kepeli
 Iloinen jälleennäkeminen - Jatkamme matkaa - Herhiläispesä
Kaksi trollia - Ensimmäinen yö rotkossa - Rauhallinen päivä
Trollijoukon tyly loppu - Kohtaaminen susilauman kanssa
Ermys saa seuraa - Herkullinen ateria - Wyvernien luola
Matka
Saapuminen rotkoon 
ja ogrejen luola
Vesitemppeli
Mustahaltioiden luolissa
Rotkon pohjalla
Riftcrag
Kotimatka:
Stoink / Phostwood /
Purjehdus Dyversiin

Aikaisemmat seikkailut

12.4.2000
27.2.-1.3.6097
Aamun koitettua pilvisenä Roger ja Rincewind lähtivät lentäen hakemaan Catbreathia ja koiria ylhäältä. Catbreath oli pitänyt itsensä ja siinä sivussa koiratkin ruuissa. Reissu sujui ongelmitta ja jälleennäkeminen oli iloinen. 

Keskusteltuamme jonkin aikaa vangin (ex mustahaltia) ja vapauttamiemme haltioiden kohtalosta päätimme laskea vangin menemään, vaikka muutamat, kuten Sharnwyz, sitä vastustivatkin. Vapauttamamme haltiat sen sijaan joutuvat toistaiseksi kulkemaan mukanamme, terveempi huolehtii järkensä menettäneestä toveristaan. 

Lähetettyämme vankimme matkoihinsa lähdimme vaeltamaan rotkon halki seuraillen kallioseinämää. Eteneminen oli tylsää ja tapauksetonta ja kaiken muun hyvän lisäksi alkoi sataa tihuuttaakin. Sitten Riven käveli jättiherhiläispesään ja siitä saatiin hetkeksi vipinää, kun herhiläisparvi kävi kimppuumme. Budweiser kuitenkin jähmetti niistä neljä ja taistelijakärkemme oli tavalliseen tapaan tehokas, kuin myös Rincewind, joten kiusallisista ötököistä oli pian päästy. 

Illan tullen etsiskelimme yöpymispaikkaa ja löysimmekin pienen mäennyppylän, joka näytti lupaavalta. Sitä lähestyessämme kuitenkin eteemme ilmestyi louhikosta kaksi trollia, jotka erehdyttävästi muistuttivat ulkonäöltään Riveniä. Ne olivatkin melko hämääntyneitä, kun Riven kävi niiden kimppuun muitta mutkitta. Myös Roger, Brünhilde ja Ermys osallistuivat trollien nitistämiseen. 

Kun mäennyppylä oli siivottu trolleista, asetuimme taloksi. Yöllä talon ohitse karautti villihevoslauma, mutta vahdissa ollut Columbo ei silloin kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Lähempänä sarastusta selvisi kuitenkin syy hevosten yölliseen liikuskeluun, kun vartiossa ollut Helga alkoi kuulla talon ulkopuolelta ogrejoukon ääntelyä. Taistelijakärkemme Jerkovilla ja Ermyksellä vahvistettuna innostui kovasti ja lähti ulos leikkimään, Rincewindin avustaessa magic missileillä. Ogreista ei ollut pitkään iloa. 

Seuraavana päivänä oli pilvipoutaa ja jatkoimme matkaa. Catbreath lensi tiedustelemassa ja havaitsi mm. susia, leucrottoja ja ogreja, mutta polkumme eivät ristenneet niiden kanssa, joten saimme (tai ne saivat) kulkea rauhassa. Päivä sujui tapauksettomasti, ja illalla Rincewind teki taas talon. 

Aamuyöstä vartiossa ollut Columbo kuuli jälleen ääniä talon ulkopuolelta, ja tällä kertaa ne kuuluivat trollijoukkiolle. Columbo herätti muutamia muita. Jerkov sai päähänsä, että ei herätettäisikään Rincewindiä, vaan mentäisiin tappamaan trollit kertomatta hänelle. Brünhilde kannatti ajatusta heti, mutta sitten Ermys muistutti mieleen, että talosta ei pääse ulos ilman Rincewindiä. Niinpä Jerkov meni herättämään maagimme. Ilmeisesti aamuäreys vaivasi Rincewindiä, sillä havaittuaan ikkunasta kymmenkunta trollia hän heitti ikkunasta kaksi tulipalloa peräkkäin ja kaikki trollit kärventyivät kuoliaiksi, eivätkä taistelijamme lainkaan päässeet osoittamaan urheuttaan. 

