kepeli
Uutisia levottomuuksista - Matka Furyondyyn - Otamme tehtävän - Crackportista pohjoiseen - Turkiskauppiaita ja partioita
- Taistelu kalastajakylässä - Ogreja - Liikettä hämärissä - Hobgoblinit
- Dulst-joen suisto - Tuhottu lautta-asema - Tulia yössä
Sota syttyy
7.3.2001
11.11.6097-5.1.6098
Vihreän lohikäärmeen veljeskunta vietti hiljaiseloa itse kunkin keskittyessä omiin puuhiinsa. Vietimme Schlüsselhofissa Keskitalven juhlaa sekä Rincewindin ja Lizan pojan syntymäpäivää, vaikka muutamat joukosta olivatkin vielä Greyhawkissa opiskelemassa. Vuodenvaihteen tienoilla olevaan Needfestiin mennessä palasivat kuitenkin myös Yulduz ja Brünhilde Greyhawkista, ja ainoastaan Budweiser jäi vielä sinne jatkamaan opintojaan. Seurueeseemme oli löyhästi liittynyt myös kaksi uutta tuttavuutta, Helgan palkkalaisena työskentelevä musikantti ja miekanheiluttaja Elvis, sekä Celenestä Kauniille viestiä tuonut sotaisa haltianeito Kaylan. 

Seitsenpäiväisen Needfestin ollessa puolivälissä tuli harjanteen gnomesiirtokunnasta linnaan lähettiläs, joka tiedusteli, sopisiko siirtokuntaan tulla lisää gnomeja. Selvisi, että näitä gnomeja olisi satakunta, ja he olivat paenneet kotiseudultaan Ulekin ruhtinaskunnan pohjoisosista, koska Pomarjin puolelta tulleet örkit ja goblinit olivat hävittäneet heidän kotinsa. Suostuimme gnomejen pyyntöön. 

Needfestin aikaan myös Schlüsselhofin väkimäärä kasvoi noin kolmella kymmenellä. Nämä olivat pääasiassa lähiseuduilta tulleita ihmisiä, enimmäkseen maalaisväestöä, jota kehittyvä kaupunkimme veti puoleensa. Lisäksi olivat onnenjumalattaren palvelijat, jotka olivat kuulleet Staggerin pystyttämästä uudesta temppelistä, ja halusivat ryhtyä hänen seuraajikseen. 

Yulduz kertoi Greyhawkissa kuulleensa, että Furyondyn kuningaskunnan pohjoisosissa oli ollut tavallista enemmän levottomuuksia. Tämä piti yhtä sen kanssa, mitä Bob oli kyyhkysten välityksellä Dyversistä lähettämissään viesteissä kertonut: seikkailijoiden killan ilmoitustaulu oli täynnä ilmoituksia, joissa tarjottiin seikkailijaporukoille tehtäviä Furyondyn ja Kilpimaiden alueella. Myös Förstiltä Greyhawkista oli tullut viesti, jossa kerrottiin Pomarjin pohjoisessa satamakaupungissa High Portissa näkyneen mielenkiintoisia aluksia: oliko muka joku aiemmin kuullut goblineiden purjehtivan, saati ryhtyneen merirosvoiksi? 

Vaikutti siltä, että käsillä saattoivat olla levottomat ajat niin pohjoisessa kuin etelässäkin. Päätimme, että olisi etumme mukaista tutustua tilanteeseen molemmilla suunnilla, ja niin muodostimme kaksi ryhmää, joista toinen lähtisi pohjoiseen Furyondyyn ja jonkin tehtävän varjolla selvittäisi tilannetta siellä, kun taas toinen ryhmä matkaisi etelään Ulekin ruhtinaskuntaan ja kenties Pomarjiin ottamaan selvää tapahtumista. 

Tammikuun alkupäivinä pohjoisen porukka oli valmis matkaan. Tähän joukkioon kuuluivat Rincewind, Roger, Ermys ja Sharnwyz, jotka tuntuvat ystävystyneen pitkässä vahdissaan pahuuden temppelin ulkopuolella, Jerkov, Mark Pole, Stagger, Yulduz ja Columbo (+ Kaunis?). Lisäksi heidän mukaansa lähti haltianeito Kaylan. He lähtivät ratsain Dyversin kautta kohti Furyondya. Etelään matkaava retkikunta puolestaan teki vielä valmistelujaan. Förstille oli lähetetty sana, että hän tulisi Safetonin satamaan, josta matkaa jatkettaisiin meritse. 

