kepeli
 Hautakammio ja muumioita - Hämähäkkejä - Salaovi ja maanalainen järvi - Otukset järvessä - Tutkimme järveä - Taisteluja - Zelgadis
Zelgadiksen tarina - Veden täyttämä temppeli - Nagan aarre
Matka
Saapuminen rotkoon 
ja ogrejen luola
Vesitemppeli
Mustahaltioiden luolissa
Rotkon pohjalla
Riftcrag
Kotimatka:
Stoink / Phostwood /
Purjehdus Dyversiin

Aikaisemmat seikkailut

2.2.2000
22.2.6097
Saatettuamme ogrejen luolasta vapauttamamme vangit matkaan ja parenneltuamme omia haavoittuneitamme totesimme, että päivää oli vieläkin runsaasti jäljellä. Niinpä lähdimme jälleen alas tutkimaan käytäviä yhä syvemmälle. 

Jatkoimme matkaamme ogrejen luolalinnoituksesta eteenpäin. Sattumoisin käytävässä kulkiessamme joku tuli huomanneeksi seinässä kätketyn oven. Uteliaina menimme tietenkin tutkimaan. Oven takana oli kammio, jonka seinillä oli kirjoitusta. Sieltä oli pääsy kolmeen muuhun kammioon. Näissä kaikissa oli kiviset sarkofagit. Kun yritimme tutkia niitä tarkemmin, sarkofageista nousi esiin inhottavia muumioita, jotka hyökkäsivät kimppuumme. Saatoimme nuo kirotut olennot vihdoin oikeaan haudan lepoon. Kahdessa sivukammiossa lepäävät vainajat olivat jonkinlaisia vartijoita, ja niissä ei ollut mitään merkittävää. Suurimmassa kammiossa olevalla vainajalle sen sijaan oli runsaat antimet mukanaan kultakorujen muodossa. Koska hän ei niitä enää tuonpuoleisessa tarvinnut, otimme ne mukaamme. 

Kammioista ei löytynyt muuta mielenkiintoista, eikä sieltä päässyt eteenpäin, joten palasimme käytävään ja jatkoimme laskeutumista yhä alemmas. Olimme laskeutuneet jo yli kilometrin matkan kallion uumenissa, kun käytävä hieman laajeni - ja samassa kimpussamme oli lauma jättiläishämähäkkejä. Onnistuimme tappamaan ne, mutta Riven myrkyttyi niiden puremista ja meni kovin veltoksi. Koska trolli ei kuitenkaan näyttänyt menevän huonommaksi, Kaunis päätti tarkkailla tilannetta eikä ryhtynyt poistamaan myrkkyä. Sillä välin me muut tutkimme hämähäkkiluolaa. Seinämät olivat seittien peitossa, ja eräässä seittikotelossa näytti olevan isokokoinen humanoidi. Kotelossa kävi myös melkoinen kuhina - se näytästi olevan täynnään pieniä hämähäkkejä. Kyseessä oli siis hämähäkin pesä täynnä poikasia, joiden ruokana joku epäonninen otus oli saanut toimia. Koska otus, mikä se sitten olikin, ei vaikuttanut enää elävältä, vaan pikemminkin erittäin syödyltä, suostuimme muitta mutkitta Rincewindin ehdotukseen puhdistaa luola tulipallon avulla. Vetäydyimme ylemmäs loitsun kantaman ulkopuolelle. Rincewindin heitettyä loitsunsa palasimme tutkimaan luolaa tarkemmin. Loitsu oli polttanut pois hämähäkinseitit ja tehnyt selvää myös pesällisestä hämähäkinpoikasia. Nyt saatoimme nähdä, että seittien peittämä otus - josta oli jäljellä enää pelkkä luuranko - oli ollut ogre. Ilmeisesti se samainen ogre, joka oli päässyt meiltä pakoon, oli kohdannut matkansa pään hämähäkkien ruokana. 

