kepeli
Laskeudumme luoliin - Seinien puhuvat päät - Oikeanpuolimmainen käytävä - Vene virran rannalla - Lonkeroita - Rumia jättiläisiä -
Jättiläisten aarre - Billin kuolema - Luolia ja hirviöitä - Golemi
Astumme purteen - Peto järvessä - Bobin kohtalo
Mies pohjassa - Bob kostetaan - Purjehdus ylävirtaan
Eksoottisia tunnelmia - Yksi toivomus
Seikkailun vaiheet: 

Matka Thornwardiin
Vaeltelua vuorilla
Luolastossa
Alakerta
Paluu kotiin

25.10.2000
13.-14.9.6097
Päätimme, että jäisimme yöksi ylös luolaan ja lähtisimme seuraavana päivänä tutkimaan käytävää. Rincewindin henkivartijat Sergio ja Luigi saisivat jäädä vartioimaan hevosia. Jotta heille riittäisi joksikin aikaa ruokaa poissa ollessamme, papit yhdistivät vielä illalla voimansa ja loivat mannaa niin paljon kuin pystyivät. 

Seuraavan aamun valjettua lähdimme alas vievään käytävään. Edettyämme jonkin matkaa tulimme kapeisiin, jyrkkiin portaisiin, jotka veivät yhä alemmas. Laskeuduimme hitaasti pitkän matkaa. Lopulta portaat päättyivät, ja pian edellä kulkeva Brünhilde huomasi käytävän seinässä vasemmalla aukon. Päätimme tutkia sen, jotta emme jättäisi mitään arvaamatonta selkämme taakse. Joukon kärjessä menivät Brünhilde, Mark Pole ja Helga. He tulivat lyhyen käytävän jälkeen pieneen tippukiviluolaan, josta ei näyttänyt olevan muuta ulospääsyä. Samassa heidän kimppuunsa kävi parvi stirgejä, jotka olivat piileskelleet katon varjoissa. Lyhyessä taistelussa he kuitenkin päihittivät verenimijälinnut. 

Koska stirgeluolasta ei päässyt mihinkään, jatkoimme matkaa pääkäytävää pitkin, ja tulimmekin pian suurempaan, epämääräisen muotoiseen luolaan, josta lähti useita käytäviä eri suuntiin. Brünhilde saapasteli suoraan salin poikki, mutta Zorbas lähti etenemään seinänviertä pitkin, ja niin hän oli ensimmäinen, joka näki kiveen veistetyn groteskin näköisen pään yhden käytävän suulla. Kun Zorbas astui sen eteen, pää puhkesi puhumaan. Syvällä äänellä se sanoi: "Käänny takaisin, tämä ei ole oikea tie." Sillä välin Brünhildekin oli tullut yhden tunnelin suulle. Myös täällä oli kivinen pää, ja se lausui täsmälleen samat sanat. Kun joukkomme tuli kokonaisuudessaan luolaa ja toi riittävästi valoa, saatoimme nähdä, että jokaisen tunnelin suulla oli tällainen puhuva pää. Zorbas huomasi, että ensimmäisellä päällä oli suussaan sinertävä jalokivi. Hän yritti miekkansa kärjellä saada sitä ulos, mutta silloin veistoksen suu napsahti äkkiä kiinni ja Zorbaksen miekka jäi väliin. Rajusti tempaisten Zorbas sai kuitenkin miekkansa vielä irti. 

Kun tutkimme muita päitä, huomasimme, että jokaisella oli suussaan jonkinlainen jalokivi. Brünhilde yritti lyödä yhtä veistospäistä hakullaan, mutta ei saanut siihen minkäänlaista kolhua aikaan. Magia, jolla ne oli luotu, myös suojeli niitä. Zelgadis kokeili myös poistaa jalokiveä tikarillaan, mutta tuloksena oli vain vääntynyt tikarinterä, kun kiviset leuat sulkeutuivat sen ympärille. Sen jälkeen Zelgadis päätteli tarvitsevansa jotakin jykevämpää, ja löysikin lattialta tippukiven kappaleen, jonka hän pisti puhuvan pään kitaan. Sellainen oli kuitenkin tuon kivipään voima, että se puraisi kiven rikki, ja sirpaleita sinkoili joka suuntaan. 

Koska emme keksineet, kuinka saisimme jalokivet haltuumme, päätimme jatkaa tutkimusmatkaamme ensimmäisenä oikealla olevaan tunneliin - samaan, jonka suulla Zorbas oli ensin huomannut päät. Silloin Thyril tuli ajatelleeksi, että telekineesillä hän voisi ehkä siirtää jalokivet ilman, että kivipäät huomaisivat sitä. Hän päätti kokeilla, ja sai kuin saikin jalokiven pois kivipään suusta. Brünhilde ja Helga saivat tarkastella sitä, ja ilmoittivat sen olevan virheetön akvamariini, noin tuhannen kultarahan arvoinen. Ahneus valtasi meidät ja samalla tavalla saimme haltuumme viisi muutakin jalokiveä. Mikään näistä ei kuitenkaan ollut yhtä virheetön ja kallisarvoinen kuin ensin löytynyt akvamariini, ja mietimme, oliko tällä ehkä jokin merkitys. 

Tyytyväisinä itseemme lähdimme nyt tutkimaan oikeanpuoleisinta käytävää. Se oli varsin leveä ja korkea, ja siellä tuntui heikko, viileä ilmavirta. Kohta liikkeelle lähdettyämme Brünhilde varoitti, että katossa oli jälleen jotakin lämmintä, ehkä taas lepakoita. Mark Pole suuntasi sinne valon, jolloin lepakot yht'äkkiä pudottautuivat siivilleen ja alkoivat räpistellä pitkin käytävää. Niiden levottomuus levisi kuin veteen heitetyn kiven aiheuttamat renkaat, ja äkkiä käytävä tuntui olevan täynnä lepakoita, jotka törmäilivät meihin raapien ja purren. Peräännyimme nopeasti takaisin siihen luolaan, josta lähti monta käytävää, ja jäimme odottamaan lepakoiden rauhoittumista. Brünhilde, jota lepakot eivät häirinneet, koska panssari peitti hänet kiireestä kantapäähän, seisoi hiukan matkaa käytävän sisäpuolella tarkkailemassa tilannetta. Lepakkomyrskyn laannuttua kääpiö ilmoitti muille, ettemme tarvitsisi valoa, sillä käytävän seinillä kasvoi jonkinlaista pimeässä hohtavaa sientä. Lähdimme siis uudelleen liikkeelle, tällä kertaa ilman valoja mukanamme, ja näimmekin varsin hyvin liikkua sienikasvuston himmeän hohteen valossa, vaikka kovin pitkälle siinä ei nähnyt. 