5.1.-23.1.6098 Pohjoinen retkikunta
Matkasimme Gnarley Forestin kautta Dyversiin. Sinne saavuttuamme menimme ensi töiksemme tutkimaan seikkailijoiden killan ilmoitustaulua, joka oli ennennäkemättömän täynnä. Killan virkailijatkin vakuuttivat, etteivät he koskaan muistaneet nähneensä niin paljon tehtäviä tarjolla muutoin kuin Dyversin suurten markkinoiden jälkeen. Useimmat tarjotuista tehtävistä olivat Furyondyn alueella, ja meidän pitäisi matkata joko Whillipiin, joka on kaupunki Nyr Dyvin rannikon lähellä, tai maan pääkaupunkiin Chendliin, joka sijaitsi sisämaassa.

Sattumoisin Roger tapasi Dyversissa Furyondysta tulleen rangerin, jolta hän sai kuulla Furyondyn tilanteesta enemmän kuin mitä ilmoituksissa kerrottiin. Mahtavasta Vesve-metsästä Whyestil-järven länsipuolella kuului kummia. Jo jonkin aikaa olivat Iuzin pahan valtakunnan puolelta tulleet örkit ja muut ökkömönkiäiset tehneet pahojaan sen koilliskulmassa, mutta nyt ne olivat lisääntyneet rajusti. Vesve-metsän rankkurit ja haltiat olivat kovilla vastustaessaan niiden hyökkäyksiä pidemmälle metsään, ja oli odotettavissa, että metsässä alkaisi milloin tahansa tapahtua. 

Tämä kertomus kallisti vaakakuppimme Chandlin kannalle. Viivyttyämme vielä päivän verran Dyversissa suorittamassa hankintoja lähdimme liikkeelle. Ylitimme lossilla Velverdyva-joen suiston, mihin kului melkein koko päivä, ja olimme Furyondyn puolella. Kuningaskunta oli masentavan sivistynyttä seutua, mikäli on seikkailuja etsimässä, mutta ainakin matkantekomme sujui ripeästi. Matkattuamme alun toista viikkoa saavuimme perille Chendliin, Furyondyn pääkaupunkiin, joka sijaitsi viljavalla tasangolla jokien välissä. Hakeuduimme ensi töiksemme tehtäväilmoituksen antaneen tahon puheille sisäasiainministeriöön. Byrokraateilla ei kuitenkaan ollut kiire, saimme vastaanottoajan vasta seuraavalle iltapäivälle. Niinpä etsimme mukavan majatalon, johon asetuimme taloksi. 

Seuraavana päivänä kulutimme aikaamme kiertelemällä kaupungilla. Kiinnitimme huomiota siihen, että kaduilla näkyi runsaasti sotilaita, varsinkin raskasta ratsuväkeä, josta Furyondyn armeija on kuuluisa. Vaikutti siltä, että Dyversissa kuulemamme uutiset olivat vähätelleet tilanteen laajutta: olimme valtakunnassa, joka valmistautui sotaan.

Jouduimme odottamaan sovitusta ajasta eteenpäin vielä kolme tuntia ennen kuin meidät otti vastaan rasittuneen näköinen virkamies, kasvojensa arvista päätellen entinen aktiiviupseeri. Hän oli aluksi melko tympeä, mutta suosituksemme tekivät häneen vaikutuksen. Hän kuvaili meille tilanteen, jonka melko hyvin jo tunsimmekin Dyversissa kuulemiemme huhujen perusteella. Meidän tehtävämme olisi suorittaa tiedusteluretkiä Furyondyn rajoilla ja hieman rajojen takanakin. Palkkio ei ollut kummoinen, varsinkaan siihen nähden, mitä edellinen tehtävämme oli tuottanut, mutta emme olleet rikkauksia odottaneetkaan. Otimme tarjotun tehtävän vastaan.
 

14.3.2001
24.1.-2.2.6098
Saatuamme tehtävän hankimme seuraavana päivänä hankimme ruokaa ja varusteita. Tarkoituksemme oli lähteä vielä samana päivänä liikkeelle, mutta lumimyrsky sotki suunnitelmamme. Saimme majoituksen kasarmeilla. 

Seuraavana aamuna satoi lunta pääsimme liikkeelle. Ainoat muut kohtaamamme kulkijat olivat kolmen raskaasti aseistetun ritarin ja kahdeksan asemiehen muodostama seurue, jotka tulivat meitä vastaan. Meillä oli kuitenkin hieman huonoa onnea, sillä iltapäivällä Kauniin hevonen alkoi ontua. Siltä oli pudonnut kenkä. Roger ja Mark Pole lähtivät Kauniin kanssa takaisin päin edelliseen kylään etsiskelemään seppää. Sovimme, että me muut jatkaisimme matkaa ja kolmikko ottaisi meidät kiinni, kunhan Kauniin ratsu olisi taas kunnossa. Rogerin seurassa Kaunis ja Mark olisivat varmassa turvassa, ja nämä Furyondyn seudut vaikuttivat vielä asutuilta ja rauhallisilta. 

