kepeli
Roger ja Ermys Welkwoodissa - Gnollileiri - "Kiusantekoa"
Rogerin järkyttävä loppu - Ermys palaa linnaan - Pelastusretki - Gnollien juhlat - Taistelu - Sharnwyz etsii Rogeria - Rogerin henkiinherätys
 
5.7.2000
30.4.-10.5.6097
Roger ja Ermys olivat päättäneet palata linnalle omia teitään ja kiertää matkallaan Welkwoodin kautta, jossa Roger kävi tapaamassa tuttujaan. He saivat matkata Welkwoodiin rauhassa ja turvallisesti kohtaamatta muuta kuin tavallisia susia ja silloin tällöin osuen metsään rakennetun pienen kylän kohdalle. 

Kun Roger ja Ermys olivat tulossa Welkwoodista linnalle päin, ja he olivat enää noin päivämatkan päässä linnalta, tuli Ermyksen pöllö illalla ilmoittamaan, että lähistöllä oli suuri koirankuonolaisten eli gnollien leiri. Pöllöltä kyselemällä Ermys pystyi päättelemään, että gnolleja oli ainakin useita kymmeniä. Roger olisi halunnut heti lähteä hieman hätistämään gnolleja, mutta Ermys halusi ensin käydä tiedustelemassa. Hän muuntautui itsekin pöllöksi ja lensi huuhkajansa opastamana gnollileiriä katsomaan. 

Gnolleja olikin melkoinen lauma: alun toistasataa ilkiötä oli leiriytynyt puiden alle. Suuret nuotiot roihusivat ja niiden ympärille oli rakennettu laavuja. Ermys palasi kertomaan tästä Rogerille. Rogeria ei kuitenkaan gnollien suuri lukumäärä huolestuttanut, vaan hän halusi häätää ne pois mailtamme ja metsistämme, ennen kuin ne tekisivät jotakin pahuutta niin kuin niiden tapana on. Hän ehdotti, että he Ermyksen kanssa hieman ärsyttäisivät gnolleja ja johdattaisivat nämä sitten takaa-ajossa kohti linnaa, josta lähtisi joukkio gnolleja vastaan tekemään niistä selvää. Ermys hyväksyi  ehdotuksen, ja niin sitä mentiin. 

Ilta oli pilvinen. Ermys päätteli, että hän voisi parhaiten herättää hämminkiä gnollien joukossa saamalla salamat iskemään niiden leiriin. Niinpä hän kiipesi korkeaan puuhun, jonne myös Rogerin reppu ja varusteet hilattiin. Roger puolestaan kätkeytyi puun alle odottamaan Ermyksen loitsun alkua, jonka jälkeen hän kävisi tekemässä iskun gnollileirin sivustaan. 

Gnollileirin keskellä oli suuri laavu. Ermys ohjasi ensimmäisen salaman iskemään suoraan siihen. Kuten hän oli odottanutkin, salama tavoitti joukon gnolleja, jotka olivat olleet laavussa ja sen lähellä, ja sai aikaan melkoista kuhinaa gnollien joukossa. Ermyksen alkaessa kutsua seuraavaa salamaa Roger lähti liikkeelle lentotossuillaan. Hän valitsi erään syrjäisen laavun, ja kävi sieltä kömpivien gnollien kimppuun. Nopeasti Roger saikin useita gnolleja hengiltä, koska ne eivät oikein tainneet puolustautua ilmasta äkkiä syöksähtävää vihollista vastaan. Vähitellen kuitenkin gnollit tajusivat joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi ja joku komentavassa asemassa oleva gnolli sai jonkinlaista järjestystä aikaan joukoissaan. Jousia kantavia gnolleja alkoi levittäytyä metsän suojiin, josta ne ampuivat Rogeria. Kullakin jousignollilla oli suojanaan muita, joilla oli hilpareita, nuijia ja miekkoja. Roger sai joitakin osumia nuolista, mutta jatkoi taistelua, koska hän halusi antaa Ermykselle tilaisuuden iskeä uudestaan salamallaan. 