Kuljettuamme melko pitkän matkaa käytävä laajeni onkaloksi. Sen katossa ei enää ollut lepakoita, joten Mark Pole saattoi sytyttää lyhdyn. Silloin Brünhilde näki, että käytävä jatkui eteenpäin leveämpänä onkalon jälkeen, mutta onkalosta lähti kapeampi tunneli myös vasemmalle, ja sieltä kuului veden liplatusta. Kääpiö lähti vasemmalle johtavaan tunneliin, joka saman tien haarautui kahdeksi. Brünhilde seurasi Mark Polen kanssa veden ääntä oikeanpuoleiseen tunnelinhaaraan. Se ei ollut kovin pitkä, ja mutkan jälkeen Brünhilde ja Mark näkivät edessään maanalaisen virran, ja sen rannassa veneen. Vene näytti olevan tehty jostakin erittäin kovasta ja sileästä puusta, joka kiilsi heikosti. Siinä oli hankaimet airoja varten. Brünhilde meni katsomaan lähempää, ja näki, että airot olivat veneen pohjalla. Siellä oli myös paikka purjeelle. Hän ja Mark palasivat kertomaan löydöstään muille. 

Sillä välin Columbo oli tutkinut vasemmanpuoleisen tunnelin haaran, joka päättyi nopeasti umpikujaan. Haltiavaras yritti etsiä salaovia, mutta ei löytänyt sellaisia. Kadotuskin etsi, vakuuttuneena siitä, että umpikujan päässä täytyi olla salaovi, mutta hänkään ei löytänyt mitään. Zelgadis ja Zorbas olivat puolestaan tarkastaneet pääkäytävän, ja he olivat nähneet, että onkalon jälkeen käytävän katto oli taas täynnä nukkuvia lepakoita. 

Rincewind oli kiinnostunut veneestä, ja halusi käydä katsomassa sitä itsekin. Henkivartijansa Pönden, Thyrilin ja muutamien muiden kanssa hän meni tutkimaan venettä tarkemmin. Rincewindin silmiin veneen pohjalla oli jotakin, mikä hohti magiaa. Hän päätti kiivetä veneeseen katsomaan lähemmin, mutta Thyril varoitti, että vene saattaisi lähteä liikkeelle, jos siihen noustaisiin. Siksi Rincewind varotoimena antoi sitoa itseensä köyden. Jos vene lähtisi alas virtaa, hän voisi levitoida ja muut kiskoisivat hänet rannalle. Pönde jäi pitelemään köyttä rannalle, ja Rincewind meni veneeseen. Sen pohjalautojen alta hän löysi maston ja sen ympärille käärittynä purjeen, joka oli maaginen. Vähitellen Rincewind huomasi, että koko veneessä oli heikko taikuus. Rincewind laittoi purjeen takaisin ja tuli pois veneestä. Hän arveli, että vasta purjeen paikalleen laittaminen saisi veneen lähtemään liikkeelle. Helga ja Kadotus olisivat mielellään saman tien käyneet veneeseen ja seuranneet maanalaista jokea, mutta sitä Rincewind vastusti, sillä veneeseen mahtui vain muutama, ja se tarkoittaisi joukkomme hajaantumista. Hän ehdotti, että tutkisimme pääkäytävän ensin, ja palaisimme sitten veneen luokse, ja niin tehtiin. 

Jatkoimme siis leveää käytävää pitkin sammutetuin lyhdyin. Zelgadis kulki nyt ensimmäisenä, tarkkaillen mahdollisia ansoja, ja Brünhilde tuli hänen takanaan. Kääpiön jäljessä puolestaan olivat Mark Pole, Helga, Zorbas ja Yulduz. Olimme edenneet jälleen hyvän matkaa käytävää pitkin ainoastaan sienikasvuston himmeän hohteen valossa, kun Zelgadis äkkiä huudahti varoituksen. Leveässä käytävässä olimme huomaamattamme tulleet paikkaan, jossa molemmin puolin käytävää oli kuoppia, ja niistä hyökkäsi nyt esiin jonkinlaisia hampailla varustettuja lonkeroita. Ensimmäiset viisi joukostamme olivat jo liian pitkällä paetakseen, ja niin he joutuivat puolustautumaan lonkeroiden hyökkäystä vastaan. 

Pelottavasta ilmiasustaan huolimatta lonkerot eivät olleet kovin vaarallisia, vaan niiden hyökkäyksiä oli helppo väistää ja listiä. Brünhilde niitti yhden heti ensimmäisillä tapparaniskuillaan. Uskoimme helpostikin pääsevämme lonkeroiden ohi eteenpäin. Taistelun jatkuessa taempana seisova Thyril kuitenkin huomasi, että luolan katossa majaileva lepakkoparvi alkoi häiriintyä melskeestä alapuolellaan, ja niinpä hän päätti hiukan nopeuttaa taistelua ampumalla magic missileitä lonkeroihin. Rincewindkin teki samoin. Etujoukkomme Brünhilden johdolla pääsi etenemään, mutta lonkeroiden onkalot käytävän molemmin puolin näyttivätkin jatkuvan pidemmälle kuin olimme aluksi huomanneet. Koska lepakot alkoivat jo liikehtiä katonrajassa ennakoiden aikaisemman kaltaista paniikkia, yritimme painaa vauhdilla lonkeroiden valtaaman käytävänpätkän läpi, ja myös Columbo ja Bob liittyivät taistelijoiden joukkoon Rincewindin antaessa tulitukea taikuudellaan. Olimme kuitenkin liian hitaita. Tajusimme, että lepakkoparvi oli lähdössä liikkeelle ja täyttäisi pian luolan lepakoilla melkein liian sakeaksi edes hengittää, joten päätimme sittenkin vetäytyä odottamaan, että rasittavat nahkasiivet asettuisivat taas aloilleen. 