Aamulla puhalsi luoteistuuli, ja druidi ennusti, että se toisi lisää lunta. Arvelimme kuitenkin, että jos Kauniin hevonen olisi jo kunnossa, ei sää estäisi myöskään jäljessä tulevaa seuruetta matkanteosta. Jätimme heille sanan kylään, jossa olimme yöpyneet, ja lähdimme liikkeelle. Lumisade alkoikin pian, ja lunta tuli koko päivän. Taitoimme kuitenkin taivalta hyvää vauhtia, ja illan hämärtyessä näimme Crackportin  valojen kajastavan edessäpäin. Jatkoimme siis vielä matkaa, ja tulimme kaupungin porteille iltamyöhällä. Portit oli jo suljettu, ja vartijat olivat asiaankuuluvan epäluuloisia, mutta pitkien selitysten ja Chendlistä saamamme käskykirjeen näyttämisen jälkeen he suostuivat laskemaan meidät kaupunkiin. Etsiydyimme majataloon. 

Lumisade jatkui myös seuraavana aamuna. Muutamat kevyemmin varustautuneet hankkivat itselleen lämpimiä vaatteita. Jätimme Kaunista, Rogeria ja Polea varten sanan sille portille, jonka kautta he saapuisivat, ja lähdimme itse Crackportista länsiportin kautta, jatkaen matkaa Wyestil-järven länsirantaa seuraavaa tietä pitkin kohti pohjoista. Illan tullen yövyimme pienessä kalastajakylässä, jollaisia olimme päivän mittaan nähneet useita. 

Seuraavan päivän matkasimme - edelleen kevyessä lumisateessa - Wyestil-järven länsirannan aukeilla tasangoilla. Rannikolla olevien kalastajakylien lisäksi näimme siellä täällä tien koukatessa sisämaahan päin myös pieniä maanviljelysyhdyskuntia. Kyliä oli kuitenkin hiukan harvemmassa kuin aikaisemmin, ja illan tullen olimme keskellä autiota lumilakeutta. Niinpä Rincewind teki talon pienen puron rantaan, jaoimme vartiovuorot ja asetuimme yöpuulle. 

Aamuvarhain viimeisessä vartiovuorossa oleva Columbo kuuli ulkoa kulkusten ääntä. Hän kurkisti ikkunasta ja näki neljät vankkurit, jotka olivat pysähtyneet talomme eteen. Vankkureista laskeutui tukeva kauppiaan näköinen mies, joka tuli kolkuttamaan ovellemme. Columbo kysyi, keitä tulijat olivat ja mitä he halusivat. Kauppias esittäytyi, ja kertoi seurueineen olevansa tulossa pohjoisesta. He tiedustelivat  mahdollisuutta lämmitellä hetken talossamme. Columbo arveli, että se onnistuisi, joten hän herätti Rincewindin ja muut. Kauppias seurueineen laskettiin sisään ja jututimme heitä, mutta he eivät tuntuneet tietävän mitään hyödyllistä. Stagger tarkisti vaivihkaa Rincewindin pyynnöstä, puhuivatko he totta, siltä varalta, että kyseessä olisivatkin olleet Iuzin vakoojat, mutta mitä ilmeisimmin nämä olivat tosiaan vain tavallisia tylsiä kauppamiehiä. 

Samana päivänä kohtasimme toisenkin kauppakaravaanin, joka oli tullut kauempaa pohjoisesta. Nämä kauppiaat olivat huolissaan pohjoisen levottomuuksista, sillä ne tuntuivat uhkaavan heidän elinkeinoaan, mutta mitään tarkempia tietoja heilläkään ei ollut. Ohitimme pari kylää, joista jälkimmäinen kiinnitti huomiotamme sen vuoksi, että se oli ympäröity paaluvarustuksella. 

Pari seuraavaa päivää jatkuivat samankaltaisina, paitsi että sää lauhtui vähitellen ja hevosemme kahlasivat sohjossa. Ensimmäisenä päivänä kohtasimme ritarin johtaman suurehkon ratsuväkipartion, jotka kertoivat kohdanneensa jokin aika sitten Wyestilin rannalle koillisesta Iuzista tulleen pienen venekunnan, ja taistelleensa näiden kanssa. Painoimme mieleemme tiedon, että iuzilaiset olivat taistelijoina fanaattisia, joskaan eivät pärjänneet raskaasti aseistetuille ratsumiehille. Toisena päivänä kohtasimme joukkion kevyempää ratsuväkeä, ja tässä porukassa oli mukana myös muutama Vesven rankkuri. He kertoivat viimeisen kuukauden ajan olleen rauhallista. 