19.4.2000
1.-4.3.6097
Koska Zelgadis oli tullut rotkon kautta, hän ryhtyi nyt oppaaksi ja kulki etujoukossa hieman erillään muusta porukasta Rogerin ja Rivenin kanssa. Kuljimme pari tuntia ja tulimme joelle, joka virtasi rotkon pohjalla. Se oli vuolas ja leveä, mutta koska meillä ei ollut mitään tarvetta ylittää sitä tällä kohtaa, jatkoimme matkaamme jokea seuraillen. 

Myöhemmin iltapäivällä, auringon alkaessa lähestyä rotkon läntistä reunaa, tulimme pieneen mutta tiheään metsikköön. Siellä saimme kimppuumme lauman poninkokoisia, häijynnäköisiä susia, worgeja. Etukolmikkomme jäi saarroksiin lauman keskelle. Roger huusi hälytyksen, ja välittömästi Ermys sekä Brünhilde koirineen lähtivät rientämään avuksi. Zelgadiksen ja Rivenin kumpaisenkin kimppuun kävi kaksi hurjaa ja terävähampaista worgia, jotka haavoittivat trollia ja raatelivat Zelgadista pahasti. Roger sai vastaansa yhden worgin ja samaten Ermys, jolla oli Rivenin Tarmo-koira apunaan, tavoitti omalla tahollaan yhden. Brünhilden koirat kävivät erään worgin kimppuun pelottomasti ja niiden Brünhildekin ehti paikalle antaakseen wogille pari reipasta sivallusta tapparallaan. 

Taistelu ei kestänyt kauaa. Roger tappoi nopeasti oman worginsa ja lähti Rivenin ja Zelgadiksen avuksi. Riven sai toisen kimppunsa käyneen worgin iskettyä kuoliaaksi. Kulma puri kurkun auki siltä worgilta, jota Brünhilde oli lyönyt. Koirat alkoivat repiä kuollutta worgia kappaleiksi, mutta silloin Tarmo ulisi, kun worg puri sitä, ja vanhemmat koirat jättivät saaliinsa rientääkseen pentunsa turvaksi. Takajoukossa olevien Bönden ja Sharnwyzin eteen loikkasi pensaikosta ärisevä worg, mutta molemmat olivat valmistautuneet ja worg tuskin ehti katua hyökkäystään kun se jo hengettömänä virui maassa. Roger tappoi toisenkin worgin, ja samoin Riven päästi yhden päiviltä. Haltia Zelgadis sen sijaan ei oikein pärjännyt worgeja vastaan, vaan tipahti verissään maahan niiden raatelemana. Ermys sai nyt kuitenkin Tarmoa purreen worgin tapettua ja kiiruhti pelastamaan Zelgadista. Myös Roger ehätti paikalle, ja hän tappoikin viimeisen worgin. 

Zelgadis oli tajuton ja niin pahasti raadeltu, että hän näytti olevan pian kuoleman oma, mutta Ermys paransi häntä kiireesti, ja hän tuli tajoihinsa alkaen valittaa tuskissaan. Pian saapui kuitenkin Kaunis paikalle ja parantavalla kosketuksellaan hän saikin pian  Zelgadiksen jälleen jaloilleen. Kaunis on aina pitänyt huolta myös porukan koirista niiden haavoituttua taisteluissa, ja niin worgin pahasti purema Tarmo-koirakin saatiin taas kuntoon. 

Illan tullen olimme kulkeneet metsän läpi ja asetuimme taloksi metsän reunaan. Tavan mukaan asetimme vartiovuorot, mutta saimme viettää yömme rauhassa. Iltayöstä, Brünhilden vartiovuorolla, talomme ympäristössä tosin liikuskeli valtaisa lisko, jonka jälkiä seuraavana aamuna ihmettelimme. 

Seuraava aamu koitti keväisen aurinkoisena ja lämpimänä. Aamiaista syödessämme huomasimme ruokavarojemme olevan ehtymässä. Niinpä kelpo metsämiehemme Roger ja Riven päättivät sinä päivänä metsästää. Roger otti Tarmon mukaansa ja lähti metsään etsimään riistaa, Ermyksen puolestaan alkaessa etsiskellä syötäväksi kelpaavia juuria. Riven puolestaan suuntasi toisaalle. Muu joukko jatkoi hiljalleen matkaa. 