Kun peräydyimme hyvässä järjestyksessä lepakottomaan luolanosaan, kuulimme ääntä takaamme. Ehdimme kuitenkin luolaan ja järjestäytyä odottamaan, mitä tuleman piti. Käytävästä, joka kuhisi lepakoita, kuului ensin kovaa töminää ja matalaa mörinää, ja sitten sieltä syöksähti kaksi hyvin rumaa, epämuodostuneen jättiläisen näköistä otusta, joilla oli puiset, kivipäiset nuijat ja kilvet. Ja ne löivät lujaa, minkä Jerkov tuli saman tien huomaamaan, kun toinen jättiläinen rusautti häntä nuijallaan. Mutta lujaa löivät  Jerkov ja Brünhildekin, ja Zorbas sekä Columbo ampuivat nuolia. Lyhyen mutta väkivaltaisen taistelun jälkeen jättiläiset makasivat kuolleina maassa, ja taistelijamme jäivät voittajina paikalle, vaikkakin monista haavoista ja kammottavista ruhjeista verta vuotaen. Pappimme kuitenkin paransivat heitä parhaan taitonsa mukaan. 

Emme levänneet pitkään, vaan lähdimme heti pappien tehtyä työnsä takaisin lonkerokäytävään, kun taistelijoidemme voimavyöt olivat vielä heidän apunaan. Lepakot olivat jo rauhoittuneet. Jakauduimme nyt niin, että Jerkov ja Zorbas ottivat toisen puolen käytävästä Brünhilden ja Alduksen kulkiessa toista. Tämä taktiikka ei tosin ollut vailla vikaa, sillä ahtaissa tiloissa taistelusta riehaantunut Jerkov onnistui vahingossa iskemään miekallaan Zorbasta lonkeron sijaan, mutta siinä olivatkin ainoat vauriot. Lonkeronpäät vain lentelivät, kun nelikkomme raivasi tien muiden kulkea. 

Viimein lonkerot loppuivat, ja huomasimme myös katossa majailevien lepakoiden vähenevän. Pääkäytävästä vasempaan lähti kapeampi käytävä, jota Brünhilde etunenässä meni tutkimaan, Mark Polen tullessa mukaan valoa kantaen. Tunneli päättyi pian isohkoon luolaan, jossa oli paha haju. Seinien vierillä oli läjinä epämääräistä roinaa, ja yhdellä seinustalla nuotion jäännökset, jonka vieressä oli erilaisten otusten luita. Olimme epäilemättä löytäneet surmaamiemme rumien jättiläisten luolan. 

Muutkin tulivat tutkimaan luolaa, ja Brünhilden kaivellessa jättiläisten löyhkäävää varastoa joku tunnisti trollin luita nuotion vierestä. Samoin siinä oli käytävässä asustaneiden lonkeroeläinten jäännöksiä. Sillä välin Brünhilde kiskoi roinan seasta esiin muutamia painavia nahkasäkkejä, jotka kilisivät lupaavasti. Samoin löytyi lapis lazulilla koristeltu kuparimalja sekä kaksi norsun syöksyhampaita muistuttavaa suurta hammasta. Niin ikään löytyi jättiläisten romujen seasta vielä kaksi ehjää, humanoidikokoista viittaa ja kaksi paria saappaita, kenties peräisin jättiläisten ateriaksi päätyneiltä seikkailijoilta. 

Rincewind ilmoitti toisen viitan ja molempien saappaiden olevan maagisia. Toinen viitta sen sijaan oli vain hyvin pahan hajuinen tavallinen villaviitta, joten päätimme hyljätä sen. Stagger heitti apupapilleen Billille, että tämä voisi ottaa riskin ja kokeilla maagista viittaa, ja tottelevaisesti Bill teki työtä käskettyä. Siinä samassa, kun hän sai viitan nyörit solmittua, hän kaatui kouristellen maahan, muuttui sinisenmustaksi, alkoi kammottavasti korista ja hänen kielensä työntyi ulos suusta. Stagger luki kiireesti myrkkyjä poistavan rukouksen, mutta silloin apupappi jo nytkähteli kuolinkouristuksissaan, ja Staggerin lopettaessa hän vain makasi hiljaa, kuolleena kuin kivi. Kaikki porukkamme jäsenet katsoivat järkytyksestä vaiti, tietäen, että kuka tahansa meistä olisi voinut saada onnettoman apupapin kohtalon. Hänen ylleen pukemansa viitta oli tappanut hänet. 

Kaikkein eniten poissa tolaltaan oli Stagger. Tavallisesti huolettoman rehvakkaasti asioihin suhtautuva onnenjumalan pappi otti raskaasti vastuulleen seuraajansa kuoleman, sillä juuri hänhän oli ehdottanut, että Bill kokeilisi viittaa, joka sitten koitui hänen kohtalokseen. Stagger vaati, että viitta oli saatava pois Billiltä, mutta viitan nyöri oli tiukasti kiinni, eikä sitä saanut avattua. Brünhilde tarjoutui iskemään apupapin pään poikki, mutta siinä vaiheessa muut vetivät kääpiön sivummalle, ennen kuin hän ehtisi päästellä lisää tyhmyyksiä suustaan.Stagger olisi halunnut herättää Billin heti henkiin, mutta muut, kuten Rincewind, vastustivat porukkaamme varten ostettujen henkiinherätysloitsuja sisältävien kääröjen käyttämistä siihen. Stagger neutraloi kuitenkin myrkyn Billin ruumiista, ja silloin viitan nyöri yllättäen avautui. Vielä yllättävämpää oli se, että Rincewind ilmoitti, ettei viitta enää ollut maaginen. Saatoimme nyt tutkia viittaa tarkemmin, mutta emme löytäneet siitä mitään muuta erikoista kuin pienen, kaulukseen ommellun lapun, jossa oli valmistajan nimikirjaimet. Ei kovin mukava tyyppi. 