Helmikuun ensimmäinen päivä oli kaunis ja keväinen. Kohtasimme pienen rankkuripartion, mutta emme saaneet tietää mitään uutta. Illan tullen saavuimme pieneen kalastajakylään Wyestilin rannalla, ja päätimme yöpyä siellä. Rincewind kyseli kylänvanhimmalta seudun tapahtumista, ja yleisesti ottaen siellä oli ollut rauhallista. Edellisenä päivänä ennen saapumistamme oli kylän edustalla järvellä kuitenkin nähty suuri, vieraannäköinen, korkeakeulainen ja -peräinen vene. Se oli lillunut paikallaan jonkin aikaa ja purjehtinut sitten pois. 

Keskustelimme tapauksesta illalla keskenämme, ja muutamat meistä olivat sitä mieltä, että tämä vene saattoi hyvinkin olla jonkinlainen etupartio, joka oli käynyt tiedusteluretkellä, ja kylään saatettaisiin suunnitella hyökkäystä. Jotkut ehdottivat, että jäisimme päiväksi, pariksi kylään odottelemaan Rogeria, Kaunista ja Markia. Jos epäilykset kyläläisten näkemän veneen tiedustelutehtävästä olivat oikeita, ja  kylään tänä aikana yritettäisiin hyökätä, voisimme aiheuttaa hyökkääjille melkoisen yllätyksen. 

Seuraavana päivänä Stagger apupappeineen sekä Yulduz kiertelivät kylällä tehden hyviä töitä. Meidän muiden yrittäessä saada aikamme jotenkin kulumaan Rincewind lähti pienelle tiedusteluretkelle Wyestil-järven ylle. Palattuaan hän kutsui porukan kokoon. Rincewindillä olikin mielenkiintoisia uutisia: järvellä oli viisi isoa venettä täynnä sotaisan näköisiä miehiä, yhteensä yli kaksisataa soturia. Ne suuntasivat suoraan kalastajakyläämme kohti, ja olisivat vajaan parin tunnin kuluttua perillä. 

Jotta emme saisi aikaan paniikkia kyläläisissä, emme kertoneet odotettavissa olevasta hyökkäyksestä, mutta aloimme vaivihkaa valmistautua siihen. Valitsimme rannasta pari venevajaa, joihin voisimme kätkeytyä odottamaan vihollisia. Rincewindin lukiessa loitsukirjojaan ja Ermyksen meditoidessa taisteluun paremmin sopivia taikoja Sharnwyz ja Kaylan valmistelivat tulinuolia. Sen jälkeen vain odotimme, toisessa vajassa Rincewind, Ermys ja Stagger apupappeineen, toisessa puolestaan Jerkov, Sharnwyz, Kaylan, Columbo ja Yulduz. 

Viiden suuren veneen ilmestyessä lopulta kylän edustalle kyläläiset joutuivat kauhun valtaan alkaen säntäillä sinne tänne kokoamassa lapsiaan ja omaisuuttaan pakoa varten. Rincewind ja Ermys odottivat kärsivällisesti, kunnes alukset olivat vain parinsadan metrin päässä rannasta ja saatoimme kuulla hyökäjien huudot ja äänen, joka syntyi, kun he hakkasivat miekoilla kilpiään. Silloin iski äkkiä yhteen veneistä salama, ja toisessa roihahti Rincewindin tulipallo. Vahingoittuneiden eneiden vauhti hiljeni ja pysähtyi, ja ne jäivät hiljaisina kellumaan kylän edustalle. Jäljellä olevat kolme venekuntaa kuitenkin jatkoivat hätkähtämättä lujaa vauhtia soudettuina kohti rantaa. Rincewindin ja Ermyksen loitsut toimivat aloitusmerkkinä taisteluun, ja haltiat alkoivat ampua nuoliaan. Koska alusten mastot oli kuitenkin otettu alas rantautumista varten, tulinuolia ei voinut ampua purjeisiin, ja niinpä haltiat ampuivat nuolia keulaan pakkautuneiden hyökkäjien riveihin, haavoittaen muutamia. Sitten Rincewind lähetti matkaan vielä toisen tulipallon. Yhdessä kolmesta veneestä leimahti ja sen kylkilaudat näyttivät pullistuvan ulospäin. Sitten se alkoi nopeasti upota. Ketään ei kuitenkaan nähty pakenevan myöskään tästä veneestä, kuten ei kahdesta aiemmastakaan, joihin Rincewind ja Ermys olivat kohdistaneet loitsunsa. Jäljellä olevista veneistä ammuttiin nuolia rantaa kohti, mutta venevajojen suojissa olimme varsin hyvin turvassa niiltä. 

Kaksi viimeistä venettä iskivät kovalla vauhdilla rantaan, ja nuolikuuro ropisi ympärillemme. Rincewind heitti vielä yhden tulipallon toiseen rantautuneista veneistä, ja teki selvää suurimmasta osasta miehistöä, jotka olivat pyrkimässä maihin. Ainoastaan pari soturia tästä venekunnasta oli ehtinyt rannalle loitsun vaikutusalueen ulkopuolelle. Veneen keulassa yksi kookas mies jäi kuitenkin vielä jaloilleen. Häntä vastaan kiiruhti Ermys. Piittaamatta kahdesta soturista, jotka kävivät hänen kimppuunsa, druidi lähetti taikaköytensä vangitsemaan veneessä olevan henkiinjääneen. 