9.2.2000
22.2.6097
Näiden hämähäkkien myrkky oli vain lamauttavaa, ja jonkin aikaa odoteltuamme Rivenkin oli jälleen jaloillaan. Päivä oli kuitenkin ollut melko pitkä, ja aloimme etsiskellä paikkaa, johon voisimme suhteellisen turvallisesti leiriytyä. Tulimmekin pian suurehkoon luolaan, jossa virtasi kirkasvetinen puro, joka tuli seinästä ja katosi lattian sisään. Maagisten miekkojen hohtamassa valossa huomasimme purossa kimmeltävän jalokiven lähellä sitä seinää, josta puro virtasi luolaan. Helga suhtautui siihen kovin paranoidisesti, mutta Kaunis kurkotti jo kättään ottaakseen jalokiven puron pohjalta, kun Roger veti pappimme syrjään. Kohtaamiset ogremaagin ja wightien kanssa opettivat meille, että Kaunis on aivan liian tärkeä porukallemme, jotta hänen annettaisiin enää pienimmälläkään tavalla riskeerata henkeään. Kaunis itse tosin ei ollut tästä huolenpidosta lainkaan ilahtunut, varsinkin kun Roger nosti jalokiven purosta eikä mitään tapahtunutkaan. Helga suhtautui edelleen epäilevästi asiaan, ollen varma siitä, että kyseessä oli jonkinlainen houkutin ansaan. Muut kuitenkin halusivat seurata puroa sinne, mistä jalokivi oli tullut - siellähän saattoi olla niitä lisää. Varsin pian löysimmekin salaoven seinästä, samasta kohdasta, josta puro virtasi sisään luolaan. Ovi avattiin ja Roger ja Riven etunenässä kuljimme ovesta. 

Salaoven takana oli melko lyhyt käytävä, joka pian laajeni suureksi luolaksi, jossa lainehti maanalainen järvi. Tämä vaikutti siis erinomaiselta paikalta leiriytyä yöksi. Suhtauduimme kuitenkin varovaisesti järveen, kuka tiesi, mitä otuksia sen syvyyksissä lymyili vain odottaen varomattomia seikkailijoita saaliikseen. Brünhilde tarjoutui menemään tutkimaan järveä, sillä hänen panssarinsa mahdollistaa hengittämisen ja liikkumisen veden alla kuin maan päällä ikään. Niinpä sidoimme kääpiöön pitkän köyden, jonka toinen pää oli Rogerilla, ja Brünhilde kahlasi veteen, kadoten pian pinnan alle. Rincewind heitti joukon valoloitsujaan, jotta saimme koko luolan valaistuksi. Emme kuitenkaan nähneet siellä mitään hälyttävää. 

Brünhilde oli aivan järven kauimmassa osassa, niin pitkällä kuin köysi antoi myöten, kun hänen kimppuunsa kävi äkkiä kaksi omituista otusta. Ne olivat muodoltaan kuin suuria käärmeitä, joilla oli ihmismäiset kasvot ja pitkät, terävät hampaat. Brünhilde ilahtui saadessaan jotakin, mitä vastaan taistella, ja antoi toiselle otukselle muutaman reippaan iskun tapparallaan. Tässä vaiheessa saattoivat rannalla olevatkin jo huomata, että jotakin oli tekeillä, koska vesi loiskui varsin reippaasti ja siihen alkoi muodostua laajeneva punainen veriläiskä. Brünhilde sai muutaman pureman, mutta antoi myöskin näiden vesikäärmeiden tuta tapparaansa, ja äkkiä ne pakenivat yhtä vikkelästi kuin olivat hyökänneetkin. Brünhilde olisi mielellään seurannut niitä, mutta köysi ei riittänyt enää pidemmälle, ja niin kääpiö palasi rannalle kertomaan muille, mitä oli kohdannut. 

