Lähtö Stoinkista - Goblinit - Mark Pole kunnostautuu - Phostwoodissa - Luteita ja bugbeareja - Ermyksen uusi ystävä - Paluu Stoinkiin
Yulduzin uutiset - Iloinen jälleennäkeminen
Matka
Ogrejen luolasto
Vesitemppeli
Mustahaltialuolissa
Rotkon pohjalla
Riftcrag
Kotiin
Stoink / Phostwood /
Purjehdus Dyversiin
14.6.2000
17.-23.3.6097
Kun siitä oltiin päästy yhteisymmärrykseen, että osa porukasta voisi lähteä vähän katselemaan läheistä Phostwoodia, valmistautuivat Roger, Ermys, Aldus, Kaunis, Zelgadis ja Mark Pole sekä Catbreath matkaan. Kenelläkään ei ollut suurta halua viipyä Stoinkissa pidempään kuin oli pakko, joten päätimme lähteä vielä samana päivänä, olihan päivä vasta puolessa ja ehtimme vielä taittaa melkoisen taipaleen ennen iltaa. 

Ensimmäinen matkapäivä tasangolla sujui tapauksettomasti. Näimme ainoastaan yhden ratsupartion. Kaiketi Stoinkin lähiympäristöä valvotaan sen verran hyvin, ettei siellä juuri kuljeskele hirviöitä. Illan tullen retkueemme leiriytyi. Siinä vaiheessa havaittiin, että liikkeelle oli tullut lähdettyä ehkä turhankin kevyin valmisteluin. Polttopuuta ei ollut saatavilla, eikä myöskään aineksia minkäänlaisiin suojiin yöksi. No, yöpyminen taivasalla ei onnistunut mitenkään latistamaan mielialoja. Rogerilla oli tosin teltta mukanaan, mutta hän päätti olla käyttämättä sitä. Ikävä kyllä yöllä nousi sumua, ja aamulla monet seurueesta olivat kylmissään ja hiukan kankeita. Liikkeelle lähtö kuitenkin palautti nopeasti lämmön jäseniin. Päivä sujui rauhallisissa merkeissä, ja illan tullen pääsimme varsinaisen Phostwoodin laidassa kasvavan metsän reunaan. Kuljimme vielä hiukan matkaa metsään, ja teimme sitten leirin. Tällä kertaa saatavilla oli puuta, joten saatoimme tehdä nuotion ja rakentaa pari laavua nukkumasijoiksi. Roger viritteli loukkunsa yöksi siinä toivossa, että saisimme hiukan vaihtelua kuivamuonaan. 

Asetimme yöksi vartijat. Viimeisessä vuorossa varhain aamulla oleva Aldus tarkkaili rauhallisesti puussa nukkuvaa Catbreathia, kun hän äkkiä kuuli katkeavan oksan raksahduksen takaansa metsästä, sekä joidenkin otusten vaimeaa ääntelyä. Aldus kääntyi sinne päin, mistä ääni oli kuulunut, mutta silloin hänen niskaansa hyökkäsi goblin, ja samassa niitä alkoi ilmestyä näkyviin pensaikosta enemmänkin. Tarmon haukku herätti laavuissa nukkujat, jotka ehtivät hätäisesti tarttua aseisiinsa ja ryhmittyä nuotion ympärille ennen kuin goblinit olivat kimpussamme. Ja niitä oli monta. Kesken unia yllätettynä Kauniskaan ei ehtinyt varautua taisteluun millään loitsuistaan, ja huomasi saaneensa kimppunsa kolme goblinia, joita vastaan hän joutui puolustautumaan sauvallaan. Eipä pappimme ollut pitkiin aikoihin joutunut osallistumaan taisteluun ase kädessään! 

Roger teki hirveää tuhoa goblineiden riveissä. Kahdella ensimmäisellä iskullaan hän niitti seitsemän noita pikku iljetyksiä, jotka olivat yrittäneet hiipiä kimppuumme. Myös Mark Pole yllätti taidoillaan, sillä hän surmasi samassa ajassa kolme goblinia! Lisäksi Zelgadiskin tappoi yhden. Ermys sen sijaan ei käynyt taistelemaan goblineita vastaan, vaan otti taikaköytensä ja lassosi sillä yksinään kaksitoista goblinia. Catbreath, jota goblinit eivät ilmeisesti olleet huomanneet puussa, hönkäisi vielä goblinien sekaan kloorikaasua, johon menehtyi  kymmenkunta goblinia. Yksi tosin onnistui heittäytymään pois kaasupilvestä, mutta päätyi suoraan Tarmon teräviin hampaisiin, joissa kohtasi matkansa pään. 