Lopulta Rincewind sai Staggerin ymmärtämään, että Billin henkiinherättäminen porukan loitsuilla voisi merkitä meille paljon vakavampia menetyksiä jossakin myöhemmässä taistelussa, mikäli joku eturivin tappelijoistamme saisi surmansa, eikä meillä enää olisi loitsukääröä. Niin Stagger suostui siihen, että hän otti mukaansa Billin käden, ja pyhittäisi luolasta alueen, johon voitaisiin sitten kaivaa Billille hauta. 

1.11.2000
14.-15.9.6097
Staggerin haudattua apulaisensa Bill Blaken ja Budweiserin täydennettyä sotureitamme suojaavia loitsuja palasimme takaisin siihen luolaan jossa ne kivipäät olivat vakuutelleet, että tiemme oli väärä. Rincewind päätti, että vaikka pappisloitsut olivatkin vähissä, ei meidän kannattaisi vielä lopettaa tutkimuksiamme kyseiseltä päivältä. Niinpä menimmekin seuraavaan käytävään, kyseistä reittiä vartioivan kivipään vakuutellessa yhä, että valitsemamme tie oli väärä.

Varmasti päämäärämme kannalta tuo retki olikin turha, sillä emme suinkaan löytäneet sitä seuratessamme Iggwilvin aarretta, mutta ei se aivan hukkareissuksi osoittautunut. Zorbaksen ja Zelgadiksen tapettua ensin kovin suureleisesti muutaman ylisuuren hyönteisen pääsimme itse asiaan. Eli ensin neljä trollia kävi kimppuumme. Eikä kestänyt kuin hetken ennen kuin muutama Brünhilden ja Zorbaksen isku tiputti niistä kolme. Neljäs koki kohtalonsa samaan aikaan muualla, sillä Helgan, Rincewindin, Pönden ja Zelgadiksen yhteistyö teki siitä silppua. Tämän jälkeen vuorossa oli perinteiset trollinpolttajaiset, jonka aikana osa meistä tutki trollien haisevan luolan. Tuosta hetken uurastuksesta tienasimme kaikenkaikkiaan yli tuhannen kultapalan verran. 

Seuraavassa tutkimassamme käytävässä oli taas uusia vastustajia ja uusia palkintoja urhoollisille seikkailijoillemme. Löysimme nimittäin osittaisen kivipäällysteen saaneen luurangon. Luuranko ei suinkaan ollut yksin, sillä sen yläpuolella oli inhottavaa vihreää limaa jonka oitis tunnistimme samaksi eläväksi möhnäksi, joka muunmuassa syövytti ensimmäisen pohjoisen retkikuntamme jäsenten saappaita ja kai osin varpaitakin. Tiesimme siis möhnän vaarallisuuden, joten Rincewind määräsi kaikki perääntymään hyvän matkaa ja sen jälkeen hän suojasi itsensä seuraavaa loitsuaan vastaan. Tämän jälkeen hän heitti jo niin tutuksi käyneen tulipallonsa, ja vähällä piti, ettei viereisestä käytävänsuusta tullut pistoliekki kärventänyt meistä varomattomimpia. No mitään vahinkoa ei kuitenkaan tällä kerta tapahtunut.

Tutkiessamme luurankoa huomasimme, että hän oli muinainen haltiasoturi. Hänen varustuksistaan löysimme jalokivikoristeisen kaulaketjun, joitakin jalokiviä, muutamia maagisia nuolia sekä maagiset rannesuojukset. Haltian tavanomaisemmat varusteet olivat sen sijaan jo tuhoutuneet.

Koska edelleenkään emme olleet kohdanneet mitään todellista vastusta päätimme jatkaa yhä tutkimuksiamme. Seuraava käytävänpätkä olikin varsin vaatimaton, mutta se oli kyllä hyvää vauhtia kasvamassa, sillä siellä oli pieni seurue peccejä täydessä työn touhussa. Valitettavasti vain Polon valo sai ne ärtymään, mutta onneksi emme kuitenkaan joutuneet lahtaamaan näitä melko harmittoman tuntuisia olentoja, sillä kun Polo vähensi peccien vaatimuksen mukaisesti valoaan tyyntyivät nuo pikkuveikot. Lyhyessä keskustelussa saimme heiltä sen verran tietoa, että jossain läntisemmässä käytävässä olisi kivigolemi.

Koska golemi olisi varmasti aivan toisen luokan vastustaja kuin ne muutamat poloiset trollit jotka aiemmin listimme päätimme jättää sen kohtaamisen seuraavaksi päiväksi. Kipusimme siis ylös luolan suulle, jossa Luigi ja Sergio yhä tunnollisesti vahtivat ratsujamme, ja leiriydyimme suhteellisen tyytyväisinä päivän saaliiseen. 

Rauhallisen yön jälkeen jatkoimme luolien tarkastelua. Ensimmäinen luola oli pelkkä kaytävänpätkä ilman mitään mielenkiintoista, mutta toisesta luolasta löysimme uuden olennon. Nimittäin lurkkerin, omituisen olennon, joka saalistaa kätkeytymällä kattoon ja pudottautumalla sieltä alas varomattomien kulkijoiden niskaan. Me emme kuitenkaan olleet varomattomia joten emme joutuneet yllätetyiksi. Sen sijaan lurkkeri varmasti yllättyi kun se muuttui Thyrilin loitsun voimasta jättiläiskilpikonnaksi. Tuolla loitsulla Thyril samalla helpotti ruokatilannettamme ja poisti sananmukaisesti uhan päidemme yltä. Lisäksi kuin pisteeksi i:n päälle löysimme lurkerin luolasta maagisen tikarin ja lihoiksi pistämästämme jättiläiskilpikonnasta muutaman jalokiven. Kilpikonnan raahasimme ylös luolansuulle jossa Luigi ja Sergio kävivät valmistamaan siitä joukollemme ateriaa kun me muut palasimme alas luolastoon.

