Toinen retkikunta 
Pahaenteiset pronssiovet - Kahdeksankulmainen huone - Vanha kartta - Maaginen kilpi vesisäiliössä - Ogreja ja bugbeareja - Merenelävien temppeli - Elävä patsas - Suolahappoallas - Hukuttava käytävä - Tulitemppeli - Magiaa tulikuopan pohjalla - Miekka - Brünhilde saa ystävän - Portaat alas - Taistelu trollien kanssa - Salakäytävä ja bugbeareja - Paluu leiriin
Ensimmäinen retkue
Toinen retkue
Kolmas retkue
Neljäs retkue
Viides retkue
Kuudes retkue
Seitsemäs retkue
Kahdeksas retkue
11.7.2001
14.4.6098
Poppoomme päätti mennä rohkeasti sisään pääovista ja marssimme ensimmäisen kerroksen läpi jyrkkään portaikkoon, joka vei alas suurille pronssioville. Nämä ovet olivat säilyneet ehjinä, ja niissä oli pahaenteisiä, hopealta hohtavia riimuja, jotka saivat monet joukkomme rohkeammistakin tuntemaan kylmät väreet selkäpiissään ja peräytymään, haluttomina käymään sisään noista uhkaavista ovista. Brünhildeen ja nuoreen Elvikseen ovet ja niiden riimut eivät kuitenkaan tehneet vaikutusta, vaan he yrittivät avata ovet. Ne olivat kuitenkin tiiviisti suljetut, eivätkä hievahtaneetkaan, ennen kuin Brünhilde otti vyönsä antamat jättiläisvoimat käyttöön ja mursi ovien sinetit. Siniset salamat välähtelivät pitkin ovenkamanoita, kun pronssiset ovet äänettömästi aukenivat sisäänpäin. 

Edessämme avautui kahdeksankulmainen, kupolikattoinen huone, jossa oli tasainen, valkea valo. Brünhilde, Elvis ja Pole astuivat sisään. Portaat jatkuivat ovilta alaspäin, ja kolmella muulla sivustalla saatoimme nähdä samanlaiset pronssiovet ja alas johtavat portaat, kuin ne, joita pitkin olimme saapuneet. Lattialla ajelehti pyörteilevää, valkoista savua. Huoneen katossa oli keskellä suuri aukko - luultavasti siis sama kuilu, joka alkoi ylhäältä temppelistä - ja päätellen savun pyörteistä myös lattiassa oli samalla kohtaa aukko. Savusta nousi alabasterialttari, jolla oli kaksi kristalliveistä ja kristallinen malja. Kahden puolen kuilua oli kolmijalat. Niistä riippui hopeanhohtavissa ketjuissa kristalliset suitsutusastiat, joista tuli imelänhajuista savua. 

Brünhilde ja Elvis laskeutuivat portaita Mark kannoillaan. Elvis pääsi alttarin luokse, ja otti toisen kristalliveitsistä käteensä katsoakseen sitä tarkemmin. Silloin kuilusta tuli raju pyörretuuli, joka tarttui Elvikseen ja hänen kahteen seuralaiseensa riepotellen heitä hirvittävällä voimalla ja heittäen heidät lopulta portaille sikin sokin. Tuulenpyörteen haipuessa pois kuului vaimeaa tuulikellojen helinää. 

Elvis - veitsi edelleen kädessään, Brünhilde ja Mark kömpivät jaloilleen vielä hiukan päästään pyörällä, kun he näkivät tumman, varjomaisen hahmon lähestyvän heitä savun keskeltä. Se näytti aivan wraithilta, hirveältä epäkuolleelta, ja Nelsonia huudettiin apuun. Thyril, joka oli ovella tarkkaillut tilannetta, ei aikaillut vaan lähetti salamaniskun olentoon, joka lipui nopeasti kohti portailla seisovaa kolmikkoa. Sillä ei kuitenkaan tuntunut olevan mitään vaikutusta haamuun. Nelson työnsi eteenpäin jumalansa pyhän symbolin karkoittaakseen epäkuolleen. Se tuntuikin tehoavan, sillä wraithi kutistui ja perääntyi. Mutta juuri, kun riemuitsimme olennon tappiosta, se yht'äkkiä ilmestyikin Polen eteen ja iski utuisella raajallaan hobittitaistelijaa. Pole vaipui portaille hampaat kalisten ja täristen kuin horkassa. Brünhilde ja Elvis kuitenkin kävivät rohkeasti oudon haamun kimppuun. Brünhilde sai siihen lujan iskun tapparallaan, ja kun Elvis sivalsi sitä miekallaan, hahmo väreili. Sitten Brünhilde iski uudestaan, ja kummitus haihtui kuin savuna ilmaan. 