Toisesta venevajasta hyökkäsivät Jerkov, Kaylan, Yulduz torjumaan maalle ryntääviä ryöväreitä, Columbon pysyessä jousineen ampumassa nuolia venevajan suojista. Jerkovin iso miekka teki pahaa jälkeä hyökkäjien riveissä ja haltianeito Kaylan osoittautui taistelussa varsinaiseksi lihaleikkuriksi, käytellen ällistyttävän nopeasti miekkaa toisessa ja puukkoa toisessa kädessään. Suureksi hämmästykseksi myös yleisesti rauhaa rakastavalta vaikuttava Yulduz käytti uutta nuijaansa tehokkaasti. Yht'äkkiä taistelun keskellä ilmestyi näkyviin myös Sharnwyz, kiskaisten veriset aseensa irti kuolleena kaatuvan vihollisen selästä ja niskasta. 

Taistelu jatkui kiivaana hetken aikaa. Neljänneksen viimeisestä venekunnasta kaaduttua hyökkääjät tajusivat kuitenkin olevansa pahasti alakynnessä, ja veneestä huudettiin perääntymiskäsky. Osan alkaessa työntää viimeistä venettä vesille kymmenkunta vihollista yritti pidätellä Jerkovin johtamaa puolustajajoukkoa. Rincewind, joka seisoi laiturin päässä, päätti puuttua tapahtumiin yhdellä salamaniskulla, jonka hän tähtäsi pakoon yrittävän veneen perään. Se niitti ryöväriporukkaa kuin viikate viljaa. Stagger holdasi kaksi venettä työntämässä olleista miehistä, ja Yulduz seurasi esimerkkiä. Jerkovin, Kaylanin ja Sharnwyzin raivatessa tietään kohti venettä Rincewind käytti magic missileitä veneen perässä vielä seisomaan jääneitä kahta miestä vastaan. Yulduz holdasi kapteenilta vaikuttavan ryövärin veneen keulassa. Loput kolme hyökkääjää antautuivat. 

Meillä oli nyt yhdeksän vankia, joista Ermyksen köydellään vangitsema mies vaikutti joukon johtajalta. Paimensimme heidät toiseen venevajaan. Columbo ja Kaylan jäivät vartioimaan vankeja muiden lähtiessä rauhoittelemaan kyläläisiä ja etsimään kylänvanhinta. 

Kylänvanhin arveli hyökkääjiä Iuzista tulleiksi. Rincewindin kehotuksesta hän kutsui koolle joukon kylänmiehiä, jotka alkoivat raahata ruumiita pois ja koota kauemmas rannalle suurta roviota ajopuusta sekä kerätä hyökkääjien aseita ja muita varusteita. Useimmat ryövärijoukon veneistä olivat tuhoutuneet. Kaksi vaurioitunutta venettä kellui vielä kylän edustalla, mutta toinen oli jo alkanut upota. 

Kun asiat kylässä näyttivät olevan järjestyksessä, palasimme kuulustelemaan vankeja. He puhuivat yhteiskieltä oudosti murtaen, ja myönsivät olevansa Iuzista. Joukon johtajalta saimme selville, että kukaan ei varsinaisesti ollut lähettänyt heitä ryöstöretkille, mutta ylemmät tahot Iuzissa kannustivat sellaiseen toimintaan, koska Iuzin väkiluku oli paisunut, ja maassa tarvittiin lisää työvoimaa (siis orjia) kaivoksiin ja telakoille. Vangitsemamme ryövärit olivat vain yksinkertaisia miehiä, eivätkä tienneet sen enempää. 

Olimme yhtä mieltä siitä, että vangit täytyisi päästää vapaiksi (Columbolta ei kukaan kysynyt mitään). Arvelimme jäljellä olevien yhdeksän miehen olevan melko vaarattomia ilman aseitaan ja panssareitaan, muutamien ollessa lisäksi haavoittuneita. Päätimme siksi päästää heidät lähtemään jäljellä olevalla veneellään sillä ehdolla, että he myös pysyisivät poissa Wyestil-järven länsirannalta. Varmemmaksi vakuudeksi Rincewind otti esiin kristallipallonsa ja selitti, että hän pystyisi sen kautta näkemään heidät. Jos he eivät menisi koko ajan poispäin, vaan kääntyisivät takaisin ryöstelemään Furyondyn kalastajakyliä, Rincewind saisi tietää sen, ja sitten heidän päivänsä olisivat luetut. Nämä uhkaukset tuntuivat tehoavan, eikä ihme, sillä kaikki ryövärit olivat nähneet, mitä Rincewind oli taistelussa tehnyt. Niinpä saatoimme pelokkaiksi muuttuneet Iuzin soturit  veneelleen ja annoimme heidän lähteä.