Iltapäivällä metsästäjä-keräilijät palasivat. Roger ja Tarmo olivat saaneet saaliiksi kolme metsäkanaa, ja Ermys oli ankarasti etsiskeltyään löytänyt kuin löytänytkin jonkin verran juuria. Nämä eivät kuitenkaan olisi riittäneet luolissa kolmella haltialla kasvaneelle joukollemme, mutta onneksi Riven oli Catbreathin avustuksella saanut pyydetyksi kauriin. Teimme leirin joen rantaan ja Helga ryhtyi valmistamaan ruokaa. Sillä välin Roger ja Sharnwyz virittivät maagisen verkon jokeen kokeillakseen, voiko sillä pyytää kalaa. 

Ermys otti palan raakaa lihaa ja poistui vaivihkaa kauemmas leiristä saadakseen olla rauhassa. Sitten hän alkoi druidien tavalla kutsua itselleen eläinystävää. Muutamat Ermyksen aiemmat yritykset tällä saralla ovat olleet vähällä päättyä druidimme kannalta tuhoisasti, mutta tällä kertaa häntä onnisti. Iltahämärissä pieni, arka susi ilmestyi pensaikosta ja tuli ystävällisesti nuuhkimaan Ermystä, joka antoi lihanpalan sille. 

Brünhilden koirat eivät Ermyksen uudesta seuralaisesta ilahtuneet, vaan käyttäytyivät uhkaavasti ja olisivat repineet susiparan kappaleiksi saman tien, ellei Ermys olisi kiireesti puhunut niille. Sen jälkeen ne äreinä jättivät suden rauhaan. 

Illan tullen meillä oli valmiina herkullinen ateria, johon kuului yrteillä ja kauriinmaksalla täytettyjä metsäkanoja sekä kauriinpaistia ja muhennosta, jonka Helga oli valmistanut Ermyksen keräämistä juurista ja kauriinlihoista. Myös koirat saivat ydinluita ja sisälmyksiä syödäkseen, ja Helga piti huolta, että Ermyksen uusi ystäväkin sai mehevän ydinluun. 
Rogerin ja Sharnwyzin kalastusyrityksetkin olivat tuottaneet tulosta: verkkoon oli jäänyt kymmenkunta taimenta muistuttavaa kalaa, jotka paistettiin aamiaista varten. 

Koska päivä oli sujunut rauhallisesti eikä Rincewind ollut tarvinnut loitsujaan, hän teki sinä iltana peräti kaksi taloa, joissa yövyimme. Yö sujui jälleen rauhallisesti, ja kuljettuamme nyt jo useita päiviä varsin vähäisin välikohtauksin meidän oli hieman vaikea ymmärtää, miksi rotkoa pidetään niin vaarallisena paikkana. 

Aamulla ylitimme joen niin, että ne, jotka pystyivät lentämään erilaisten välineiden avulla, kuljettivat muut. Näin pääsimme helposti ja turvallisesti toiselle rannalle, ja jatkoimme matkaa kohti rotkon toista reunaa ja Riftcragin kaupunkia, joka oli määränpäämme. 

Puolen päivän aikoihin Catbreath tuli ilmoittamaan havainneensa parikymmentä bugbearia, mutta ne olivat matkalla rotkon länsipäähän, emmekä lähteneet jahtaamaan niitä. Catbreath sen sijaan päätti lähteä tekemään niille kiusaa. Olimme hiukan huolissamme siitä, että bugbearit voisivat ampua lohikäärmeystäväämme nuolilla tai heittää sitä keihäillä, ja siksi Sharnwyz seurasi lentoluudalla vaivihkaa näkymättömänä Catbreathia ja tarkkaili tilannetta hiukan kauempaa. Catbreath kuitenkin tyytyi säikyttelemään bugbeareja turvallisen välimatkan päästä, ja niin Sharnwyz palasi takaisin muiden luo. Pian lensi Catbreathkin taas takaisin päin. 

Illan tullen Catbreath nousi korkealle rotkon reunan yläpuolelle ja palasi sitten kertomaan meille, että edessäpäin oli sivukanjoni, jonka päässä näkyi kaupunki. Olimme siis lähestymässä Riftcragia. Sinne oli kuitenkin vielä reilusti matkaa, joten pari tuntia kuljettuamme teimme leirin. Asetimme vartion, mutta tämäkin yö sujui rauhallisesti. 

Aamulla Kaunis paikkasi loppuvia ruokavarojamme tekemällä mannaa. Olimme kaikki iloisia siitä, että pääsisimme pian perille Riftcragiin, jossa saisimme kunnollista ruokaa. Sää oli harmaa ja kylmä ja Ermys varoitti, että pian tulisi kevätmyrsky, emmekä ehtisi Riftcragiin ennen sitä. Lähdimme kuitenkin liikkeelle, ja pyysimme Catbreathia katsastamaan, löytyisikö jostakin sopivaa luolaa, johon voisimme suojautua myrskyltä. Catbreath lensi etsimään. Kohta alkoikin sataa vettä, ja sade tiheni nopeasti. Onneksi Catbreath palasi, ja kertoi löytäneensä ison luolan. Nyt satoi jo rankasti, emmekä jääneet miettimään, oliko luola asuttu, vaan marssimme sinne pikavauhtia. 