Emme tienneet, mikä kimppuumme oli käynyt, mutta tavallisesta wraithista ei sittenkään tuntunut olevan kyse. Pole kuitenkin edelleen paleli ja tärisi, joten Elviksen täytyi kantaa hänet ylös Nelsonin tutkittavaksi. Koska hobittia ei tuntunut vaivaavan mikään muu kuin kylmyys, Nelson päätti odottaa ja katsoa, menisivätkö oireet ohitse ajan myötä. Sillä välin Brünhilde ja Elvis tutkivat savuista huonetta. Elvis otti alttarilta myös toisen kristalliveitsen, mutta tällä kertaa mitään ei tapahtunut. Myöskään kristallimaljan siirtäminen parempaan talteen Nelsonin pohjattomaan säkkiin ei johtanut uusiin pyörremyrskyihin tai omituisten olentojen ilmaantumiseen. 

Brünhilde oli laskeutunut lattialle, ja näytti oudolta, kun kääpiö kahlasi savussa, josta vain hänen päänsä näkyi kuin vedestä. Brünhilde kiersi tutkimaan toista suitsutusastiaa. Kun hän kosketti sitä, se alkoi äkkiä sylkeä savua valtavalla vauhdilla. Zorbas peräytyi kiireesti ja Kaylan huusi ovelta Brünhildelle, että tämä heittäisi astian kuiluun. Brünhilde tekikin työtä käskettyä ja viskasi kapineen jalustoineen alas, mutta siitä ei ollut mitään apua. Kuoppa lattiassa ei selvästikään ollut syvä, sillä kuulimme kolinaa ja helähdyksen astian osuessa pohjaan, ja savu ryöppysi ylös lattiasta alkaen nopeasti täyttää huonetta. Elvis oli jo menossa ja nyt Brünhildekin kiiruhti portaisiin. Kun yskivä kääpiö pääsi ulos, paiskasimme ovet kiinni. 

Tämä oli hieman nolo loppu tutkimuksillemme kahdeksankulmaisessa huoneessa, mutta emme voineet mennä savun täyttämään tilaan. Koska Polekin alkoi olla jo kunnossa, palasimme takaisin ensimmäiseen kerrokseen, josta pääsi alas myös toisaalta, kapeita kierreportaita pitkin. Kun pääsimme ylös, siellä oli kuitenkin meitä odottamassa yksi Staggerin apupapeista neljän sotilaan saattamana. Rincewind oli lähettänyt heidät linnakkeesta, sillä hän oli löytänyt arkustaan vanhan temppelin toisen kerroksen kartan, jonka sotilaat olivat tuoneet meille. Nelson kiitti heitä kartasta, ja antoi heille luvan poistua, jolloin he liukkaasti lähtivätkin. Selvästi paikka kammotti heitä. Me olimme kuitenkin tyytyväisiä, sillä erinomaisesti piirretty kartta teki työmme paljon helpommaksi (myöhemmin tosin huomasimme, että siinä oli joitakin epätarkkuuksia). 