Ermyksen toinen salamanisku korjasi taas joukon gnolleja, tällä kertaa sillä sivustalla, jossa Roger oli. Siinä vaiheessa Ermys olisi ollut valmis lopettamaan, mutta Roger taisteli gnolleja vastaan kuin hurmoksessa. Hän saikin surmattua gnollin toisensa jälkeen, mutta samaan aikaan muut gnollit pääsivät ampumaan häntä, ja aina välillä joku niistä osuikin. Ermys valmistautui siis iskemään kolmannen kerran, mutta seurasi hiukan huolissaan tilannetta sillä sivustalla, jossa Roger puuhasi. 

Vähitellen Roger alkoi tuntea voimiensa ehtyvän. Vaikka gnollinuolet eivät tehneetkään isoa haavaa, verenhukka teki tehtävänsä. Roger päätti irtautua taistelusta ja juoda parannusjuoman liittyäkseen sitten Ermyksen seuraan. Hän suuntasi gnollien leirin keskusta kohti, kaivaen esiin juomapullonsa, kun gnollijousimiehet ampuivat häntä selkään useita kertoja. 

Ermys näki tarkkailupaikaltaan, kuinka Rogeriin osui neljä nuolta ja tämä putosi maahan. Samassa hänen kimpussaan oli lauma gnolleja hilpareiden, miekkojen ja nuijien kanssa. Ne peittivät kokonaan Rogerin näkyvistä, mutta Ermys näki aseiden kohoavan yhä uudestaan ja uudestaan, kun gnollit hakkasivat Rogeria kappaleiksi. Järkyttyneenä hän kääntyi pois gnollien jatkaessa hänen ystävänsä silmitöntä silpomista. Ermys tajusi heti, että Roger oli mennyttä miestä, ja ainoa keino, jolla hänet enää saattaisi pelastaa olisi saada hänen jäänteensä pois gnolleilta ja herättää hänet sitten henkiin, sillä pappien mahtavilla voimilla voidaan kuollut tuoda takaisin vain pienestäkin ruumiin osasesta - ja pieninä paloina Roger gnollien jäljiltä olisi. Ermys ei kuitenkaan edes kuvitellut yksin voivansa pelastaa mitään, ja niinpä hän muuntautui lepakoksi ja lähti lentämään kiireesti kohti linnaa, kootakseen sieltä pelastuspartion. 

Ermys saapui linnalle sydänyöllä. Muutamia porukan jäseniä oli kuitenkin vielä jalkeilla, ja Jerkov ryypiskeli pöydän ääressä. Druidin odottamaton paluu ja kertomus Rogerin karmaisevasta kohtalosta gnollien käsissä oli kuitenkin niin karua kuultavaa, että nekin, jotka olivat olleet jo nukkumassa tai vetäytyneet huoneisiinsa, haettiin paikalle. Stagger ja Kadotus ilmoittivat heti valmiutensa lähteä pelastus- ja kostoretkelle, ja nopeasti Ermys sai kasaan riittävän joukon gnolleja vastaan. Thyrilkin halusi lähteä, enemmän kylläkin sen vuoksi, että Rogerilla oli ollut arvokas varustus, joka nyt oli gnollien hallussa, kuin siksi, että olisi piitannut siitä, kuinka Rogerin itsensä kävi. Jerkov, kuullessaan, että matkaan lähdettäisiin saman tien, totesi itsekin olevansa liian päissään lähteäkseen, ja Rincewind katsoi, että väkeä oli riittävästi eikä häntä tarvittaisi tällä kertaa. Mark Pole ja Zelgadis oli majoitettu Vihreään lohikäärmeeseen, joten he olivat autuaan tietämättömiä tapahtumista, eikä kukaan tullut heitä siinä tilanteessa ajatelleeksikaan. 

Ermys halusi lähteä Kadotuksen kanssa edeltä tarkkailemaan tilannetta gnollien leirissä. Siitä oli kuitenkin tulla ongelma, sillä muusta seurueesta kukaan ei tuntenut seutuja niin hyvin, että olisi löytänyt paikan. Silloin Kaunis antoi Aldukselle luvan lähteä mukaan, ja arveli retken olevan sopiva koe Alduksen uskon lujuudelle. Miekkansa Aldus joutui kuitenkin jättämään linnaan, sillä Kaunis ei uskonut, että entinen rankkuri voisi ystävänsä tappaneet gnollit nähdessään hillitä itsensä ja olla tarttumatta aseeseen. 