Ei vaikuttanut kovin turvalliselta jäädä rannalle nukkumaan niin kauan kuin järvessä majaili kaksi isoa, terävähampaista käärmeotusta, joten Brünhilde ja Riven lähtivät tutkimaan järveä uudelleen. Vaikka vesi ylsikin reilusti kääpiön kypärän yläpuolelle, Riven saattoi vallan hyvin kahlata siinä, eikä vesi syvimmilläänkään yltänyt trollia edes rintaan.  Roger lensi vielä lisävahvistukseksi. Käärmeotuksia ei näkynyt, mutta aivan luolan perältä, vedenpinnan alapuolelta, Riven ja Brünhilde löysivät aukon, josta ne olivat ilmeisesti livahtaneet tiehensä. Brünhilde saattoi tietenkin kulkea aukosta, ja Rivenkin pystyi sukeltamaan siitä alitse. Rivenin miekan valossa kääpiö ja trolli saattoivat nähdä olevansa suuressa, korkeassa huoneessa, jonka katto katosi varjoihin. Huoneessa oli neljä kivistä pylvästä, jotka olivat ilmeisesti joskus kannatelleet puista lattiaa, jonka jäännöksiä oli vielä havaittavissa. Ottaessaan muutaman askelen eteenpäin Riven huomasi, että huoneen lattia olikin vain kapea reunus, jonka takana oli huima pudotus syvemmälle. Koska tämän paikan tutkiminen kahlaamalla ei ollut mahdollista, palasivat trolli ja kääpiö kertomaan havainnoistaan muille. 

Valmistelimme vielä yhden retkueen varmistamaan, että yöpyminen olisi turvallista. Tällä kertaa lähti Rivenin, Brünhilden ja Rogerin lisäksi Rincewind. Yhdessä tutkimusretkikuntamme meni suureen saliin. Siellä Rincewind heitti itseensä levitaation, jolla hän saattoi leijailla veden yllä. Roger päätti lennähtää tutkimaan katonrajaa. Eräästä pimeästä nurkasta hänen kimppuunsa lehahti parvi pieniä ikäviä verenimijöitä, jotka tunnetaan stirgen nimellä. Niistä tehtiin kuitenkin nopeasti selvää. 

Rincewind teki valoa ja Brünhilde laskettiin huoneen pohjalle. Pohjalla oli kaikenlaista roinaa, kuten lahoavia puunkappaleita aiemmasta välipohjasta sekä luurankoja, kenties joidenkin onnettomien, jotka olivat pahaa-aavistamatta menneet  järveä tutkimaan kuten mekin ja joutuneet käärmeotusten saaliiksi. Myös näiden edesmenneiden seikkailijoiden varusteita lojui pohjalla, mutta mitään maagista siellä ei (Brünhildeä lukuunottamatta) ollut. 

Valossa Rincewind ja Roger saattoivat nähdä oviaukon huoneen seinässä joitakin metrejä pohjaa korkeammalla. Pohjaluotauskääpiömme Brünhilde nostettiin ovelle ja lähetettiin tutkimaan. Oven takaa alkoi portaat, joista pääsi huoneeseen, jonka katto oli osittain sortunut. Kaikki tämä oli kuitenkin edelleen veden vallassa. Sortuman toiselle reunalle jäi kapea kulkutie, jonne Brünhilde suunnisti, mutta siellä hänen kimppuunsa kävi uudestaan kaksi käärmeolentoa. Brünhilde taisteli urhoollisesti, mutta hänen panssarinsa alkoi olla kärsinyt ja käärmeolennot onnistuivat puremaan häntä useita kertoja. Koska taistelu alkoi mennä huonosti, päätti Brünhilde perääntyä hakemaan lisäjoukkoja. 

Tutkimusretkikunta palasi raportoimaan, että veden täyttämä luolasto jatkui kuka tietää kuinka pitkälle. Mutta päivä oli ollut pitkä, loitsuvarastomme oli peräti vähissä ja taistelijammekin uupuneita, joten emme voineet jatkaa vesiluolaston tutkimista. Päätimme levätä ja miettiä sen jälkeen, mitä tekisimme. Asetimme kuitenkin vartion yöksi, koska tiesimme nyt, millaisia otuksia järvessä vaani. 

Tuskin kenellekään oli tämän jälkeen yllätys, että emme saaneet levätä rauhassa. Rivenin vartiovuorolla kimppuumme kävi peräti kolme käärmeolentoa. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun muut kuin Brünhilde näkivät ne. Pari niistä kiipesi osittain rannallekin. Maalla ne olivat kömpelöitä, ja saimme ne tapettua. Kolmas olennoista pääsi sen sijaan pakenemaan. Emme kuitenkaan itsekään selvinneet aivan vahingoitta, ja monet alkoivat kallistua sille kannalle, että emme enää lähtisi käärmeolentojen rauhaa häiritsemään. 