Kohtaamisemme golemin kanssa ei aivan mennyt niin kuin olimme suunnitelleet, sillä vaikka pecit olivatkin puhuneet totta sen suhteen, että paikalla tosiaan oli golemi, eivät he olleet puhuneet totta siitä mikä golemi se oli. Suunnitelmamme oli ollut seuraavanlainen. Jerkov ja Brünhilde toimisivat etujoukkona ja puskurina kun kohtaisimme golemin. Näiden kahden rusikoidessa golemia ja samalla estäessä sitä hyökkäämästä maagiemme kimppuun tulittaisivat sekä Rincewind että Thyril golemia maahan vaikuttavilla loitsuillaan. Vaikka taistelu menikin pohjimmiltaan suunnitelman mukaisesti, ei se, että golemi olikin vastoin ennakkotietoja pelkkä savigolemi suinkaan auttanut meitä. Oli nimittäin niin ikävästi, että eturivimme sotureiden aseet eivät purreet lainkaan golemia ja niinpä tämän kukistaminen jäi täysin maagiemme harteille golemin ennättäessä tämän takia rusikoida Jerkovia ja Brünhildeä ennakoitua enemmän. Onneksi kuitenkin sekä Rincewindin maansiirtowandi että etenkin Thyrilin hieman monipuolisempi maawandi tekivät golemiin tuntuvia vahinkoja ja lopulta golemista oli jäljellä pelkkiä saviroiskeita luolan seinässä. 

8.11.2000
15.-16.9.6097
Koska olimme kuitenkin selviytyneet golemista suhteellisen helposti jatkoimme urakkaamme vielä tuon päivän osalta. Seuraavaksi tutkimassamme luolassa oli joitakin ylisuuriksi paisuneita lepakoita jotka osoittautuivat ärsyttäviksi vastustajiksi. Ne nimittäin kiljuivat niin, että heikoimmat meistä jähmettyivät muutamaksi toviksi paikalleen. Ei niistä kuitenkaan todellista vastusta ollut, silllä Brynhilde teurasti niitä aimo läjän Zorbaksen ja Kadotuksen hieman autellessa sivusta. Columbo sen sijaan oli jo hivenen vaikeuksissa, sillä hän patsasteli enemmän kuin tappeli ja tuon kahakan lopulla hän olikin jo yltä päältä veren peitossa, eikä hänen oloaan varmastikaan parantanut se nuoli, jonka Zorbas oli vahingossa ampunut hänen kylkeensä.

Brünhilden ja Columbon paikkailu väsytti kuitenkin seurueemme pappeja sen verran, että päätimme palata ylös lepäilemään ja nauttimaan ravitsevaa kilpikonnakeittoa. Voi tosin olla, että meistä eräille ei kilpikonnakeitto olisi maistunut aivan niin hyvin, jos olisimme tienneet mitä tuleman piti. Tuohon lepäilyyn ja ateriointiin meni sen verran aikaa, että lopulta päätimme jättää luolien enemmän tarkkailun seuraavaksi päiväksi. 

Koska olimme jo tutkineet muut käytävät oli meillä tuossa vaiheessa enää yksi tie edetä, nimittäin veden yli purjehtiminen. Pohdittuamme hteken aikaa parasta toimintamallia kaivoimme Staggerilla olevan kaavun taskusta veneen ja muutimme sitä vielä vähän suuremmaksi loitsujen avulla. Näin yhdessä purjeveneen ja luutapartioiden kanssa saatoimme siirtyä koko poppoo kerralla eteenpäin.

Ensimmäinen etappi oli vain muutaman aironvedon mittainen, sillä lähtöpaikastamme oli vain parin aironvedon matka suureen luolaan jossa osottautui olevan lukuisia luonlansuita, osa niistä sellaisia että saatoimme tutkia ne nousemalla veneestä. Ensimmäinen tuolla tutkimistamme luolista oli sokkeloinen mutta melko nopeasti tutkittu. Ainoat tapahtumat tuolla oli kahden cocktatrinen kohtaaminen, mutta niistä me selviydyimme helposti, sillä Thyril muutti toisen naudaksi ja Rincewind räjäytti toisen kappaleiksi. Noiden "lintujen" pesästä löysimme mm. kaksi munaa jotka otimme tietysti talteen. 

Moinen luola, tai pikemminkin matka sinne osottautui selvästi hankalammaksi, sillä kun olimme matkalla sinne hyökkäsi jostain syvyydestä hillitön kilpikonna joka kaatoi toisen venestämme. Samalla kun veneessäolijat räpiköivät yrittivät pysyä pinnalla muut valmistautuivat kukin tavallaan kohtaamaan vedenalaisen  uhan. Osottautui kuitenkin että useimmat meistä olivat täysin turvassa, sillä kilpikonna nappasi Rincewindin henkivartijan kitaansa. Tuo mies piteli epätoivon antamilla voimilla kiinni kaatuneesta veneestä, huusi kuin tapettava samalla kun kilpikonna repi häntä kappaleiksi. Lähinnä Rincewind ja Thyril tulittivat hirviötä loitsuillaan, mutta eipä niistä ollut paljoa apua tuon onnettoman miehen pelastamiseksi. Lopulta Bob repeytyi kahtia ja kilpikonna sukelsi syvyyksiin Bobin alaruumis mukanaan.Rincewind ei voinut hyväksyä tappiotaan vaan loitsi vielä klerran punaiseksi värjäytyneeseen veteen, mutta muutamaan kuollutta pukkukalaa lukuunottamatta ei hänen loitsullaan ollut vaikutusta. Budweiser nosti Bobin ylävartalon maihin ja Rincewind irroitti siitä sormen ilmeisenä tarkoituksenaan nostattaa uskollisen henkivartijansa henkiin jos siihen tulisi tilaisuus.

