1 LUKU

Kasarmin pihalla oleva Simo tapaa Jeesuksen 1-2, Simosta tulee Jeesuksen opetuslapsi 3-4.

Alussa olin minä, ja minä olin kasarmin pihalla. Kersantti sanoi että odota siinä kunnes kutsutaan.
2. Sitten siihen tuli Jeesus ja sanoi että seuraa minua.
3. Ja minä seurasin.
4. Kolmantena päivänä rupesin ihmettelemään että missä mennään.

2 LUKU

Kaanaan häistä loppuu viini ja Simo lähtee jatkoille Juudaksen kanssa 1-3. Selviää että häissä sittenkin oli viiniä 4. Simo ei tapaa Jeesusta pyhäkössä 5-7.

Ja kolmantena päivänä oli Kaanaan häät.
2. Ja kun viini loppui, Jeesuksen äiti sanoi hänelle: "Heillä ei ole viiniä".
3. Sitten otin ja lähdin paikalliseen majataloon jatkoille Juudaan kanssa; kallista oli mutta olihan viiniä. Juudas oli kukkaron haltija.
4. Jälkeenpäin sitten kuulin että juhlissa olikin ollut viiniä. Kyllä harmitti.
5. Olimme sopineet tapaavamme pyhäkössa viidentenä hetkenä. Tai saattoi se olla kuudeskin; en nyt muista.
6. Tulin sitten pyhäkköön ja siellä oli paljolti rahanvaihtajia ja muita juoksentelemassa ympäriinsä. Jeesusta ei näkynyt missään.
7. Mutta minä olin kaksi päivää kuulusteluissa.

3 LUKU

Jeesuksen parantaa ramman 1-3. Juutalaiset vainoavat Jeesusta 4.

Sitten muistan että Jeesus paransi jonkun tyypin sanomalla että ottaisi vuoteensa ja kävelisi.
2. Sittemmin tyyppi kuulemma kivitettiin koska kantoi vuodetta sapattina.
3. Ei Jeesuksen onnistuneimpia tempauksia. (Näin se Johanneskin sanoi.)
4. Tämän tempun jälkeen meitä sitten etsittiin oikein tappomielessä.

4 LUKU

Jeesus matkaa Egyptiin 1, ja puhuu opetuslapsille 2-7.

Sitten me oltiin kaksi viikkoa Egyptissä ryyppäämässä.
2. Jeesus sanoi ettei kannata olla profeetta omalla maallaan.
3. Ja se sanoi myös että "Niin kuin isä tekee niin tekee poikakin",
4. ja "Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä",
5. sekä, "Älkää luulko että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne".
6. Ja Jeesus puhui paljon, mutta en nyt muista mita kaikkea.
7. Kysykää Johannekselta. Sillä oli kirjoitusvälineet, vaikkei kukaan meistä oikeastaan osannut kirjoittaa.

5 LUKU

Jeesus palaa Israelin maahan 1 ja ravitsee viisituhatta miestä 2, ja puhuu väkijoukoille 3-5. Opetuslapset nurisevat 6.

Tulimme takaisin Genesaretin järvelle. Soudimme monta vakomittaa; Jeesus käveli.
2. Söimme viisi leipää ja kaksi sikalaa suurella porukalla.
3. Kapernaumiin mennessä Jeesuksen jutut olivat jo aivan himmeitä.
4. Hän sanoi "Minä olen se leipä, joka on tullut taivaasta",
5. Ja että "Minun vereni on totinen juoma" ja että se on itse totinen omenapuu (vai mika lie).
6. Siinä vaiheessa rupesimme nurisemaan että tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla.

6 LUKU

Jeesus puhuu opetuslapsista 1-3, vaeltaa Galileassa 4-5, menee ikäänkuin salaa Juudeaan 6; selviää ettei Jeesusta yritetakaan tappaa 7-9.

"Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele".
2. Näin se sanoi. Aika hassusti mielestäni kun meitä oli siinä sentään viitisen tuhatta sen toisen sikalan kimpussa.
3. Meinasin kysyä asiaa Juudakselta, mutta sillä oli rahanlaskuhommia.
4. Sen jälkeen Jeesus vaelteli Galileassa, koska hän ei tahtonut vaeltaa Juudeassa, sillä juutalaiset tavoittelivat häntä tappaaksensa.
5. Sitten sen veljet kehotti Jeesusta menemään Juudeaan ja Jeesus sanoi että menkää itse.
6. Ja hän meni itse salaa -tai ei oikeastaan salaa: vaan silleen niinkuin ikäänkuin salaa.
7. Saimme sitten lehtimajajuhlassa selville ettei kukaan meita etsinytkään tappomielessä.
8. Jeesus oli vain käsittänyt jotain väärin.
9. Myöhemmin meitä tosin yritettiin Galileassa kivittää, mutta se oli eri juttu.

7 LUKU

Jeesus kykenee todistamaan itsestään 1-3; sokea näkee 4-5; Jeesus todistaa itsestään 6-7 (kopeekat saadaan takaisin ja näkeva sokeutuu 8-9); Jeesus kertoo olevansa lammastarhan ovi; tämän vuoksi juutalaiset vainoavat hantä 10-11.