4.4.2001
2.2.-9.2.6098
Illan tullen, ruumisrovioiden savun hajun leijaillessa vielä kylän yllä, saapuivat Roger, Kaunis ja Mark kylään. Kerroimme heille taistelusta, johon olimme joutuneet. Vielä sen yön yövyimme kiitollisten kalastajien luona, ja seuraavana aamuna lähtiessämme matkaan saimme heiltä evääksi runsaasti savustettua ja kuivattua kalaa. Jatkoimme kulkuamme Wyestil-järven rantaa seuraten yhä pohjoisemmaksi. 

Alkuiltapäivästä pidimme taukoa, kun Ermys kiinnitti huomiota hevosten hermostuneisuuteen. Hän kyseli niiltä, mikä niitä hermostutti, mutta ne osasivat kertoa vain sen, että niiden mielestä haisi pahalta. Druidi kysyi myös sudeltaan, mutta sekään ei osannut sanoa tarkemmin. Niinpä Ermys lähetti haukkansa tiedustelulennolle, ja se palasikin pian kertomaan, että lähistöllä pienen harjanteen takana oli joukko ogreja. Roger innostui välittömästi taistelun ajatuksesta, ja hänen kanssaan ogreja vastaan lähtivät Ermys, Jerkov, Sharnwyz, haltia Kaylan ja Mark Pole. Muut seurasivat jäljempää hevosten kanssa. 

Ogreja olikin melkoinen lauma, lähemmäs kaksikymmentä, mutta sankarimme eivät epäröineet hetkeäkään rynnistäessään niiden kimppuun. Kenties tämä alivoimainen mutta hurja hyökkäys hämmensi ogret, ja pari niistä kuoli Rogerin miekkaan ennen kuin ne ehtivät oikein tajutakaan, että aiottu saalis olikin käynyt niiden kimppuun. 

Taistelu ei kestänyt kauaa. Tapansa mukaan Roger oli ylivoimainen, mutta myös muut kunnostautuivat. Ogreista ei yksikään jäänyt henkiin, mutta omat taistelijamme säästyivät pahemmilta vammoilta lukuun ottamatta Markia, joka tuntui vastaanottaneen ogrejen iskuja muidenkin edestä, ja papit saivat parannella häntä pidemmän tovin. Pappien hoidettua haavoittuneet lähdimme liikkeelle. Surmatut ogret jätimme luonnon huoleksi. 

Seuraavana päivänä näimme jälleen muutamia pieniä kyliä. Kalastajakylässä varoitimme väkeä Iuzin laivueista, ja he tuntuivat olevan valmistautuneita hyökkäyksiin. Pienessä maanviljelijöiden kyläpahasessa meille kerrottiin, että kauempana kylästä metsänrajassa oli iltahämärissä näkynyt jotakin liikehdintää. Kyläläiset eivät olleet yrittäneet ottaa siitä sen tarkemmin selvää, vaan olivat pitäneet vahtia ja polttaneet kylän paaluvarustuksella soihtuja öiseen aikaan. Päätimme jäädä yöksi kylään. Ermys muuntautui pöllöksi ja lähti tiedustelulennolle pöllönsä kanssa (oliko tämä se maaginen pöllö?). Palatessaan hän kertoi löytäneensä vielä lämpimän nuotionpohjan noin kilometrin päässä kylästä. Sieltä Ermys pöllöineen oli lentänyt vielä kauemmaksi, ja löytänyt leiriytyneenä kolmisenkymmentä olentoa, joita hän ei kuitenkaan ollut mennyt katsomaan niin läheltä, että olisi osannut tarkemmin kertoa, mitä ne olivat. Vaikutti kuitenkin siltä, etteivät kyläläiset turhaan olleen hermostuneita. 

Aamulla Ermys vei Rogerin tutkimaan nuotiopaikkaa, ja jälkiä tutkittuaan Roger totesi kyläläisiä pelotelleiden hiippareiden olleen hobgoblineita. Jäljet veivät kuitenkin syvemmälle metsään, joten emme lähteneet niitä seuraamaan, vaikka Roger olisi mielellään ryhtynytkin hobgoblinjahtiin. Arvelimme, että Vesven metsäveljet pitäisivät kyllä hoboista huolen. Kehotimme silti kyläläisiä olemaan varuillaan, ennen kuin matkasimme eteenpäin kohti Dulst-joen suistoa. 