Kun olimme hinaamassa kaatunutta venettämme lähimmälle luolansuulle tipahti aivan sen vierelle tippukivi. Asiasta huolestuneena katselivat haltiamme luolan kattoa ja osoittautuikin, että luolan katossa oli joitakin muita lämpimämpiä tippukiviä. Ehkäpä turhautuneena henkivartijansa menetyksestä heitti Rincewind luolan kattoon tulipallon, joka tiputti yhden katossa piileskelleistä olennoista. 

22.11.2000
16.9.6097
Rantauduimme luolan suulle ja lähdimme jälleen tutkimaan luolastoja. Käytävät olivat sekavia, ne haarautuivat ja palasivat sitten jälleen yhteen. Hetken kuluttua edellä menevä Brünhilde tuli pieneen luolaan, ja sitten hän ei enää ollutkaan siellä yksin, sillä kolme omituisen näköistä otusta erkani seinistä. Niillä oli kolme jalkaa ja kolme kättä, mutta muutoin niiden ruumis muistutti suurta kristallikidettä. Niillä ei ollut päätä, mutta kylläkin terävähampaisen näköinen kita tuon omituisen muotoisen vartalon yläpäässä. Luulimme niitä ensin jonkimoisiksi golemeiksi ja Brünhilde tarttui jo kaksin käsin tapparaansa, mutta silloin olennot alkoivat puhua, tai paremminkin mumista keskenään. "Ruokaa... arvometalleja...", ne toistelivat katsellen porukkaamme päin nälkäisesti. Brünhilde olisi jo lyönyt lähintä kirveellään, mutta Kadotus kielsi häntä ja yritti puhua otusten kanssa. Ne halusivat tietenkin kultaa, jota meillä oli mukanamme. Kadotus keksi kysyä, kelpaisiko niille hopea, ja ne kelpuuttivat sen, ilmoittaen haluavansa jokainen 100 hopearahaa. Nopea etsintä porukan kukkaroista tuotti tarvittavat rahat, jotka Brünhilde aika epäilevänä laittoi kasaksi lattialle. Kristallihirviöt kerääntyivät sen luokse ja alkoivat syödä kolikoita, nostaen niitä kourillaan suuhunsa. Ne eivät enää piitanneet meistä, joten porukkamme ohitti ne ja jatkoi käytävään. 

Kohta selvisi, että olimme taas kiertäneet takaisin sinne, mistä tulimme. Tämä luolasto ei ollut kovin kiinnostava, eikä kukaan oikeastaan halunnut tapella kristalliökköjen kanssa, joten lähdimme rannasta toiseen suuntaan, jossa matala kivisilta vei maanalaisen joen yli. Tämäkin käytävä kuitenkin vain kiersi kehän ja palasi lähtöpaikkaan. Palasimme rantaan ja päätimme lähteä tutkimaan jotakin muuta niistä monista käytävistä, jotka veivät pois järviluolasta. Emme kuitenkaan halunneet ylittää järveä uudestaan, kun kilpikonna väijyi siellä. Niinpä päätimme mennä lähimmälle järviluolasta pois vievälle tunnelille.

Tämäkin käytävä päättyi suurehkoon, veden valtaamaan luolaan. Kadotus lensi Zorbaksen kanssa luudalla edeltä, ja he näkivät luolassa veden pohjassa ison miehenkaltaisen olennon, joka oikeastaan näytti melkoisesti dzinniltä. Se makasi pohjassa kuolleena tai kenties nukkuen, liikkumatta paitsi hiustupsua, jota virtaus leyhytteli. Kun maagisessa purressa matkaava Rincewind tuli paikalle, hän katsoi olentoa ja sanoi sen hohtavan magiaa. Rincewind ei ollut halukas herättämään olentoa, koska emme lainkaan tienneet, mikä se oli. Helga oli kiivaasti samaa mieltä Rincewindin kanssa, sillä hän pelkäsi että pohjassa makaava olento oli jonkinlainen dzinni, efreeti taikka muu hirmu. Rincewind ei lämmennyt ajatukselle olennon herättämisestä, vaikka Kadotus katsoikin sen auraa, ja kertoi, että se oli hyvin kaoottinen, mutta ei paha. Sen jälkeen Rincewindin venekunta kääntyi palaamaan järviluolaan, toisen veneen hinauksessa seuratessa sitä. Kadotus, joka on pohjattoman utelias, olisi mielellään herättänyt olennon, ja pudotti ikään kuin vahingossa yhden hopeakolikon sen päälle, mutta se ei - ehkä onneksemme - havahtunut, kun raha laskeutui sen päälle. 

Yritimme jälleen ohjata maagista venettä erilaisin komennoin. Rincewind kokeili erilaisia käskyjä, ja äkkiä Rincewindin sanoessa "seis" vene pysähtyi kuin seinään. Kokeilimme erilaisia käskyjä saadaksemme sen uudestaan liikkeelle, huonolla menestyksellä. Lopulta se oli Aldus, joka keksi sanoa veneelle yksinkertaisesti "mene". Silloin pikku vene äkkiä porhalsi lujaa vauhtia eteenpäin. "Seis" huudahti Rincewind ja vene pysähtyi niin äkisti, että keulassa seissyt Tarmo oli vähällä tupsahtaa veteen. "Mene", sanoi Rincewind, ja vene lähti jälleen liikkeelle. Olimme siis vihdoin keksineet, kuinka venettä hallittiin. 

Ison luolan suulla Rincewind pysäytti veneen ja hinauksessa olevassa toisessa veneessä jarrutettiin airoilla, jotta ne ei olisi törmänneet yhteen. Kilpikonna, joka oli tappanut Bobin, väijyi edelleen veden syvyyksissä, eikä Rincewind ollut halukas yrittämään järven ylitystä ennenkuin se olisi hoideltu. Tarvitsimme vain jotakin, millä houkutella konnan esiin, jonka jälkeen maagimme voisivat tehdä siitä selvää. Lyhyen neuvottelun jälkeen Thyril vei Zelgadiksen paikkaan, jonne olimme jättäneet lehmän suolet, ja sitten he lensivät järven ylitse Zelgadiksen tiputellessa suolenpätkiä veteen. 