Tässä vaiheessa Jeesus oli tullut siihen johtopäätökseen että voi sittenkin todistaa itsestään.
2. Tämä meitä kolmeatoista opetuslasta vähän ihmetytti. Oli kymmenes hetki. Johannes kertoo mielellään asiasta lisää; kysykaa siltä.
3. Ja Juudas nauroi koko matkan pankkiin.
4. Näin Jeesuksen juttelemassa miehelle jolle olin antanut kolme kopeekkaa kun luulin sitä sokeaksi.
5. Mutta mies näki ihan mainiosti.
6. Mutta Jeesus sanoi "Minä olen tullut maailmaan tuomioksi; niin että jokainen joka on sokea oppisi näkemään ja että jokainen joka on näkevä tulee sokeaksi". Tai jotain sinne päin.
7. Jeesus siinä taas todistaa itsestään, totesimme miehiin.
(8. Vihjasin muuten kopeekoista Pietarille, jota myös mendikantiksi kutsutaan: tuli kopeekat yllättävän nopeasti takaisin.
9. Eikä mies pariin päivään mitään nähnyt.)
10. Vauhtiin päästyään Jeesus todisti olevansa lammastarhan ovi ja juutalaiset yrittivät meitä taas kivittää.
11. Enkä minä sitä yhtään ihmettele.

8 LUKU

Lasarus onkin elossa 1-3; Jeesus ratsastaa nuorella aasilla 4-6; Jeesus saapuu Jerusalemiin ja puhuu opetuslapsille 7-10.

Olin ostamassa viikunoita kun kuulin että joku Lasarus on kuollut ja että Jeesus olisi siellä.
2. Mutta kun tulin paikalle niin Lasarus olikin elossa,
3. eikä Jeesusta näkynyt missään.
4. Sen jälkeen Jeesus ratsasti nuorella aasilla, kunnes Johannes väsyi.
5. Ja Pietari kävi hakemassa läheiseltä maatilalta aasin.
6. Ja me kävelimme koko matkan Jerusalemiin.
7. Jerusalemissa Jeesus sanoi: "Jos on kylpenyt ei tarvitse pestä muuta kuin jalat jotta olisi puhdas; mutta ei kaikki."
8. Sitten se nyökytteli siinä Johannes sylissään ja Jeesuksen heiteltyä puolitoista leipää pieninä palasina Juudasta kohti Juudas tajusi vihjeen ja häipyi.
9. Sitten Jeesus puhui jotain tiestä, toteista ja eläimistä.
10. Taas se todistaa itsestään, sanoimme me ja otimme lisää viiniä.

9 LUKU

Simo menee kavereineen Getsemaneen 1; Pietari käyttäytyy oudosti 2-4; selviää että Jeesus on pidätetty 5-6.

Lähdettiin siitä kavereiden kanssa jatkoille Getsemaneen. Heräsin sitten aamuyölla eikä Jeesusta näkynyt missään.
2. Tapasin Pietarin ja kysyin että missä Jeesus on. Sanoi ettei tuntenut.
3. Ihmettelin taas ja kysyin vielä kahdesti. Eipä vieläkään tuntenut.
4. No jopas.
5. Sitten myöhemmin kuulin että Jeesus oli pidätetty.
6. Vähän ihmettelin. Ei meitä aiemmin ollut pidätetty tai mitään, mitä nyt juutalaiset joskus kivitti.

10 LUKU

Me oltiin niin nuoria 1; Jeesuksesta on tehty juutalaisten kuningas 2; temppelin esirippu revitään 3; Jeesus on ristiinnaulittu 4; opetuslapset käyvät ristillä 5; opetuslapset käyvät haudalla 6. Jeesus on noussut taivaaseen 7.

Että me oltiin pihalla. Sellaisen ison kivisen rakennuksen pihalla. Palatsin oikeen. Ave, me huudettiin.
2. Ei näkynyt Pontiusta. Sitten yksi tuttu orja kertoi että Jeesuksesta (siitä samaisesta) oli tehty juutalaisten kuningas. Vähän taas ihmeteltiin.
3. Päätettiin repiä pelihousumme mutta revittiinkin temppelin esirippu.
4. Siinä pari päivää taas viiniä nauttiessa kului ja kuulimme että Jeesus on ristiinnaulittu.
5. Käytiin katsomassa ristiä mutta hittoako siellä mitään oli.
6. Muutaman päivän kuluttua käytiin haudalla muttei sielläkään mitään näkynyt.
7. Kuultiin että nyt Jeesus on sitten noussut taivaaseen mutta kun ei tiedetty tarkemmin niin ei enää viitsitty käydä katsomassa. Eikä siellä mitään ollutkaan.

11 LUKU

Simo ja Tuomas lähtevat Galileaan 1, ja kohtaavat Jeesuksen eivätkä usko häneen 2-4; Jeesus sanoo palaavansa pian 5-6. Loppusanat 7-8.

Lähdettiin sitten Tuomaan kanssa Galileaan kun ei muita kavereita löydetty. Juudasta erityisesti kaivattiin. Tai siis matkakassaa.
2. Siinä Tyyreaan ja Kyreneen risteyksessä kohdattiin Jeesus. Vaihdettiin sitten kuulumisia.
3. Eihän me sitä oikeastaan kyllä Jeesukseksi uskottu. Tuomas sanoi ettei usko ennen kuin saisi työntää sormet naulanaukoista sisään.
4. Sitten minä sanoin että en usko ennen kuin muuttaa veden viiniksi, mutta Jeesus ei tajunnut vihjettä.
5. Jeesus sanoi että tulee pian takaisin.
6. "Joo joo", me sanottiin. Ei nyt kuitenkaan jääty siihen odottelemaan.
7. Eipä ole vielä näkynyt. Yhä me odotellaan, ehkä vähän kauemminkin.
8. Näin se kävi. Kysykää vaikka Johannekselta.