Seuraavana aamuna (sikäli kun oli aamu, sitä on maan alla vaikea päätellä) päädyimme tulokseen, että ainakin kävisimme tutkimassa käytäviä hieman alempana, ennen kuin menisimme - jos menisimme - takaisin käärmeotusten vesiluoliin. Olimme siis poistumassa järviluolasta. Vasta Jerkov, Sharnwyz, Mark Pole ja Ermys olivat kuitenkin ehtineet salaovesta luolaan, jossa puro virtaa, kun alaspäin johtavasta käytävästä alkoi kaikua lähestyviä juoksuaskeleita. Tulijoita kuulosti olevan vain yksi. Jerkov ja muut asettuivat väijyksiin aseet valmiina. Sharnwyz muuttui näkymättömäksi sormuksensa avulla. Salaovi järviluolaan, jossa muut odottivat mitä tuleman piti, jätettiin vain hiukan raolleen.

Hetken kuluttua kuului askelten töminän yli jo lähestyjän läähättävä hengityskin, ja samassa pöllähti keskellemme läkähtymäisillään oleva haltia miekka kädessään. Mutkattomaan tapaansa Jerkov pysäytti juoksijan miekkansa lappeella. Haltia kaatui, mutta kömpi jaloilleen ja rynnisti eteenpäin ase koholla, jolloin myös Mark ja Ermys tarttuivat aseisiin. Tilanne olisi voinut käydä pahaksi, ainakin tuntemattoman haltian kannalta. Ermys ja Pole eivät kuitenkaan kumpikaan osuneet, ja myös tuntematon sohi miekallaan minne sattuu. Sitten hän törmästi suoraan näkymättömään Sharnwyziin, ja samassa Jerkov jo tainnuttikin hänet miekkansa lappeella. 

Nyt meillä oli hiukan aikaa tarkastella tajutonta haltiaa. Muutkin tulivat paikalle ja Kaunis tapansa mukaan päivitteli väkivaltaista käytöstämme. Koska meitä kovasti kiinnosti tietää, mitä haltia teki yksinään näissä luolissa ja miksi hän oli juossut itsensä henkihieveriin, virvoittelimme häntä, jotta Kaunis saisi puhua hänen kanssaan. Tuntematon haltia virkosikin pian ja alkoi välittömästi pyrkiä ylös, huudahtaen "Ne tulevat!" Hetken hän oli aivan vauhko, toistellen vain noita sanoja, mutta lopulta Kauniin rauhoittavat sanat ja muiden luottamustaherättävä ulkonäkö saivat hänet puhumaan hieman selväjärkisemmin. Saimme selville, että hän kuului haltiaseurueeseen, joka oli tullut meidän laillamme tutkimaan rotkoa ja löytänyt seinämästä luolan, jota he olivat lähteneet tutkimaan. He olivat edenneet noin vuorokauden ajan, kohdaten joitakin melko harmittomia otuksia, kun he olivat joutuneet mustahaltioiden väijyttämäksi. Tämä haltia, Zelgadis nimeltään, oli päässyt pakoon taistelusta ja juossut käytävää ylöspäin. Hän ei tiennyt tovereidensa kohtaloa. 

Zelgadiksen kertomus herätti jonkin verran levottomuutta. Kuuntelimme tarkkaavaisesti, mutta takaa-ajon ääniä ei kuulunut. Päätimme kuitenkin vetäytyä takaisin salaoven taakse järviluolaan pohtimaan, miten tämä uusi käänne vaikuttaisi suunnitelmiimme. Kaunis ja muutamat muut olivat sitä mieltä, että meidän pitäisi välittömästi lähteä pelastamaan Zelgadiksen tovereita. Osa porukasta oli kuitenkin epäilevällä kannalla, eihän ollut edes varmaa, että yksikään muista haltioista olisi enää hengissä, vaikka taistelusta ei vielä kovin kauan voinut ollakaan. Lisäksi mustahaltioita vastaan ei voi lähteä valmistautumattomana, siitä muutamilla meistä oli jo kokemustakin. 