Kartan avulla etenimme käytävissä nopeasti. Tutkimme joukon huoneita, ja sitten saavuimme luolaan, jossa oli suuri vesisäiliö. Thyril väitti vaistoavansa, että vedessä oli jotakin maagista, jota sukelluskääpiömme Brünhilde tarjoutui menemään etsimään. Brünhildeen sidottiin köysi ja hänet laskettiin vesisäiliön pohjalle. Ei kulunut pitkäänkään, kun köydestä nykäistiin lujasti pari kertaa sen merkiksi, että Brünhilde halusi ylös. Elvis kiskoi hänet pintaan, ja näimme, että kääpiöllä oli toisella käsivarrellaan levän peittämä kilpi. Zorbaksen ja Elviksen avustuksella Brünhilde ja kilpi saatiin ylös vesisäiliöstä. Thyril vakuutti, että limainen kilpi oli maaginen, ja kun Brünhilde pyyhki hieman levää pois, kilpi kiilteli kirkkaasti maagisten miekkojen valossa. Kilvelle olisi ollut useampikin ottaja, mutta pienen pohdinnan jälkeen Elvis sai sen testattavakseen. 

Tutkimme lisää tyhjiä tai rojun täyttämiä huoneita ja käytäviä. Myös tässä kerroksessa oli suuri halli, jonka lattia oli luiden peittämä. Vanhat luut rasahtelivat rikki jalkojemme alla, kun kuljimme hallin poikki. Hallin keskikohdasta lähti portaat alaspäin. Juuri kun olimme niiden kohdalla, portaista rynnisti neljä ogrea, jotka yllättyivät näkemisestämme ilmeisesti enemmän kuin me niiden kohtaamisesta. Yksi niistä kuoli välittömästi Zorbaksen nuoliin, ja Brünhilde, Pole, Kaylan ja Elvis tekivät nopeasti selvää lopuista. Aikanaan niiden luut liittyisivät hallin lattialla lojuvien vainajien luiden joukkoon. 

Entisessä keittiössä kohtasimme lauman bugbeareja, mutta niistä ei ollut pitkään vastusta taistelijoillemme. Löysimme bugbeareilta hiukan rahaa, mutta mitään muuta arvokasta ei huoneessa ollut. Kartta oli tähän mennessä osoittautunut varsin luotettavaksi, ja kuljimme nopeasti huoneiden ja käytävien läpi. 

Tulimme suuressa temppelisaliin, jossa oli kiiltävät malakiittiseinät ja korkea, holvattu katto. Salilla oli selvästi jotakin tekemistä joidenkin merenjumalien kanssa, koska vihertäviksi hapettuneet pronssilaatat seinillä ja alttarissa esittivät erilaisia mereneläviä, ja ilma tuoksui mereltä. Huoneen täytti seinistä hohtava pehmeän vihertävä valo, joka sai kaiken näyttämään siltä, kuin olisimme olleet veden alla. Toisessa päädyssä oli seinässä pronssinen kalan ja jonkin muun sekasikiöltä näyttävän olennon pää, jonka suusta valui vettä nelikerroksiseen suihkulähteeseen. Toisella sivuseinällä oli syvennys, josta kartan mukaan johti ovet toiseen huoneeseen. Sen edessä oli serpentiinipatsas, joka esitti erilaisia yhteenkietoutuneita mereneläviä. Alttarissa oli allas, jossa oli simpukankuoria ja niiden seassa jotakin muutakin - pari pientä jalokiveä. Olimme juuri saaneet ne talteen ja aikeissa lähteä tutkimaan seuraavaa huonetta, jonne pääsi patsaan takaa, kun patsas heräsi henkiin. Siitä työntyi esiin ilkeännäköisiä, terävähampaiseen kitaan päättyviä lonkeromaisia mureenanpäitä, ja se alkoi liikkua meitä kohti pitäen pahaa ääntä. 

