehty embleemi jota kukaan muu ei ole käyttänyt, hakaristi ei. Siksi sen kieltämiselle olisi jopa suuremmat perustelut. Sitä paitsi, eikö ristiretkillä katkottu tarpeeksi kauloja ja inkvisitiossa murskattu kyllin monta luuta, jotta kristillinen risti voitaisiin kieltää? Sehän on loppujen lopuksi kidutusväline.

Ei demonisoinnille

Aina voi tietenkin turvautua Veikko Huoviseen ja hänen Kraft durch Freude –teoriaansa. Huovisen mukaan diktaattoreita ei pidä demonisoida ja piilottaa kaappeihin, sillä silloin heille vain annetaan uutta ja arvaamatonta valtaa haudankin takaa. Ihminen kun on viehättynyt kaikkeen kiellettyyn ja vaaralliseen. Sen sijaan diktaattorille on naurettava päin naamaa, laskettava hänestä leikkiä, tehtävä hänet ja hänen aatteensa naurunalaisiksi. Huovisen teesiä noudattaa ainakin osa historianopiskelijoista, joskin usein kanssaihmistensä moraaliseksi närkästykseksi. Hitler-huumori kun on tavoitettavissa vain harvojen asteikolla.

Huovinen on oikeassa ainakin siinä, että demonisointi on vihonviimeisin tapa käsitellä historiaa yleensä ja natsi-Saksaa erikseen. Hakaristi ei nytkään hypi kenenkään silmille, sen käyttöä säätelee vahva eurooppalainen itsesensuuri. Niille äärioikeistolaisille häiriköijille, jotka hakaristiä poliittisesti käyttävät, sen kieltäminen vain lisäisi sen provosoivuutta ja gloriaa. Niille, jotka yhä käyttävät hakaristiä muistona Hitleriä vanhemmilta ajoilta, se toisi vain tarpeettomia hankaluuksia – muillekin kuin pienoismalliharrastajille, jotka tunnetusti kiroilevat saksalaisten tapaa sensuroida hakaristit II maailmansodan aikaisten lentokoneiden rakennussarjaversioista.

Jos 1970-luvulla saatettiin lehteen painaa otsikko ”Lottakuppi on vastoin YYA-sopimusta”, miten olisi vaikkapa ”Lottakuppi on vastoin EU-direktiiviä” – lottakupin kyljessähän on Lotta Svärdin ”fasistinen” tunnus eli tietenkin hakaristi. Tai ehkä asiaan voisi anoa poikkeuslupia, jolloin Suomi voisi hankkia erioikeuden tervata savolaisveneitä ja jakaa vapaudenristejä julkisella paikalla. Prinssi Harryn hengenheimolaisiin kiellolla tuskin olisi vaikutusta, sillä huonoa makua ja tilannetajua ei valitettavasti voi kieltää direktiivillä.

Hakaristissä sinänsä ei ole pahuutta – ei edes mustassa hakaristissä 45 asteen kulmassa punavalkoisella pohjalla. Se on vain kasa viivoja laitettuna geometrisesti silmää miellyttävään järjestykseen, ei mikään ydinpommin kaltainen tuhoase. Mikä tärkeintä, se on ikivanha ja kaikkialla maailmassa tunnettu kuvio jonka käyttö Kolmannessa valtakunnassa muodostaa häviävän pienen osan sen historiaa, ja sellaisena se olisi myös nähtävä. ”Poissa silmistä, poissa mielestä” –periaate ei tässä tapauksessa tehoa – hakaristi piilottamalla voidaan pyyhkiä menneisyyttä yhtä vähän kuin Leninin patsaita kaatamalla.

Mikä mahtaa olla hakaristin maine sadan vuoden päästä, kun toinen maailmansota on enää tapaus historiankirjoissa ja yhtä kaukana kuin Krimin sota nykyihmiselle? Onko natsien tenhovoima (anteeksi sana) niin suuri, että hakaristin maine on tärvätty ikuisiksi ajoiksi, vai onko kyse vain siitä että kolmas valtakunta on historiallisesti vielä liian lähellä meitä? Toivottavasti näin on. Olisi sääli antaa yhden Hitlerin tärvätä lopullisesti niin merkittävä pala maailmanlaajuista kulttuuriperintöä.

Takaisin ylös