Alussa oli peli

Kaikki alkoi vuonna 1988, jolloin HYSFKiä pyydettiin pitämään esittelytilaisuus roolipelien ihmeellisestä maailmasta. Tämä esittely oli laatuaan ensimmäinen ylioppilaskunnan (ja toki myös klubin) historiassa. Esittelypeliksi valitsin AD&D:n, koska olin sitä itse jo aiemmin pelannut, eikä sen sääntöjen opetteluun uusilta pelaajilta kulu paljoakaan aikaa (no, kaikkihan on suhteellista).

Esitys meni hyvin, mutta olisi ollut sääli jättää hyvin alkanut peli kesken - joten päätimme jatkaa peliä keskuudessamme myöhemmin. Aluksi peliä pelattiin mm. Limeksen kerho-huoneella Uuden A-portaassa, myöhemmin, kun klubi sain oman huoneen (johon mahtui myös sisälle) siirryimme sinne pelaamaan.

Pelipäivä on vaihdellut vuosien mittaan pitkin viikkoa, mutta viimeiset vuodet keskiviikko on ollut pyhitetty peliä varten - muut menot väistykööt! Ainakin useimmiten... Itse pelihän on pikemminkin sosiaalinen tapahtuma - tärkeintä ei siis välttämättä ole pelaaminen, vaan se, että koitamme saada pelin aikaiseksi. Pahimmillaan (tai parhaimmillaan) tehollista peli-aikaa on noin puolet illasta - muu aika kuluu kuulumisia vaihdellessa sekä kirjoista ja elokuvista puhuessa.

Aina välillä pelinjohtajana haluan kuitenkin saada pelin välillä etenemään. Usein tämä olikin aika vaikeaa - pelaajat kun eivät tahtoneet edes kuulla kainoja huomautuksiani "Jospa keskityttäisiin taas välillä peliin". Moisesta suivaantuneina aloinkin pudotella hahmojen päälle flyygeleitä (kapeissa käytävissä pystypianoja). Mikä onkaan hauskempaa kuin olla Helvetissä ja saada päähänsä flyygeli (pelaajat muuten nykyään hiljentyvät tarkkaa-vaisina kuuntelemaan pelinjohtajaa kun sanon aivan hiljaakin "flyygeli").

Myöhemmin pelaajani ovat kehdanneet kommentoida johtamistyyliäni; AD&D muistuttaa kuulemma enemmän Paranoiaa! Onneksi pelaajat ovat itsekin sisäistäneet tämän - vaarallisin tilanne uusille hahmoille onkin ensikohtaaminen vanhojen hahmojen kanssa.

Kuitenkin aina välillä joudun itse pelinjohtajana hieman kurmoottamaan seikkailijoita näiden sattuessa varovaiselle tuulelle. Temple of Elementary Evilissä onnistuinkin hyvin: siellä on vieläkin muutama varomaton hahmo "hengissä" - patsastelemassa! Toinen on maagien puuteri-huoneen vessapaperitelineenä, toinen tuhkakuppina (suu auki..). Kivettäminen on kivaa.

Castle Greyhawk taas taisi jäädä pelaajien mieleen mm. Pelottavien hirviöidensä takia: piparkakku-ukko (sokerikuorrutusnyrkkiraudoin), lakritsikäärmeet, mansikkahyytelö ja leipäputinki, nallekarkkimiehet, ... Mikä onkaan nolompaa kuin jäädä jälkiruokien hyökkäyksen uhriksi.

Eikä pidä unohtaa ansojakaan - monen hahmon viimeiset sanat ovat olleet "Mä löysin jot...". Ansa kuussa pitää hahmot varpaillaan. He eivät voi voittaa...