Sää oli kovin ikävä, pilvinen ja tihkusateinen. Kohtasimme pohjoisesta palaavia turkiskauppiaita, jotka valittelivat kaupan käyneen huonosti, sillä levottomuuksien takia metsästäjiä ei enää ollut pohjoisessa paljon liikkeellä. Alkuiltapäivästä tapasimme rannikon lähellä myös kymmenkunta ratsain liikkeellä olevaa Furyondyn joukkoihin kuuluvaa metsäveljeä, jotka etsiskelivät jälkiä hobgoblineista. Kerroimme heille puolen päivän matkan päässä kylän luona havaituista otuksista. Vaikutti kuitenkin siltä, että he olivat jahdanneet toista joukkoa, koska meidän löytämämme hobgoblinit olivat liian kaukana edellä voidakseen olla sama lauma. Pohjoisen tilanteesta he eivät osanneet kertoa paljoa, ainoastaan sen, että Vesven metsään oli talven mittaan tullut entistä enemmän hirviöitä siltä suunnalta. Neuvoimme heidät havaitsemamme hobgoblin-joukkion jäljille, ja lupasimme pitää silmämme auki siltä varalta, että kohtaisimme sen lauman, jota he olivat jäljittäneet. 

Ermyksen haukka toimi ilmatiedustelijanamme, ja hieman metsäveljien tapaamisen jälkeen se palasi ilmoittamaan druidille löytäneensä hobgoblinit. Ne olivat edellämme, joten kannustimme ratsumme raviin. Alkuillasta haukka tuli kertomaan, että olimme lähes tavoittaneet hobgoblinit. Roger oli malttamaton, ja halusi lähteä Ermyksen kanssa tiedustelemaan. He lähtivätkin, Ermys jälleen linnunhahmoisena ja Roger näkymättömänä lentosaappaillaan, saatuaan ensin tiukat ohjeet olla ryhtymättä taisteluun ennen kuin muut tulisivat paikalle. Emme halunneet edelliskeväisen goblintaistelun toisintoa, jos hobgoblineita sattuisi olemaan paljon, ja Kaunis halusi saada tilaisuuden kehottaa hobgoblineita parannuksentekoon. 

Ei kulunut kovinkaan pitkään, kun Roger palasi ilmoittamaan, että edessämme oli noin kolmenkymmenen hobgoblinin lauma. Roger lähti edeltä, meidän muiden kannustaessa ratsumme laukkaan. Jerkov meni kerrankin etunenässä miekka kourassaan. Kaunis seurasi heti hänen kannoillaan, aiheellisesti peläten, ettei saisi tilaisuutta huutaa hobgoblineille asiaansa, jos taistelijat ehtisivät ensin. 

Lähestyessämme näimme edessäpäin salaman iskevän pilvistä, ja kuului pamaus sen iskiessä maahan. Ukkonen jyrähteli. Saatoimme kaikki arvata sen Ermyksen työksi. 
- No niin! puuskahti Kaunis harmistuneena, ja kannusti kiukkuisesti ratsuaan ehtiäkseen paikalle ennen kuin kaikille hobgoblineille kävisi kehnosti. Saapuen heti Jerkovin kannoilla kuuloetäisyydelle pelästyneistä ja hämmentyneistä hobgoblineista, Kaunis huusi kovalla äänellä jotakin käsittämätöntä mongerrusta. Ermyksen salamasta henkiinjääneet hobot tuntuivat kuitenkin ymmärtävän, ja kaikkien - eikä vähiten Kauniin itsensä - ällistykseksi ne heittivät aseensa maahan ja osoittivat antautuvansa. 

Siinä meillä sitten oli 24 aseetonta hobgoblinia armoillamme. Kaunis kuulusteli niitä, ja muiden haltioiden tulkkauksen avulla saimme tietää, että Iuz lähetteli hobgoblineita ryöstöretkille Furyondyn puolelle. Vaikutti siltä, että nämä surkeat hirviöt pelkäsivät Iuzia enemmän kuin mitään muuta. Meillä oli nyt kuitenkin pieni ongelma: mitä tekisimme hoboille? Emme voineet niitä tappaakaan, koska ne olivat antautuneet ja aseettomia. Ne lupasivat kyllä olla hyökkäämättä kenenkään kimppuun, ja Kaunis pystyi vahvistamaan niiden olevan tosissaan, mutta niiden hyvistä aikeista huolimatta tiesimme, etteivät asiat olleet niin yksinkertaisia. Jos otukset palaisivat Iuziin, ne luultavasti lähetettäisiin pian uudelle ryöstöretkelle; jos ne taas menisivät Vesven metsään, ne surmattaisiin, eikä tuntunut kovin reilulta säästää niiden henkeä vain lähettääksemme ne sitten surman suuhun. Kaunis halusi kuitenkin itsepintaisesti uskoa, ettei näin kävisi. Hän kirjoitti pergamentin palalle suojeluskirjeen muiden puistellessa päitään ympärillä. Onnettomat hobgoblinit olivat tuomittuja, tekivät ne mitä tahansa. Kukaan Vesvessä ei jäisi lukemaan kirjettä ennen hyökkäystä. Otusparat eivät itsekään vaikuttaneet kovin toiveikkailta, mutta saatuaan kirjeen Kauniilta ne lähtivät kuitenkin jolkuttamaan metsän suuntaan. Rincewind huomautti Kauniille kuivasti, että seuraavalla kerralla tämä voisi miettiä etukäteen, mitä teemme antautuneille, ennen kuin alkaisi kehottaa jotakin ökkölaumaa parannuksentekoon. 