Mureenanpäät purivat Elvistä ja Polea. Elviksen hoiperrellessa verissään taaksepäin "patsas" yritti liiskata Polen ja Brünhilden alleen. Se oli kuitenkin hidas, ja nämä saivat väistetyksi. Ilmeisesti hämääntyneenä "patsaan" liikkumisesta Mark löi tämän jälkeen Brünhildeä miekallaan. Brünhilden tapparanisku kuitenkin osui sinne minne pitikin. Sharnwyz yritti ampua patsashirviötä nuolilla, mutta huonolla menestyksellä. Sitten Thyril heitti sitä vastaan jäämyrskyn, jolla tuntuikin olevan jotakin vaikutusta siihen. Thyril heitti Brünhildeen loitsun, joka teki kääpiön kaksi kertaa niin nopeaksi kuin tavallisesti, ja Brünhilde antoi "patsaalle" neljä hirveätä iskua tapparallaan. Sitten Zorbas lennähti Rogerilta saamillaan lentosaappailla ylös hirviön yläpuolelle ja iski sitä miekallaan kaikin vyön antamin voimin, ja yllättäen jättimäisen hirviön vauhti hidastui ja sitten se lysähti paikalleen. Olimme saaneet sen hengiltä, vaikka hetken tilanne oli näyttänyt uhkaavalta. Vasta tämän jälkeen kiinnitimme enemmän huomiota vanhassa kartassa olevaan merkintään, jonka mukaan aiemmalla poppoolla ei ollut ollut yhtä hyvä onni, vaan joku sen jäsenistä oli menehtynyt tässä salissa - epäilemättä tuon juuri surmaamamme hirviön toimesta.

Nyt mikään ei estänyt meitä, joten menimme kaksoisovista seuraavaan huoneeseen, jonka lattiassa oli soikea allas. Seinällä oli mosaiikki, joka esitti rumaa tursasta ja sen uhreja. Menimme katsomaan allasta lähempää. Altaassa oli kristallinkirkasta vettä ja sen pohjalla oli kahleissa merenmies. Siinä seisoskellessamme kuulimme mielessämme äänen, joka pyyteli meitä auttamaan ja vapauttamaan pohjaan vangitun merenmiehen. Brünhilde oli jo lähtemässä altaaseen, kun Thyril, joka oli lueskellut karttaa, tokaisi äkkiä: "Jos olisin joku teistä, en menisi tuohon altaaseen. Kartassa lukee, että siinä on suolahappoa." Tämä hätkäytti muita, ja altaaseen heitettiin kokeeksi kuparikolikko. Se alkoi sihistä ja kuplia. Allas merenmiehineen olikin siis ansa, ja ellei Thyril olisi ollut niin tarkkasilmäinen, olisi Brünhilde joutunut pian kauheisiin kärsimyksiin! Saatoimme olla vain kiitollisia meidän edellämme käyneille seikkailijoille, jotka olivat kirjanneet tuon tiedon karttaan. He olivat ehkä saaneet sen selville pahimman kautta. Vetäydyimme kauemmas altaasta. Sharnwyz ja Mark Pole kuulivat vielä äänen, joka houkutteli heitä tulemaan altaaseen, vakuuttaen, että sen "vesi" olisi virkistävää, mutta molemmat heistä pystyivät kyllä vastustamaan tuota houkuttelevaa ääntä. Lähdimme kiireesti huoneesta, ennen kuin joutuisimme enemmälle vaaralle alttiiksi. 

Temppelisalin toisessa päässä oli kaksoisovet, joista nyt kuljimme. Niistä pääsi pitkään käytävään, jota valaisi tässä päässä vihertävä valo, mutta keskellä valo oli valkea ja toisessa päässä näimme punertavan hehkun. Ensimmäisenä kulkeva Brünhilde ei maagisen haarniskansa ansiosta huomannut mitään, mutta kun muut astuivat vihreänhämyiseen käytävään, tuntui heistä kuin heidän keuhkonsa olisivat alkaneet äkkiä täyttyä vedellä. Mark Pole kulki kuitenkin koko matkan käytävän läpi, vaikka alkoikin käytävän keskelle valkeaan valoon päästyään yskiä tukehtumaisillaan. Myös Zorbas, Thyril, Columbo ja Sharnwyz pääsivät läpi. Elviskin pääsi puoliväliin saakka, mutta siinä hänen voimansa pettivät, sillä hän oli haavoittunut, ja niin hän tuupertui tajuttomana lattialle. Brünhilde kuitenkin näki tilanteen, ja raahasi taistelijan pois vihreästä käytävästä. Budweiser sen sijaan kieltäytyi menemästä vaaralliseen käytävään, ja Nelson ja Kaylankin palasivat takaisin vesitemppeliin tuntiessaan veden tihkuvan keuhkoihinsa. Näin joukkomme oli joutunut hajalleen. Huudellen toisillemme sovimme, että suurempi porukka, jolla oli kartta mukanaan, kiertäisi toiselle puolelle jäänyttä kolmikkoa vastaan. 