16.2.2000
23.2.6097
Miettiessämme, miten saisimme Zelgadiksen kumppanit pelastetuksi mustahaltioiden kynsistä - sikäli kun heissä enää mitään pelastettavaa olisi - Rincewind suoritti hieman värväystä ja saikin houkutelluksi retkueen lähtemään vielä vesitemppeliin, jossa käärmeolennot piileskelivät. Retkueeseen kuuluivat Roger, Riven, Brünhilde, Ermys ja Budweiser. Rincewind heitti Riveniin loitsun, jolla vesi muuttui hengitettäväksi (kuinka se on mahdollista, sitä älkää kysykö), ja niin pieni retkue lähti uudestaan tutkimaan sortunutta huonetta, josta Brünhilde oli joutunut perääntymään. Rincewind jäi järviluolaan tarkkailemaan retkikunnan etenemistä kristallipallostaan.

Riven kulki edellä ja Roger seuraavana, jäljessään Budweiser ja Ermys. Brünhilde oli viimeisenä, pysytellen Rincewindin heittämän loitsun vaikutusalueen ulkopuolella. Tällä kertaa retkueemme pääsi sortuneeseen huoneeseen asti, kun heidän kimppuunsa kävi  käärmeolentoja. Roger ja Riven kuitenkin antoivat niille oikein isän kädestä, ja niin päästiin etenemään sortuman ohi. Täällä vesi oli jo sen verran matalalla, että pidemmät eivät enää tarvinneet Rincewindin loitsun apua. Bud muutti itsensä taas wraithiksi ja lensi vedenpinnan yläpuolella. 

Sortuman takana avautui suuri sali, jonka toisessa päässä oli veden pinnan yläpuolella oleva pylväin koristettu koroke, jolla oli jonkinlainen alttari. Korokkeelle johtivat sen keskeltä portaat. Salin katto oli niin korkealla, että Roger pystyi lentämään. Riven, Ermys ja Brünhilde sen sijaan saivat rämpiä vedessä edelleen. Budweiser jäi hieman taemmas. Retkueemme lähti ylittämään salia, kun jostakin korokkeen suunnasta tuli salamanisku. Joku näkymätön kutale heitti meihin loitsuja! Sitähän emme aikoneet kauaa sietää. 

Taistelijakaarti etunenässä pyrimme koroketta kohti niin nopeasti kuin suinkin, mutta kun he pääsivät portaille saakka, ne muuttuivat yht'äkkiä liukkaiksi kuin saippua. Portaille ehtineet liukuivat vauhdikkaasti takaisin veteen. Sitten tulivat käärmeolennot joukolla paikalle, käyden veteen jääneiden kimppuun. Rogeria kohti puolestaan lennähti kuin tyhjästä ilmestynyt suuri verkko. Roger sai verkon väistetyksi ja yritti ottaa siitä kiinni, mutta se väisteli kuin elävä olento. Lopulta Roger kuitenkin onnistui pyydystämään sen ja sulloi sen vyölleen.

Vedessä taisteltiin ankarasti. Rivenin kimpussa oli kaksi käärmeolentoa, druidia ja Brünhildeä puolestaan kumpaistakin ahdisteli yksi. Nämä otukset olivat ehkä jotenkin isompia tai ärhäkämpiä kuin aikaisemmat, sillä taistelijamme alkoivat olla hätää kärsimässä. Vesi kuohui punaisena taistelijoiden ympärillä. Riven, niin trolli kuin olikin, ei ehtinyt regeneroida tarpeeksi nopeasti. Käärmeolennot olivat haukanneet hänestä isoja paloja, kun hän vaipui tajuttomana pinnan alle. Lukemattomista puremista haavoittunut Brünhilde taisteli raivokkaasti viimeisillä voimillaan. Ermys alkoi myös olla heikossa kunnossa. Roger, joka huomasi tämän, tuli nostamaan druidin vedestä, ja se tapahtuikin viime hetkellä, sillä juuri silloin vesikäärme puraisi Ermystä vielä kerran, jolloin tämä menetti tajuntansa. Alttarilta Rogeriin singahti jälleen loitsu. 