Lähtiessämme liikkeelle linnalta oli aamuyö, ja illan uhkaavat pilvet olivat vaihtuneet rajuilmaksi. Ermys ja Kadotus nousivat luudan kyytiin ja kiitivät sillä yöhön, jättäen loput seuraamaan hitaammin Alduksen opastamina. Budweiser ratsasti taikaratsullaan, mutta muut olivat liikkeellä jalkaisin. Nopeasti ne, joilla ei ollut sateelta suojaavia varusteita, kastuivat läpimäriksi. Liza ja Thyril alkoivat piankin katua päätöstään lähteä mukaan joutuessaan rämpimään pimeässä, märässä metsässä. Nurinaa ja mutinaa alkoi kuulua sieltä täältä, ja valitusta siitä, että Roger oli mokomalla tavalla mennyt riskeeraamaan henkensä, sillä ilman Rogerin uhkarohkeutta ei joukkomme olisi joutunut koiranilmassa yönselkään lähteämään. Toiset, kuten Stagger ja Aldus, kuitenkin puolustivat Rogeria ja korostivat vastuutamme yrittää vielä pelastaa hänet. 

Kun Ermys ja Kadotus ehtivät gnollileiriin, siellä vietettiin hurjia juhlia. Aukealla loimotti suuri nuotio, ja tikkujen nenässä siellä kärvennettiin lihapaloja, jotka gnollit sitten söivät hyvällä halulla. Druidia moinen näky syvästi inhotti, että kaatuneen vastustajan lihalla vielä mässäiltiin. Koska Ermys ja Kadotus olivat kahdestaan ja gnolleja oli vielä useita kymmeniä jäljellä, ei Ermys kuitenkaan ryhtynyt siihen harkitsemattomaan tekoon, että olisi yrittänyt lopettaa gnollien hirvittävät voitonjuhlat. Niin he saattoivat vain seurata tapahtumia. 

Vähitellen gnollien juhlinta alkoi laantua. Vartiopaikaltaan Ermys ja Kadotus näkivät niiden käsittelevän Rogerin haarniskaa, kilpeä ja aseita. Gnolleilla oli selvästi keskinäistä kiistaa siitä, kuka saisi käyttää komeita varusteita. Ne melskasivat kovaan ääneen, eikä väittelyssä säästytty muutamilta lyönneltäkään. Lopulta kuitenkin yksi iso gnolli otti kilven ja haarniskan miekan jäädessä toiselle. 

Vähitellen ukkonen taukosi ja sadekin hieman laantui. Aamu alkoi jo valjeta, kun jälkijoukko pääsi gnollileirin tuntumaan marssittuaan läpi yön rivakkaa vauhtia. Kaikki olivat siinä vaiheessa enemmän tai vähemmän märkiä, väsyneitä ja ärtyisiä. Ermys ja Kadotus tulivat muita vastaan ja kertoivat, mitä leirissä oli tapahtunut. Sharnwyz ja Budweiser ehdottivat, että he menisivät gnollien näköisiksi muuntautuneina  leiriin etsimään Rogerin jäännöksiä, sillä he pitivät Rogerin pelastamista kaikkein tärkeimpänä tehtävänä. Toiset taas halusivat vain hyökätä gnollien kimppuun ja tappaa ne kaikki kostoksi, ja etsiä Rogeria ja tämän varusteita jälkeenpäin. Eriävistä mielipiteistä koitui kiivaanpuoleinen mielipiteidenvaihto, joka päättyi siihen, että gnollileiristä alkoi kuulua karjahduksia - meidät oli huomattu. Lopputuloksena taistelua halunneet saivat taistelunsa, ja Sharnwyz päätti lähteä yksin gnollileiriin Rogeria etsimään. 

Gnollit tulivat leirinsä suunnasta suurella joukolla, mutta harvoina rivistöinä. Jesus ja Thyril ampuivat niitä tulipalloilla, mutta eivät saaneet kovin laajaa tuhoa aikaan, ja alkoivat poimia yksittäisiä gnolleja loitsuillaan. Myös Kadotus käytti taikuttaan, hiukan paremmalla menestyksellä. Taistelijoita oli joukossamme kovin vähän, mutta Aldus, Zorbas ja Ermys asettuivat eturintamaksi Columbon ampuessa nuoliaan hieman taempaa. Yulduz, joka oli lähtenyt mukaan maksaakseen hiukan takaisin velkojaan porukalle, pysyi takarivissä, mutta tarttui tukevasti sauvaansa tehdäkseen tarvittaessa osuutensa taistelussa. Taistelijoiden iskiessä yhteen ensimmäisten gnollien kanssa livahti gnollin näköiseksi muuntautunut Sharnwyz näkymättömänä liikkeelle ja lähti joutuisasti kohti gnollien leiriä. 