Nyt kun olimme saaneet selville, että vihreässä käytävässä uhkasi hukkumiskuolema, ei vaatinut paljon arvata, että punainen tarkoittaisi tulta. Sharnwyz, jolla oli tulelta suojaava sormus, menikin vähän matkaa punaisen käytävän puolelle. Siellä haisivat rikki, metallisulaton myrkylliset huurut ja kärventyvä liha, eikä mustahaltia viipynyt siellä kauaa tuntiessaan kuumuuden ympärillään.

18.7.2001
14.4.6098
Päätettiin, että Nelson, Kaylan ja Budweiser odottaisivat vesitemppelissä, joka oletettavasti oli nyt melko turvallinen, ja muut kiertäisivät heidän luokseen. Sharnwyz kaivoi repustaan parantavaa juomaa, jonka hän juotti Elvikselle, ja nuori taistelija tokenikin. Sitten tutkimme tilaa, jossa olimme. Eteläpuolella oli vankat pronssiovet, jotka avattiin ilmeisesti isoa ratasta pyörittämällä. Ne oli kuitenkin myös teljetty, ja niissä oli vaikuttavan kokoinen lukko. Näytti siltä, että mitä ovien takana olikin, joku oli halunnut saada ne pysymään tiukasti kiinni. Brünhilde meni katsomaan ovia. Columbo tuli avaamaan lukkoa, mutta epäonnistui, eikä Sharnwyz menestynyt puuhassa sen paremmin. Lopulta nostimme teljen pois paikoiltaan, ja Thyril heitti oveen loitsun, joka sai lukon aukeamaan. Ovet avautuivat, mutta niiden takaa ei tullut mitään kummempaa, ja karttaa seuraten pääsimme nopeasti kiertämään toisten kolmen luokse. 

Kun nyt olimme jälleen kaikki koolla, jatkoimme tutkimuksia. Kuljimme muutamien hyvin huonokuntoisten huoneiden läpi, kunnes tulimme temppelisaliin tulikäytävän toisessa päässä. Salin seinät olivat punaista graniittia ja ilma haisi rikiltä ja sulalta metallilta. Katosta lähellä ovia, joista tulimme, roikkui ketjuissa kuusimetrinen messinkiputki, joka oli kuin suunnaton tuulikello. Lattialla lojui kärventyneitä luita. Alttarin edessä lähellä peräseinää oli lattiassa rombinmuotoinen tulikuoppa, jossa oli hehkuvia hiiliä. Hiilien päällä oli jonkin liskomaisen otuksen luita, ja se tunnistettiin salamanteriksi. Koko kuoppa oli hiukan maaginen, mutta Thyril oli näkevinään jotakin voimakkaammin maagista kuopan pohjalla kytevien hiilien alla. 

Kuumuus kuopassa oli sellainen, ettei kukaan meistä olisi voinut mennä sinne palamatta kuoliaaksi, mutta Thyril loitsi maagisen "näkymättömän palvelijan" ja lähetti sen kuoppaan siirtämään hiiliä sivuun. Hiilten alta löytyi punahehkuinen rauta-arkku, joka hohti magiaa Thyrilin silmiin. Näkymätön palvelija siirteli hiilet syrjään, ja näimme, että arkku oli melko kookas. Sen saaminen ylös kuopasta ei olisi aivan yksinkertaista. 

Lopulta Budweiser keksi ratkaisun. Hän pystyi muuttamaan loitsuillaan itsensä joksikin tulta sietäväksi olennoksi, joka voisi nostaa arkun ylös. Koska Budin täytyi olla nähnyt otus, jollaiseksi hän aikoi muuttua, olivat vaihtoehdot melko vähissä, ja lopulta illusionistimme päätti muuntautua punaiseksi lohikäärmeeksi. Hänestä tuli melko pieni lohikäärme, mutta Thyril auttoi heittämällä Budweiseriin suurennusloitsun. Sen jälkeen lohikäärme-Bud lensi kuopan yläpuolelle ja tarttui kynsillään arkkuun. Punahehkuinen metalli oli kuitenkin niin kuumaa, että edes lohikäärmeen suomut eivät sitä kestäneet, ja saliin tuli käristyvien lohikäärmeensuomujen haju. Urhoollisesti Budweiser kuitenkin nosti arkun tulikuopan reunalle, vaikka se poltti hänen käpäliään. 