Järviluolassa Rincewind näki kristallipallostaan, että tilanne alkoi näyttää meidän kannaltamme aika pahalta. Niinpä hän päätti lähteä avuksi. Rincewind otti Helgan mukaansa, ja teki ulottuvuusoven, josta hän ja Helga siirtyivät suoraan tapahtumien keskipisteeseen alttaritasanteelle. Rincewind ryhtyi aikailematta jakamaan parantavaa juomaa haavoittuneille, ja pian Ermyskin oli jälleen jaloillaan. 

Budweiser, jälleen ihmishahmossaan, piilotteli tasanteella pylvään takana. Rincewind pysytteli syrjässä, yrittäen nähdä loitsunheittäjän. Seuraavan loitsun lähtiessä alttarin yläpuolella näkyikin hetken aikaa kiemurteleva hahmo. Rincewindin loitsut kimpoilivat siitä harmittomasti, mutta Rogerin miekka sentään puri. Kun loitsuja heittänyt olento tuli näkyviin, Rincewind tunnisti sen spirit nagaksi. Sellaista vastaan eivät Rincewindin tai Budweiserin loitsut paljon tehonneet.  Ainoa toivomme oli nyt Roger, joka kävi ankaraan kamppailuun nagan kanssa. Helgakin yritti vaivihkaa hivuttautua alttarin liepeille yrittääkseen lyödä nagaa selkään, mutta ei saanut tilaisuutta kokeilla, sillä hirmuisella miekansivalluksella Roger löi nagan kuoliaaksi. Silloin naga katosi jäljettömiin, mutta alttarille sille paikalle, jossa naga oli näyttäytynyt, ilmestyi kasa kallisarvoisia ja maagisia esineitä. 

Aarteita ihaillessaan toiset olivat likimain unohtaneet Brünhilden ja Riven-paran. Brünhilde oli kuitenkin pysynyt jaloillaan, ja lopulta viimeinen käärme pakeni. Levättyään hetken Brünhilde alkoi kahlata kohti portaita, ja silloin hän löysi Rivenin hukkuneena pohjasta. Brünhilde raahasi trollin ylös portaita, alkaen valuttaa vettä ulos tämän keuhkoista. Tässä vaiheessa Ermys tuli kiireesti avuksi, uskoen varmaankin kääpiön hyväätarkoittavien puuhien ennemmin koituvan vahingoksi kuin avuksi Rivenille, ja vähitellen trolli alkoi osoittaa elonmerkkejä. Sitkeitä otuksia, mikä tällä kertaa oli onni! 

Olimme niin rikki ja puhki, että vaikka ei ollut kulunut kauankaan siitä, kun nukuimme, päätimme jäädä lepäämään. Kaunista viivytys ei ilahduttanut, sillä hänen mielensä paloi pelastamaan kenties mustahaltioiden vankina ja kidutettavana olevia haltioita. Mutta emme kertakaikkisesti olisi pystyneet siinä tilanteessa taistelemaan mustahaltioita vastaan. Rivenkin tarvitsi aikaa parantuakseen, vaikka trollit nopeasti parantuvatkin. Vaikka tämä olikin pääasiallinen syy, täytyy myöntää, että halusimme myös tutkia nagan aarretta. Erityisesti kivet kiehtoivat Rincewindiä. Ne olivat maagisia, ja tutkimalla niitä Rincewind sai selville niiden ominaisuudet. Yhteen saattoi varastoida loitsuja, toinen suojasi magialta ja kolmannella oli parantava vaikutus. Tämän kiven otimmekin heti käyttöön. Taikuudelta suojaava kivi puolestaan annettiin yksimielisesti Kauniille, ilman pappiamme olisimme pian kaikki kuolleita. Rincewind piti loitsukiven, mutta ei sitä kukaan alkanut vastustaakaan. 



 
 jatkuu...