Odotimme, ja aika kului, eikä mitään tapahtunut, mutta tiesimme, että kilpikonna oli edelleen järvessä ja olimme kärsivällisiä. Lopulta vedessä näkyikin liikettä ja jotakin isoa tuli lähemmäs pintaa. Silloin Rincewind, Thyril ja Kadotus ampuivat kukin salamoita veteen, ja Zelgadiskin heitti magic missilen. Näimme kuinka suuri hahmo alkoi vajota, ja kirkas vesi muuttui vähitellen sameaksi sen ympärillä. Ylitimme järven, ottaen tällä kertaa suunnan vastavirtaan. 

Purjehdimme ohi paikan, josta olimme löytäneet taikapurren, ja huomasimme käytävän alkavan madaltua. Sitten näimme toisella rannalla luolan suuaukon. Ohjasimme veneet siihen, lentopartioiden käydessä tarkistamassa tunnelia jonkin matkaa eteenpäin. He palasivat pian, kertoen, että tunneli muuttui edessäpäin niin matalaksi, että taikaveneemme ei mahtuisi sinne mastoineen. Päätimme rantautua siinä missä olimme. Brünhilde jälleen etunenässä joukkomme lähti tutkimaan käytävää, ja saavuimme pian paikkaan, jossa luonnonmuovaama kaarisilta vei jälleen yhden maanalaisen virran yli. Vesi virtasi vuolaasti ja kuulimme etäänpää vesiputouksen pauhun. Rincewind loihti valoa sauvallaan, mutta emme silti voineet nähdä putousta, niin kaukana se oli. Aldus tutkaili karttaa ja kysyi Brünhildeltä, olimmeko menneet alaspäin käytävää pitkin. Kääpiö arveli että olimme laskeutuneet ehkä toista metriä luolan suulta. Aldus tutkaili karttaansa ja päätteli, että ylitimme luultavasti sitä virtaa, joka alkoi järviluolasta pienellä putoksella. 

Sillan jälkeen käytävä haarautui kolmeksi - jälleen kerran. Kokeilimme ensin oikeanpuoleista käytävää, mutta se osoittautui umpikujaksi. Palasimme takaisin ja otimme tällä kertaa kultaisen keskitien. Seuraavasta haarautumasta menimme jälleen oikeaan. Kun olimme kulkeneet lyhyen matkaa tätä käytävää pitkin, Brünhilde haistoi vieraan, mutta miellyttävän, hedelmäisen tuoksun ja kuuli kulkusten ääntä. Hän meni eteenpäin katsomaan. 

Käytävän mutkan takana oli luola, jonka lattiat ja seinät oli peitetty upeilla, värikkäillä matoilla. Lattialla oli silkkityynyjä ja peräseinällä kaksi divaania sekä koristeellinen ruusupuinen arkku, jonka kansi oli auki, ja näkyi, että arkku oli täynnä aarteita. Divaanien yläpuolelle oli ripustettu koristeelliset jousi ja nuoliviini sekä kaksi sapelia. Muilla seinämillä oli pieniä lakattuja pöytiä, joilla oli kallisarvoisia pienoispatsaita ja kultaisia maljoja. Pitkin poikin huonetta oli vielä kylvetty ohuita silkkivaatteita. Brünhilden katsoessa tätä kaikkea hölmistyneenä, astui oikealla seinustalla olevan puuleikkauksin koristellun sermin takaa esiin kääpiökasvuinen ihmismies, jolla oli itämaistyyliset vaatteet ja päässään suuri ametistikoristeinen turbaani. Hän toivotti Brünhilden sydämellisesti tervetulleeksi ja kehoitti tätä käymään peremmälle ja nauttimaan. 

Muu porukka oli kasautunut käytävään ja yritti saada selville, mitä tapahtui. Muilla ei ollut Brünhilden tyhmänrohkeaa luottamusta, ja heitä tällainen luola tässä paikassa epäilytti. Budweiser ja Rincewind tulivat edemmäs nähdäkseen luolaan. Rincewind totesi heti, etteivät näyttävät aseet seinällä olleet maagisia, ja se oli hänestä entistä epäilyttävämpää. Budweiser oli vakuuttunut siitä, että luola oli illuusio, ja yritti saada selville, voisiko se olla rakshasan, illuusionistien pelkäämän ihmistiikerin, luomus. Brünhildeä oli kuitenkin myöhäistä estää. Hän noudatti jo kääpiökasvuisen miehen kutsua. 

Brünhilden astuessa huoneeseen mies työnsi sermiä hieman sivuun, ja sen takaa tuli näkyviin marmorilla päällystetty käytävä, jossa oli divaaneja. Siellä oli myös kaksi niukkapukeista, eksoottisen näköistä neitosta sekä suurikokoinen, lihava, parraton mies. Nämä eivät kuitenkaan tehneet vaikutusta Brünhildeen, joka marssi suoraa päätä kohti aarrearkkua. Zorbas tuli jännitetty jousi kädessään oviaukkoon vartioimaan ja Helga livahti miekka kädessään haltiaviittansa suojissa seinässä olevaan syvennykseen. Rincewindin kehotuksesta Columbo meni Brünhilden perään ja käski Brünhilden odottaa, jotta hän voisi tutkia, oliko huoneessa ansoja. 