Goblinit ahdistelivat kuitenkin vielä kiivaasti joukkoamme. Kaunis iski sauvallaan yhtä, tarkoituksenaan vain tainnuttaa, mutta hän ei osannut arvioida voimiaan, ja Kauniin järkytykseksi goblin kellistyi turpeeseen kallo haljenneena. Aldus, joka pyrki puolustamaan Kaunista, surmasi toisen goblinin omalla sauvallaan. Ermyskin tarttui nyt sapeliinsa, ja riensi Zelgadiksen avuksi, tappaen yhden haltian kimpussa olevista goblineita. Ermyksen susiystävä puolestaan raateli toisen Zelgadista vastaan käyneistä hirviöistä. Mark Polea vastassa oli vielä yksi goblin, jonka hän kuitenkin päättäväisesti surmasi miekallaan. Viimeinen goblin tuskin ehti edes tajuta, mitä tapahtui, kun Roger oli jo tehnyt siitä selvää. 

Äkillisesti alkanut taistelu päättyi siis lyhyeen. Jäljellä olivat enää Ermyksen vangitsemat 12 goblinia. Roger, Ermys ja Zelgadis halusivat tappaa ne, mutta Kaunis vastusti edes goblinien kylmäveristä surmaamista ja järkyttyi Zelgadiksen verenhimoisuutta, kun tämä vaati saada tappaa vangitut goblinit. Kiistellessämme siitä, mitä goblineille tehtiin, Catbreath kyllästyi odottamaan ja päätti ratkaista ongelman omalla tavallaan. Se veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja hönkäisi uuden klooripilven köyden vankina olevia goblineita kohti. Yksi toisensa jälkeen ne hiljaa tuupertuivat maahan. Kaunis ryhtyi moittimaan Catbreathia, mutta silloin hänen huomiotaan vaati Tarmo, jota goblinit olivat haavoittaneet, ja keskittyessään huolehtimaan koirasta Kaunis unohti jatkaa saarnaansa Catbreathille. 

Sammutimme nuotion ja Rogerin ehdotuksesta lähdimme seuraamaan goblinien jälkiä. Ne olivat tulleet joelta päin. Alkuiltapäivästä saavuimme joen rantaan, jossa jäljet hävisivät. Hetken ympäristöä tutkittuamme löysimme kuitenkin alkeellisia lauttoja ja nuotionpohjia. Ilmeisesti goblinit olivat tulleet Phostwoodin puolelta joen yli ja leiriytyneet rannalla pari päivää aikaisemmin. Päätimme luopua niiden jäljittämisestä ja jatkoimme sen sijaan matkaamme joen kulkua seuraillen. 

Jonkin aikaa kuljettuamme Catbreath tuli ilmoittamaan, että olimme tulossa paikkaan, jossa toinen joki laski siihen, jota olimme seuranneet. Päätimme olla ylittämättä jokea ja jatkoimme matkaa joen vartta pitkin. Illalla teimme leirin rantaan ja keräsimme polttopuuta. Vähitellen huomasimme pimenevässä metsässä oudon ilmiön: jotkut kuolleet oksat ja kaatuneet puut alkoivat hohtaa heikkoa, kelmeän kellanvihreää valoa. Tämä oli ilmiö, josta meille oli kerrottu Phostwoodin saaneen nimensä. Toisella puolen jokea, varsinaisen Phostwoodin puolella, hohde näytti voimakkaammalta. Sitä katsellessamme päätimme seuraavana aamuna ylittää joen ja mennä syvemmälle metsään jotta pääsisimme kokemaan tämän kiehtovan ilmiön kaikessa ihmeellisyydessään. 

Aamulla siis ylitimme joen lentovälineitä apuna käyttäen, ja suuntasimme Phostwoodin uumeniin. Matkasimme pahaa aavistamatta suurten puiden alla, kun äkkiä puista putosi valtavia luteita. Zelgadiksen, Mark Polen ja Tarmo-koira saivat luteen suoraan niskaansa, ja niitä putosi myös maahan ympärillemme. Mark alkoi juosta ympäriinsä yrittäen sohia ludetta niskassaan. Zelgadis sen sijaan tarttui luteeseen, joka oli tunkenut imukärsänsä hänen niskaansa, ja onnistui repimään sen irti, alkaen raivokkaasti hakata sitä puunrunkoa vasten. Yksi luteista oli pudonnut maahan aivan Kauniin viereen, joka löi vastenmielistä ötökkää sauvallaan. Ermyksen susi puri toista ludetta, joka yritti hypätä sen turkkiin. 