Jouduimme odottelemaan pitkään, että arkku jäähtyi. Kokeilimme sen kuumuutta ripottelemalla sen päälle vettä ja jäähdytimme sitä varovaisesti kaatamalla maagisesta kannustamme vettä sen päälle, mutta silti kesti kolmatta tuntia, ennen kuin arkku oli kyllin jäähtynyt, että siihen pystyi koskemaan. Sitten Sharnwyz tiirikoi auki lukon ja avasi arkun kannen. Arkussa oli kaksi rautaista pulloa, sormus ja pitkämiekka. Kaikki ne olivat maagisia - tuskin mikään muu olisikaan kestänyt tulikuopan kuumuutta - mutta erityisesti miekka hohti Thyrilin katseelle magiaa häikäisevästi, enemmän kuin miltei mikään ennen näkemämme, ja Sharnwyz sanoin hämmästyneenä, ettei miekka ollut lainkaan kuuma, vaikka se oli ollut ties kuinka kauan tulisessa kuopassa, ja arkku oli taatusti ollut tulikuuma. Kuullessaan tämän Nelson päätti varmuuden vuoksi tarkistaa, oliko miekka kenties harvinainen älykäs ase, jolla oli persoonallisuus. Hän luki rukouksen ja katsoi miekkaa, ja näki sen ympärillä hohtavan puhtaan valkean auran, mikä tarkoitti, että miekalla todellakin oli luonne, ja se oli hyvä ja lainkuuliainen ase. 

Elvis tarjoutui ottamaan miekan arkusta, mutta vilkaistuaan nuoreen mieheen Nelson totesi, että se ei olisi viisasta. Kaylan halusi yrittää, ja hiukan epäröiden Nelson antoi hänelle luvan, sillä Nelson näki, ettei haltian aura aivan vastannut miekkaa. Kun Kaylan kosketti miekkaa, hänen lävitseen kävi sähköiskun kaltainen voima, joka miltei pudotti hänet polvilleen. Haltia horjahteli kauemmas arkusta. Nelson tarkasteli joukkiotamme miettiväisen näköisenä, ja näki vain yhden, jonka aura oli samanlainen kuin miekalla. Se oli kääpiö Brünhilde, jonka älynlahjat eivät tunnetusti häikäise. Nelson kuitenkin ehdotti, että Brünhilde ottaisi miekan, sillä hän oli luultavasti ainoa, joka pystyisi turvallisesti koskettamaan sitä. Kääpiö kävi tekemään työtä käskettyä. 

Kun Brünhilde kosketti miekkaa, se sanoi: "Varo. Älä nosta. Tässä on ansa." Kääpiö päästi ällistyneenä otteensa ja kääntyi katsomaan muita. Myös lähellä olijat olivat kuulleet äänen. Hämmästyksestä toivuttuaan Thyril ja Nelson kehottivat Brünhildeä kysymään miekalta, millainen ansa oli kyseessä. Brünhilde kosketti miekkaa uudelleen. Miekka kertoi, että Brünhilden ei tarvitsisi koskettaa sitä, jotta se voisi puhua Brünhildelle. Sitten se kertoi, että jos arkusta yrittäisi nostaa jonkin esineen, arkun reunasta esiin heilahtava terä leikkaisi yrittäjän käden irti. Miekka kuitenkin arveli ansan olevan kertakäyttöinen. Meidän piti siis vain laukaista se turvallisesti. Brünhildelle annettiin köysi, jonka päähän solmitun lenkin hän pujotti miekan kahvan ympärille. Sitten Sharnwyz, joka oli meistä näppärin ja nopein, nosti miekkaa köydestä. Arkun reunasta heilahti vauhdilla esiin terä, joka leikkasi köyden poikki salamannnopeasti. Sama olisi siis tapahtunut jonkun meistä kädelle, jos olisimme pahaa aavistamatta yrittäneet nostaa arkusta esineitä. 