Columbon kumartuessa tutkimaan ruusupuista arkkua naiset ja heitä vartioiva eunukki tulivat esiin sermin takaa. Zorbas oli pudottaa silmät päästään hemaisevien naikkosten alkaessa sensuellisti kiemurrella hänen edessään, mutta ankarasti ponnistellen hän onnistui hillitsemään itsensä. Peremmällä käytävässä Thyril valmistautui ikävyyksiin langettamalla pahuudelta suojaavia loitsuja porukan jäsenten päälle. Rincewind ja Bud kutsuivat Jerkovin eteenpäin, koska taistelun tullessa häntä tarvittaisiin. Budweiser oli yrittänyt, mutta ei erottanut huoneessa illuusioita. Jerkov tuli, näki naiset ja harppasi innoissaan eteenpäin. Samaan aikaan Columbo otti arkusta yhden jalokiven, ja antoi sen divaanilla istuvalle ja jalkojaan heiluttelevalle Brünhildelle. Kääpiö kohotti kiven valoa vasten, katsoi siihen hetken ja sitten tuhahtaen heitti sen lattialle. "Vuorikide", Brünhilde tokaisi. Columbo ojensi hänelle ametistin, ja kysyi, oliko se minkään arvoinen. Kääpiö tarkasteli sitä hetken, ja puisti sitten päätään inhoten. "Huono ametisti", kuului tuomio. Nyt Brünhilde ojensi kätensä ja veti arkusta esiin kultaketjun. "Rihkamaa!" hän sanoi ja viskasi ketjun pois. 

Jerkov oli seisahtunut Brünhilden sanat kuullessaan, ja katsoi epätietoisena naisia. Zorbas kysyi Budweiserilta, ampuisiko hän. Budweiser kielsi, sillä eiväthän luolan asukkaat olleet tehneet meille mitään. Siinä samassa käytävän katosta putosi kivinen ovi, joka jätti Jerkovin, Zorbaksen, Budin, Brünhilden, Columbon ja Helgan vangiksi luolaan, ja kaikki neljä ihmistä muuttuivat  itämaisen näköisiksi nuoriksi miehiksi. Jerkov hyökkäsi (johtuen osittain ehkä pettymyksestä, jonka kauniiden naisten muuttuminen miehiksi oli aiheuttanut). 

Jerkovin syöksähtäessä miekka kourassa eteenpäin Brünhilde loikkasi divaanilta yhden hirviön kimppuun tapparaasa heiluttaen ja Zorbas ampui kaksi nuolta lähimpään hirviöön. Myös Columbo tarttui vikkelästi jouseensa, ampuen pari nuolta häntä lähestyvään olentoon. Samassa lattia Helgan, Budweiserin ja Zorbaksen alla muuttui upottavaksi mudaksi. Helga ja Zorbas heittäytyivät aikailematta eteenpäin päästäkseen kovalle lattialle, kaatuen rähmälleen yhden hirviön jalkoihin. Bud sen sijaan astui askeleen eteenpäin ja huomasi vajoavansa syvemmälle mutaan. Hän kuitenkin näki, kuinka yksi hirviöistä mätti Columboa vaarallisen tehokkaan näköisesti. 

Jerkov oli onnistunut väistämään hirviön ensimmäisen hyökkäyksen, mutta toisen hän sai suoraan silmilleen. Tosin hän antoi takaisin samalla mitalla. Columboa pahoinpideltiin niin, että vaikutti todennäköiseltä, että haltia olisi pian mennyttä, ellei hän saisi apua. Zorbas oli päässyt jaloilleen ja iski yhtä hirviöistä miekallaan. Brünhildekin otti iskun, joka kuitenkin kilpistyi suojaaviin loitsuihin, ja sitten kääpiö teki selvää vastustajastaan kahdella tapparansa iskulla. Myös Helgaa lyötiin, mutta hobitti ponnisti itsensä jaloilleen vastasi iskuun omallaan. Budweiser muutti itsensä wraithiksi ja pääsi pois mudasta, lennähtäen tässä muodossa sitten pois taistelun ulottuvilta. 

Sillä välin käytävässä oli toimittu nopeasti. Thyril oli heittänyt Zelgadikseen loitsun, joka muutti haltian kolmimetriseksi jättiläiseksi. Rincewind teki loitsullaan käytävän kiviseinän läpi marmorikäytävään, ja Pönde sekä Zelgadis tulivat sitä kautta luolaan. Zelgadiksen ja Pönden iskut tekivät selvää Jerkovia vastassa olleesta hirviöstä. Silloin kaksi jäljelle jäänyttä huusivat antautuvansa ja voivansa täyttää toiveita. Tämä sai Zorbaksen miekan ja Brünhildenkin tapparan pysähtymään kesken iskun, mutta Columbo iski silti miekkansa toiseen hirviöistä. Silloin se kääntyi ja pakeni, kadoten seinään kuin olisi uinut sen sisään. 

Myös huoneessa ollut illuusio oli kadonnut daojen myötä, ja kauniit matot ja seinävaatteet paljastuivat vanhoiksi rääsyiksi, divaanien osoittautuessa laudasta kyhätyiksi. Ruusupuinen arkku oli laho ja madonsyömä, kulta-astiat vihertäväksi hapettunutta messinkiä. Yksi hirviö meillä oli kuitenkin vielä vankinamme, ja se vakuutti voivansa täyttää jonkin rajallisen toivomuksemme. Helga kysyi siltä, mikä olento se oikein oli. Se vastasi olevansa dao. Koska ne muistuttivat ulkonäöltään - kokoaan lukuunottamatta - aiemmin tutkimamme luolan pohjassa maannutta olentoa, Zorbas kysyi, tiesikö dao mitään tästä tyypistä, mutta dao näytti pelkästään kummastuneelta. 

Rincewind ja Bud miettivät, mitä toivoisimme daolta. Se oli myöntänyt voimiensa rajallisuuden, eli Bobia emme saisi takaisin elävien kirjoihin. Lopulta Rincewind kysyi daolta, minkälaiset olennot suojelivat Iggwilvin aarretta. Dao alkoi luetella erilaisia hirviöitä, joista osan olimme jo kohdanneetkin ja toisista emme olleet koskaan kuulleetkaan. Vampyyrit sen sijaan huolestuttivat jopa Rincewindiä. Hän ja Budweiser olisivat halunneet kysellä daolta vielä hieman enemmän, mutta silloin se äkkiä katosi. Lattiassa näkyi vain pieniä väreitä, kun dao sulautui kallioon.