Näimme, kuinka Tarmon niskassa oleva lude imi koiran verta kärsällään. Aldus yritti auttaa Tarmoa vetämällä luteen irti, mutta silloin Tarmo alkoi tuskissaan ulista. Roger kiiruhti kuitenkin apuun ja löi ludetta niin taitavasti, että se halkesi kahtia, jolloin Aldus saattoi vetää kuolleen luteen kärsän pois Tarmon niskanahasta. Ermys sai tapettua sen luteen, jota susi oli jo purrut. Mark juoksenteli kuitenkin edelleen ympäriinsä lude niskassaan. Roger käski hänen pysähtyä, ja kun Mark totteli, Roger löi ludetta. Hän ei kuitenkaan uskaltanut lyödä aivan kaikilla voimillaan, koska lude oli edelleen Markin niskassa kiinni, ja se jäi vielä henkiin. Mark onnistui haavoittamaan itseään kaulaan yrittäessään sohia ludetta. Uudella iskullaan Roger lopulta vapautti Markin luteesta ja veti sitten hänen niskastaan pitkän imukärsän. 

Roger löi hengiltä luteen, joka yritti kiinnittyä Kauniin saappaaseen. Zelgadis hakkasi edelleen kimppuunsa käynyttä ludetta puunrunkoa vasten, ja vähitellen alkoi näyttää siltä, että luteen panssarikuori oli murtumassa, sillä sen sisältä alkoi tihkua inhottavaa keltaista mönjää. Mark Pole löi yhtä vielä maassa mönkivää ludetta, mutta lude tarrautuikin hänen nilkkaansa. Mark löi kuitenkin päättäväisesti uudestaan, ja sai kuin saikin luteen hengiltä. Catbreath, joka kaarteli ylempänä, raportoi, ettei enempää luteita näkynyt. Kaunis saattoi nyt keskittyä parantamaan Markia ja Tarmoa. Onneksi luteet eivät olleet myrkyllisiä, ja Mark ja Tarmo olivat pian taas kunnossa. 

Kuljimme päivän mittaan jokien väliin jäävän kapean metsäkiilan poikki, ja illan tullen tulimme toisen joen rantaan. Löysimme hyvän leiripaikan, ja aloimme valmistautua asettumaan aloillemme yöksi. Catbreath laskeutui joen yltä rantaa kohti, mutta äkkiä se ottikin lisää korkeutta hurjasti siivillään ilmaa pieksäen ja huusi varoituksen: kimppuumme oltiin hyökkäämässä. Zelgadis tosin katosi puuhun vikkelästi kuin orava. Muut asettuivat kiireesti  puolustusasemiin.  Kaunis rukoili itselleen suojelusta Hanalilta voidakseen auttaa haavoittuneita hyökkääjien huomaamatta häntä. Aldus asettui puolustamaan Kaunista, ja etujoukoksi menivät Roger, Ermys ja Mark Pole. Näimme, kuinka Catbreath äkkiä sukelsi alaspäin ja sitten kuului metelöintiä. Lohikäärmeystävämme oli ilmeisesti jälleen käyttänyt hengitysasettaan. Samassa pensaiden suojista rynnisti näkyviin (hiukan huonovointisen näköisiä) bugbeareja käpälissään karkeita nuijia ja karahkoja. Roger, Mark ja Ermys sutensa kanssa lähtivät vastaan. 

Yksi bugbeareista löi pahasti Ermyksen sutta, joka ulvahti. Ermys sivalsi bugbearia sapelillaan ja Roger surmasi yhden miekallaan. Myös Markin miekanisku meni perille. Roger jatkoi kulkuaan kuin niittäjä heinäpellolla ja tappoi toisenkin bugbearin. Kaunis, joka oli nähnyt suden haavoittuneen, alkoi Hanalin suojeluun luottaen edetä mennäkseen apuun, ja Aldus sekä Tarmo seurasivat häntä. Roger tappoi jälleen yhden bugbearin, mutta toinen pääsi läpi Ermyksen, Rogerin ja Polen puolustuksesta. Zelgadis yritti heittää sitä tikoilla, mutta ne menivät ohi. 