Ansan lauettua Sharnwyz tutki arkun, ja vakuutti, että siinä ei ollut enää muita ansoja. Muut nostivat arkusta rautapullot ja sormuksen, jonka Thyril oli tunnistanut tulelta suojaavaksi sormukseksi, mutta Brünhilde sai ottaa miekan. Brünhilden käsissä miekka kävi puheliaaksi. Se kertoi olevansa frostbrand-tyyppinen miekka ja nimeltään Ötzi. Kuuntelimme ällistyneenä, kun se luetteli pitkän listan erilaisia maagisia ominaisuuksia, joita sillä oli. Brünhilde kuunteli miekkaa silmät loistaen. Kääpiö näytti siltä kuin hän olisi kohdannut elämänsä rakkauden. Hän katsoi pitkään tapparaansa, ja sitten päättäväisin ilmein laittoi sen pois. Kukaan ei jostakin syystä tuntenut halua huomauttaa Brünhildelle, että kääpiö ja pitkämiekka olivat hieman huvittavan näköinen pari. 

Koska miekka tuntui olevan juttutuulella, käskimme Brünhilden kysyä siltä tiesikö se jotakin arkussa olleista rautapulloista. Miekka ei tiennyt, eikä pullojen sisältö sitä juuri tuntunut kiinnostavan, mutta se arveli niiden olevan jotakin tuleen liittyvää, koska ne olivat kestäneet tulikuopan kuumuutta. Kaylan kokeili sormusta, jonka Thyril oli sanonut suojaavan tulelta, ja hänen testinsä todisti Thyrilin tunnistaneen sormuksen oikein. Elvis maistoi toisesta rautapullosta. Emme voineet olla varmoja, mutta arvelimme, että juoma oli tulelta suojaavaa. 

Tämän jälkeen palasimme kahdeksankulmaiseen saliin, johon olimme ensiksi tässä kerroksessa tulleet. Savu oli hälvennyt, joten menimme tutkimaan seinää, johon oli kartassa merkitty salaovi. Brünhilde halusi välttämättä kokeilla, löytäisikö Ötzi sen, koska salaovien havaitseminen oli yksi sen kyvyistä. Ovi löytyikin, ja se avattiin. Takana oleva huone oli tyhjä. Brünhilde ja Elvis menivät tutkimaan sitä. Miekka ja Brünhilde huomasivat yhden lattialaatan vaikuttavan jotenkin oudolta, ja Elvis onnistui löytämään avausmekanismin, jolla laatta liukui sivuun paljastaen pienen ontelon, jossa oli kultainen suitsutusastia. Ötzi, joka pystyi havaitsemaan myös magiaa, kertoi suitsutusastian olevan maaginen. Elvis nosti astian siihen kiinnitetyistä ketjuista, ja ojensi sen Nelsonille, joka tunnisti sen olevan pappismaagillinen kapine,  mahdollisesti ilmaelementaalien hallintaan ja kutsumiseen käytettävä taikaesine. 

Koska olimme jo huomanneet temppelissä kulkiessamme tiettyä symmetriaa, etsimme salaovia nyt myös kahdeksankulmaisen huoneen vastakkaiselta seinältä. Brünhilde löysi Ötzin avulla jälleen salaoven, jonka kääpiö avasi. Tämän oven takaa alkoivat portaat, jotka johtivat alaspäin. Nelson ehdotti, että menisimme alas, ja Brünhilde etunenässä lähdimme laskeutumaan. Portaiden alapäässä tulimme kuusikulmaiseen huoneeseen, josta johti pois viisi ovea, yksi kullakin seinällä. Keskimmäinen ovista, vastapäätä portaita, oli rautaa, mutta muut olivat puuta. Päätimme tutkia ovien takana olevat tilat järjestyksessä, ja aloitimme ensimmäisestä vasemmalla. Kun Brünhilde alkoi avata ovea, sen takaa rynnisti iso trolli, joka yritti lyödä kääpiötä. Brünhilde vastasi iskuun käyttäen maagista miekkaa, joka puri syvälle trollin nahkaan. Elvis ja Kaylan tulivat taistelemaan, mutta samassa toisesta huoneesta tuli kolme trollia lisää. Brünhilde kääntyi niitä vastaan, jättäen toiset hoitelemaan haavoittunutta trollia. Myös Zorbas, Sharnwyz ja Columbo joutuivat mukaan taisteluun. Silloin Nelson, joka oli tarkkaillut tilannetta portaikon suojista, otti kantamansa torven ja puhalsi siihen. Kuului outoa musiikkia, ja kuusikulmaiseen huoneeseen ilmestyi seitsemän barbaaritaistelijaa, jotka Nelsonin komennosta kävivät taisteluun trollien kanssa. 