Kun etummaiset Riven, Roger, Ermys ja Brünhilde tulivat luolaan, koirat ja druidin susiystävä alkoivat pörhistää karvojaan eivätkä halunneet mennä pidemmälle luolan suulta. Riven nuuhki ilmaa ja sanoi haistavansa jotakin "isoa ja hapanta", mutta ei osannut sanoa, mistä otuksesta voisi olla kyse. Eläimet jäivät luolan suun ulkopuolelle, mutta muu joukkomme inhosi enemmän sadetta kuin pelkäsi luolan asukkeja ja niin kaikki tungeksivat sisään. 

Suuaukon takana luola laajeni ja seinustoilla oli useita kasoja järsittyjä luita. Luola jatkui kapeampana käytävänä syvemmälle kallion sisään. Brünhilde meni katsomaan ja Roger näytti valoa. Kohta käytävästä kuuluikin ärjyntää, ja sieltä rynnisti iso hirviö, joka näytti epämuodostuneelta lohikäärmeeltä. Otuksen suomut olivat mudanväriset, ja sillä oli oranssinhehkuiset silmät ja kita täynnä teräviä hampaita. Eturaajoja sillä ei ollut lainkaan, mutta kylläkin siivet. Sillä oli myös pitkä häntä, jonka päässä oli ilkeännäköinen, skorpionin pistintä muistuttava, mutta paljon isompi piikki.

Druidi tunnisti hirviön wyverniksi, ja oli sitä mieltä, että ne ovat ilkeitä mutta tyhmiä otuksia, jotka ovat etäistä sukua lohikäärmeille. Tarkempaa luentoa ei kukaan jäänyt kuitenkaan kuuntelemaan, sillä nähdessään Brünhilden wyverni yritti puraista kääpiötä ja huitaisi hännällään uhkaavan läheltä. Riven ja Roger riensivät apuun ja Ermys huusi, että heidän pitäisi yrittää katkaista sen pistin, jossa oli myrkkyä. Roger löi ohi, mutta Rivenin onnistuikin iskeä otuksen hännänpää poikki miekallaan. Brünhilde seisoi järkähtämättömänä ja antoi hirviölle pari reipasta sivallusta tapparallaan, ja Roger osui siihen miekalla. Sharnwyz ampui jousellaan, tähdäten wyvernin silmiin, ja hänen molemmat nuolensa osuivat maaliinsa. Ällistykseksemme wyvern putosi niille sijoilleen kuolleena kuin kivi. 

Hirmuisen näköinen peto olikin saatu helposti hengiltä. Peremmältä luolan pimeydestä kuului kuitenkin lisää wyvernien karjahtelua. Brünhilde lähti riemastuneena sinne päin, ja Rogerin ja Rivenin ei auttanut muu kuin lähteä kääpiön perään ettei tämä tapattaisi itseään. Syvemmällä luolassa olikin vielä kaksi wyverniä, jotka tulivat uhkaavasti taistelijoitamme kohti. Niiden hurjat hyökkäykset kuitenkin kilpistyivät Rogerin ja Brünhilden haarniskoihin. Wyvernien suomuista sen sijaan ei ollut niitä suojaamaan, vaan muutamalla miekaniskulla Roger tappoi toisen, ja toiselta Brünhilde löi tapparallaan pään poikki. 

Muiden tullessa ihmettelemään luolaa ja luukasoja, joissa luiden joukossa saattoi nähdä myös joitakin kolikoita, Brünhilde raahasi Rivenin ja Rogerin avustuksella wyvernien raadot luolan ulkopuolelle, jossa ne varoittaisivat mahdollisesti sateelta suojaa etsiviä hirviöitä siitä, että tämä luola oli jo varattu. 

Luola oli niin tilava, että mahduimme sinne hyvin kaikki. Tutkimme sen nurkkia myöten, ja löysimmekin melkoisen kasan rahaa sekä joitakin maagisia esineitä, jotka olivat epäilemättä olleet luukasojen lisäksi päätyneiden matkalaisten hallussa. Saimme luolan tutkituksi, mutta ulkona myrsky jatkui. Jäimme luolaan pitämään sadetta.
 



jatkuu...