Pelottomasti Kaunis työntyi taistelun tiimellykseen ja paransi sutta kosketuksellaan. Tästä voimistuneena susi puri kimpussaan olevaa bugbearia, ja samalla Tarmo hyökkäsi suden avuksi. Yhdessä ne raatelivat bugbearin hengiltä. Ermyksen kimpussa oli nyt kolme bugbearia. Lähimmäs rantaa päässyt bugbear huomasi nyt Aldusin. Mark Pole löi bugbearia miekallaan, mutta myös häntä lyötiin. Roger kuitenkin ehti paikalle ja tappoi Markia lyöneen bugbearin. Kaunis kiiruhti parantamaan Markia. Zelgadis heitti lisää tikkoja Aldusin kimpussa olevaan bugbeariin ja osui tällä kertaa. Aldus yritti puolustaa itseään sauvallaan, mutta tottumattomana vielä käyttämään sitä löi ohi. Roger jatkoi etenemistään harventaen bugbearien rivejä vielä yhdellä, ja viimeisen hirviöistä otti hengiltä Ermys sapelillaan. 

Roger ja Ermys tutkivat bugbearien raadot, mutta niiltä ei löytynyt oikein mitään mielenkiintoista, vain vähän rahaa. Koska aiottu leiripaikkamme oli nyt täynnä kuolleita bugbeareja, siirryimme noin kilometrin verran yläjuoksulle päin, jotta saisimme olla rauhassa raadonsyöjiltä, jotka yön tullen saapuisivat paikalle. Ermys otti mukaansa haisevan bugbearin palasen, selittäen aikovansa haeskella sen avulla uutta eläinystävää itselleen. Muita hiukan arvelutti, millaisen ystävän Ermys moisella herkulla saisi kutsuttua paikalle. 

Saatuamme leirin pystytettyä alkoi olla jo hyvin hämärää. Roger lähti kuitenkin vielä asettamaan ansoja, jotta saisimme vaihteeksi hieman tuoretta lihaa. Ermys puolestaan hakeutui hieman kauemmas rannasta kutsumaan eläinystävää. Kaunis asettui odottamaan pimeän tuloa ja sitä hetkeä, kun lahoavat puut alkaisivat hohtaa valoaan. 

Ermys oli suorittanut kutsurituaalinsa ja odottanut jonkin aikaa, kun hänelle tuli tunne, että häntä tarkkailtiin. Kääntyessään hän näki kivellä suuren, vaaleankirjavan huuhkajan, joka katseli häntä ja huhuili ystävällisesti. Druidi puhutteli sitä sen omalla kielellä, ja tarjosi sille tuomansa lihanpalan. 

Druidin paluu leiriin pöllön kanssa herätti aluksi hilpeyttä, mutta se muuttui vähitellen kunnioitukseksi, kun Roger tarkasteli huuhkajan voimakkaita petolinnun kynsiä ja terävää, vahvaa nokkaa. Catbreathkin suhtautui lintuun asiaankuuluvalla arvostuksella, ja oli selvää, ettei lohikäärmeenpoikanen olisi välittänyt kokeilla ilmataistelua huuhkajan kanssa. Asetuimme vähitellen yöpuulle ja Ermys pyysi huuhkajaa partioimaan lähitienoota yöllisillä metsästyslennoillaan, minkä se lupasikin tehdä. 

Saimme viettää tämänkin yön häiriöittä. Aamulla Ermys löysi vierestään puoliksi syödyn jäniksen, huuhkajan lahjan uudelle ystävälleen. Roger kävi kokemassa loukkunsa, ja toiseen niistä oli myös mennyt jänis, joten kaikki muut paitsi Kaunis söivät jänistä aamiaiseksi. Aamiaisen jälkeen ylitimme joen ja tulimme Nutherwoodin puolelle. Nyt meidän oli aika suunnata kulkumme takaisin kohti Stoinkia. 

Puolelta päivin Catbreath ilmoitti, että edessäpäin oli kymmenkunta ihmistä leiriytyneenä. Lähestyimme heidän leiriään varovaisesti. Ermys ja Roger olivat hiukan edellä, ja nähdessään vihreäsävyisiin vaatteisiin pukeutuneet miehet leiritulillaan he arvelivat, että voisimme turvallisin mielin käydä näitä tervehtimässä, metsästäjiä tai ehkä jotakin muuta, ei kuulunut meille. Menimme siis tervehtimään heitä ja vaihdoimme muutaman sanan, ennen kuin jatkoimme matkaa. 

Loppuiltapäivästä tulimme ulos metsästä ja jatkoimme kulkuamme tasangolla. Illalla ylitimme joen ja leiriydyimme yöksi. Yö sujui rauhallisesti. Aamulla jatkoimme matkaamme kohti Stoinkia. Kuljettuamme tapauksettomasti koko päivän näimme illalla etäällä edessäpäin Stoinkin valot. Saimme jälleen yöpyä rauhassa, tosin yö oli taas sumuinen ja kolea. 