Heitimme hobgoblineiden aseet järveen ja jatkoimme vielä jonkin matkaa eteen päin ennen kuin asetuimme taloksi. Pidimme kaksinkertaista vahtia, mutta yö sujui rauhallisesti. Muutamia tosin saattoi vapauttamiemme hobgoblineiden kohtalo askarruttaa ja pitää hereillä. 

Seuraava aamu valkeni tyynenä ja usvaisena, mutta auringon noustua usva haihtui ja sää lämpeni. Lumi suli loskaksi ja maa muuttui mudaksi, jossa hevosemme kahlasivat. Päivän mittaan kuorimme talvivaatteita yltämme, sillä sää oli nyt keväisen lämmin. Olimme nyt lähestymässä Dulst-joen suistoa. Emme koko päivänä kohdanneet ketään matkallamme ja kylätkin olivat jääneet taakse. Seutu vaikutti autiolta ja rauhalliselta. 

Myös seuraavana päivänä sää jatkui kauniina ja keväisenä. Ratsastimme lähellä rantaa, ja puolelta päivin näimme järvellä aluksen, jossa oli punavalkoinen purje. Kaukaa nähtynä se muistutti aiemmin näkemiämme Iuzin veneitä, joskin oli ehkä hieman pienempi. Druidi muuttui haukaksi ja lähti lentäen tutkimaan lähiseutuja. Muut jatkoivat matkaa ratsain. Alkuiltapäivästä saavuimme suistoalueelle, ja lähdimme seuraamaan Dulst-joen vartta luoteeseen. 

Jonkin matkaa suistosta edettyämme tulimme paikkaan, jossa oli ollut lautta-asema ja lossi Dulst-joen yli. Näimme jo kaukaa, että se oli tuhottu ja palanut. Menimme tutkimaan asemaa, ja löysimme surmattuja Furyondyn sotilaita (?) sekä jälkiä taistelusta. Päätellen ruumiiden kunnosta ja muista seikoista oli taistelusta jo viikon verran aikaa, se oli siis tapahtunut samoihin aikoihin, kun puolustimme kalastajakylää Iuzin venekuntia vastaan. Roger tutki jälkiä, ja sai selville, että paikalla oli ollut ainakin ogreja, hobgoblineita ja jotakin haarniskoitua väkeä, luultavimmin siis ihmisiä. Joen rannasta löytyi jälkiä, jotka viittasivat siihen, että hyökkääjät olivat tulleet jonkinlaisilla veneillä tai lautoilla joen yli isolla joukolla. Emme saattaneet jättää surmattuja lojumaan sillä tavoin, joten Kaunis pyhitti palan maata ja kaivoimme heille siihen joukkohaudan, johon hautasimme heidät, ennen kuin jätimme tuhotun lautta-aseman taaksemme. 

Sillä välin Ermys oli lennellyt haukan hahmoisena ylöspäin Dulst-virtaa seuraten, tarkkaillen seutua myös Iuzin puolella. Kaikkialla oli kuitenkin hiljaista ja rauhallista, jopa liian rauhallista. Noin kymmenen kilometrin päässä joen yläjuoksulla druidi näki viisi miestä, jotka Furyondyn puoleiseen rantapusikkoon kätkeytyneinä tarkkailivat Iuzin puoleista rantaa, mutta he olivat ainoat elävät olennot kilometrien säteellä. 

Palatessaan tiedusteluretkeltään myöhään iltapäivällä Ermys yhytti muun joukon ratsastamassa joen vartta. Koska Ermys oli nähnyt jonkn matkaa ylävirtaan hylätyn oloisen muutaman rakennuksen ryhmän, päätimme kulkea sinne asti ja leiriytyä siellä yöksi. Paikka oli jonkinlainen kalastus- tai metsästystukikohta. Veimme hevosemme suojaan ulkorakennukseen ja asetuimme itse toiseen taloista, järjestäen jälleen vahtivuorot yöksi.

Kaylan ja Sharnwyz olivat ottaneet keskimmäisen vartiovuoron yön pimeimpinä hetkinä. He olivat olleet vartiossa jo jonkin aikaa, kun he näkivät tulikäärmeen kiemurtelevan vastarannalla.