Saimme hakattua trollit liikkumattomiksi, olkoonkin, että Elvis ja Kaylan kokivat ikävän yllätyksen, kun heidän trollinsa ei pysynytkään ensi yrittämällä kuolleena. Kun viimeinen trolli kaatui tömähtäen lattiaan, barbaaritaistelijat äkkiä katosivat. Raahasimme trollit yläkertaan tulikuoppaan, jossa ne kärventyivät luita myöten. Sen jälkeen palasimme tutkimaan kammioita. Jokaisesta niistä löytyi jonkin verran rahaa, sekä koukussa seinällä iso avain. Otimme rahat ja avaimet talteen. Etsimme huoneista myös salaovia. Kaylan oli vakuuttunut, että ensimmäisessä huoneessa, josta suurin trolli oli tullut, oli sellainen, mutta vaikka sitä etsittiin kuinka, sitä ei löytynyt, ennen kuin Brünhilde Ötzin kanssa tuli tutkimaan seinää. 

Salaoven takaa alkoi kapea käytävä, joka näytti päättyvän umpikujaan. Olimme varmoja, että tässäkin täytyi olla salaovi, mutta emme löytäneet mitään. Lopulta Mark Pole, jonka olimme aivan unohtaneet kaikessa tohinassa, löysi oven - ja sen takaa kuusi bugbearia. Mark näytti niille kieltä ja pinkaisi takaisin salakäytävään bugbearit kannoillaan. Ensimmäinen ökkö ei ehtinyt edes tajuta, mikä sen kimppuun kävi, kun Kaylan ja Elvis löivät sitä sen tullessa esiin käytävästä. Myös neljä seuraavaa bugbearia kohtasivat loppunsa pyrkiessään salakäytävästä huoneeseen. Nähdessään toveriensa kohtalon viimeinen niistä kääntyi ja pyrki pakoon, mutta Kaylan juoksi sen perään ja tavoitti sen. 

Tutkimme salakäytävän päästä löytyneen kuusikulmaisen huoneen ja bugbearien raadot. Niiltä löytyi yllättävän paljon rahaa. Emme kuitenkaan jatkaneet tästä huoneesta eteenpäin, vaan palasimme portaiden alapäähän ja menimme tarkistamaan, mitä rautaoven takana oli. Sieltä löytyi portaat alaspäin. Katsoimme nyt tutkineemme temppeliä tältä erää riittävästi, ja päätimme palata leiriin.

25.7.2001
14.-15.4.6098
Oli jo lähes keskiyö, kun toinen retkikunta palasi leiriin. Kukaan ei voinut olla huomaamatta Ötziä, jota Brünhilde kantoi paljaana käsissään, puhuen samalla kuiskaamalla miekan kanssa lähes lakkaamatta. Näky oli kovin levottomuutta herättävä, sillä tuntien Brünhilden älynlahjat, tai pikemminkin niiden puutteen, ei ollut niinkään selvää kumpi tilannetta hallitsi, kääpiö vai miekka. Olimme jo kuulleet Brünhilden epäröimättä suostuvan miekan ehdotuksiin. Nelson huomauttikin Lizalle, että tämän kannattaisi pysyä loitolla Brünhildestä ja miekasta siltä varalta, että Ötzi keksisi olla pitämättä Lizasta, sillä kukaan ei voinut