Aamulla vahtivuorossa ollut Aldus näki Stoinkin suunnasta heikkoa punertavaa kajoa heijastuvan pilviin, ja taivaalle nousi tummaa savua. Saattoi päätellä, että kaupungissa paloi, mutta kulkiessamme kohti Stoinkia emme enää nähneet tulipalon merkkejä, joten palo oli selvästi saatu sammutetuksi ennen kuin se oli ehtinyt ryöstäytyä laajemmaksi. 

Saavuimme Stoinkiin hieman ennen puoltapäivää. Hiukan kummastelimme sitä, että porteilla oli tuplavartio ja kaikki kaupungista poistuvat tarkastettiin. Pääsimme kuitenkin vaikeuksitta sisään kaupunkiin, vaikka Ermys olikin vähällä joutua kahnaukseen vartijoiden kanssa yrittäessään kysellä, mitä oli tapahtunut. Vartijoiden huumorintaju oli ilmeisen vähissä. 

Riverview-majatalossa meitä odotti vain Riftcragista mukaan tullut nuori pappi Yulduz. Hän kertoi muiden saaneen jonkin tehtävän, jonka vuoksi he olivat lähteneet edellisenä päivänä laivalla jokea alas. He kuitenkin olivat luvanneet odottaa joukkoamme jonkin aikaa noin päivämatkan päässä kaupungista, ja tavoittaisimme heidät, jos seuraisimme joen vartta kulkevaa tietä alavirtaan. Hieman ihmettelimme tällaista tehtävää, mutta Yulduz ei osannut kertoa siitä mitään tarkempaa. Päätimme kuitenkin, että niin kiire meillä ei ollut, ettemme voisi syödä ja peseytyä ennen kuin lähtisimme kaupungista. 

Iltapäivällä sitten lähdimme Stoinkista. Portilla seisoi pitkä vankkurijono, ja monet olivat selvästi jonottaneet jo kauan, kun vartijat tarkastivat jokaisen vankkurin lastin. Kyselimme Yulduzilta, mutta hän ei tiennyt kaupungin tapahtumista muuta kuin että aamulla varastoalueella oli ollut tulipalo. Roger alkoi myös haistaa palaneen käryä, mutta piti epäilyksensä omana tietonaan. Pääsimme hiukan tavallista tarkemmasta tarkastuksesta huolimatta melko ripeästi ulos portista, ja lähdimme taivaltamaan alavirtaan. Illalla saavuimme parahiksi pieneen kylään, jossa olimme yötä kohtuulliseen kymmenen hopearahan hintaan. 

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa. Pusikkoisen rantametsikön laitaa kulkiessamme kuulimme äkkiä läheltä jonkin linnun huutoa muistuttavan äänen, ja muutamaa hetkeä myöhemmin pensaikosta saapui aivan muina haltioina Columbo, joka tervehti meitä ja pyysi meitä seuraamaan itseään rannassa odottavalle laivalle. Laivalla odottivat myös Helga, Rincewind, Jerkov, Brünhilde, Sharnwyz ja Budweiser sekä Rincewindin vartija Bönde, kaikki tyytyväisen oloisina ja hyvissä voimissa. Rincewind ja Helga pyrkivät antamaan aluksi melko ympäripyöreitä selityksiä siitä, kuinka he olivat hankkineet laivan ja lastia, mutta Rogerin ja Kauniin kysellessä he lopulta kertoivat sen verran, että he olivat suorittaneet toimeksiannon, jossa lasti oli ikään kuin kuulunut osana palkkioon. Selitys ei täysin tyydyttänyt Rogeria ja Kaunista, jotka tajusivat kyllä, ettei Helgalla ja Rincewindillä - nämä kaksi tuntien - ollut aivan puhtaita jauhoja pussissaan, mutta parempaa selitystä ei kenestäkään mukana olleesta irronnut. 

Ankerias matkasi reipasta vauhtia alavirtaan. Iltapäivällä meidät pysäytti Stoinkista tullut jokipartio. Partio halusi tarkastaa laivamme, mutta kapteeni kieltäytyi tästä vedoten siihen, että laiva oli Dyversista. Mastossamme liehuikin iloisesti Dyversin lippu, ja kun kapteenimme oli esittänyt jokipartion päällikölle aivan kaikin puolin kunnossa olevat Dyversin sataman paperit, pääsimme jatkamaan matkaa.