Taistelu gnolleja vastaan jäi lopulta lyhyeksi. Loitsuillaan Thyril, Jesus ja Kadotus saivat poimittua joukosta pois ne gnollit, jotka olivat ottaneet Rogerin varusteet, ja jotka ilmeisesti olivat gnollien päälliköitä. Muut jäljellä olevat gnollit lähtivät pakoon. Kovin montaa gnollia ei ollut edes tullut lähitaisteluetäisyydelle, ja kukaan joukostamme ei ollut edes haavoittunut. Gnolleja oli kuitenkin kuollut nelisenkymmentä, enimmäkseen loitsuin tapettuna. 

Sillä välin Sharnwyz oli päässyt gnollien leiriin. Hän tutki nopeasti paikan, jossa gnollit olivat viettäneet juhliaan, mutta ei löytänyt sieltä oikein mitään rohkaisevaa. Varmuuden vuoksi hän otti talteen löytämänsä halkaistun pitkän luun, joka olisi saattanut olla ihmisen käsivarresta peräisin. Sitten hän suuntasi paikalle, jossa Ermys oli kertonut gnollien tappaneen Rogerin, siinä toivossa, että sinne olisi jäänyt jotakin enemmän. Paikka olikin helppo löytää, sillä maahan oli jäänyt painauma, jossa oli nyt muutama sentti sadevettä ja siihen sekoittuneena kaikenlaista tapahtuneesta kertovaa. Sharnwyz tutki lähimaaston, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Lopulta mustahaltia inhosta väristen työnsi kätensä vesilammikkoon ja haroi sen pohjaa. Sieltä hän löysikin hampaan ja joitakin muita vähäisiä jäänteitä, jotka hän vei pappien nähtäväksi. 

Koska olimme malttamattomia näkemään, tulisiko Rogerin henkiinherättämisestä enää mitään noiden säälittävien ja vähäisten riekaleiden avulla, päätettiin sitä yrittää heti. Vanhimpana paikalla olevana pappina Stagger suoritti rituaalin. Yksin hän ei vielä olisi siihen pystynyt, mutta meillä oli mukanamme kirjakäärö, johon joku väkevämpi pappi oli valanut jumalaltaan saamansa voiman, ja sen avulla todellakin Rogerin olemus vielä kutoutui kasaan noista vähäpätöisistä rippeistä, jotka gnollit olivat ystävästämme jättäneet jäljelle. Lisäksi hän oli kuin uudestisyntynyt, sillä kaikki taisteluiden arvet ja muut elämän kolhut olivat poispyyhityt. 

Herätessään henkiin Roger ei muisti tapahtuneesta vain viimeiset gnollien nuolet, mutta Ermys kertoi hänelle kaiken, säästäen vain yksityiskohtaisen kuvauksen siitä, kuinka gnollit olivat paloitelleet ja syöneet hänen ruumiinsa. Kävi ilmi, että olimme saaneet lähes kaikki Rogerin varusteetkin takaisin, vain parantavia juomia ei enää löytynyt - gnollit olivat kai juoneet ne. Rogerin haarniska tosin oli kovin kolhuinen ja siinä oli reikiä, eikä hänen vaatteistaan tietenkään ollut enää mitään jäljellä. Koska kaikki olivat uupuneita yöllisen pikamarssin ja taistelun jäljiltä, eikä Roger kykenisi vielä hyvään aikaan nousemaan jaloilleen, kuljimme vain lyhyen matkaa ja leiriydyimme sitten. Alduksen ohjauksella saimme rakennetuksi muutamia laavuja suojaksemme, mutta nuotiota emme voineet sytyttää, sillä satoi edelleen ja kaikki puu oli märkää. Yulduz ja Aldus keskittyivät hoitamaan Rogeria, muiden yrittäessä miten kuten etsiskellä repuistaan kuivempaa vaatetta tai huopia joihin kääriytyä.